Patmos-blogi

Jälkilöylyissä Jumalan toimitusjohtaja Max Ekholmin kanssa – Kuusi vuosikymmentä – kuusi Hengen jättiläistä 3/6 b

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Todella – jälkilöylyissä. Kahdessakin merkityksessä. Ensiksi totean luonnollisen ja fyysisen merkityksen: Töölön kirkon Inremissionin lauantaikokoontuminen on saarnojen ja puheitten ja musisoinnin kohdalta jälleen kerran tapahtunutta ja ohitse. Istumme kunnioittamani vaikuttajan kanssa kirkon takasalissa ja juttelemme. Olen aikaisemmin haastatellut Max Ekholmia hänen toimistotiloissansa Ateneumia vastapäätä Helsingissä. Nyt on tuon haastattelun jälkilöylyt käynnistymässä. Edellisessä juttelussa oli keskeistä Jeesuksen teot liikemiehen ja hänen läheistensä elämässä. Nyt saan nostaa vastattavaksi kysymyksiä kristillisyyden ja kristillisen seurakunnan aiheista. Ja herätyksestä. Seuraavassa tekstissä ei ole tilaa kysymyksille tai dialogimuodolle. Tarjolla on paljasta asiaa. Totuutta rakkaudessa. Teksti perustuu osittain Max Ekholmin puheeseen Hengellisen elämän syventymispäivillä ruotsinkielisessä Helsingin Filadelfia-helluntaiseurakunnassa. Samasta aiheesta Max Ekholm puhui Töölön kirkon Lördagssamlingen-tilaisuudessa.

KIIRE ja hajanaisuus on kaikilla aloilla erikoinen aikamme tunnus. Harvoilla on enää aikaa keskittymiseen ja hiljaisuuteen. Nyt ajetaan täydellä vauhdilla – kaikella, mitä koneesta lähtee.

Mitä kohden?

Tuntuu kuin aavistettaisiin, että tiemme johtaa onnettomuuteen.

Materialismi kaikissa vivahteissaan on saanut valtaansa ihmisen ja vienyt hänet niin kauas perustavasta olemassaolon totuudesta, että paluutietä ei enää löydy. Ei ainakaan ilman tuskaa ja alttiiksi asettumista.

Nykyihminen ei etsi Jumalaa, joskaan hän – eräänlaisen itsesäilytysvaiston vaikutuksesta – ei aina kielläkään Jumalan olemassaoloa.

Suurien onnettomuuksien aikaan sopii nostaa esille Jumala ainakin kirkollisiin seremonioihin.

Jumalan vaatimuksista ei kuitenkaan haluta kuulla puhuttavan.

On hyljätty hengelliset pidäkkeet ja nyt kuljetaan omia teitä vailla Jumalan siunausta.

Tällaista taustaa vasten kysyn: miten tällaisena aikana on kristittyjen yhteyden asia?

Kristittyjen, jos keiden, tulisi nyt seistä yhtenäisenä ja koottuna ja kokoavana voimana kaiken mädännäisyyden ja hajaannuksen keskellä. Näin valitettavasti ei ole. Kristikunta on jakaantunut satoihin yhdyskuntiin ja pienempiin ryhmiin, joissa useimmilla on yhteys vain omaan joukkoon kuuluvien kanssa. Samaa taivaallista Isää rukoillaan, mutta Jeesuksen toivoma keskinäinen yhteys puuttuu.

Ja siksi ei maailma usko eikä ole heräämistä Jumalan puoleen.

JEESUS kääntyi opetuslapsilleen pitämänsä jäähyväispuheen lopussa Isänsä puoleen rukoillen ”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä – minä heissä ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet minua rakastanut” (Joh. 17:21-23).

Jeesus julkistaa ehdon maailman kääntymykselle uskomaan Häneen.

Jumalan seurakunnalla ei pidä olla mitään puoluerajoja maan päällä. Vaan millaista on seurakuntayhteys meidän maassamme?

Jumalan seurakunta on yksi, on aina ollut yksi ja tulee aina pysymään sellaisena.

