Patmos-blogi

Kuuleeko maailma Jeesuksen äänen tänään meidän kauttamme?

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Tunnetun marttyyrien äänen, pastori Richard Wurmbrandin sanat kantavat vielä vuosien takaa kehottaen ja rohkaisten.

Teimme ajamassani autossa matkaa Helsingistä Tampereelle, Richard Wurmbrand ja minä. Päivämme oli lievästi todettuna ollut tavallisuudesta poikkeava.

Illalla olisi marttyyrikirkon asiaa käsittelevä tilaisuus Kalevan kirkossa.

Aamulla Richard Wurmbrand oli saapunut kanssani Suojelupoliisiin Helsingin Ratakadulla.

Meidät oli kutsuttu selvittämään viranomaiselle, miksi Stefanus-Lähetys järjestää ”kansalaisia provosoivia kirkkotilaisuuksia” ja ”vaarannetaanko niissä Suomen valtion suhteita toisiin valtioihin”.

Poliisi piti meitä istumassa odotustiloissa tuntikausia.

Selvitimme illan aikatauluja ja pyysimme päästä kuulusteluihin. Meitä kuunneltiin tunteettomin ilmein.

Käsitimme, että tapahtuvan syvyyksissä piili pyrkimys häiritä Tampereen tilaisuuden toteutumista.

Selvitin poliisille kaksi asiaa: vaikka Wurmbrand ja Meller eivät pääsisi Tampereelle, tilaisuus pidettäisiin rukouskokouksena. Paikalla järjestettäisiin myös lehdistötilaisuus, johon saapuisi kansainvälisten uutistoimistojen maassamme työskenteleviä toimittajia.

Tajusin poliisin edustajien ilmeistä heidän olevan odottamattoman tilanteen ääressä. Kasvaisiko kärpäsestä härkänen? Pian suoritettiin muutaman kymmenen minuutin pituinen keskustelu, josta ei käytetty ilmaisua ”kuulustelu”.

Lähdimme Ratakadulta suoraan Tampereelle ja ennätimme tilaisuuden alkuun. Kirkkotilaisuus oli sähköinen. Pyhä Henki kohtasi kirkontäyteisen ihmisjoukon haasteella pyhitykseen ja uhrautumiseen. Muistan Wurmbrandin erityisesti tahtoneen jälkikokousta, jossa hän itse laskisi kätensä kirkon alttaripöytään polvistuneitten päälle.

Ajomatkalla Tampereelle pastori Wurmbrand avautui puhumaan asiaa, jota en ollut aiemmin lukenut hänen muistelmateoksistaan.

Emme sanallakaan olleet koskettaneet tuoreesti takanamme olevaa kokemusta Suojelupoliisin tiloissa.

Wurmbrand istui vieressäni etuistuimella. Hiljaisuus katkesi. Jumalan mies alkoi puhua. Kuulemani ei tule katoamaan muististani koskaan elämäni aikana. Näin Richard Wurmbrand puhui:

Sellitoverini palasi kuulustelusta. Häntä oli pahoinpidelty. Kasvot olivat veriset ja silmät kiinni muurautuneet. Sellin oven sulkeuduttua lähestyin pahoinpideltyä. En uskonut toverini selviytyvän elossa uuteen aamuun.

 

Polvistuin hänen viereensä. Puhuin. ”Veljeni, voitko yrittää lausua sanat: Isä, anna heille anteeksi?” Vangittu pastori vastasi tuskansa ja vaivansa tulesta: ”En voi.” Jäin istumaan toverini vierelle, äänettömänä ja hädässä. Pelkäsin, että kommunistien suunnaton viha purkautuneena veljeeni oli murtanut hänen hengellisen varustuksensa. Olisiko hän päästänyt anteeksiantamattomuuden täyttämään sisimpänsä.

 

Vankiveljeni alkoi puhua. ”Rukoukseni ei ole: Anna heille anteeksi. Rukoukseni on: Isä, anna anteeksi heille ja minulle.” Hetken kuluttua veljeni jatkoi: ”Jos olisin ollut kokosydämisempi ja kaikkeni alttarille asettanut pappi, ehkä jotkut kiduttajistani olisivat esimerkkini ja sanojeni kautta tulleet voitetuiksi Jeesukselle. Olen petturi niin sanoissa kuin teoissani.”

 

Siinä olimme, lattian liassa, kumpikin itkemässä, kumpikin kiinni otettuina siitä, että huonosti tahdomme voittaa kiduttajiamme paratiisiin. – Wurmbrand voihkaisi.

Pyynnöstäni Wurmbrand kertoi tässä toistetun kirkkoillassa Tampereella. Tulkkinansa muistan saarnatekstin: Ja kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. … Sen tähden, ettet etsikkoaikaasi tuntenut.

Wurmbrand pyrki useasti päättämään saarnansa alttarikutsuun. Nytkin Kalevan kirkossa. Kirkkokansaa oli liikkeellä useamman alttaripöydän verran, mutta Wurmbrand ei heti aloittanut rukouspalveluansa. Hän julisti saaneensa Jumalalta erityisen sisällön kutsuunsa. Näin hän puhui:

Jeesus itki Jerusalemia, joka ei tiedostanut etsikkokutsuansa. Jerusalemin kohtaloon et voi enää puuttua. Mutta voit hetkiseksi pysäyttää elonmatkasi kuullaksesi ja nähdäksesi mahdollisuutesi edustaa Jeesusta siellä, missä Hänen äänensä kuuluu vain heikosti tai on kokonaan vaiennettu.

Rukousalttarille saapui satoja. Kirkkoilta venähti lähes puoleen yöhön. Rohkenen pyytää Jumalalta, että tässä muistamani haastaisi sinut tutkimaan alla olevan AJAN SANOMA -julkaisun aineistoa ja vastaamaan kokosydämisesti maailman huutoon. Alkaen Radio Patmoksen kuuntelijoista Suomen niemellä.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Jukka Mikkola

    Mikä mahtoi olla vuosi, jolloin tämä tapahtui?

    Itse havahduin naapurimaan kristittyjen vainoon aikoinaan
    ”Avainsanomien” lehdistä, joita tunnuttiin levittävän ”tiskin takana” eli hiljaisesti; siitäkin syystä, että ei haluttu synnyttää liikaa julkisuutta. Kertomusten todenperäisyyttä kyseenalaistettiin, eihän ”Suuressa ja mahtavassa, rauhaa rakastavassa” voi sellaista tapahtua…. eihän niistä uutisissakaan kerrottu.

    Leon kerronnassa tulee esille hyvin se voima, joka ilmenee myös ”some”- aikamme jupakoissa: maineen menetyksellä on suuri vaikutus, joka helposti hallitsee eettisiä valintoja.

    Nyt tosin maineen menetyksen pelko koskee sitä, mikä on mediassa saatu näkymään ”must be/do” -asiana, riippumatta sitä, onko sen taustalla todelliset hyvyysarvot vai ei. Valtaa kertyy sille, jolla sitä entuudestaan on, joka voi vaikuttaa siihen, mikä on ns. ”hyvää”. Kahden tahon, rahan ja ideologian, ”epäpyhä allianssi” ikäänkuin vahingossa näissä olosuhteissa muodostuu ja vie maailmaamme eteenpäin (?). Ei ehkä aina parempaan.