Kaksisataametrinen taivaansininen kalkaro
Ensin kotini edustalle ilmestyi Stalinin urut. Se näytti näppärältä puskutraktorilta, mutta se kantoi isoa, 50 kpl:een pillistöä kyljessään. Se asettui tienristeykseen. Sille oli kaivettu monttu. Töistä tultuani pillistö tai putkisto oli nostettu viistosti ylöpäin osoittavaan asentoon – Itään. Jokainen traktorin kantama putki oli ainakin 25 senttiä paksu. Mietin mitähän tästä tulee.
Kohta kotona rupesi tärisemään. Astiat helisivät. Ulkoa kuului lähestyvää kalinaa. Sitten tuli kasvavaa sihinää, joka kaikui lopulta voimakkaasti kaikissa huoneissa. Kissa joutui paniikkiin, repi ikkunanverhon alas ja huusi:
– Mamma, tuu kattoo…!
Ikkunan takana mateli suuri sininen kalkaro, ainakin puoli metriä paksu. Raskailla telaketjuilla jyttyyttelevä kahmuri veti sitä katua pitkin. Sihinä syntyi suunnattoman pötkön laahautuessa pitkin pituuttaan asvalttia vasten; osa sinisestä nahkasta oli repeytynyt ja pyyhkiytyi mukana. Nahattomat kohdat olivat mustat. Kalkaro eteni kävelyvauhtia pohjoiseen. Ohimarssi kesti lähes puoli tuntia, joten arvelin sen olevan n. 200 metriä pitkä.
Ei tämä siihen jäänyt.
Seuraavana päivänä ”uruille” oli kaivettu lisää monttua. Urkutraktori työnsi sisältään esiin pyörivän massiivisen poranterän ja tunki sen maahan. Se ei ollut hiljaista työtä. Kun katselin sitä, se piti tauon ja – plums – tipautti runsaasta pillistöstään yhden putken ja pyöritti senkin maan sisään. Sitten seuraava putki, pyöritys ja niin edespäin. Syömisen ja muitten askareitteni jälkeen kun katsoin taas sen touhuja, se oli käyttänyt melkein kaikki putkensa ja vieressä oli kuorma-auto ojentamassa uutta koteloa 50:nineen putkineen. Se ei ollutkaan sotakone. Mutta eihän yksinkertainen mökin akka voi heti sellaista hoksata.
Minä olin ajatellut porauslaitteet semmoisiksi kuin kuvien öljynporaustornit. Mutta tämä laitos porasikin vaakasuoraan. Se tunki maan sisään putkenpätkiä toisena perään. Jos jokainen putki oli noin neljä metriä pitkä, ja niitä oli tungettu maan alle jo viisikymmentä ja lisää oli matkalla, niin siitähän tulisi.. En ole matemaatikko. Ihmisiä ja lapsia kulki ohi kuin ei mitään.
Kun minä olin lapsi. Niin jos meillepäin, Puusepänperälle ilmestyi katepillari tai hullujussi, niin taatusti oli kohta kaikki lähitienoon kakarat paikalla vahtaamassa. Että mitä se teki. Millä se sen teki. Ja miten. Kotona vielä kysyttiin miksi. Mutta täällä isot ja pienet kulkee ohi luomatta silmäystäkään moderniin nerokkaaseen poraushärveliin, joka kaiken lisäksi poraa vaakasuoraa.. Mikä nykyajan nuorisoa vaivaa?
Seuraavana päivänä töistä tullessa ”kalkaro” (se sama tai sitten uusi mokoma) oli asettunut kotikadulleni ihan pitkin pituuttaan. Sivukaduille kääntyvät autot joutuivat kiertämään kaukaa sen etu- tai takapuolelta ja ajamaan pyörätietä pitkin päästäkseen tontilleen. Milady seurasi tällä kertaa rauhallisesti, mutta menetti pian mielenkiintonsa.
”Kalkaro” nytkähti liikkeelle. Se upposi porauslaitteen tekemään monttuun tuntemattoman voiman vetämänä. Porauslaite itse oli lähtenyt jonnekin muualle. Vihreät, tunnuksettomat miehet katselivat vierestä taivaansinisen ”kalkaron” sukellusta hitaasti, vaaksa vaaksalta. Sitä kesti iltapäivä kahdesta ilta kahdeksaan. Lopulta miehet ja autot lähtivät, sen jälkeen kun yksi oli katkaissut moottorisahalla ”kalkaron” loppuhäntää. Sen ne siirsivät erityisellä pinsettikahmurilla tienposkeen.
Kävin iltahämärissä ihan vähän vain silmäilemässä. Loppuhäntä oli järeä putki. Sen seinämä oli viiden sentin paksuista muovia tai kumia ja itse putki tosiaan puolimetrinen halkaisijaltaan.
– Minulle tuli joku muistuma: Sanoikos joku että vesijohtoja uusitaan? Ja taisi siitä olla jotain lehdessäkin. Kotikaupunkini uusii ikivanhat ruosteiset käyttövesiputkensa ja on ilmeisesti nyt sitten aloittanut periferiasta.
Voi, kun hienoa. Ajatella, ettei tarvitse kaivaa tien poskeen korttelinmittaisia kanjoneita auki, mihin uudet putket sijoitettaisiin. Sen sijaan kaivetaan tunneli, ja uudet vesijohdot laitetaan sitä kautta maahan. – Kyllä ihminen on viksu!
Luvassa on ruosteetonta, puhdasta vettä maan uumenista taivaansinisen putken kantamana. Se sitten virkistää ja elähdyttää mökin asukkia ja kattia kanssa. Jumala siunatkoon vesilaitoksia.
Tjaa, sitähän voisi toivoa, että hengellisessäkin elämässä olisi jossakin jokin syvä, piilossa kulkeva virtaus uutta raikasta Elämän vettä, joka saisi purkautua ilmoille ja laittaa uusiksi koko Suomen henkisen ilmapiirin…
– – –
(Yhtä asiaa en silti ymmärrä: Ne porasivat maahan 25-senttisiä putkia, mutta sitten ne ujuttivat sinne samaan koloon 50-senttisiä vesijohtoja. Mutta eipä tekniikka olekaan minun lajini. Eikä ihmeet.)
Lue ohjeet kommentoinnille