Patmos-blogi

Kahden varatun vetovoima, jota ei voi vastustaa

Jouni Lallukka Jouni Lallukka on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja sekä ylitse seurakuntarajojen pidetty kirjailija ja raamatunopettaja.
Julkaistu:

Onko pakko kulkea kokemuksensa ohjaamaa polkua? Löytyykö siltä täydellinen vapaus?

Vuodenvaihde on aikaa, jolloin monet nauttivat läheisten ihmisen seurasta. Rauha, sopu ja yhdessäolo tukevat ihmisen hyvinvointia. Raamatullinen malli sitoutuvista ja kunnioittavista ihmissuhteista onkin vakaa, terve ja rohkaiseva pohja monenlaisten epävarmuuksien sävyttämässä maailmassa.

Kaikille vuodenvaihde ei ole kuitenkaan ilon aikaa. Alkoholi-ongelmat, ihmissuhdeväkivalta, ongelmien kärjistyminen ja yksinäisyys koskettavat valitettavan monia. Hieraisinkin silmiäni useamman kerran katseeni pysähdyttyä Ilta-Sanomien verkkosivuilla juttuun Kiellettyä huumaa. Nimenomaan ensimmäisenä joulupäivänä, kun joulurauha on jo julistettu ja on tarkoitus hiljentyä rakkaiden ihmisten kanssa joulun viettoon, otsikossa rohkeasti juhlittiin kahden parisuhteen hajoamista rakkauden nimissä.

Hetken huuma, joka vei mennessään

Hetken huumaa. Salamannopeasti syntynyttä ja syttynyttä vetovoimaa. Lumous, jonka valtaan oli pakko alistua. Aivan pakko. Ei sitä voinut millään vastustaa. Mira Hurmas kirjoittaa: Marikan ja Samin rakkaus hajotti kaksi parisuhdetta. Nyt he kertovat kahden varatun aikuisen välisestä vetovoimasta, jota ei voinut vastustaa.

Eikö lumousta olisi todellakaan voinut millään vastustaa? Oli aivan välttämätöntä kulkea sen suuntaan? Mitään ei olisi ollut tehtävissä? Oli ihan pakko alistua?

Mira Hurmas jatkaa: Kumpikaan ei osaa täysin tarkasti selittää, miksi he tahtoivat jättää aiemmat suhteensa ja aloittaa alusta yhdessä. Heidän välillään vain oli jotain täysin uudenlaista kipinää ja kemiaa, jota ei voinut väkisin unohtaa.

Kuvaukset Vetovoima, jota ei voinut vastustaa ja täysin uudenlainen kipinä ja kemia, jota ei voinut väkisin unohtaa luovat kuvan ihmisestä, jonka on pakko mennä kokemuksensa mukana. Kun kokemus saa vallan, ihmisellä itsellään ei ole mitään tehtävissä. On pakko alistua. Kokemus vie. Minä vikisen. Tai oikeamminkin se houkutteleva kokemus. Se kokemus, jonka valtaan tahdon alistua. Voin siis sittenkin valita.

Oman kokemuksen itsekkäällä polulla

Rehellisempää olisikin ollut kirjoittaa, että kokemuksen vallattua mielen, ei ollut tahtoa taistella sitä vastaan. Kykyä kyllä olisi ollut jos tahtoa olisi löytynyt. Tästä kertoo artikkelista myöhemmin paljastuva lause: Kuukauden jälkeen ensitapaamisesta he näkivät toisensa jälleen kasvotusten. Silloin Marika tiesi: hänen täytyy erota miehestään. Hän haluaa Samin.

Hän haluaa Samin. Niinpä. Siksi hänen täytyy erota miehestään, joka ei puolestaan olisi halunnut erota. Hän tuli siis jätetyksi, koska Marika halusi muuta. Jotakin, mikä tuntui paremmalta ja innostavammalta. Silloin, kun avioliitto on ollut pidempään huonolla tolalla, voi tuntua helpommalta polulta lähteä kiellettyjen tunteiden mukana toiseen suuntaan. Marikan kohdalla näin ei kuitenkaan ollut. Hän jatkaa: olinhan minä naimisissa oleva nainen ja avioliitossani oli kaikki hyvin. 

Avioliitossa oli kaikki hyvin, mutta voimakas ihastuminen vei kuitenkin mennessään. Miten tällaiseen toimintatapaan voi löytää järkeä? Kun Jumala on sysätty syrjään ja ihminen lähtee kulkemaan omaa polkua, on jossain määrin loogista ja ymmärrettävää tehdä valinnat oman kokemuksensa pohjalta.

Kysymykset Mikä tuottaa minulle eniten mielihyvää? ja Mikä tuottaa minulle parasta nautintoa? ohjaavat suurelta osin valintoja.

Se on kuitenkin vain jossain määrin looginen ja ymmärrettävä toimintatapa. Oma kokemus on haasteellinen mittari siksi, että on kyse nimenomaan omasta kokemuksesta. Oma kokemus on itsekäs mittari. Sen lumouksen vallassa on oikein rikkoa pitkä parisuhde ja lähteä eri teille, vaikka mitään ei olisi viallakaan. Oma kokemus vain ohjaa kohti parempaa. Jos ei olisi Luojaa, ikuista elämää tai toisia ihmisiä, niin jossain määrin olisikin loogista elää Paavalinkin esiin nostamalla tavalla: syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme. (1.Kor.15:32)

Oman kokemuksen harhauttava petollisuus

Oman kokemuksen -polulla ihminen koittaa usein pettää läheistensä lisäksi myös itseään. Hän pyrkii kaikin keinoin oikeuttamaan itselleen oman kokemuksen -polun kulkemisen hyvänä ja ainoana oikeana valintana. Sami kertoo: Emme voineet viedä suhdettamme pidemmälle ennen kuin erosimme aiemmista suhteistamme. Emme me Marikan kanssa kumpikaan ole mitään pettäjäihmisiä, ja emme olisi pystyneet kaksoiselämään. Marika puolestaan toteaa Samista: Katsoin heti, että tuossapa on kivan ja kiltin näköinen mies. 

Kuitenkin kaksi parisuhdetta kaatui, vaikka kumpikaan ei ollut pettäjäihminen eikä kaksoiselämään kykenevä ja lisäksi Sami oli kiva ja kiltti mies.

Se Oma kokemus jälleen. Se tuntuu oikeuttavan kaiken ja tekevän mustastakin valkoista. Oliko Sami kiva ja kiltti hylkäämälleen ex-kihlatulle? Mitäköhän hän vastaisi, jos olisi päässyt haastateltavaksi? Entä eikö Marika todellakaan pettänyt miestään hyökätessään vieraan miehen kimppuun ja suudellessaan tätä intohimoisesti loppuillan?

Entäpä jos roolit joskus vaihtuvat?

Jos Sami tai Marika tulevat suhteessaan petetyiksi. Petetyiksi, kun uusi kiva ja kiltti mies tulee vastaan? Kun syntyy aivan uudenlainen ja ainutlaatuinen vetovoima johonkin kolmanteen pyörään? Miksi he pysyisivät uskollisina toisilleen jos oma kokemus toimii korkeimman oikeuden ylimpänä tuomarina?

Vaihtoehtona uskollinen ja nautinnollinen avioliitto

Moni kristittykin kipuilee omassa avioliitossaan. Tunteet ovat vuosien varrella väljähtyneet. Kommunikointi on kutistunut minimiin. Tarpeet eivät täyty. Silloin on helppoa joutua synnin houkuttelemaksi. Kun kolmas pyörä osoittaa huomiota, saattaa kielletyn hedelmän lumous alkaa kolkuttaa sydämen ovilla. Onko Jumala tarkoittanut, että pitää loputtomiin sitoutua, vaikka olisi onneton? Eikö se ole aivan järjetöntä? Ihminen uhraa oman onnensa yhteisen hyvän alttarille?

Ongelma ei ole siinä, että pyrkii löytämään ulospääsyn onnettomasta avioliitosta. Ongelma on siinä, kuinka sen ulospääsyn pyrkii löytämään.

Paljon on tehtävissä oman avioliiton eteen jos ihmiseltä vain löytyy tahtoa tehdä niin. Jos ihmiseltä löytyy tahtoa vastustaa vetovoimaa ja täysin uudenlaista kipinää ja kemiaa. Oikein toimimalla myös siitä omasta avioliitosta voi alkaa löytyä jälleen vetovoimaa, uudenlaista kipinää ja kemiaa. Tahdon teoilla voi vaikuttaa ajan myötä myös tunteisiin. Ihmisen ei tarvitse avuttomana vain ajelehtia viettiensä vieminä. Hän voi ankkuroida elämänsä kristilliseen moraaliin.

Raamattu maalaa kuvan ihanasta ja onnellisesta avioliitosta. Jumala on tarkoittanut avioliiton olevan onnellinen, jossa puolisot täydentävät toisiaan.

Onni syntyy sitoutumisen pohjalta. Sitoutumisen, josta muut ihmiset on suljettu ulkopuolelle.

Uskollinen ja sitoutuva avioliitto on rakastavan Jumalan suunnitelma ihmiselle. Se on myös turvallisin ja vakain pohja tuleville sukupolville.

Jumalan johdolla avioliitosta voi tulla se, jossa on kahden (toisilleen) varatun vetovoima, jota ei voi vastustaa.

Sillä hunajaa tiukkuvat vieraan vaimon huulet, hänen suunsa on öljyä liukkaampi. Mutta lopulta hän on karvas kuin koiruoho, terävä kuin kaksiteräinen miekka. Hänen jalkansa kulkevat alas kuolemaan, tuonelaan vetävät hänen askeleensa. Ei käy hän elämän tasaista polkua, hänen tiensä horjuvat hänen huomaamattaan. Niinpä, lapset, kuulkaa minua, älkää väistykö minun suuni sanoista. Pidä tiesi kaukana tuollaisesta äläkä lähesty hänen majansa ovea, ettet antaisi muille kunniaasi etkä vuosiasi armottomalle, ettei sinun tavarasi ravitsisi vieraita, sinun vaivannäkösi joutuisi toisen taloon ja ettet lopulta päätyisi huokailemaan ruumiisi ja lihasi riutuessa ja sanomaan: ”Miksi minä kuritusta vihasin ja sydämeni halveksui nuhdetta? Miksi en kuullut neuvojaini ääntä, kallistanut korvaani opettajilleni? Olin joutua kokonaan turmion omaksi keskellä seurakunnan ja kansankokouksen.” Juo vettä omasta säiliöstäsi, sitä, mikä omasta kaivostasi juoksee. Vuotaisivatko sinun lähteesi kadulle, toreille sinun vesiojasi! Olkoot ne sinun omasi yksin, älkööt vierasten sinun ohessasi. Olkoon sinun lähteesi siunattu, ja iloitse nuoruutesi vaimosta. (San.5:3-18)

Asiaa käsiteltiin myös  Toimittajien Tunti -ohjelman jaksossa 28.12.2023. Rekisteröidy Patmos+ arkistoon ilmaiseksi kuullaksesi ohjelman. 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Kaia

    Sanoisin että ihmisen suhde itseensä on tärkein suhde. Ihmisen pitää kokea olevansa rauhassa itsensä kanssa ja kokea, että voi olla kaikkea sitä, mitä kokee olevansa.
    Tosin tiede kyllä kertoo, ettei periaatteessa minää ole olemassa, mutta on meillä aivojemme luoma illuusio siitä.
    Tietenkin ihmiselle on hyvä olla tuttujen ihmisten kanssa. Nostaisin ystävyyden korkeammalle kuin parisuhteen, joka osin perustuu vain vietteihin lisääntymisestä. Ystävyys on jalompaa rakkautta, koska se ei ole niin vietteihin perustuvaa. Se on solidaarisempaa ja siinä tarvitaan ihmisen parempaa puolta, että se jatkuu. Tosin ystävyyskin voi olla jonkinlainen riippuvuussuhde ja ihminen tarvitsee hyviä asioita, vähän samoin kuin kauppias tarvitsee asiakkaita.
    Biologia on tosin järjestänyt niin, että rakkaussuhteet kestävät jossain määrin helpommin, koska ne ovat niin sidoksissa ihmisen biologiaan. Tai sitten eivät kestä, koska intiimiys on liikaa, kun kuitenkin erilaisuutta löytyy sitten liikaa tms.
    Jokainen ihminen tarvitsee ihmisiä ympärilleen, mutta ei välttämättä parisuhdetta.
    Ja silloin kun on vaikeaa, tarvitsee apua, tukea.
    Yhteiskunnan olisi kehityttävä siihen suuntaan, ettei ketään jätetä yksin.