Patmos-blogi

Julistakaa se katoilta

Jouko Koistinen Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020.
Julkaistu:

Tänä päivänä monet uskovat ovat kaivautuneet poteroihin ja piiloutuneet kaappeihin, paetakseen ottamasta kantaa ajan ilmiöihin. Raamatun sanan puolustajat jäävät usein vaille riittävää tukea ainakin virallisen kirkon johdon taholta. Jeesus sitä vastoin kehotti meitä julistamaan rohkeasti katoilta sen, minkä Hän kuiskaa meidän korvaamme.

”JULISTAKAA SE KATOILTA!”

Paavalin mukaan me uskovat olemme hengellisessä sodankäynnissä. Meillä on todellakin taistelu, ei verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkivaltoja vastaan, kuten Paavali asian ilmaisee (Ef. 6:12). Kuitenkin tällä hetkellä saa sen vaikutelman, että monet uskovat ovat kaivautuneet niin syvälle poteroihin ja taisteluhautoihin, uskaltamatta nostaa edes hivenenkään päätään, ettei edes harhaluoti vahingossakaan sattuisi.

Tällä hetkellä tarvittaisiin uskovien riveissä tuota Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarnan asennetta ja rohkeutta, kun hän totesi poteroissaan makaaville sotilaille: ”Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa.” Vaikka se maksoi Kaarnalle oman hengen, se valoi rohkeutta sotilaisiin, ja niin suon yli mentiin, että heilahti! Mutta missä ovat tämän päivän Kaarnat hengellisellä taistelukentällä?

Valitettavasti me uskovat olemme todellakin menneet piiloihin ja kaappeihin tämän maailman mielipiteitä pakoon. On tapahtunut ikään kuin paikan vaihdos. Ne ryhmät, jotka vielä jokunen vuosi sitten olivat piilossa kaapeissaan, ovat nyt tulleet julkisesti näytille barrikadeille, ja puolestaan monet uskovat ovat menneet kaappeihin piiloon! Jeesus kuitenkin sanoo: ”Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole mitään peitettyä, mitä ei paljastettaisi, eikä mitään salattua, mitä ei tuotaisi julki. Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivänvalossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta.”

Meidän on hyvä muistaa, että eräänä päivänä kaikki se valhe, mitä tämä maailma mielipiteineen huutaa, tulee paljastetuksi ja osoittautuu valheeksi. Tänä päivänä media haluaa salata totuuden. Jumalan sanan mukaisille mielipiteille ei anneta riviäkään palstatilaa, eikä sekuntiakaan lähetysaikaa. Mutta kerran tulee päivä, jolloin kaikki salattu tulee julki.

Helposti säikähdämme tämän maailman ääntä ja menemme piiloihin, mutta Jeesus tahtoo kuiskata meille siellä kaapeissa ja piiloissa ollessamme: ”Menkää ja puhukaa tämä päivänvalossa ja julistakaa se katoilta!” Tuntuu siltä, että liian harva rohkea sielu on jäänyt yksin taistelutantereelle kaiken maailman katseltavaksi. En voi välttyä mielikuvalta, kuinka Päivi Räsänen seisoo yksin tämän ajan Rooman Colosseumilla täpötäyden katsomon odottaessa malttamattomana näytöksen alkamista! No, onneksi Päivillä on kuitenkin monia tukijoita, mutta luulisi tuon areenan olevan täynnä uskovia arkkipiispaa myöten Päiviä puolustamassa!

Johan Paavali aikanaan koki jotakin samaa, kun hän kirjoitti korinttolaisille (1.Kor. 4:9,13): ”Minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikään kuin kuolemaan tuomituiksi. Olemme koko maailman katseltavina, sekä enkelien että ihmisten…Meitä parjataan, mutta me puhumme lempeästi. Meistä on tullut ikään kuin maailman tunkio, kaikkien jätekasa tähän päivään saakka.”

Mutta huomaa, että sitä sanomaa ja totuutta, jota Paavali julisti ja kirjoitti pari tuhatta vuotta sit-ten, ja josta häntä parjattiin, on tutkittu ja julistettu meidän päiviimme saakka ja julistetaan yhä edelleen. Mutta missähän on se sanoma, jota Paavalin parjaajat julistivat? Ehkäpä se on joutunut jo ajat sitten tunkiolle!

Totuuden julkihuutaminen on aina vaatinut Jumalan palvelijoilta selvää valintaa astua rohkeasti esiin. Mutta Jumala on antanut myös niille palvelijoilleen, jotka ovat olleet uskollisia Hänen sanalleen, rohkeuden astua pelkäämättä esiin. Jumala lupasi jo aikanaan profeetta Hesekielille: ”Minä teen sinun kasvosi yhtä koviksi kuin heidän kasvonsa ja sinun otsasi yhtä kovaksi kuin heidän otsansa”, Hes. 3:8. Eli jos Jumalan sanan vastustajilla on otsaa nousta Jumalan pyhiä sanoja vastaan, Jumala voi antaa palvelijoilleen saman ja vielä suuremman rohkeuden!

Profeetta Jeremialle Herra puolestaan lupasi, Jer. 1:18: ”Minä teen sinusta tänä päivänä varustetun kaupungin, rautapatsaan ja vaskimuurin koko maata vastaan, Juudan kuninkaita, sen ruhtinaita, sen pappeja vastaan ja maan kansaa vastaan.” Jeremia sai aikanaan vastustajikseen niin poliittiset johtajat kuin myös papit. Samaa joutuvat kokemaan myös tämän päivän Jumalan sanan rohkeat puolustajat!

Samaa uskon rohkeutta osoittivat myös alkuseurakunnan apostolit sanoessaan vastustajilleen, joiden joukossa olivat myös sen ajan hengelliset johtajat: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä!” Myös Stefanus täynnä Pyhää Henkeä, kasvot jo loistaen taivaallista kirkkautta syytti kuulustelijoitaan: ”Aina te vastustatte Pyhää Henkeä, niin kuin teidän isänne, niin tekin!” Stefanus ei todellakaan jäänyt poteroon makaamaan!

Jumala ei ole kutsunut omiaan kaappeihin piiloutumaan. Jumalan tahdon mukaisen mielipiteen esille tuominen on vaatinut ja vaatii tänäkin aikana usein katoille kiipeämistä ja totuuden julistamista sieltä. Se vaatii sitä, koska tämän maailman taholta totuus halutaan vaientaa ja hukuttaa valheen tulvaan. Mutta kannattaa pysyä totuuden äänitorvena, koska aikanaan valhe katoaa, ja ”maailma katoaa ja sen himo, mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti”, 1.Joh. 2:17.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (14)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. erämaasta kuuluu jo huutava ääni

    Evankeliumi tarkoittaa hyvää uutista siitä, että kuningas saapuu.

    Jesaja 52:
    7 Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: — Sinun Jumalasi on nyt kuningas!

    No juutalaisten kuningas sitten saapui! Mitä hän käski opettaa kaikille kansoille? Vuorisaarnassa se lukee. Onko kukaan pysähtynyt näiden sanojen ääreen ja miettinyt, olenko minä täyttänyt Jeesuksen käskyn? Tuleeko minusta Jeesuksen valtakunnassa suuri vai joudunko valtakunnasta ulos?

    Matteuksen evankeliumi 5:
    19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
    20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Roomalaiskirje 2:
    13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.

    • IlkkaT.O.

      Juuri siksihän Jeesus Kristus kuoli edestämme, täyttäen lain. UL:n todellisilla uskovilla on Pyhässä Hengessä voima elää Kristuksen laissa, lain mukaan, ei enää kirjaimen vanhassa (Mooseksen laki), joka kuolettaa. Henki on se, joka eläväksi tekee. Piste.

      • Evankeliumi mukaan

        Sinä olet ymmärtänyt Paavalin kirjoitukset väärin. Jeesus ei tullut täyttämään sinun puolestasi lakia vaan lain Messias profetiat. Jeesus käski kaikkien täyttää Mooseksen lain [Matt. 5:19, 23:1-3]. Kristuksen laki on Mooseksen laki, jota hän itse noudatti ja jota hän käski kaikkien muidenkin täyttämään hänen antamansa esimerkin mukaisesti.

        ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.” (Matt 5:17,18)

        ”Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.” (Room 2:27)

        ”Paavali kiisti ne sanoen: ”Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan.” (Ap.t 25:8)

        Paavali tarkoitti lain kirjaimella ja Hengellä seuraavaa: jos rikot Mooseksen lakia, lain kirjaimessa olevat rangaistussäädökset johtavat kuolemanrangaistukseen. Jos hylkäät laittomat tekosi, saat elää. Pyhä Henki antaa voiman noudattaa Mooseksen lakia. Syntien sovitus Jeesuksessa Kristuksessa edellyttää parannuksen tekoa laittomuudesta. Jos et noudata lakia, et ole Kristuksessa.

        ”Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen…
        Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.” (Room 8:6-8 ja 13)

        ”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:” (Heb 10:26-28)

        ”Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.” (Room 6:14-16)

  2. Jukka Mikkola

    Niin tai näin…
    Ehkä tärkeintä ei ole sen pohtiminen, millainen profeetta joskus tulee laittamaan ”asiat järjestykseen” (–> nuo toiset!?) vaan pikemminkin, mikä on meidän itse kunkin tehtävä ja asenne. Kaikenlaisia ”huutajia” olen nähnyt ja kuullut mutta muistutettu on siitäkin, että pääasia, että kunhan julistetaan… Jos ei katoilta niin vaikka siellä, missä kukin muutenkin vaikuttaa. Spekulaatiot on toki viihdyttäviä, mutta tosiasiassa parhaiten julistaa olemisemme ja tekemisemme.

    Viestinnässä on huomautettu, että jos kehon kieli ja sanallinen viesti ei täsmää, kuulijat luottavat enemmän kehon kieleen (olemukseemme ja tekemiseemme) kuin sanoihin.

    Olemisemme julistaa joka tapauksessa jotain, suorastaan ”katoilta”. Julistaako hyvää sanomaa, on kysymys sinänsä.

  3. Sosiaalisessa mediassa julkaistu kommentti

    Nimimerkki: lähettiläs
    13.11.2021

    ”Ongelma ei ole vain se, etteikö kukaan olisi julistanut katoilta. Ongelmana on ollut erityisesti, että monet julistavat mitä sattuu harhaoppeja, joka näkyy kirkkokuntien hajaantumisena lukuisiin täysin toisistaan poikkeaviin lahkoihin.

    Sen takia esiin astuu profeetta Elia, joka viimeksi esiintyi nimellä Johannes Kastaja. Jeesuksen sanojen mukaan hän tulee uudelleen ja laittaa kaiken kohdalleen, minkä Jeesus sanoi futuurissa eli tulevassa aikamuodossa.

    “Elia kyllä tulee”, hän vastasi, “ja panee kaiken taas kohdalleen.” (Matt 7:11)

    Silloin Johannes Kastaja julistaa vanhurskasta evankeliumia kaikille kansoille ja kielille. Hän julistaa sen korkealta ja kovaa. Johannes Kastajasta tiedämme, että silloin Herra Jeesuksen paluu on todella lähellä.

    Monelle tulee yllätyksenä, mitä hän julistaa. Hän julistaa täysin Raamatun mukaista evankeliumia, mikä ei harhassa oleville lahkoille kelpaa. Kirjanoppineet ovat silloin kovilla laittomuutensa takia. Autuas on se, joka uskoo Jumalan lähettämää profeettaa.

    “Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. Hän kuulutti kovalla äänellä: “Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia – – hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet.” (Ilm 14:6,7)

    “Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.” (Mal 3:22-24)

    • Jouko Koistinen

      Varmasti harhaoppejakin on julistettu katoilta ja tullaan julistamaankin, mutta julistetaanhan sieltä onneksi ihan tervettäkin sanomaa. Uskon itsekin siihen, että Jumala lähettää vielä profeetan, joka julistaa Elian hengessä ennen kuin Herran päivä tulee. Mutta itse ymmärrän, että tuo Elia on kenties toinen Ilmestyskirjan säkkipukuisista todistajista, joista Ilmestyskirjan 11. luku kertoo. Ja toki nuo todistajat julistavat täyttä Jumalan totuutta, mutta itse ymmärrän, että he julistavat ennen kaikkea omalle kansalleen Israelille.

      • monarkisti

        Noista säkkipukuisista Mooses on yksi ja Elias on toinen.
        Heillähän sanotaan olevan valta sulkea taivas kuten Elia teki, ja valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata vitsauksilla kuten Mooses teki.

        He taitavat kuitenkin olla vertauskuva kaikista niistä uskollisista todistajista, joita koko Antikristuksen aikana on ollut aina tarpeeksi, eli vähintään kaksi.

      • Dogma

        Raamatussa ei ole nimeltä mainittu, että säkkipukuiset profeetat olisivat Elia tai Mooses, vaikka sellaisia arvauksia on paljonkin esitetty. Ilmestyskirjan mukaan he ovat kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä, mikä viittaa Sakarjan kirjan profetiaan. Temppelin pyhäkön edessä oli kaksi puuksi koristeltua pronssista pylvästä siis öljyn värisiä, joiden nimet olivat Jakin ja Boas. Ovatko nämä säkkipukuisten profeettojen nimet, kuka tietää? Itse en usko, että toinen heistä olisi tuleva Elia/Johannes Kastaja, mutta pidän mahdollisena, että kohta Ilm 14:6-7 tarkoittaa nimenomaan Eliaa/Johannes Kastajaa.

        Ilm 11:3 ”Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää.”
        4 Nämä todistajat ovat ne kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.

        Sak 4:11 Ja minä lausuin ja sanoin hänelle: ”Mitä ovat nämä kaksi öljypuuta lampunjalan oikealla ja vasemmalla puolella?”
        12 Sitten minä toistamiseen lausuin ja sanoin hänelle: ”Mitä ovat nuo kaksi öljypuun terttua kahden kultaisen putken kohdalla, jotka vuodattavat sisästänsä öljynkultaa?”
        13 Niin hän sanoi minulle näin: ”Etkö tiedä, mitä ne ovat?” Minä vastasin: ”En, Herra”.
        14 Hän sanoi: ”Nämä ovat ne molemmat öljyllä voidellut, jotka seisovat kaiken maan Herran edessä”.

        2 Aik 3:16 Hän teetti pylväänpäihin ketjumaisia köynnöksiä, ja hän valmistutti myös sata granaattiomenakoristetta, jotka kiinnitettiin köynnöksiin.
        17 Hän pystytti pylväät temppelin eteen, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle. Oikeanpuoleiselle hän antoi nimen Jakin ja vasemmanpuoleiselle Boas.

  4. IlkkaT.O.

    Kiitos Jouko Koistiselle rohkaisun sanoista, jotka sisältyvät myös Paavalin ohjeeseen nuorelle Timoteukselle: ”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen. Älä siis häpeä todistusta Herrastamme…”(2Tim.1:7-8).
    Monelta uskovalta jää kokematta Jumalan todellinen voima Kristuksessa, kun ovat ’piilotelleet’ sitä sanomaa, jonka Herra Henkensä kautta on antanut heille/meille jaettavaksi, myös julkisilla paikoilla. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista; voi kumpa vain nähtäisiin (ja rohkaistaisiin) seurakunnissakin tarve kysyä jäseniään yhteisten asioiden hoitamiseen eli päivän politiikkaan, kaikilla tasoilla. Useimmilla asioilla, kuten tänään hyvin näemme ja kuulemme on hengellinen – eli se tärkein- ulottuvuus sisällään.

    • IlkkaT.O.

      Johannes Kastajasta todistettiin (Luuk. 1.luku) hänen olevan täyttynyt Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdusta saakka. Mikä tärkeää, hänestä kerrotaan: ”Ja hän (J.Kastaja) käy Hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa”. Mielestäni yksi tulkinta loppunajan herätystä varten ennen Jeesuksen toista tuloa on se, että herätyksen tilassa oleva seurakunta vaeltaa Eliaan hengessä ja totuudessa, Pyhässä Hengessä, julistaen Sanaa kaikkialla maanpiirin päällä, näin valmistaen tietä Jeesuksen 2. tulemiselle.
      Kahden säkkipukuisen todistajan nimeä ei ole Raamatussa kerrottu.

      Vain pieni kysely: (Vain pohdittavaksi, ei ole mitenkään suoraan Jumalan sanan ilmoitus, en halua poiketa Raamatun ilmoituksesta): mutta (mahdollisesti?) näkikö profeetta Elisa jonkun toisen yhdessä Eliaan kanssa sanoessaan Eliaan Taivaaseen noustessa: ”Isäni, isäni, Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!” ? Kaksi kertaa ”Isäni”, ja kaksinkertainen voitelu Elisan palvelutyölle. Mooseksen Taivaaseenottoa ei vielä kukaan ollut nähnyt. Ilmestysvuorella kolme opetuslasta näkivät Mooseksen ja Eliaan puhuvan Jeesuksen kanssa.
      Toistan, etten ole tarkoittanut tätä opinkappaleeksi.

      • Jouko Koistinen

        Ymmärrän, että Elian hengessä tulee lopun aikana olemaan julistaja, mutta kuten sanoin, ymmärrän hänen toimivan ennen kaikkea Israelissa juutalaisten parissa ja valmistavan Israelista valittuja Jeesuksen toiseen tulemukseen.

        Kun Eliasta sanotaan, että hän panee kaiken kohdalleen, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Elian työn tuloksena pakanat tai Israelin kansa kääntyisi ja niinpä Jeesus voisi tulla ”parannuksen tehneeseen” maailmaan. Ei, vaan kun Jeesus tulee, täällä on vallalla Antikristus ja hirvittävä kaaos! Ja Jeesus on se, joka suunsa miekalla surmaa Antikristuksen.

        Eliasta puheen ollen, Markuksen evankeliumissa on mielenkiintoinen lisäys, Mark 9:12. Jeesuskin myöntää, että ”Elia panee kaiken kohdalleen”. Jeesushan selvästi tuossa viittaa Johannes Kastajaan, joka julistuksensa kautta käänsi monien sydämet Jumalan puoleen. Mutta silti Jeesus joutuu jatkamaan lausetta: ”Mutta miksi sitten on kirjoitettu, että Ihmisen Poika joutuu paljon kärsimään ja kokemaan halveksuntaa?” Jeesus antaa siis ymmärtää, että Johannes Kastaja ei sittenkään ollut se, joka pani todella kaiken kohdalleen, vaan Jeesus joutui itse jopa menemään ristille. Samoin myös lopun ajan Elian hengessä tuleva profeetta toimintansa kautta panee sinänsä asioita kohdalleen, mutta lopullisesti sen tekee vain yksin Jeesus tulemuksessaan. Muutenhan kunnia menisi Elialle! Kristus yksin on se, joka murskaa vihollisen ja vapahtaa maailman!

        • Dogma

          Jouko kirjoitti: – Ymmärrän, että Elian hengessä tulee lopun aikana olemaan julistaja, mutta kuten sanoin, ymmärrän hänen toimivan ennen kaikkea Israelissa juutalaisten parissa

          Ilmestyskirja puhuu julistajasta, jonka tehtävänä on kertoa oikea evankeliumi kaikille kansoille ja kaikille kielille sekä lentää (lentokoneella) korkealla kertomaan siitä maasta toiseen. Elia/Johannes Kastaja olisi sen mukaan kansainvälisesti tunnettu julistaja. Tältä osin kuvaus poikkeaa säkkipukuisten tehtävästä, jotka tekevät työtään Jerusalemissa. Uskon, että ensin tulee Elia/Johannes Kastaja ja sen jälkeen hänen työtään jatkaa Jerusalemissa kaksi säkkipukuista profeettaa. Pidän mahdollisena, Elia/Johannes Kastaja on juuri se julistaja, joka herättää Antikristuksen kuolleista, koska Antikristus on Jumalan maailmaan lähettämä vitsaus mm. niille, jotka eivät Eliaa/Johannes Kastajaa uskoneet [Ilm 6:1-2, 13:3].

          Matt 17:11 ”Elia kyllä tulee”, hän vastasi, ”ja panee kaiken taas kohdalleen.

          Ilm 14:6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille.
          7 Hän kuulutti kovalla äänellä: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia – – hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet.”

          Jouko kirjoitti: – Kun Eliasta sanotaan, että hän panee kaiken kohdalleen, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Elian työn tuloksena pakanat tai Israelin kansa kääntyisi

          Minulla on sellainen käsitys, että Elia/Johannes Kastaja tulee valmistamaan Kristukselle morsiusseurakunnan, joka temmataan Karitsan häihin ennen Antikristuksen tuloa. Antikristuksen aikana maailmaa rusikoidaan vitsauksilla säkkipukuisten profeettojen julistuksen tahtiin, jotta paha palaa pois ja Herra Jeesus voi palata takaisin pahasta puhdistettuun Maahan.

          Joh 14:2 Minun Isäni kodissa on monta huonetta — enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
          3 Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.

          Ilm 12:5 Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo,

          Jes 66:7 Ennen kuin kivut ovat edes alkaneet, Siion on jo synnyttänyt, ennen kuin tuska on ehtinyt tulla, hän on saattanut maailmaan poikalapsen.
          8 Kuka on kuullut, kuka on nähnyt tällaista? Syntyykö maa yhdessä päivässä, syntyykö kansa yhdellä kertaa? Mutta heti kipujen alkaessa Siion synnytti omat lapsensa.

        • Jouko Koistinen

          Olen käsitellyt näitä asioita enemmän kotisivullani: http://www.joukokoistinen.fi
          Siellä on osio ”Raamattuluennot” > ”Lopunajat Raamatun ilmoituksessa”. Jos joku on kiinnostunut tietämään, kuinka itse ajattelen
          näistä asioista, sieltä löytyy yli satasivua tekstiä ja kuvia.

  5. lähettiläs

    Ongelma ei ole vain se, etteikö kukaan olisi julistanut katoilta. Ongelmana on ollut erityisesti, että monet julistavat mitä sattuu harhaoppeja, joka näkyy kirkkokuntien hajaantumisena lukuisiin täysin toisistaan poikkeaviin lahkoihin.

    Sen takia esiin astuu profeetta Elia, joka viimeksi esiintyi nimellä Johannes Kastaja. Jeesuksen sanojen mukaan hän tulee uudelleen ja laittaa kaiken kohdalleen, minkä Jeesus sanoi futuurissa eli tulevassa aikamuodossa.

    ”Elia kyllä tulee”, hän vastasi, ”ja panee kaiken taas kohdalleen.” (Matt 7:11)

    Silloin Johannes Kastaja julistaa vanhurskasta evankeliumia kaikille kansoille ja kielille. Hän julistaa sen korkealta ja kovaa. Johannes Kastajasta tiedämme, että silloin Herra Jeesuksen paluu on todella lähellä.

    Monelle tulee yllätyksenä, mitä hän julistaa. Hän julistaa täysin Raamatun mukaista evankeliumia, mikä ei harhassa oleville lahkoille kelpaa. Kirjanoppineet ovat silloin kovilla laittomuutensa takia. Autuas on se, joka uskoo Jumalan lähettämää profeettaa.

    ”Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. Hän kuulutti kovalla äänellä: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia – – hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet.” (Ilm 14:6,7)

    ”Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.” (Mal 3:22-24)