Patmos-blogi

Mikael Agricolan ja suomen kielen merkitys

Juha Ahvio Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.
Julkaistu:

Perjantaina 9.4.2021 on Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä. On hyvä palauttaa mieleen, kuka oli Mikael Agricola ja ymmärtää, sekä kansallisesti että hengellisesti, se, mikä on suomen kielen merkitys ja arvo meille suomalaisille.

Mikael Agricola oli Suomen keskeisin uskonpuhdistaja. Agricola syntyi 1510 Pernajassa ja aloitti koulunkäyntinsä Viipurissa. Koulun johtaja Johannes Erasmuksenpoika siirtyi vuonna 1528 johtajaksi Turun piispan Martti Skytten kansliaan ja Agricola siirtyi mukana. Agricola toimi ensin piispan kirjurina ja sitten kanslerina. Hänet vihittiin myös papiksi ja hän saarnasi aktiivisesti, Pietari Särkilahden evankelisen opetuksen hengessä.

Piispan kanslerina toimiessaan Agricola hankki Lutherin latinankielisen postillan, saarnakirjan, vuonna 1531. Teos on perusteellisen iso ja Agricola luki sen yhtä perusteellisesti ja täydensi itse raamattuviittein. Toisin sanoen Agricola itsenäisesti arvioi Lutherin opetuksen kirjaimellisesti Raamatun Sanan valossa ja pohjalta. Agricola tukeutui ennen kaikkea Uuden testamentin alkukieleen, kreikkaan. Agricolalla oli vankka humanistiskielitieteellinen sivistys ja perusteellinen raamatuntuntemus. Hän laati lähes 200 eksegeettistä ja alkukieleen nojaavaa raamatunselitystä eri tekstinkohdista. Agricola aloitti Uuden testamentin suomennostyön jo ennen Saksan-opintojensa alkua.

Agricola lähti Saksaan 1536. Kaikkiaan Suomesta lähti Saksaan, Wittenbergiin, Martti Skytten piispuuskaudella kahdeksan nuorukaista. Heidän työnsä varaan perustuu Suomen luterilainen kirkko ja heidän käsissään oli Suomen kirkon johto kolme vuosikymmentä 1540-luvulta eteenpäin.

Agricola opiskeli luterilaisen systemaattisen teologian isänä pidetyn ja ”Saksan opettajaksi”, praeceptor Germaniae, kutsutun Philipp Melanchthonin kuten myös Lutherin johdolla. Melanchthonin yleisevankelinen ja akateemisen humanistinen kuten myös kirkon jatkuvuutta ja kirkkoisien perinnön merkitystä korostava yleisasenne vaikutti Agricolaan syvästi. Agricolan suomalaisen uskonpuhdistusteologian lähtökohdat nojasivat Raamatun ehdottomaan arvovaltaan ja uskonvanhurskauteen perustuvaan pelastusoppiin.

Agricolan johtama Suomen uskonpuhdistus oli myös luonteeltaan kirkollisesti konservatiivinen. Suomen evankelinen uskonpuhdistus säilytti yhteytensä keskiajan kirkkoon ja sen myötä vanhaan kirkkoon. Suomen luterilaisessa kirkossa jatkui apostolinen suksessio, successio apostolica, joka tarkoittaa apostolista seuraantoa eli apostoleista asti juontuvaa piispojen virkaan vihkimisen ketjua.

Suomen Turkuun Agricola palasi vuonna 1539. Agricola alkoi toimia Turun koulun rehtorina ja tuomiokapitulin kirjurina. Agricola erosi rehtorinvirasta 1548 Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasaan nähden liian itsenäisenä pidetyn asenteensa takia. Vuonna 1550 kuningas kuitenkin nimitti Agricolan Turun piispaksi, Suomen tultua jaetuksi kahteen hiippakuntaan, Turun ja Viipurin hiippakuntiin. Agricola ryhtyi tarkastamaan ja johtamaan hiippakuntaansa ja esimerkiksi vuonna 1554 vielä katolinen Naantalin luostari velvoitettiin siirtymään evankelisille linjoille. Vuonna 1555 Agricola tarkasti Pohjanmaata.

Maaliskuussa vuonna 1555 puhkesi venäläissota venäläisten iskettyä Oulujärven alueelle. Taistelut aaltoilivat rajaseudulla edestakaisin ja päättyivät jonkinlaiseen tasatilanteeseen, jonka päätteeksi ryhdyttiin neuvottelemaan rauhasta.

Kuningas Kustaa Vaasa lähetti Turun kirkkoherran Knuut Johanneksenpojan Moskovaan kesällä 1556 hankkimaan turvaluvan varsinaisille neuvottelijoille. Suuri rauhanneuvotteluseurue, johon kuului myös Mikael Agricola, lähti Uppsalan arkkipiispan johdolla Moskovaan Viipurista vuonna 1557. Moskovaan päästiin helmikuussa, ja varsinainen rauha saatiin solmituksi maaliskuussa. Paluumatka tehtiin Novgorodin kautta ja Suomen puolelle päästiin keväällä. Silloin Agricola sairastui ja kuoli Uudenkirkon pitäjässä 1557.

Mikael Agricolan suurtyö on Jumalan Sanan, Raamatun, kääntäminen suomen kielelle. Aapiskirja valmistui vuonna 1543. Uuden testamentin suomennos ilmestyi vuonna 1548, Turun seudulla puhutun kielen pohjalle. Kirkollisten toimitusten ja jumalanpalveluksen käsikirjat ilmestyivät 1549. Agricola laati suomennoksia myös Vanhan testamentin teksteistä. Kaiken tämän käännöstuotannon myötä Mikael Agricola on suomen kirjakielen isä.

Suomen kirjakielen, suomalaisen kulttuurin henkisen perustuksen, synty liittyy siten erottamattomasti luterilaisen uskonpuhdistuksen hengellisiin todellisuuksiin ja niiden edistämiseen. Kirjani Kristittynä Suomessa: Miten olla, elää ja toimia? (Kuva ja Sana, 2019) sivuilla 151–154 kirjoitan seuraavasti, otsikoiden ”Suomenmielisen fennomanian filosofiset ja teologiset juuret” ja ”Martti Luther” alla:

Suomalaiskansallisella aatteella eli fennomanialla on vankan historialliset raamatulliskristilliset ja isänmaalliskansalliset juuret. Jumala ja isänmaa ovat historiallisesti olleet Suomen kansan perusarvoja. Yhä edelleenkin juuri niiden tulisi olla. Suomenmielisen fennomanian filosofiset ja teologiset juuret voidaan tiivistää kolmen keskeisen vaikuttajan nimeen.

1500-luvun evankelinen uskonpuhdistus ja kansallisvaltion kehkeytyminen moderniin muotoonsa liittyvät toisiinsa. Etenkin Martti Lutherin teologia ja saksalaispohjoismainen luterilaisuus ovat synnyttäneet vahvan sidoksen konservatiivisen kansallismielisyyden ja evankelisen kristillisyyden välille. Tämä sidos on muodostunut, kun luomisen ja luomisjärjestysten teologia on yhdistetty pohjoismaiseen keskiaikaiseen vapaan talonpojan ihanteeseen. Teologian tohtori Pasi Jaakkola kirjoittaa vuodelta 2011 peräisin olevan uskonnonpedagogiikan väitöskirjansa Topeliaaninen usko: Kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana sivulla 57:

”Varsinkin protestanttisissa kulttuureissa on uskonpuhdistuksen jälkeen syntyneillä kansallisilla kirkoilla ollut suuri merkitys valtiolliselle identiteetille. Suomen ja Ruotsin kaltaisissa maissa uuden ajan individualismin henki levisi kirkon kautta, mikä ilmeni kirjakielen luomisena, lukutaidon mahdollistamana henkilökohtaisena raamatuntutkisteluna sekä myöhemmin kansan parissa syntyvinä herätysliikkeinä. Kaikki nämä tekijät – kieli, lukutaito, kansanliike – ovat edellytyksiä myös modernin kansallisen valtion ja yhteiskunnan synnylle. Näiden uskonnon välillisten vaikutusten lisäksi teologiaa saatettiin käyttää suoraan nationalismin perusteluun. Jo 1700-luvun saarnamies saattoi julistaa Jumalan velvoittavan rakastamaan isänmaataan.”

