Patmos-blogi

Jos Ensio Lehtonen olisi elänyt kun radiomonopolit murtuivat (Näitä minä muistelen #9)

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

KANSAINVÄLISEN kristillisen lähetysradiotyön kautta henkilökohtaisen herätyksen kokeneena luonnollisesti sisimmässäni sykki voimakas haaste ulottaa Suomi samaisen radiotoiminnan piiriin. Erityisesti kaipasin koko Suomen kattavaa ohjelmointia, jossa väheksytty ja kartettu ja suorastaan kielletty Raamatun profetia ja erityisesti sanoma niin Israelista kuin Googin tulevista liikkeistä ylittäisi sensorien kynnykset ja herättäisi uskovia. Yleisradion monopolin tukena oleva lainsäädäntö luonnollisesti esti kristillisen radion perustamisen maan rajojen sisäpuolella, mutta mikä estäisi saavuttamasta Suomea ulkomailta tulevilla lähetyksillä?

Ensio Lehtonen syttyi ajatuksilleni. En vielä ollut Kuvan ja Sanan palkkalistoilla kun tämä yhteinen ajattelumalli otti muotoa. Olin kirjoittanut ruotsinmaalaisessa Hemmets Vänissa pitkäksi kasvanutta sarjaa maailman kristillisestä radiolähetystyöstä. Lehtonen oli innostunut artikkeleista ja kysymättä minulta mitään oli alkanut kääntää valittuja katkelmia tästä sarjasta jatkokirjoituksina Kipinään.

Tapahtuipa sekin, että jatkuvista kannustuksistani johtuen Ensio Lehtosen johdolla Kuvan ja Sanan hallitus jäsenensä, johtaja Niilo Virtasen toimesta otti yhteyksiä Tangerin ja Monte-Carlon suuntiin, joista käsin kristillisiä ohjelmia radioitiin Skandinaviaan.

Tuoretta lisäpontta löytyi keväällä 1967 perustetun Kansanlähetyksen alettua tuottamaan suomenkielisiä vartin kestoisia viikoittaisia opetusohjelmia Norjan luterilaisen lähetysjärjestön hallitseman Norea Radion radioitaviksi. Uusi tie julkaisi numeroissaan säännöllistä luetteloa puhujista ja heidän – ajoittain hyvin rohkeistakin – raamatullisista aiheistansa.

Toki myös helluntailaisten IBRA radioi Helsingin Saalemin tiloissa olevassa nauhoitushuoneessa syntyneitä suomenkielisiä opetusohjelmia ja herätyksen levymusiikkia.

IDEA– ja rukoustuulta riitti siis niihin purjeisiin, jotka kuljettivat edelleen suunnitelmia Kuvan ja Sanan omasta radiotuotannosta sieltä jostakin Suomen niemen suuntaan.

Kunnes saapui ensimmäinen kolmesta yhteydenotosta Suomen Siionin pelloilta Ensio Lehtoselle ja Kuvaan ja Sanaan. Aiheena suunniteltu radiotyön avaus.

Näissä kolmessa kirjeessä nimekkäät kristilliset vaikuttajat – ei yksikään heistä luterilaisia – ilmoittivat ryhtyvänsä koviin toimenpiteisiin, jos Kuva ja Sana ryhtyisi radioimaan sanomaa valtakunnallisesti vastaanotettavaksi. Yksi kirjoittaja nimesi Kipinän ja yleensä Kuvan ja Sanan Suomen kristillistä kenttää hajottavana ”yksityiselle voittoa tuottavana kalasteluna” ja vannoi aloittavansa ”syvän kampanjan” Lehtosta ja Kuvaa ja Sanaa vastaan – jopa koko työmuodon kaatamiseksi.

Ensio Lehtonen teki päätöksen: Kuva ja Sana pysyisi radiomaailman ulkopuolella. Joitakin Kipinään käännettyjä ja kirjoittamiani kristillistä radiotyötä valottavia kirjoituksiani diskattiin ja hävitettiin. Jatkoin kirjoittamistani Ruotsissa ilmestyviin kristillisiin julkaisuihin. Hengessäni paloi radiotuli – ja tuloksena 24/7 kuuluu Suomen niemellä Radio Patmos.

Vaan miksi kirjoitan tätä radiohistoriikkia – edellisessä kirjeessäni lupasin että koskettelemme länsirannikon taivaallisia herätystuulia? – Tässä siltaa kahden aiheen kohtaamispistettä lähestyttäessä.

Olemme Ensio ja Elma Lehtonen ja minä ajamassa autossani Jyväskylästä Keravalle. Rouva Lehtonen istuu takapenkillä, Ensio on vieressäni. Takana on Israel-tilaisuus Keski-Suomen ammattikoulun juhlasalissa. Perässä tulevassa Päivölän Pösössa ajelevat tekniikassa avustaneet; myös juhlan rekvisiittaa ja palautuvaa tavaraa on mainitussa autossa.

Punaisessa Ramblerissani on erikoisvalmisteinen lyhytaaltovarustettu autoradio. Tapasin sanoa, että kallis autoradio maksoi itsensä, koska sen avulla pystyin seuraamaan maailman johtavimpien raamatunopettajien luentoja – jopa etelä-amerikkalaisten asemien radioimina. Saatoin jopa istua talvipakkasessa kotitalon pihalla autossani – joka tietysti ei ollut käynnissä – kuuntelemassa Dallasin, Chicagon Moodyn ja Los Angelesin Biolan professorien vahvaa opetuspuhetta – kynä ja lehtiö käsissäni. Ajoittain kuuntelin kristillisiä asemia myös kun kyydissäni on oman perheen ulkopuolisiakin. Niin kuin nyt Lehtosten ollessa autossani. Kuuntelin IBRAa, jossa on käynnissä englanninkielisten ohjelmien blokki. Minulle juuri kuuluva ohjelma on tuttu: se oli viikoittain kuuluva Skotlannin Glasgowssa sijaitsevan International Bible Training Instituten tuotantoa.

Selostan ohjelmaa ja sen tuottajaa Lehtosille. Huomaan, että jotakin syvästi koskettavaa on laskeutunut ajoneuvon sisätilan ilmapiiriin – nimenomaan Hengen ilmapiiriin. Lehtosen ääni vavahtelee jännityksestä kun hän pyytää minua selostamaan yksityiskohtaisemmin mitä tiedän ohjelman tuottajasta.

MINÄ selostan.

IBTI sai alkunsa D. L. Moodyn ja laulaja Ira Sankeyn useammasta kampanjavierailusta Glasgowssa vuosien 1874 – 1891 aikana. IBTI:n tontilla sijaitsi pitkiä aikajaksoja ns. telttakatedraali, johon saapui tuhansittain paikkakuntalaisia kaivosmiehiä perheineen ja toisia, jotka eivät kokeneet olevansa kotona kaupungin arvokkaissa katedraaleissa.

IBTI avattiin opiskelijoille 1892.

IBTI toimi rakennuskompleksissa, jossa tilaa omisti mm. paikallinen NMKY. Vain silmin nähden saattoi käsittää, miten ainoalaatuinen ja monimuotoinen oli jättimäinen rakennuskompleksi Bothwell streetillä. Rakentamistyö kesti kaksikymmentä vuotta. (Ystävällinen neuvo: googlaa osoite ja ihmettele!) Kompleksi revittiin perustuksia myöten 1980.

IBRA:n aikana radiolähetysjärjestön brittiläinen osasto myi aikaa IBTI:lle, joka sekä kertoi koulutusohjelmistansa että antoi saarna-aikaa Britannian nimekkäimmille raamatunopettajille. Mielelläni kuuntelin näitä ohjelmia oppien niistä useasti haasteellisia eskatologisiakin näkemyksiä.

Nyt siis automatkassa Jyväskylästä Keravalle osan matkaa radiosta kuuluu IBTI:n ohjelmaa – ja vieressäni hengellinen isäni ja johtajani on selkeästi ihmetyksissä ja tapailee sanoja.

Ja onko Ension silmissä kyyneleitä – ?

Ensio kääntyy etuistuimelta vaimonsa puoleen:

Tämä on uskomatonta! Tämä ääni tulee siitä raamattuopistosta, jossa Artturi Kurala opiskeli. Paikasta, josta he toivat rohkean profeetallisen opetuksensa Suomeen – ja minun elämäni muuttui heidän saarnatuolinsa juurella kun kuulin totuuden sanan oikeasta jakamisesta.

KURALAT, siis.

Lokakuussa 1917 Vapaakirkon Varsinais-Suomen piirilähetys määräsi työntekijäpariskuntansa Artturi ja Anna Kuralan pitämään kokouksia Uudenkaupungin raittiusseuran talossa.

Kuralat herättivät laajaa huomiota kaupunkilaisissa paitsi lauluillaan ja yleisesti saarnoillaan, aivan erityisesti lopun aikoja selittävällä opetuksellansa ja esillä pitämillään suurikokoisilla kartta-arkeilla. Raamatun lopun ajan tapahtumat kuvattiin milloin kaavioilla, milloin taiteellisilla piirroksilla, Kuralan vahvan opetusäänen selittäessä missä ajassa eletään ja mitä on tulossa.

Jumala antoi siunauksensa kokoustamiselle ja aivan ilmeinen herätyksen hedelmä esiintyi. Tilaisuuksissa kävi runsaasti ihmisiä. Joulukuussa 1917 menestys oli niin vastaan sanomatonta, että Kuralat päättivät jäädä Uuteenkaupunkiin. He ostivat omakotitalon, jonka tiloja kunnostettiin myös rukoushuonekäyttöön.

