Kristuksen alennuksen ja korotuksen tilat avaavat pääsiäisen sanoman

Teksti, jonka lukuisia raamattuviitteitä lainaan soveltuvasti, kuuluu seuraavasti.

Kristuksen alennuksen ja korotuksen tilojen käsite. Kristuksen alennuksen ja korotuksen tilat jäsentävät sitä, miten jumaluuden toinen persoona, Poika, Sana, Logos, Kristus, toteutti ja toteuttaa lunastusliittoon nojaavaa armonliitollista Välimies-tehtäväänsä. Kristuksen alennuksen ja korotuksen tilojen subjektina on Kristuksen persoona, ei vain Hänen inhimillinen luontonsa. Kuten Filippiläiskirjeen luvun 2 jakeet 5–11 ilmoittavat, Jumalan poika astui taivaallisesta asemastaan alas luotuun maailmaan, aikaan ja paikkaan, ja inkarnoitui, menettämättä kuitenkaan jumalallista majesteettisuuttaan, olemustaan, luontoaan. Hän ”tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi…hän nöyryytti itsensä…” Tämän kaiken Välimiehenä täydellisen onnistuneesti suoritettuaan ”onkin Jumala hänet korkealle korottanut” jumalinhimillisenä Välimies-persoonana.

Edellä mainittu ”tyhjentäminen” ei tarkoita jumaluudesta eikä jumalallisista ominaisuuksista luopumista kuten kenosis-harhaoppi katsoo, vaan taivaallisesta asemastaan alas astumista eli inkarnaatioon ja Välimies-tehtävään suostumista ja näiden suorittamista. Jumalan Pojan kannalta tällainen oli tyhjentävää itsensä nöyryyttämistä ja itsensä kuuliaiseksi asettamista sen pyhän lain vaatimuksille, jonka Laatija Jumalan Poika kolminaisuuden persoonana on.

Tällä tavalla Luoja itse luodun inhimillisen luonnon yhteyteensä ottaen nöyrtyi lain alaisuuteen ja täytti lain täydellisesti sekä otti kantaakseen, sovittaakseen ja hyvittääkseen lain rikkomisesta koituneen kirouksen, jonka syntiin langennut ihminen on itselleen ansainnut. Välimies-työnsä täytettyään Kristus korotettiin, yhtenä jumalinhimillisenä Välimies-persoonana, siihen korkeaan taivaalliseen kunniaan, joka Hänellä jumalallisen luontonsa puolesta oli ennen inkarnaatiota ja säilyi toki inkarnaation aikanakin.

Alennuksen tilassaan Kristus tuli Välimiehen tehtävässään lain alaiseksi ja Aadamin rikkoman tekojen liiton ehdon alaiseksi ja altisti itsensä lain rikkomisesta koituvan iankaikkisen tuomion alaiseksi, Galatalaiskirjeen luvun 4 jakeiden 4–5 mukaisesti. Mutta koska Kristus täytti Välimiehen tehtävänsä täydellisesti oltuaan täysin kuuliainen laille, täytettyään, toisin kuin Aadam alkutilassa, tekojen liiton ehdon ja hyvitettyään lain rikkomisesta ihmiselle koituneen oikeudenmukaisen rangaistuksen, Kristus on siirtynyt korotuksen tilaansa eli Hänen inhimillinen luontonsa on korotettu Hänen persoonassaan sen taivaalliseen kunniaan.

Korotuksen ja kirkkauden tila merkitsee sitä, että Kristus on, armonliiton Välimiehenä ja julkisen edustuksellisena persoonana, vapaa lain alaisuudesta sen syyttävien ja rangaistuksellisten ulottuvuuksien osalta. Kristus on aidosti ansainnut iankaikkisen elämän ja pelastuksen siunaukset, jotka voidaan nyt lukea syntisten hyväksi.

Kristuksen alennuksen tilan vaiheet. Kristuksen alennuksen tilan vaiheet muodostuvat Kristuksen inkarnaatiosta, kärsimyksestä, kuolemasta ja hautaamisesta. Kristuksen alennuksen tila alkoi Kristuksen eli jumaluuden toisen persoonan, Jumalan Pojan, Sanan, Logoksen, inkarnaatiosta Neitsyt Marian kohdussa ja neitseellisestä syntymästä. Jumalan Pojan inkarnoituneen Välimies-persoonan kannalta kyse oli alennuksen tilaan laskeutumisesta, kun Jumalan Poika otti persoonalliseen yhteyteensä aidon ihmisluonnon, syntiin langenneen ihmissuvun puolesta kärsiäkseen ja sen pelastaakseen.

Kristus laskeutui Välimieheksi alennuksen tilaan ensisijaisesti lunastusliitosta kumpuavin pelastusopillisin perustein, vaikka samalla Kristuksen inkarnaatiolla ja kärsimyksellä sekä Hänen korotuksen tilallaan on myös luomisen teologian alaan liittyvät asiayhteytensä. Koska Kristus on myös luomisen Välimies ja luomakunnan alku, arche, ja päämäärä, telos, Hänen alennuksensa ja korotuksensa tiloilla on, lunastuksellisten ulottuvuuksien ohella, kosmiset ulottuvuutensa.

Kristuksen alennuksen tilaa luonnehtii ennen kaikkea kärsimys. Kristus oli alennuksen tilassaan ja edustuksellisena armonliiton Välimiehenä Herran kärsivä ja kuuliainen palvelija, Jesajan kirjan luvun 53 ja Roomalaiskirjeen luvun 5 jakeen 19 mukaisesti. Kristus kärsi ja oli kuuliainen koko maanpäällisen vaelluksensa ajan. Jumalinhimillisenä persoonana Kristus ei langennut kiusauksiin eikä murtunut kärsimyksissään, mutta siitä huolimatta Hän koki ja kesti kiusaukset aidosti, inhimillisen kokemuksellisesti.

Hänen kiusauksensa ja kärsimyksensä huipentuivat Hänen elämänsä lopun suureen kärsimykseen, passio magna, ristinkuolemassa täyttyneeseen kärsimykseen. Koska Kristus kärsi syntisen ihmisen puolesta, sijasta ja edustajana, Hän kärsi koko ihmisenä, sekä ruumiillisesti että sielullisesti. Koska ihmiselle langetettu rangaistus syntiinlankeemuksesta eli perisynnistä ja tekosynneistä koskettaa yhtä hyvin ihmisen sielua kuin ruumista, kärsi myös Kristus Välimiehenä inhimillisessä sielussaan ja ruumiissaan, Matteuksen evankeliumin luvun 26 jakeiden 36–45 mukaisesti.

Kristus kärsi sijaishyvityksellisesti, syntisten ihmisten sijasta ja puolesta ja hyväksi, heidän edustajanaan, armonliiton Välimiehenä. Hänen kärsimyksensä olivat ainutlaatuisia, koska Hänen persoonansa oli ja on ainutlaatuinen. Hän kärsi kiusaukset ja Hän kärsi ja kuoli kokonaisvaltaisen intensiivisesti, kärsimyksensä laadun kannalta tarkasteltuna. Kristus kantoi ja sovitti syntiin kohdistuvan Jumalan oikeudenmukaisen äärettömän vihan, Matteuksen evankeliumin luvun 27 jakeiden 46–50 ja Johanneksen evankeliumin luvun 19 jakeen 30 mukaan, ja koki inhimillisessä tietoisuudessaan sen, mitä on ero Jumalasta. Hänen sovituskuolemansa oli luonteeltaan juridinen, oikeudenmukaisen ja vanhurskaan lain vaatimusten mukainen. Hänet haudattiin osoituksena siitä, että Hän oli todella kuollut.

Kristuksen voittoisa ristinkärsimys. Kristuksen alennuksen ja korotuksen tilojen ja niiden jäsentämän pelastushistorian ymmärtämisen kannalta on oleellista käsittää, että Kristuksen täydellisesti suoritetulla sijaishyvityksellisellä ristikärsimyksellä on myös vahva Christus victor -ulottuvuus. Kristus on jumalattomuutta, syntiä ja kuolemaa edustavien kuolemanvaltojen Voittaja ja Murskaaja, kuten ilmoittavat Kolossalaiskirjeen luvun 2 jakeet 14–15: ”Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun”.

Kristuksen alennuksen tilan huipentuma, nöyrän kuuliainen ristinkärsimys ja -kuolema, on samalla myös inkarnoituneen Jumalan Pojan strategisesti ratkaiseva voitto, joka mursi saatanallisten turmiovaltojen otteen ihmiskunnasta ja luomakunnasta. Kristus voitti sekä Luojana että Lunastajana, luomisen ja lunastuksen Välimiehenä. Voitto langenneesta enkelimaailmasta perustuu ristiin. Saatana joukkoineen on jo laillisesti voitettu ja hänen voimansa on ”poljettu rikki”, Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvun 3 jakeen 15 ja Luukkaan evankeliumin luvun 11 jakeen 22 mukaisesti. Saatana on tässä mielessä sidottu, Ilmestyskirjan luvun 20 jakeen 2 viittaamalla tavalla, vaikka hän toki edelleen toimii ja on aktiivinen, viivytystaistelua käyden, kuitenkin enää vain entistäkin rajatummin mahdollisuuksin. Hänen lopullinen tappionsa on varma, koska Kristus on Voittaja, joka tulee vetämään armonvaltakuntaansa kaikki kansakunnat eli pelastamaan valittunsa kaikkialta ja riistämään paholaiselta hänen vankinsa.

Koska Kristus on myös ontologinen Välittäjä, kuten Kolossalaiskirjeen luvun 1 jakeet 14–20 ilmoittavat, Hänen voittoisa työnsä kirkastaa Jumalan kunniaa kaikille luoduille. Sekä inkarnaatio että ristintyö kirkastavat kolmiyhteisen Jumalan suvereenia suuruutta. Inkarnaatio ja ristintyö ovat Jumalan itseilmoitusta ominaisuuksistaan. Inkarnaatio ja ristintyö ovat koko luomakunnan historian keskuksia.

Inkarnaatiosta ja voittoisasta ristintyöstä taivaaseenastumisineen on koitunut, erityisten pelastuksellisten hyötyjen ohella, myös yleistä hyötyä jokaiselle ihmiselle. Luotujen intiimi yhteys Jumalaansa, Luojaansa, syveni ja vahvistui entisestään. Jumala vahvisti yleisen ihmisyyden, ihmisolemuksen, sekä persoonallisen yksilöllisyyden perustavan arvon ja merkityksen. Ristintyö vaikuttaa osaltaan koko luomakunnan eheytymiseen. Inkarnaatio ja ristintyö osoittavat, että Jumala on konkreettisesti puuttunut kärsimyksen ongelmaan.

Ristintyön seuraukset johtavat kattavasti Uusiin taivaisiin ja maahan, joista Ilmestyskirjan luvut 21–22 puhuvat. Koko luomakunta muuttuu ja uudistuu, ristintyön nojalla. Myös paha joutuu palvelemaan hyvää. Myös ne, jotka kieltävät Kristuksen, Hän on kaikkivaltiaana hankkinut, kuten ”ostaa” verbi tarkoittaa jakeessa 2. Pt. 2:1, toimittamaan kunniansa lopullista kirkastumista, Sananlaskujen kirjan luvun 16 jakeen 4 mukaisesti.

Kristuksen korotuksen tilan vaiheet. Kristuksen Välimies-persoonan korotuksen tilan vaiheet muodostuvat voitokkaasta tuonelaan alas astumisesta, ylösnousemuksesta, taivaaseenastumisesta, Isän oikealla puolella istumisesta ja takaisintulosta eli Kristuksen toisesta tulemuksesta.

Jakeet 18–20 Ensimmäisen Pietarin kirjeen luvussa 3 viittaavat ”vankeudessa oleviin henkiin”, jotka eivät ole ihmisiä, vaan vankeudessa olevia langenneita enkeleitä, joille Jeesus saarnasi. Saarna ei ollut pelastavaa evankeliumia, vaan voitonsanomaa Jeesuksen ristinvoitosta ja saatanallisten voimien lopullisesta tuhosta ja häviöstä. Juuri tästä syystä Jeesus ”astui alas helvettiin”, tai tuonelaan, descendit ad inferna, kuten Apostolinen uskontunnustus tunnustaa. Raamatussa viitataan tiettyjen langenneiden enkelien ennen vedenpaisumusta tekemään erityiseen luonnottomuussyntiin ja sen ainutlaatuiseen ja lopullisen anteeksiantamattomaan rangaistukseen, Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvun 6 jakeiden 2 ja 4, Toisen Pietarin kirjeen luvun 2 jakeen 4 ja Juudan kirjeen jakeiden 6–7 mukaisesti. Näiden synti oli jotain hirvittävää ja luonnotonta, olemuksellisen pysyvien rajojen tieten tahtoista ylittämistä. Ensimmäiseksi näille Jeesus julisti ristillä suvereenisti ja lopullisesti saavuttamaansa voittoa. Näin ollen tuonelaan astuminen oli Kristuksen korotuksen tilan ensimmäinen vaihe.

Kristus koki ristillä aidon kuoleman eli inhimillisen ruumiinsa ja sielunsa eron, vaikka inkarnaatio sinänsä eli Logoksen, Jumalan Sanan, erottamaton yhteys Hänen inhimilliseen luontoonsa eli inhimilliseen sieluunsa ja ruumiiseensa, säilyi koko ajan. Kristuksen persoona ei tuhoutunut. Mutta ruumiinsa maatessa haudassa Kristuksen inhimillinen sielu suoritti tuonelassa voitonjulistuksen kuolemanvalloista. Kolmantena päivänä Hän, inhimillisen sielunsa ja ruumiinsa taas yhdistettyään ja herättyään kuolleista, Hän, omasta voimastaan nousi ruumiillisesti ylös kuolleista, kuoleman Voittajana. Kristuksen ruumiillinen ja historiallisesti todellinen ylösnousemus oli Kristuksen Välimies-persoonan korotuksen tilan toinen vaihe, Roomalaiskirjeen luvun 1 jakeiden 1–4 mukaisesti. Voittoisassa ylösnousemisessaan kuolleista Kristus pystytti, kuten oli ennakoinut, ”ruumiinsa temppelin”, Johanneksen evankeliumin luku 2, jakeet 19–21. Tällä todellisuudella on mitä oleellisimmat kirkko- ja pelastusopilliset seuraukset.

Kristuksen korotuksen tilan seuraava vaihe oli Kristuksen Välimies-persoonan taivaaseenastuminen. Taivaaseenastuminen oli yhtä historiallinen tapahtuma kuin ylösnousemus. Taivaaseenastuminen johti Välimies-Kristuksen Isän oikealla puolella istumiseen kuninkaallisella valtaistuimellaan, Matteuksen evankeliumin luvun 26 jakeen 64 ja Apostolien tekojen luvun 2 jakeiden 33–36 ja luvun 5 jakeen 31 mukaisesti. Tämä Kristuksen korotuksen tilan vaihe on edelleen meneillään. Tämä vaihe ja Kristuksen korotuksen tila tulee huipentumaan Kristuksen ruumiilliseen ja historialliseen toiseen tulemukseen, Matteuksen evankeliumin luku 25, jae 31 ja Apostolien tekojen luku 1, jae 11.            

Kristuksen voittoisa ylösnousemus ja taivaaseenastuminen. Ylösnousemuksellaan Kristus lunasti kuolemallaan ansaitsemansa voiton kuolemasta. Ylösnousemus on koko kolminaisuuden aikaansaannos: Isän, joka hyväksyi hyvityksen, Pojan, joka osoitti itsensä Pojaksi, ja Pyhän Hengen, joka on Kristuksen Henki. Kristuksen kuolema murskasi synnin ja kuoleman ja Hänen ylösnousemuksensa palautti vanhurskauden ja elämän. Kristus kärsi saman kuoleman kuin mikä on ihmisten osana ja Hän saavutti kuolemattomuuden siinä samassa todellisessa inhimillisyydessä, jonka inkarnaatiossa oli omaksunut. Kristus on voittanut kuoleman.

Sama ruumis, mikä haudattiin, nousi ylös kirkastettuna. Kyse on Kristuksen inhimillisestä luonnosta kirkastettuna ja korotettuna mutta silti identiteetiltään samana ja aidon ylösnousemusruumiillisena, Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvun 15 jakeiden 42–44 mukaisesti. Kristuksen ylösnousemus on historiallinen tosiasia. Niin sanottu historiallinen Jeesus, Nasaretin puuseppä, ja ylösnoussut Vapahtaja ovat yksi ja sama jumalinhimillinen persoona. Ylösnousemuksen sisältö, merkitys ja historiallinen tosiasiallisuus ovat erottamattomia. Kristinuskon sisältö, evankeliumi, tiivistyy tähän, kuten Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvun 15 jakeet 1–8 opettavat.

Lunastushinta on maksettu ja edustukselliset liiton ehdot on täytetty. Kristuksen ylösnousemus osoittaa Kristuksen omien lopulliseen eskatologiseen ylösnousemustilaan ja on perusta heidän vanhurskauttamiselleen, uudestisyntymiselleen ja pyhitykselleen. Kristuksen ylösnousemus on julkinen todistus ja osoitus Kristuksen universaalisesta herruudesta. Taivaaseenastumisessa Välimies-Kristuksen persoona nousi näkyvän julkisesti taivaaseen, inhimillisessä luonnossaan. Kristuksen inhimillinen luonto korotettiin, Välimies-persoonassa, lopullisimpaan taivaalliseen kunniaansa, osoitukseksi Kristuksen työn hyväksymisestä.

Taivaaseenastuminen oli historiallinen ja paikallinen tapahtuma. Taivas on ”ylhäällä”, paikallinen, ”kolmas taivas”. Kristuksen luonnot pysyvät erottamattomasti yhteen liittyneinä, yhdessä jakamattomassa persoonassa. Jumalallinen luonto ei ole missään ilman, että on jatkuvasti yhteydessä inhimilliseen, silloinkin, kun tämä on paikallisesti taivaassa. Kristus istuu nyt Isän oikealla puolella kuninkaallisella valtaistuimellaan ja hallitsee valtakuntaansa. Psalmin 110 jakeet 1–2 ovat perustava messiaaniskuninkaallinen teksti, jonka apostoliset Uuden testamentin kirjoittajat selittävät Kristuksen taivaaseenastumisessa ja Isän oikealla puolella istumisessa täyttyneeksi. Kristus on nyt julkisesti osoitettu Siionia hallitsevaksi Kuninkaaksi, kuten Apostolien tekojen luvun 2 jakeet 22–36 ilmoittavat. Kristus on sekä kirkkonsa että maailmankaikkeuden Herra ja Kuningas, Ilmestyskirjan luvun 19 jakeen 16 mukaisesti.

Edellä lainatulla tavalla kirjoitan teoksessani Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan. Kirjani Raamatun sanoma (Kuva ja Sana, 2022) sivuilla 101–102 kirjoitan otsikolla ”Jeesuksen ylösnousemus on tosiasia” ja käsittelen Paavalin Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 15 jakeita 1–21. Kirjoitan muun muassa seuraavasti:

Kirjeensä luvussa 15 Paavali käsittelee kristinuskon kannalta luovuttamatonta todellisuutta, Herran Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta kuolleista. Kristuksen ylösnousemus oli luonteeltaan sekä ruumiillinen että todellisessa ajassa ja paikassa tapahtunut, eli historiallinen. Ilman tällaista todellista historiallista ylösnousemusta Kristuksen ristinkuolema olisi menettänyt lunastavan ja sovittavan merkityksensä. Ilman pääsiäisaamun ihmettä kristinusko olisi jäänyt syntymättä.

Jos ja kun usko Kristuksen ylösnousemukseen on paitsi kristilliselle uskolle luovuttamaton Raamatun yksiselitteiseen todistukseen nojaava uskonsitoumus myös historiallisesti perusteltavissa oleva todellinen tapahtuma, ei uskomme ole turha eikä ylösnousemustoivomme ole pelkästään tämän elämän aikana sovellettavissa olevaa uskonnollista ”psykokirkollista” terapiaa eikä epämääräistä vertauskuvallisuutta. Historiallisuuden arvoa painottava Paavali ei tunnu tällaisille psykotulkinnoille paljon arvoa antavan.

Ollakseen todellinen ja vaikuttava, raamatullisen evankeliumin eli ilosanoman Kristuksen ansaitsemasta ja meille armosta lahjoittamasta syntien anteeksiannosta täytyy perustua historiallisille tosiasioille. Ylösnousemuksen historiallisuuden puolesta puhuukin tyhjän haudan tosiasia. Jeesuksen kuolemanjälkeiset ilmestymiskertomukset osoittavat haudan olleen tyhjä juuri siksi, että hän oli noussut ruumiillisesti kuolleista. Nämä ilmestymiskertomukset eivät voi olla myöhäsyntyisiä alkuseurakunnallisia hurskaita luomuksia, koska Paavali siteeraa Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 15 jakeissa 3–5 puolivirallisen luonteista kristillistä uskontunnustusta.

Tällainen tunnustus on siis kehkeytynyt muodolliseksi tunnustukseksi jo huomattavasti ennen, kuin Paavali 50-luvun puolivälissä laati kirjeensä, johon puolestaan sisältyy varhaisin kirjallinen todistus ylösnousemusilmestymisistä. Varsinkin jakeessa 5 uskontunnustuksen Pietarista käyttämä Keefas-nimi osoittaa, että tunnustus on varhainen ja että itse ylösnousemuksen välittömän tapahtuma-alueen kristillisissä piireissä oli siten jo varhain uskottavaa todistaa siitä, että Kristus on ylösnoustuaan ilmestynyt oppilailleen.

Tämäkin seikka osoittaa, että myöhemmät evankeliumit toistavat historiallisesti luotettavaa varhaiskristillistä perinnettä tyhjästä haudasta ja Kristuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta. Jeesuksen historiallinen ja ruumiillinen ylösnousemus on se ”alkuräjähdys”, joka sysäsi liikkeelle jatkuvasti laajenevan kristinuskon vaikutuksen maailmassa.

Raamatullisen ja kristillisen Kristus-uskon sekä maailmanlaajan kristillisen kirkon olemassaolo ovat itsessään ensisijaisia historiallisia todistuksia Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta.

Ruumiillisesti ylösnoussut ja taivaaseen astunut Jeesus Kristus on Vapahtaja ja Herra, kaikki kuolemanvallat murskannut Voittaja!