Patmos-blogi

Joulunäytelmä, joka yllätti yleisön

Reijo Telaranta Patmos Lähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja, talousneuvos Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on myös toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtajana. Reijon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi
Julkaistu:

Koulussa valmistauduttiin joulujuhlaan. Opettaja suunnitteli lapsille rooleja näytelmään. Kaikille muille hän oli jo löytänyt sopivat osat, mutta mitä hän keksisi ujolle ja hiljaiselle Matille? Viimein opettaja sai idean. Matti saisi olla Betlehemin majatalon isäntä. Siinä roolissa hänen tarvitsi vain hieman raottaa ovea ja sanoa: ”Olen pahoillani, mutta meillä ei ole yhtään huonetta vapaana.”

Viimein tuli tärkeä ja odotettu ilta. Oppilaiden vanhemmat sekä koulun kaikki oppilaat ja opettajat kokoontuivat juhlasaliin. Oli aika esittää uutterasti harjoiteltu joulunäytelmä.

Maria ja Joosef olivat tehneet pitkän ja raskaan matkan Betlehemiin. He tulivat majatalon eteen. Joosef koputti oveen. Ovi avautui, ja Matti kurkisti matkalaisia.

”Hyvä isäntä, olisiko teillä meille huonetta?” Joosef sanoi omat vuorosanansa.

”Olen pahoillani, mutta meillä ei ole yhtään huonetta vapaana”, Matti vastasi kohteliaasti.

Tässä vaiheessa Joosefin osaa esittävä poika päätti hieman parannella käsikirjoitusta. Sen sijaan, että hän olisi Marian kanssa kääntynyt ovelta ja jatkanut matkaa, hän sanoi: ”Olemme aivan uuvuksissa. Eikö teiltä löytyisi edes yhtä pientä huonetta?”

Matti kalpeni. Tällaista ei ollut harjoiteltu. Mitä hänen pitäisi nyt tehdä? Viimein hän ääni hieman epävarmana toisti: ”Olen pahoillani, mutta meillä ei ole yhtään huonetta vapaana.”

Joosef oli päässyt vuorosanojen parantelussa vauhtiin ja jatkoi: ”Eikö sittenkään, vaikka minun vaimoni on raskaana ja voi synnyttää minä hetkenä tahansa?”

Matti oli kauhuissaan. Mitä hän tekisi? Ainoa mitä hän osasi, olivat hänen huolellisesti opettelemansa vuorosanat. Niinpä hän toisti ne kolmannen kerran: ”Olen pahoillani, mutta meillä ei ole yhtään huonetta vapaana.”

Joosef oli improvisoinut tarpeeksi. Niinpä hän kääntyi pettyneenä, murheellisena, pää painuksissa ja lähti astelemaan Marian kanssa poispäin.

Matti oli nyt sisäistänyt täydellisesti rooliinsa majatalon isäntänä. Hän ymmärsi hyvin myös ovelta käännyttämänsä nuoren parin tukalan tilanteen. Häpeissään ja kyyneleet poskilla valuen hän katseli Marian ja Joosefin perään. Sitten hän huusi: ”Odottakaa! Älkää menkö! Tulkaa takaisin! Te voitte saada minun huoneeni!”

Kaikki ei ehkä mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan, mutta Matin sanojen jälkeen salissa puhkesi sellainen suosionosoitusten myrsky, että moista ei ollut koskaan ennen kuultu.

Matti oli ehkä lipsunut roolistaan, mutta samalla hän oli tullut kertoneeksi kaikille, mikä joulussa on kaikkein tärkeintä. Matti oli valmis luopumaan omastaan auttaakseen niitä, jotka tarvitsivat kipeästi kattoa päänsä päälle.

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, miten opetuslapset kyselivät Jeesukselta, kuka on suurin taivasten valtakunnassa? (Matt.8:1)

Jeesus ei ryhtynyt laatimaan protokollan mukaista istumajärjestystä Karitsan hääaterialle. Hän ei ruvennut jakamaan taivaan juhlapöydän parhaita istumapaikkoja paaveille, arkkipiispoille, kardinaaleille tai metropoliitoille. Hän ei nimennyt suurimmiksi ja tärkeimmiksi edes kuuluisia evankelistoja tai kunnioittamiamme pyhimyksiä. Hän otti opetuslasten keskelle pienen lapsen ja sanoi:

”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.” (Matt.18:3-4)

Vaatimattomaan seimeen ihmiseksi syntynyt ja vanhempiensa hoivissa kasvanut Jeesus tietää, mitä on olla lapsi. Hän oli elänyt tavallisen lapsen elämän. Hän tunsi lapset.

Lapsi luottaa vanhempiensa rakkauteen.
Lapsi on varma siitä, että isä ja äiti pitävät hänestä huolen.
Lapsi oppii puhumaan, leikkimään ja tekemään työtä jäljittelemällä vanhempiaan.
Lapsi haluaa viettää paljon aikaa isänsä ja äitinsä kanssa.
Lapsi rakastaa aidosti ja laskelmoimatta.

Lapsi elää ja eläytyy niin täysillä, että hän on joulunäytelmässäkin valmis kyyneleet silmissä luopumaan omastaan ja auttamaan pulassa olevia, vaikka järkevien aikuisten kirjoittamassa käsikirjoituksessa lukisi aivan jotain muuta.

Riemullista ja armollista Jeesuksen syntymäjuhlan odotusta, rakas ystäväni!

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *