Päivyt Meller: Kysyin uskonvapaudesta Gorbatshovilta.

Elettiin glasnostin ja perestroikan aikaa. Lokakuussa 1989 Mikhail Gorbatshov oli tulossa vierailulle Suomeen. Osana vierailuohjelmaa ymmärsin hänen pysähtyvän myös Oulun teknologiayliopiston auditorioon, jossa opiskelijoille oli varattu mahdollisuus esittää hänelle kysymyksiä.

En itse ollut enää opiskelija, mutta minua kiinnosti hänen vierailunsa suhteen yksi kysymys ylitse muiden: onko totta se huhu, jonka mukaan kerrotaan Neuvostoliiton Duuman olevan valmis keskustelemaan ja mahdollisesti muuttamaan lakejaan uskonnonvapaudesta? Mietin mielessäni, olisiko suomalaisilla poliitikoilla rohkeutta kysyä asiasta suoraan?

Gorbatshov oli Suomessa kolme päivää, seurasin vierailun uutisointia tiiviisti. Mutta kahden ensimmäisen päivän aikana en kuullut yhtään mainintaa kyseisestä asiasta. Tästä pettyneenä päätin lentää Ouluun itse vierailun kolmantena päivänä ja suunnata kohden yliopiston kampusta, jossa presidentin oli määrä vierailla.

Muutamien mielenkiintoisten sattumien summana eräs siivoojarouva johdatti minut siihen huoneeseen, johon Gorbatshovin oli määrä pysähtyä kättelemään joitain opiskelijoita ja mahdollisesti vastata heidän kysymyksiinsä. Auditorion tuoleista vain yksi, eturivissä pienen pöydän äärellä, oli enää vapaana, kun saavuin.  Istahdin siihen odottamaan. Runsaan tunnin kuluttua nousimme seisomaan nähtyämme Gorbatshovin saapuvan ovesta valloittavan Raisa-vaimonsa kanssa. Delegaatiossa olivat mukana heidän rinnallaan Suomen presidentti Mauno Koivisto, Oulun yliopiston rehtori ja turvamiehiä.

Siinä eturivissä seisoessani Gorbatshov käveli suoraan minua kohden käsi ojossa kuin valmiina puristamaan omaani tervehdyksen merkiksi. ”Straastuijtse!” – vastasin hänelle vaatimattomalla venäjän kielen taidollani. Lisäsin välittömästi, voisinko mahdollisesti kysyä häneltä yhden kysymyksen. ”Kyllä toki, pyydän tähän tulkin avuksi!”

Kerroin Gorbatshoville tulkin välityksellä, että olin kuullut Neuvostoliton Duuman mahdollisesti valmistelevan uutta uskonnonvapautta koskevaa lakia. Onko tämä totta, Presidentti Gorbatshov? Olin silloin – ja yhä olen – varsin vaikutettu siitä, kuinka rauhallisesti ja hyvin asiallisesti hän vastasi kysymykseeni. Hän kertoi tämän lakimuutosesityksen todellakin olevan valmisteilla. Hän totesi olevan toivottavaa, että tällainen uusi laki mahdollistaisi uskonnonvapauden Neuvostoliitossa – koskien ei vain kristittyjä vaan myös muslimeja ja kaikkia eri uskontoryhmiä yhtä lailla – hän painotti sanojaan. Tämä keskustelu on minulla tallenteena, koska olin onnistunut piilottamaan pienen mikrofonin hihani suulle. Tallennetta on soitettu mm. Patmos Lähetyssäätiön valtakunnallisissa radio-ohjelmissa. Minun onnistui myös löytää valokuvia tuosta hetkestä. Virallisia kuvia en saanut käyttööni, mutta kuvat, jotka eräs opiskelija onnistui ottamaan takaani, ovat hallussani.

Koko elämäni ajan olen aina kokenut suurta sympatiaa ihmisiä kohtaan, joita on vainottu heidän vakaumuksensa tähden. Mieheni Leo Meller perusti yli 50 vuotta sitten lähetysjärjestön, joka aktiivisesti pyrki auttamaan rautaesiripun takana eläviä kristittyjä. Vuosia jatkuneen Neuvostoliittoon ja muihin itäblokin maihin suuntautuneen Raamattujen salakuljetuksen tiimoilta, lopulta Suomen (!) poliisi otti hänet kiinni tutkintavankeuteen. Poliisi painosti rajusti mm. antamaan ilmi yhteistyökumppaneiden nimiä itärajan toiselta puolelta siinä onnistumatta. Asiat alkoivat kuitenkin mennä uuteen perspektiiviin Perestroikan edetessä vauhdilla. Niinpä Suomenkaan ylläpitämä linja ei enää vaikuttanut kovin järkevältä. Leo vapautettiin kaikista muista syytteistä, ainoastaan jäljelle jäivät sakkomaksut maksettaviksi valtiolle ilman vientiveroa yli rajan kuljetetusta materiaalista. Patmos Lähetyssäätiö sai takaisin toimilupansa.

Gorbatshovien alettua astella eteenpäin luotani, päätin vielä huudahtaa peräänsä, saisinko lähettää rouva Raisa Gorbatshovalle kauniisti nidotun venäjänkielisen Raamatun? Kuultuaan kysymykseni he kääntyivät vielä kerran puoleeni hymyillen ja lausuivat: ”Kyllä, tietysti, ole hyvä vain!”. Raisan ystävällinen hymy ja kädenheilautus hyvästiksi jäivät lähtemättömästi mieleeni tuosta minulle merkityksellisestä hetkestä.

Noin kahden kuukauden kuluttua tästä tapaamisesta sain kohteliaan kutsun Neuvostoliiton Konsulaatista tulla käymään. Minut otettiin vastaan ystävällisesti, kun sain ojentaa lupaamani venäjänkielisen Raamatun, jonka kulmaan oli kauniisti kullatuin kirjaimin kirjoitettu Raisa Gorbatshovan nimi.

Tämä oli minulle ensimmäinen – ja varmasti myös viimeinen – kerta nauttia kahvia Venäjän suurlähetystön tiloissa.

Kaiken sen positiivisen rinnalla, missä Gorbatshovilla oli vallassa ollessaan ratkaiseva osuus, valitettavasti on myös historian tosiasiaa sekin, että hän on vuosikaudet ollut tukemassa Putinin politiikkaa. Ukraina-kysymys on se yksi ratkaisevista kysymyksistä, joihin Gorbatshovkaan ei puuttunut kriittisesti – oli sitten kysymys esimerkiksi Krimin valtauksesta. Vasta loppupuolella elämäänsä hän uskalsi kritisoida Putinia – silloin, kun hänellä ei ollut enää mitään valtaa jäljellä ja kun hän oli jo melkein kaiken itsekin menettänyt.

Gorbatshov haudattiin yksinkertaisin menoin eilen Moskovassa. Jääköön hän yksin Jumalan armon haltuun, ”Hänen, jonka tuomiot ovat oikeamieliset ja armolliset.”

Lopuksi kehotuksen sana esirukoilemaan Gorbatshovin suvun elossa olevien jäsenten puolesta. Ja samalla koko Venäjän kansan puolesta.

Helsingissä 4.9. 2022

Päivyt Meller