Lauri Haikola toteaa Teologisia tutkimuksia -kirjan ”Luterilainen sosiaalietiikka” -artikkelinsa sivuilla 125–126, että luterilaisen raamattuperiaatteen ja uskonvanhurskausopin korostaminen johti kirkollisen opetustoiminnan ja kansanopetuksen tehokkaaseen järjestämiseen.

Tällä tavalla uskonvanhurskausopin ja henkilökohtaisen uskon tärkeyden korostaminen johtivat luontevasti myös kansallisten humanistisen kulttuuripyrintöjen edistämiseen. Evankeliuminjulistaminen ja kansallismielinen kulttuurieetos ovat liittyneet saumattomasti yhteen luterilaisessa itseymmärryksessä, kuten Haikola muistuttaa:

”Elävän ja todellisen uskon aikaansaamiseksi pantiin kaikissa luterilaisissa maissa käyntiin tehokas kansanopetus. Koska evankeliumin opetuksen oli oltava mahdollisimman selvää ja kaikkien käsitettävää, tuli sen luonnollisesti tapahtua kansan kielellä. Opetuksen selvyyden vaatimukseen liittyi läheisesti yleinen humanistinen harrastus, jolla oli kaksi puolta. Humanistinen kiinnostus edellytti toisaalta perehtymistä Raamatun alkutekstiin, toisaalta se vaati Raamatun sanoman kääntämistä ymmärrettävälle kansankielelle. Vanhojen kielten opiskeleminen ja uusi innostus kansankielten harrastamiseen liittyvät näin ollen saumattomasti yhteen reformaation ohjelmassa.”

”Kielten opiskelun ja kansankielen harrastuksen tavoite oli reformaatiossa selvä. Kaikki kansat oli opetettava omalla kielellään ylistämään Jumalaa hänen ihmeellisistä pelastusteoistaan. Pääpaino kaikessa opetuksessa oli kaiken aikaa pelastussanoman omakohtaisessa omaksumisessa. Jumalan sana vetoaa ennen kaikkea ihmisen järkeen, mutta se pyrkii vaikuttamaan myös ihmisen sydämeen, jossa usko syntyy.”

Suomalaiskansallisen liikkeen alkuun saattajana voidaan pitää Suomen uskonpuhdistajaa Mikael Agricolaa (1510–1557) ja Suomen luterilaista reformaatiota, uskonpuhdistusta. Agricola ymmärsi yhtä hyvin suomen kirjakielen – ja Suomen mielen – merkityksen kuin suomenkielisen raamatunkäännöksen tärkeän merkityksen. Agricolan työn seurauksena suomalainen kulttuuri saattoi alkaa ilmentää itseään kirjallisesti ja suomalainen kristillisyys pääsi juurtumaan Jumalan pyhään Sanaan omalla kansallisella äidinkielellään. Suomen historian ja kansanperinteen tutkimus alkoivat. Luterilainen kirkko panosti kansankieliseen jumalanpalvelukseen. Suomalaiskansallinen tietoisuus säilyi elävänä Ruotsi-keskusjohtoisen 1600-luvun puhdasoppisuuden ja ruotsin kielen ylivallan aikanakin. Pasi Jaakkolan Topeliaaninen usko -kirjan sivun 64 mukaan:

”Mikael Agricola loi uuden suomalaisen kulttuurin alun kehittämällä kirjakielen. Hengenmiehenä hän oli myös kansallispatriotismin pioneereja…Hän tiedosti, että suomalaiset olivat oma etninen ryhmänsä, jolla oli oma kielensä, historiansa ja kulttuurinsa…Mutta taaskin uskonto loi edellytyksiä suomalaiselle patriotismille…Taaskin suomalaisuuden edesauttajana oli pappissääty, kun luterilaisesta kirkosta tuli virallisesti kaksikielinen vuonna 1736. Kirkosta tulikin Suomessa ensimmäinen varhaiseen nationalismiin viittaava organisaatio, joka oli valtiopäivien päätöksellä saanut Suomen oloihin tietyn autonomian.”

Edellä lainatusti Kristittynä Suomessa -kirjan sivuilla 151–154.

Lue myös Oikeasta Mediasta 8.3.2019 päivätty artikkelini ”Mitä kansallismielisyys, nationalismi, todella on?” sekä 7.2.2020 päivätty artikkeli ”Runebergin mukaan runouden tulee kirkastaa Jumalaa kuvaamalla maailmaa ja elämää totuudelle uskollisesti” .

Suomen kielen ja kansalliskulttuurillisten juurien teologinen merkitys kumpuaa luomisen teologiasta, ensimmäisestä uskonkappaleesta, luonnollisesta ilmoituksesta ja näiden mukaisten luomisjärjestysten merkityksen ymmärtämisestä.

Kristittynä Suomessa -kirjani sivuilla 23 ja 24–25 kirjoitan seuraavasti, otsikoiden ”Luomisen teologia edellyttää luomisjärjestysten teologiaa ja etiikkaa” sekä ”Luomisjärjestykset ovat järjestyksinä muuttumattomia” alla:

Luther sanoo katekismusselityksissään, että Jumala on kaitselmuksellisesti luonut ja asettanut jokaisen ihmisen tietyssä ajallishistoriallisessa ja paikallismaantieteellisessä tilanteessa olevan yhteisön jäseneksi. Ihminen on luotu yhteisölliseksi olennoksi, jonka olemassaolo ja säilyminen, yllä pysyminen, perustuvat hyvien luomisjärjestysten vallitsemiseen.

Tällaisia Jumalan hyviä luomis- ja säilytysjärjestyksiä ovat avioliitto, perhe, kansakunta, isänmaa, valtio ja esivalta, erilaiset luonnolliset hierarkiat, työnteko ja yksityisomaisuus. Professori Paul Althaus kirjoittaa Die Ethik Martin Luthers -kirjassa (Gütersloher Verlagshaus, 1965) ja sen englanninkielisen käännöksen The Ethics of Martin Luther (Fortress Press, 2007) sivuilla 112–113 Lutherin käsityksestä valtiosta ja esivallasta Jumalan hyvinä luomisjärjestyksinä, seuraavasti:

”Hallitsijat ja kansa…kuuluvat yhteen ja liittyvät toisiinsa. Molemmat ovat Jumalan luomia ja Jumalan järjestyksiä. Luther sanoo suoraan, että tämä koskee myös kansaa kansallisena ryhmänä (Volk). Luther katsoo, että kansakunnan kehitys ja jatkuva olemassaolo eivät tapahdu sattumalta ja että näitä ei voi pitää itsestään selvyyksinä. Paremminkin on kyse Jumalan luovan ja säilyttävän työn mysteeristä. Raamattu julistaa ja usko ymmärtää, että Jumala on tehnyt ja tekee kaikki yhteisöt. Hän muodostaa ne, ruokkii ne, antaa niiden kasvaa, siunaa ne ja säilyttää niitä.”

”Kaikki kansakunnat ovat saaneet historiallisen arvovaltansa Jumalalta. Kansakunta on siten Jumalan luomisjärjestys. Uskossa käsitän, että Jumala rakastaa kansaani. Luther kehottaa meitä iloitsemaan siitä, että meidän on sallittu kuulua kansaan, jonka Jumala on luonut ja säilyttänyt. Kansakunta kuuluu Jumalalle. Hallitsijoiden ei pidä koskaan unohtaa tätä eikä kohdella kansaa niin kuin se olisi heidän omaisuuttaan. Hallitsijoiden tulee suhtautua kansaan ’jumalanpelossa ja nöyryydessä’.”

Jumalan luomisjärjestykset perustuvat luomiseen. Tällaisina ne ovat olleet olemassa jo ennen syntiinlankeemusta ja lunastuksen ja pelastuksen tarvetta. Siksi ne ovat velvoittavia ja olemukseltaan hyviä myös syntiinlankeemuksen jälkeen ja pelastushistorian yhteydessä. Syntiinlankeemus ja kapinallinen synnillisyys toki vääristävät ihmisen suhdetta luomisjärjestyksiin kuten kaikkeen muuhunkin, mutta itse järjestykset ovat silti edelleen velvoittavasti voimassa.

Armahdettu syntinen, joka vanhurskautettuna ja uudestisyntyneenä uskoo Herraan Jeesukseen Kristukseen, on hänkin edelleen luotu olento Jumalan luomassa maailmassa. Tästä syystä luomisjärjestykset velvoittavat myös vanhurskautettua ja uudestisyntynyttä uskovaa.

Luomisjärjestykset velvoittavat myös hänen elämäänsä ja toimintaansa hengellisen ja maallisen regimentin asioissa. Evankeliumi ja sen julistaminen eivät suinkaan tee tyhjäksi luomisjärjestyksiä eikä luomisen teologiaa. Toinen ja kolmas uskonkappale vahvistavat ensimmäisen uskonkappaleen todellisuudet, eivät suinkaan kumoa niitä.

Näin siis Kristittynä Suomessa -kirjassani sivuilla 23 ja 24–25.

Mikael Agricolan ja hänen työnsä kansalliskulttuurillinen ja hengellinen merkitys meille suomalaisille ja suomen kielen kannalta ymmärretään kaikessa syvällisyydessään, kun ymmärretään, mitä luterilaisen kirkkomme vuoden 1948 Kristinoppi lausuu kohdassa 96. Isänmaa:

”Jumala on antanut kansallemme yhteisen kodin, isänmaan. Hän on antanut kansallemme tehtävän ja johtanut sen vaiheita halki vuosisatojen. Jumalan lahjaa ovat isiltä perityt hyvät tavat, kielemme ja sivistyksemme. Jumala tahtoo, että jokainen kansa saisi elää maassaan rauhassa ja noudattaisi vanhurskautta. Apt. 17:26 ja San. 14:34:

Jumala on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat…Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä.”

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (15)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. IlkkaT.O.

    Rauno Mäkisen kanssa samaa mieltä, jäi joskus puhuttelemaan Jumalan lupaus Aabrahamille: 1.Moos.15:18 “Sinun jälkeläisillesi Minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka. Uskoakseni Herra puhui tässä ainakin 1000-vuotisen valtakunnan koosta, en kuitenkaan sano sitä täydellä varmuudella muulta osin kuin että Jumala tulee pitämään tämänkin lupauksensa. Muuten, aikoinaan terroristijärjestö PLO:n silloinen johtaja Yasser Arafakin lausui, ironista kyllä tämän em. “ennustuksen” Israelista.
    Israelin ollessa laajimmillaan ja voimakkaimmillaan varutustensa puolesta kuningas Salomon kaudella, hänellä oli “tuhannetneljätsadat sotavaunut ja kaksitoistatuhatta ratsumiestä sijoitettuna vaunukaupunkeihin ja Jerusalemiin” (1.Kun.10.luku). Voisi olettaa valtakuntansa hallintavallan ulottuneen huomattavan laajalle.

  2. Veikka Mattila

    Kiitos Herralle tästä Juha Ahvion kirjoituksesta. Suomen kieli on kaunis ja lahja Jumalalta! Haluaisin vain kysyä Juha Ahviolta mitä mieltä hän yleisestä pappeudesta? Eikö se ole juuri Raamatun mukaista kun taas ns. erillinen pappisvirka tuskin sitä on? Raamattu puhuu, että jokaisessa seurakunnassa tulisi olla vanhimmat ja kaitsijat, mutta ei seurakuntaneuvostoa. Mitkään poliittiset vaalit seurakuntaviroista eivät ole Jumalan Sanan mukaisia.

  3. IlkkaT.O.

    “MOT”, samaa mieltä Israelin tulevan valtakunnan maasta, joka on vielä toteutumatta eli tulee tod.näk. olemaan Daavidin/Salomon hallinnanaikaa suurempi.

  4. IlkkaT.O.

    Taisto, tässä kohdin ei tarvinne enempää todistella: Raamatun sana on ja pysyy, kaikki meille tatkoitettu on siellä dokumentoituna, kaanonin arvoisesti. Jumala on se, joka lopulta määrittelee/aivoittelee mikä on kunkin yksilön ja kansan kohtalo, ks. Apt.17:26-27 kertoo ihmisen luomisen ja Jumalan tarkoitusperän ihmistä varten, edelleen tässäkin ajassa.

  5. IlkkaT.O.

    Taisto, voinet aloittaa 4.Moos. luvut 32-34, sitten jatkaa koko Joosuan kirja, erit. alkaen luvusta 13. eteenpäin. Jo kauan ennen näitä sai Aabraham lupauksen Jumalalta: 1.Moos.12:1-3, jossa Herra kehotti Aabrahamia lähtemään siihen maahan, jonka Herra hänelle osoittaa, eli silloinen Kananin maa, josta tuli historiallinen Israelin maa, jonka nimi tulee Jumalan Aabrahamin pojanpojalle antaman nimen Israelin (aik. Jaakob) mukaan, ei esim. Ismaelin mukaan. Jumalan lupaus Aabrahamille esitetään myös 1.Moos.17:8 luvaten koko Kanaanin maan Aabrahamille eli myös Israelille ikuiseksi omaisuudeksi. Sama lupaus toistui Iisakille 1.Moos.26:3 ja Jaakobille, 1.Moos.35:12. Huomattavaa on, ettei Jumala ole Liittojansa Israelin kanssa perunut, vaikka moista moskaa nykyään kuulee päivittäin, jopa kirkollisilta tahoilta (vrt “korvausteologian” sisältö)
    Se, kuinka Jumalan israelilaisille perintöosaksi lupaaman Luvatun maan valloitus jatkui, käy ilmi lopussa osaa VL:n israelilaisten historiasta, Tuomarit, Kuninkaat, maa-alueen ollessa laajimmillaan yhtenäisen Israelin hallitsijoiden kuningas Daavidin ja poikansa Salomon aikakaudella. Jumala toteutti sanansa israelilaisten keskuudessa, mutta se ei suinkaan tarkoittanut israelilaisten (juutalaisen kansan) loppua. Jo silloin Israel oli kansallisvaltio. Nykyinen Israelin juutalainen kansallisvaltio sijaitsee pääosin historiallisen Israelin paikalla, Jumalan profetioiden mukaan, pääkaupunkinaan Jerusalem, jonne Goog joukkoineen pian tulee hyökkäämään. Raamattu ilmoittaa VL:n israelilaisten olevan Herralle erotettu, pyhä kansa. puutteistaan huolimatta. Se oli erotettu, pyhitetty Herralle palvelemaan Jumalaa, päinvastoin kuin muut pakanakansat sen ympärillä, siksi sille ja vain sille annettiin Laki, jonka mukaan palvella Herraa, elää ja toimia.; se erotti israelilaiset pakanakansoista. Ymärrettävistä syistä täytyi olla myös selkeät rajat, joista em. raamatunpaikat kertovat. Israelilaisilla oli siten rajojensa sisäpuolella erityiset jumalanpalveluspaikat ja -paikkakunnat, keskeisimpänä Jerusalemin Temppelivuori.
    Israelin ja juutalaisten osa kansojen historiassa on ainutlaatuinen. Se ei ollut ainoa kansallisvaltio/valtakunta silloinkaan, vrt. Egypti.
    Odotan kommenttiasi em. tekstien lukemasi perusteella.

    • Taitoa

      Hienoa, että seikkaperäisesti Ilkka T.O avasit asiaa. Ainut, mikä on jäänyt vaivaamaan on juuri alueen rajojen koko, joka voi olla jopa Mesopotamiassa saakka. Tarkoittaako tämä, että Israelin valtio voisi perustella maan rajoja idemmäs tai muutenkaan Tanakhilla? Eli Suomeksi. Onko Israelin valtion nykyiset rajat ”raamatulliset” ( missään vaiheessa Raamatun historiaa) vai onko nyt menossa jokin välivaihe rajojen suhteen. Pointtini on, että voiko Raamatulla perustella minkään valtion fyysisiä rajoja de facto vai onko kyseessä enemmänkin metafyysinen ilmaisu ”rauhallisesta elämästä” vailla tarvetta aseellisiin valloituksiin . Eli lopulta palaamme haastavaan kysymykseen, jonka jo kirkkoisä Augustinus De Civitate Dei’ssä esitti, eli sodan etiikan hankaluudet ( puolustus ok?, hyökkäys ei…)

      • MOT

        Obadjan kirjassa on kuvattu viimeisen vuosiviikon aikana toteutuvat Israelin maan rajat. Obadjan kirjan kuvaus rajoista on muistaakseni ainoa, joka ei ole vielä toteutunut, joten se tarkoittaa tulevia rajoja.

        Sen mukaan Israelin alue ulottuu Etelä-Libanonista Siinaille asti ja länteen ainakin Jordanian vuoristoon asti. Alue saattaa olla suurempi, mitä oli Daavidin aikana, jolloin alue ulottui Eufratille asti, koska Libanonissa oleva Tyro oli itsenäinen valtio ja sen kuningas oli Daavidin ystävä.

        “Jaakobin heimo on oleva tuli ja Joosefin heimo on liekki, mutta Esaun heimo kuin oljet, jotka tuli ahmii ja tuhoaa. Ketään ei jää jäljelle Esaun suvusta. Näin on Herra puhunut. Ne Juudan asukkaat, jotka asuvat Negevissä, ottavat haltuunsa Esaun vuoret, ja ne, jotka asuvat läntisillä kukkuloilla, ottavat Filistean. Muut Juudan asukkaat valloittavat Efraimin ja Samarian vuoriston, ja Benjaminin heimo ottaa Gileadin. Israelista pakkosiirtolaisuuteen viedyt ottavat haltuunsa kanaanilaisten maat Sarpatiin asti, ja Jerusalemista Sefaradiin viedyt ottavat Negevin kaupungit. Kaikki pelastuneet nousevat Siionin vuorelle ja hallitsevat myös Edomin vuoristoa. Kuninkuus on oleva Herran.” (Ob 1:18-21)

        Kun Jeesus palaa takaisin valkoisella hevosella ratsastaen ja vereen kastettu viitta päällä sotimisensa päivänä, hän tulee ensin Edomin muinaiseen pääkaupunkiin Petraan, jonka nimi oli tuolloin Bosra, sitten hän menee Öljymäen kautta Jerusalemiin ja lopuksi Jisreelin laaksoon, jossa on Harmageddon.

        ” — Kuka on tuo, joka tulee Edomista, joka tulee Bosrasta, kirkkaanpunaisessa puvussa, tuo, joka astuu tietään voimaa uhkuen komeassa asussaan? — Minä se olen, oikeuden julistaja, suuri pelastaja. — Miksi on pukusi punainen, vaatteesi kuin viinikuurnan polkijan? — Minä poljin kuurnallisen rypäleitä, poljin yksin, kansojen joukosta ei ketään tullut avukseni. Ja niin minä vihassani poljin ne kaikki ja kiivaudessani tallasin ne, niin että niiden mehu roiskui puvulleni ja tahri kaikki vaatteeni.” (Jes 63:1-3)

        “Jumala tulee Teemanista, Pyhä Paaranin vuorelta. Sela. Hänen valtasuuruutensa peittää taivaat, hänen ylistystänsä on maa täynnä. Hänen hohteensa on kuin aurinko, hänestä käyvät säteet joka taholle; se on hänen voimansa verho. Hänen edellänsä käy rutto ja polttotauti tulee hänen jäljessänsä.” (Hab 3:3-5)

        “Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.” (Sak 14:3,4)