Jumalan seurakuntaa sen enempää kuin kristittyjen keskinäistä yhteyttäkään ei voida muodostaa inhimillisin voimin. Jumala yksin rakentaa kaiken sellaisista omistansa, jotka kuulevat Hänen kutsunsa ja vastaanottavat Jeesuksen Kristuksen omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen. He ovat siirtyneet kuolemasta elämään ja saaneet lahjaksi seurakuntayhteyden Hänen näkymättömässä seurakunnassaan, jossa Jeesus Kristus on päänä.

Huomatkaa tämä: kaikki alkaa Jumalan seurakunnassa aina Hengen ytimessä, lihalta ja vereltä näkymättömissä, jossa tilassa kaikki koetellaan, ja mikä kestää koetuksen saa myös luonnollisille aisteille tiedostuvan todellisuuden.

Kristillinen yhteys aina näkyy – ennen pitkää.

JUMALA ei milloinkaan sido toimintaansa johonkin ihmisen tekemään tai tekemättä jättämään ulkoiseen toimitukseen.

Jumala ei myöskään ole riippuvainen jostakin ihmisen perustamasta kirkosta tai yhdyskunnasta, vaan Hän toimii täysin itsenäisesti. Hän katsoo suoraan kunkin ihmisen sydämeen ja tekee siellä kutsuvaa työtänsä aivan riippumatta inhimillisistä opinkappaleista ja rituaaleihin sidotuista seremonioista.

Jumala uudesti synnyttää meidät sanomattomassa armossaan ja rakkaudessaan ja pelastaa kaikki ne, jotka avuksi huutavat Hänen nimeänsä.

”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:13).

”Sillä ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus” (Gal. 6:15).

Kristillisten kirkkojen uskontunnustuksessa sanomme: ”Minä uskon pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden.” Tämä pyhä yhteinen seurakunta ja pyhäin yhteys on äärettömän suurta ja rikasta – jotakin, jonka Herra itse on luonut. Kaikilla uskovilla on yhteinen pelastus Jeesuksessa Kristuksessa, ja he kuuluvat yhteen ainoaan maan päällä olevaan elävään Kristuksen ruumisseurakuntaan.

Sinä et tule jäseneksi pyhien yhteyteen pyhässä yhteisessä seurakunnassa vain sillä tavalla, että liityt johonkin maalliseen seurakuntaan.

Kaikki riippuu siitä, oletko uusi luomus, jolla on elävä todistus sydämessä, että sinä kuulut Jeesukselle Kristukselle. Tuota todistusta et ansaitse kilvoittelullasi tai osta rahallasi – Pyhä Henki synnyttää sinut uudestaan, ja todistus on Hänen sinettinsä sinussa siitä, että olet siirtynyt kuolemasta elämään – olet kristitty raamatullisessa merkityksessä.

Jos sinulla on Pyhän Hengen todistus – tuo suurin, minkä ihmisolento voi omistaa – silloin sinä olet jäsen pyhien yhteydessä ja kuulut pyhien yhteiseen seurakuntaan riippumatta siitä, mihin fyysiseen yhteisöön sinä kuulut, tai onko nimesi lainkaan jonkun kirkkokunnan kirjoissa.

MIKÄ merkitys on näkyvillä kirkoilla, liikkeillä ja fyysisillä seurakuntayhteisöillä?

Niillä on merkitystä siinä määrin, kuin ne ovat kristittyjä kokoavia yhteisiin sekä rakentaviin että missionaarisiin toimintoihin Pyhässä Hengessä. Seurakunta on Jumalalle tärkeä, kun sen jäsenistö suorittaa lähetystyötä ja julistaa evankeliumia ja hoitaa uskon mandaattia palvellen Kristuksen asiaa maan päällä Hengessä ja Totuudessa.

Kirkko tai seurakunta, joka ei evankelioi säännöllisesti eikä tee ulkolähetystyötä täysipainoisesti, on verrattavissa eräänlaisen korkeamman siveellisyyden kasvatuslaitokseen.

Jokaisen seurakunnan, herätysliikkeen ja kirkkokunnan tulisi myös tiedottaa olevansa vain yksi missiotansa toteuttava kristillinen yhteisö. On opittava elämään sellaista kristillisyyttä, jossa ruumiin yhteys ja ykseys on itsensä seurakunnan Herran jälkeen toiseksi tärkein kristillisyyden arvo ja omaisuus.

Maailmassa on vain yksi Jeesuksen Kristuksen seurakunta.

Tämä seurakunta on jakautunut kahteen osaan: maanpäälliseen taistelevaan seurakuntaruumiiseen ja kirkastettuun taivasruumiiseen.

Raamatun mukaan universaalisessa Kristuksen ruumiissa on Jumalan itsensä aikaansaama jakautuneisuus eri maanosilla, valtioissa ja kansoissa ja maantieteellisissä kohteissa kokoontuvien ruumisseurakuntien kesken. On oikein puhua paikallisseurakunnista, kunhan muistetaan, että jokainen raamatullisen rakenteen omistava paikallisseurakunta on itsessään vain osa suurta yhtä ainoata Kristuksen ruumista.

Paavali kirjoittaa: ”Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät” (1 Kor.1:2).

Paavali jatkaa samalla linjalla: ”Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle ynnä kaikille pyhille koko Akaiassa” (2 Kor.1:1).

Ja edelleen: ”Galatian seurakunnille” (Gal. 1:2). ”Efesossa oleville pyhille ja uskoville Jeesuksessa Kristuksessa” (Ef. 1:1). ”Kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä” (Fil. 1:1). ”Kolossassa oleville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa” (Kol. 1:2). ”Tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa” (1 & 2 Tess. 1:1).

Paikallisseurakunnat ovat osa yhtä ainoata Jeesuksen Kristuksen ruumisseurakuntaa, joka sekin on jakautunut kahteen tasoon: maanpäälliseen ja taivaallisen paratiisin tasoihin.

Tilanne on samanlainen tänäänkin.  Helsingissä on yksi paikallinen seurakunta eli universaalin Jeesuksen Kristuksen seurakunnan osa. Rajat seurakunnan ja seurakunnan välillä eivät kulje jonkun opinkappaleen saaman kuuliaisuutemme mukaisesti. Helsingissä olevaan Jumalan seurakuntaan kuuluvat kaikki ne uskovat, jotka asuvat Helsingissä. Paikallisseurakunta on yksi kokonaisuus Kristuksessa silloinkin, kun on eri puolueita, kuten oli Korintossa (1 Kor.1:2).

Seurakuntaan synnytään (nimenomaisesti uudestisynnytään).

Jos olet uudestisyntynyt ja asut Helsingissä, silloin kuulut siihen Jumalan seurakuntaan, joka elää ja toimii maantieteellisen Helsingin (tai Helsingin jonkun osa-alueen) kohteessa.

Pelastus Kristuksessa plus kotipaikkakuntasi määrää, mihin Jeesuksen Kristuksen universaalin ruumisseurakunnan paikallisseurakuntayhteyteen kukin kuuluu.

AIKANAMME vallitsee suuri käsitteiden sekaannus kysymyksen ollessa kristillisen seurakunnan sisäisestä ja ulkoisesta yhteydestä. On välttämätöntä, että alleviivaamme seuraavia asioita.

Olemmeko unohtaneet totuuden Jumalan seurakunnasta, joka on yksi ruumis, ja joka tunnustaa yhtä pyhää uskoa, kerta kaikkiaan pyhille uskottua? Historialliset uskon tunnustukset – ne, joita esimerkiksi luterilaisessa jumalanpalveluksessa luetaan joka Herran päivä – syntyivät tilanteissa, joissa Jumalan kansan täytyi oppia, missä kulkee puhtaan opin ja harhaisuuden välinen raja.

Tarkoitan: jos olemme luterilaisia, olkaamme sitä rehellisesti ja aidosti ja koko sydämestämme. Mutta me emme saa rajata kristillistä yhteyttä ja kanssakäymistämme pelkästään luterilaisiin kristittyihin. Meillä on uudestisyntymisemme kautta yhteys Jumalan seurakunnan kokonaisuuteen. Tämä ei tarkoita, että Jumala ei sallisi esimerkiksi luterilaisen ja helluntailaisen paikallisseurakuntatyön olla olemassa. Mutta kaikessa hengellisessä työssä on kyettävä olemaan yhtä olennaisen eli apostolisen uskontunnustuksen rajoissa.

Mutta!

Puolue- ja ahdasmielisyyden tulee palaa meistä ja tilalle pitää tulla rakkaus uskoviin ”hengellisiin naapureihimme”, jotka työskentelevät yhteisen Vapahtajamme toisella peltosaralla maailmassa.

Olen nöyrässä hengellisessä ihailussa ja ilossa huomioinut esimerkiksi Frank Mangsin kokoussarjoja tai Billy Grahamin vastaavia tai monien ns. maailmanevankelistojen yhteiskristillisiä ponnistuksia Hengessä ja Totuudessa maailman voittamiseksi Kristukselle.

Kyllä, kyllä! Pirstoutunut Kristuksen seurakunta ei ole Jumalan ykkösmalli. Pirstoutumisen syy on useinkin ollut lahkolaisuudessa yms. ilmiöissä. Nyt nykyisissä tilanteissa on tärkeätä, että lahkolaisuus ensiksi voitetaan yksilökristittyjen hengessä: siten, että kykenemme näkemään Jumalan seurakunnan niissäkin yhteisöissä, joissa apostolisen uskontunnustuksen totuudet vallitsevat, mutta joissa kuitenkin joistakin syistä vallitsee eristäytymisen valta ja voima. Lahkolaisuutta ei voiteta tai muuteta toiseksi pakkomenetelmin ja eristämällä mielestämme ”lahkolaiset” edustamamme Kristuksen ruumiin osan ulkopuolelle. ”Me ja he-ajattelu” ei rakenna vaan eristää ja rikkoo ruumista.

Toki tämä kaikki sijoittuu jo apostolisen ajan seurakuntamaailmaan.

Paavali oli pakotettu kirjoittamaan Tiitukselle, oppilaalleen evankelioimisen ja seurakuntaelämän asioissa: ”Puhu sinä sitä, mikä sopii terveeseen oppiin” (Tiitus 2:1). ”Opetuksesi olkoon puhdasta ja arvokasta, ja puheesi tervettä ja moitteetonta, niin että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole mitään pahaa sanottavaa meistä” (Tiitus 2:7-8). Seurakuntaelämän kulttuuriin kuului tällainenkin neuvon sana: ”Mutta vältä tyhmiä väittelyjä ja sukuluetteloita, riitoja ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia. Karta harhaoppista ihmistä varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti” (Tiitus 3:9-10).

Mistä tunnemme harhaoppineisuuden?

Jälleen viittaan apostoliseen uskontunnustukseen. Totuuteen Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä – näistä kolmesta, jotka ovat yksi.

Pyhän Kolminaisuuden tunnustaminen ja tuon totuuden nöyrä vastaanottaminen apostolisen uskontunnustuksen sanoissa on linja, jonka Pyhä Henki vetää ns. kristikunnan keskelle.

Linjan yhdellä puolella ovat raamatullisen kristikunnan edustajat – vaikka ovatkin historiallisen kehityksen tähden valitettavan erossa toisistansa ja jopa kiihkoilevat joidenkin uskonsa kohtien puolesta – toisella puolella ovat ne, jotka eivät voi eivätkä tahdo tunnustaa kristillistä uskoa universaalin kristikunnan yhteisen peruslinjauksen mukaisesti ja raamatullisesti ja muodostuvat siksi lahkoiksi ja ryhmiksi ja pyrkivät kehityksessään rikkomaan apostolisen uskontunnustuksen yhdistämää Kristuksen ruumista ja voittamaan sieltä ihmisiä lahkojensa jäsenyyteen.

NYKYAJAN kristikunta on niin heikko siksi, että se on tullut niin vahvaksi. Me olemme onnistuneet luomaan mahtavilla kirkollisilla järjestöillämme ja inhimillisillä rakennelmillamme niin uhkeita järjestelmiä ja rituaaleja, että ne uhkaavat tukahduttaa sykkivän hengellisen elämän heräämisen uusissa aalloissa. Puhumme korkeakirkollisuudesta ja matalakirkollisuudesta, vapaakirkollisuudesta ja lahkolaisuudesta. Useimmat taistelevat toisia vastaan näkyvillä ja näkymättömillä aseilla. Tämä kaikki muistuttaa sisällissotaa, jossa saman perheen jäsenet uhkaavat tuhota toinen toisensa.

Ja kuitenkaan tämä edellä kuvattu ei sittenkään ole kaikkein pahinta.

Paljon, paljon pahempaa on, että tämän kristittyjen kaaoksen varjo lankeaa Hänen päällensä, joka rukoilee Isää, että ”he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet minua rakastanut”.

Jos Kristuksen Hengen mukainen yhteyden näky pääsisi valtaan – Suomessakin! – silloin eivät joukot enää kulkisi seurakunnan ulkopuolella epätietoisina siitä, mihin heidän pitäisi uskoa.

Silloin Kristuksen rukous täyttyisi, ja maailma ymmärtäisi, että Jumala lähetti Jeesuksen Kristuksen Vapahtajaksi jokaiselle, joka uskoo.

Ei ole kysymys enää siitä, oletko juuriltasi juutalainen tai kreikkalainen pakana, rikas tai köyhä, vaan kaikki riippuu siitä, oletko uusi luomus Kristuksessa.

Rikkoutunut, lahkoistunut, sisäisessä sodassa oleva kristillisyys osoittautuu silminnähtävän heikoksi ja avuttomaksi. Tämä heikkous johtuu suurimmaksi osaksi siitä rikkinäisyydestä ja erimielisyydestä, joka vallitsee yhden Kristuksen ruumiin jäsenten keskuudessa.

Usein sanotaan, ettei nykyajan ihminen ole enää niin vastaan ottavainen hengellisille totuuksille kuin on ollut aikaisemmin. Tämä on täydellinen väärinkäsitys.

Mitä tulee ihmisen sisimpään Jumala-tarpeeseen, ihminen on aivan samanlainen kuin hän on aina ollut. Hän kaipaa sisäistä iloa ja vapautumista – kaipaa saada kohottautua Kristus-valon lähteille ja kaiken Luojan puoleen, riippuvaiseksi Hänestä. Hän kaipaa varmuutta omassa sydämessään, että voisi omistaa uskon siihen, mikä kestää. Hän kaipaa löytää tien totuuteen ja valoon – tien iankaikkiseen elämään.

Kun kristillisyys esiintyy yhtenäisenä keskeisessä kristillisessä sanomassaan, silloin herätys murtautuu esiin, ja silloin maailma tulee ymmärtämään, että ainoa tie totuuteen ja valoon – ainoa, joka on olemassa! – on Jeesus Kristus.

Leo Mellerin kommentti: Max Ekholm on kuudesta kristitystä vaikuttajasta kolmas elämääni eniten kylväneitä hengellisiä opettajia. Ensimmäinen, jo varhaisteinivuosina elämääni vaikuttanut Jumalan mies oli Urho Muroma. Rippikoulun myötä tutustuin pastori Holger Anderssoniin, josta tuli rippi-isäni ja pitkäaikainen ihanteeni. Voit lukea näiden miesten elämänkuvausta tästä ja tästä blogimuistelmastani. Jumala on sallinut elämääni noin kymmenen vuoden jaksoissa kulloinkin yhden henkilön, jonka opillinen ja muu vaikutus on edelleen esillä omassa kristillisyyden kuvassani. Max Ekholm oli siis yksi näistä vaikuttajista. Edellisen blogini hänestä voit lukea tästä. Ajallaan on vuorossa henkilö numero neljä – pysythän blogimaailmassani.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.