Patmos-blogi

Karhu ja raajarikkoinen kettu

Reijo Telaranta Patmos Lähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja, talousneuvos Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on myös toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtajana. Reijon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi
Julkaistu:

Mies näki metsässä raajarikon ketun, joka ei kyennyt hankkimaan ruokaansa. Silti kettu näytti pulskalta ja hyvin voivalta.  Miehen tätä hämmästellessä metsän pimennoista lönkötteli esiin karhu, joka luovutti osan saaliistaan ketulle. Sen tehtyään karhu tallusteli tiehensä.

”Kylläpä Jumala on ihmeellinen”, mies huudahti. ”Kuinka suuri onkaan Jumalan armo ja rakkaus. Noin ihmeellisellä tavalla hän huolehtii jopa metsän eläimistä”, mies ylisti hämmästyneenä Jumalaa.  ”Minäkin tahdon tästä lähtien elää luottavaisesti Jumalan armon ja rakkauden varassa”, mies jatkoi. ”En enää ikinä epäile Jumalan hyvyyttä ja huolenpitoa!” mies vakuutti päättäen jäädä luottavaisin mielin tuuhean puun juurelle odottamaan, millä tavalla Jumala hänestäkin huolehtisi.

Mies odotti koko päivän. Mitään ei tapahtunut. Mies odotti toisen ja kolmannenkin päivän, mutta vieläkään mitään ei tapahtunut.  Mies ei kuitenkaan hellittänyt. Hän ajatteli Jumalan vain koettelevan hänen luottamustaan ja uskoaan. Niinpä mies jatkoi sitkeästi odottamista päivästä toiseen.

Lopulta mies oli nälästä aivan heikkona.  Silloin taivaasta kuului mahtava ukkosen kaltainen ääni: ”Lopeta leikkimästä raajarikkoista kettua. Ota mallia karhusta!”

Ehkä sinusta tuntuu aivan käsittämättömältä, että karhu voisi auttaa ahdinkoon joutunutta kettua. Aivan yhtä ihmeellistä ja käsittämätöntä oli ensimmäisillä vuosisadoilla eläneitten ihmisten mielestä se, mitä Jeesukseen uskovat kristityt tekivät. He tekivät asioita, joita kukaan tuon ajan ihminen ei voinut edes kuvitella tekevänsä.

Jeesuksen synneistä vapauttamat ja omakseen ottamat käyttäytyivät täysin toisin kuin tuohon aikaan oli tapana. He hoitivat sairaita, jotka muut olivat tartuntoja pelätessään jättäneet heitteille ja yksin kuolemaan. He jakoivat omastaan, ruokkivat nälkäisiä ja auttoivat köyhiä. He pelastivat pienokaisia, jotka pakanat olivat hylänneet ja jättäneet syrjäisiin paikkoihin kuolemaan. Ja mikä kaikkein kummallisinta, kristityillä riitti rakkautta ja huolenpitoa omaan joukkoon kuuluneiden lisäksi myös pakanoille, jotka vainosivat kristittyjä.

Mistä tämä tällainen epäitsekäs ja uhrautuva lähimmäisten rakastaminen ja auttaminen kumpusi? Mikä sai vainotut ja tuossa vaiheessa vain pienenä vähemmistönä olevat kristityt liikkeelle? Mikä sai heidät avaamaan sylinsä, sydämensä ja myös kukkaronsa kaikille apua tarvitseville?

Vastaus on yksinkertainen. He olivat kuulleet, miten paljon Jeesus puhui rakastamisesta ja lähimmäisten palvelemisesta. Hän oli nimennyt juuri rakkauden omiensa tuntomerkiksi: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh.13:35)

Jeesus oli nostanut lähimmäisten rakastamisen kristittyjen keskeiseksi toimintaohjeeksi: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt.22:34)

Hän oli myös selittänyt, mitä tuollainen toisten ihmisten rakastaminen merkitsee käytännössä: “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt.7:12)

Ehkäpä seurakunnissa oli ahkerasti luettu myös Jaakobin kirjeen 1. luvun jaetta 22: ”Olkaa sanan noudattajia eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” (Jaak.1:22 JKR)

Lepokitka on suurempi kuin liikekitka.  Liikkeelle lähteminen vaati enemmän voimaa ja ponnisteluja kuin aloitetun liikkeen jatkaminen. Tämä koulussa oppimamme fysiikan laki koskee myös hengellistä elämäämme. On helpompaa jäädä seurakunnan seinien sisäpuolelle kokemaan tutussa ja turvallisessa porukassa omia pieniä kirkastusvuorihetkiä, kuin lähteä sinne, missä ihmiset kärsivät hengellistä nälkää, monenlaista puutetta ja ilman Jeesusta sairastavat synnin kuolemantautia.

Kun Jeesus kohtasi kirkastusvuorella Eliaan ja Mooseksen (Matt.17:1-8), opetuslapset olisivat halunneet jäädä Jumalan läsnäolon ihmeelliseen kirkkauteen. Jeesus kuitenkin johdatti kolme majojen rakentamista ja vuorella viipymistä suunnitellutta opetuslastaan alas vuorelta palvelemaan siellä jo odottaneita kansanjoukkoja. Saman hän haluaa tehdä tänään meille. Iloitaan Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta, mutta otetaan mallia karhusta.

Rukoillaan yhdessä virren 409 3. säkeistön sanoin:

Kun kristityn on nimi mulla,
tee siksi minut todella,
suo sanan tekijäksi tulla,
myös nuhteitasi totella,
seurassa ystäviesi
sinulle elää, Herrani.

Aamen

Siunausta päivääsi, Jumalan suuresti rakastama ystäväni!

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *