Patmos-blogi

Kevätruno

Laura Seppi Laura Seppi kirjoittaa Porissa. Hän on eläkkeellä oleva kielen kääntäjä, jonka erikoisena kiinnostuksena ovat Raamatun kielet. Laura kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Ajoittain hänen tekstiensä päällisen puolen takana on vasta varsinainen viesti – kannattaa etsiä se esille.
Julkaistu:

Sinitaivas
kuin riekaleinen lippu
viima suomii
tyhjää tankoa
nyörillä lyö armotta
vuorivillaiset hattarat
kovansuovat paksut
taivaalla ajaa

Vuivui vuivui sanoo sinitiainen
sepelkyyhky kakoo kurkkuaan
Minullakin kurkkua kuristaa
ei kai se ole sitä
ei kai vaan
keskiajan käsidesi
rosmariinia salviaa etikkavettä
auttaisiko
olen minäkin keskiaikainen

Punakylkirastaan poliisipilli
soittaa viimeistä päivää
Rivitalossa tuulikannel
hakee maailmanlopun säväriä
Auringonvalossa on väärä väri
ennustatko lisää pahaa

Yöllä sade saapuu
kylmä öljyinen
tunkee kaikkialle
rännit näppäilevät hiljaa
omenapuu musta

Siten lunta, sitten räntää
räpiskää märkää
mitä vaan taivas antaa

Aamulla bussi kiertää lähiötä
ketään ei nouse
menee
sanovat kesä on peruutettu

en tahdo uskoa

Jumala riippuu ristillä
Hänessä me kynsin hampain

* * *

– Ystävä, sinäkin voit pistää sanoista muodostuvia kuvia paperille. Tee vaikka oma kevätruno, ole vapaa, ole luova.

* * *

Päivän bongaus:

Nyt saa riittää lintujen ruokinta, sanoin kissalleni, Miladylle. Kissa otti pahakseen. Se heittäytyi lattialle makaamaa ketarat levällään liikkumatta, tosi masentuneen näköisenä. Sellaista se ei ollut ikinä tehnyt.

– Hyvä on hyvä on, minä sanoin ja laitoin ruokintalautasen takaisin ikkunanlaudalle.

Lautaselle lennähti haamumaisen vaalea pikkulintu ottamaan kauranjyvää. Plarasin Jonssonin lintukirjaa. Lopulta löytyi ruokavieraani: ilmetty rotkopunavarpus naaras. Teksti sanoi: elää Siinain vuoristossa. Ei sittenkään. Varmaankin vain pajulintu. Mutta pajulinnulla on kaponen nokka.Tällä oli paksu.

Parin päivän päästä lintu tuli uudestaan syömään. Nyt sillä oli kavaljeeri. Kavaljeeri oli viherpeippo. Rouvan keltaista siipilaikkua ei näkynyt ja sen höyhenpuku ei ollut kirjan mukainen vihertävä vaan pikemmin beigeä. Rouva Veikeän komea pusunokka oli silti just kuin kirjassa.

Halleluja! Viherpeipot elää. Niillä oli suuri joukkokuolema viime vuosina, joku loinen tai mikä lie lintukorona. En nähnyt viherpeippoja vuosiin. Pelättiin sukupuuttoa. Mutta nyt kanta ilmeisesti elpyy. Ja minähän jatkan hra ja rva Veikeän ruokintaa vaikka kesän läpi! Ruokalautasta pitää pestä kunnolla ja useasti, ettei tappava tauti uusiinnu.

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Pasi Turunen

    Tervetuloa uudistuneelle Patmos-blogille. Valitettavasti vanhoilla sivuilla olleisiin blogeihin tulleita kommentteja ei ole aineiston siirron yhteydessä saatu siirrettyä uusille sivuille.