Artturi Kurala (1887-1923) heräsi uskoon 1914 vaimonsa kanssa Jokisten veljesten (Eeli ja William) kokouksissa Turussa. Kurala opiskeli Vapaakirkon Tampereen saarnaajakoulussa – ja matkusti Skotlantiin IBTI:iin, jossa hän opiskeli 1920-21. Artturi oli hankkinut hyvän englanninkielen taidon ollessansa aikaisemmin siirtolaisena Yhdysvalloissa. Kielitaidosta oli etua kun hän hyvällä muistillansa omaksui sellaista eskatologiaan liittyvää dispensationalistista opetusta, jota ei juuri kuultu missään Suomessa. Moodyn nimi tunnettiin Suomessa – hän oli aikansa Billy Graham – mutta vasta Kuraloitten mainingeissa opittiin enemmän käsittämään Moodyn ja hänen kollegoittensa käsityksiä eskatologiasta.

Laivuri Lehtosen perhe vuoden 1919 aikoihin koki herätyksen Kuralan julistustoimen välityksellä.

Lehtonen tapasi kertoa, että Kuralan vaikutuksesta hänen sisimpänsä avautui dispensationalistiselle lopun aikojen ymmärtämiselle. Kuralan IBTI:stä tuomat kopiot lopun aikojen tapahtumia esittävistä kartoista ja kaavioista olivat Lehtosella muistissa. Niitä hän opasti Kuvan ja Sanan taiteilijan Kirsti Liimataisen viimeistelemään ja niitä julkaistiin Lehtosen kirjoissa (mm. Ajan kellossa).

PYSÄKÖIN Ramblerin Jukolan edustalle. Nousin avaamaan ovia Lehtosille. Ensio kysyi tahtoisinko – jaksaisinko – tulla iltakahville hänen työhuoneeseensa. Elma siirtyi keittiön tiloihin valmistamaan kahvia ja iltapalaa.

Ensio jätti minut – ”pieneksi hetkeksi”, hän sanoi.

Lehtonen oli poissa sangen pitkän aikaa. Elma toi kahvit ja leivät, ei jäänyt pitämään seuraa, valitti alkavaa päänsärkyä ja toivotti hyvää yötä.

Lehtonen palasi.

Hänellä oli käsissään erilaisia papereita, jokin kansiokin.

En muista – en todellakaan muista – mitä Lehtonen toi arkistostansa.

Ensio Lehtonen oli edelleen saman liikutuksen tilassa, jossa hän oli ollut koko automatkan siitä alkaen kun kuuntelimme autoradiota.

Ristin Voitossa julkaistiin vuonna 1940 Ensio Lehtosen saarna, jonka voimallinen osio käsitteli puhujan oman kääntymyskokemuksen selostusta. Siitä seuraavat rivit ja katkelmat:

Neljä vuotta olin ollut herätyksen tilassa, olin koettanut pusertaa itsestäni … Silloin yhtäkkiä itsestänsä elämä ilmestyi minuunkin … Olin erään sananjulistajan hautajaisissa … Tunsin olevani kaiken autuuden ja armon ulkopuolella. Totesin sen kylmästi – oli jo jäähyväishetki. … Silloin aivan näkymättömän voiman koskettamana nousin ja sanoin hiljaa: ”Minä tahdon.” …. Ennen aavistamaton kirkkaus ja täyteys valtasi olemukseni, kun vaivuimme rukoukseen. Kyynelten lähteetkin jo aukesivat, ja elämä ilmestyi. Olkoon Jeesuksen nimi ylistetty! Elämä tulvahti itsestään esille, ilman omaa ansiotani tai työtäni Jeesus tuli sydämeeni.

Hautajaiset olivat Artturi Kuralan.

Saarnaaja oli sairastunut keuhkotautiin, mistä hän ei toipunut, vaan kuoli toukokuussa 1923. Vapaakirkollista saattoväkeä oli satamäärin. Hautajaisista muodostui voimallinen pitkä vapaakirkollinen kokous runsaine puheineen ja todistuksineen. Jossakin vaiheessa iäkäs saarnamies Eskil Renfors kysyi, tunsiko kukaan kutsumusta täyttää Artturi Kuralan tyhjäksi jääneen paikan. Ensio Lehtonen kertoo silloin tunteneensa voimakkaan kehotuksen nousta ylös.

Sinä hetkenä virta tempaisi kokonaan mukaansa ja vaivuin itkien lattialle.

”KIITOS olkoon Jumalalle, Karitsalle … Kuralasta … olen armoliitossa!”

Jäivät mieleen nämä sanat erikoisen päivän loppuhetkistä.

Ajelin Vuosaareen. Kertasin mielessäni kuulemaani. Nyt en kytkenyt Ramblerin kaukovastaanotinta päälle. Sisimmässäni soi ja kuului muutenkin paljon.

Lue Näitä minä muistelen -kirjoitussarjan aiemmat osat täältä.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *