Kristikunnan avoin haava

Presidentti Lincolnin salamurha oli jättänyt valtakunnan epävarmuuteen. Kuka johtaisi jälleenrakennusta, ja miten aiemmin taistelleet osapuolet voitaisiin yhdistää?

Kysymykseen saatiin vastaus 2. päivänä toukokuuta 1865 Virginian osavaltiossa Alexandrian kaupungin St. Paulin metodistikirkossa.

Aamujumalanpalvelus oli edennyt hetkeen, jolloin vuorossa oli Herran Pyhä Ehtoollinen. Mustat, jotka istuivat takana omassa kirkonosassaan, eivät yleensä osallistuneet ehtoollisen viettoon. Niinpä vain valkoihoiset ihmiset valmistautuivat tulemaan alttarille.

Tällä kerralla tapahtui kuitenkin jotain, mikä yllätti kaikki. Kun orjuus nyt oli ohi, vanha musta mies nousi ylös, käveli keskikäytävää eteen ja polvistui alttarille ottamaan vastaan ehtoollista.

Tällaista ei ollut koskaan aiemmin tapahtunut. Niinpä kukaan, pappi mukaan lukien, ei tiennyt, miten pitäisi menetellä. Kaikki istuivat kuin kivettyneinä tuijottaen alttarilla yksin olevaa mustaa miestä.

Pitkän hämmennyksen ja hiljaisuuden jälkeen kookas valkoinen mies, jolla oli hulmuava vaalea tukka ja parta, nousi ylös penkistä. Ryhdikkäänä ja varmoin askelin hän käveli eteen, polvistui alttarille aivan mustan miehen viereen ja rukoili hänen kanssaan. Sen jälkeen he jäivät polvistuneina yhdessä odottamaan ehtoollisen jakamista.

Tuo ryhdikäs ja määrätietoinen valkoinen mies ei ollut kukaan muu kuin kenraali Robert E. Lee, joka oli sisällissodassa komentanut orjuutta kannattaneiden etelävaltioiden joukkoja.

Sielujemme vihollinen haluaa erottaa ihmisiä toisistaan. Sen tavoitteena on rakentaa ihmisten välille epäluulon, ylimielisyyden, halveksunnan ja vihan kuiluja.

Jeesuksen risti rakentaa siltoja ihmisiä erottavien kuilujen yli. Risti pelastaa samalla tavalla mustat ja valkoiset, köyhät ja rikkaat, katoliset ja protestantit, helluntailaiset ja luterilaiset, ortodoksit ja vapaakirkolliset. Ei ole montaa erilaista pelastusta. Jumalan luo on vain yksi tie, Vapahtajamme Jeesus Kristus.

Ennen kärsimistään ja kuolemaansa Jeesus nautti seuraajiensa kanssa pääsiäisateriaa. Sen yhteydessä hän antoi meille Herran pöydän, Herran Pyhän Ehtoollisen. Pöydän isäntänä hän kehotti kaikkia läsnä olleita, jopa kavaltajakseen tietämäänsä Juudasta ja epäilevää Tuomasta, osallistumaan pyhään ateriaan. Jokainen oli samalla tavalla tervetullut Herran aterialle.

On vain yksi Herran pöytä, yksi Herran Pyhä Ehtoollinen. Valitettavasti monet kirkot ja seurakunnat ovat halunneet anastaa sen itselleen ja tehdä siitä vain omien jäsentensä ja kuppikuntiensa yhteyden vaalimiseen tarkoitetun ja siksi muilta kristityiltä suljetun pöydän. Tämä on jotain, mitä pöydän Herra, Vapahtajamme Jeesus Kristus ei tarkoittanut. Hieman ennen kärsimistään ja kuolemaansa hän rukoili, että hänen omansa olisivat yhtä, että maailma uskoisi Isän lähettäneen hänet.

Risti yhdistää kaikkien kirkkojen, seurakuntien, maiden ja maanosien kristittyjä toisiinsa. Kaikki Jeesukseen uskovat ja häntä Vapahtajanaan seuraavat ihmiset ovat Jeesuksen tähden Jumalan silmissä hänen rakkaita lapsiaan ja siten myös veljiä ja sisaria keskenään.

Monissa seurakunnissa harjoitetaan nykyään niin sanottua ehtoollisvieraanvaraisuutta. Verrattuna aiempaan käytäntöön, jossa omaksi nimetty ehtoollispöytä suljettiin muilta, kyseessä on askel oikeaan suuntaan. Hieman nimitys silti särähtää. Sanassa vieraanvaraisuus on mukana sana vieras. On olemassa kaksi joukkoa, oma perheväki ja ne muut, ne vieraat. Ikäänkuin Jumalalla olisi monia perheitä.

Teologian tohtori dosentti Kari Kuula käsitteli tätä kysymystä 3.4.2014 nasevassa ja viisaassa kirjoituksessaan Kotimaa lehdessä:

”Joku ekumenian teologiassa oppinut heittää nyt vastalauseen. Ehtoollisyhteyttä ei avata väkisin, niin että aletaan vaan jakaa kaikille, vaan ensin on oltava riittävä opillinen ja organisatorinen yhteys. Pelkään pahoin, että teille Herra sanoo saman kuin maaherra Festus vangitulle Paavalille: ’Olet järjiltäsi. Kirjaviisaus on sekoittanut pääsi’.”

Mitkään teologiset selitykset tai perinnäissäännöt eivät kumoa sitä, että Herran pöytä on kaikille häneen uskoville ja turvautuville yksi ja yhteinen Jeesuksen pöytä. Tästä syystä olen ehtoollisella käydessäni samoin kuin sen jakamiseen osallistuessani ajatellut samoin kuin Kari Kuula ja noudattanut kenraali Robert E. Leen esimerkkiä:

Riippumatta siitä, minkä tunnustuskunnan tai seurakunnan jäseniä vierelläni on ollut, olen aina osallistunut ehtoolliselle yhdessä yhteisen Vapahtajamme kalliisti lunastamien veljieni ja sisarteni kanssa.

Jumalan rauhaa ja siunausta elämäsi matkalle, kalliisti lunastettu ystäväni!