      • Rauno Mäkinen

        Ilkka T.O. on kyllä mielestäni oikein vastannutkin yo. kommenttiin, mutta voinee vielä täsmentää, että Israelin rajat ovat “eläneet” ja tulevat vielä “elämään” sen mukaan, mikä on israelilaisten suhde Jumalaan. Juutalaisten omistus ja -hallintaoikeus heille Luvattuun maahan on vaihdellut Jumala-suhteesta riippuen maastakarkoituksesta laajaan hallinta ja -omistusoikeuteen, joka viimemainittu lienee vallinnut Daavidin ja Salomon aikoina. Lopullisesti lupaus rajoista tulee täyttymään käsitykseni mukaan vasta silloin kun juutalaiset kansana ottavat vastaan Messiaansa huutamalla Häntä avukseen. Siitä kerrotaan mm. Sakarjan kirjan 12. luvussa. Ennenkuin tämä tapahtuu, on turha mielestäni vaatia Israelille niitä rajoja, jotka sille laajimmillaan on luvattu ja tuskin niitä on kovin hyödyllistä pohtiakaan.
        Juutalaisten paluussa historialliseen kotimaahansa ja Israelin valtion synnyssä on poikkeuksellisia piirteitä, jotka eivät noudata todennäköisyyksiä. Kysymyksessä sanotaankin olevan sarjasta ihmeitä, jotka Raamatun ennustusten mukaan tulevat vielä jatkumaan. Käsittääkseni sekulaaari Israelin ensimmäinen pääministeri David Ben Curion on sanonut, että joka ei usko ihmeisiin, ei ole realisti.
        On mm. mielenkiintoista, että Israel itsenäistyi puolustussodassaan sotlaallisesti täysin alivoimaisena ja sai myös haltuunsa puolustuksensa kannalta elintärkeitä alueita. Periaatteessa sama asetelma toistui sen puolustussodassa v. 1967. Olen jostain ymmärtänyt, että puolustussodassa puolustajan haltuun joutuneita alueita olisi katsottava eri kriteereillä kuin hyökkäyssodassa vallattuja alueita. On siis jonkinlainen paradoksi se, että Israel on saanut haltuunsa sille historiallisesti kuuluneita ja myös luvattuja alueita kun sitä vastaan on hyökätty tuhoamistarkoituksessa.

  6. MOT

    Juha Ahvio: -Mikael Agricolan suurtyö on Jumalan Sanan, Raamatun, kääntäminen suomen kielelle. Aapiskirja valmistui vuonna 1543.

    Agricolan Biblia-käännöstä ovat monet pitäneet parhaana käännöksenä, mitä on koskaan suomen kielelle tehty. Kieli on vanhaa, joten sitä on vaikea lukea, mutta se seuraa alkukietä sanatarkasti. Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon 2017-käännös on yrittänyt palata juurille ja on siinä hyvä yritys ja ainakin parempi kuin 33/38, jossa on paljon puutteita.

    Otan esimerkiksi muutaman hyvin merittävän eron Biblia- ja 33/38 -käännösten välillä, missä näkyy Agricolan käännöksen laatu ja myöhempien tekstien jopa tahallinen vesittäminen.

    “Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu.” Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.” (Mark 7:19, 33/38)

    “Sillä ei se mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja menee luonnollisesti ulos, kaikki ruat puhdistain.” (Mark 7:19, Biblia, 1776)

    Jeesus ei sanonut puhdistaneen saastaiset ruuat syömäkelpoisiksi, vaan hän tarkoitti käsien kautta suuhun tulevaa tomua, joka ei saastuta ruokaa, kuten fariseukset väittivät, koska ruuansulatus puhdistaa ruokaan tulleen tomun pois. Laissahan ei ole edes käskyä pestä käsiä ennen ruokailua, vaikka se muuten on hygienistä.

    “Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!” (Ilm 22:14, 33/38)

    “Autuaat ovat ne, jotka hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olis ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.” (Ilm 22:14, Biblia 1776)

    Ilmestyskirjan luvussa 22 asetetaan pelastukselle ehtoja. Jeesus sanoo, että hän armahtaa ne, jotka noudattavat hänen käskyjään, mikä vastaa Jeesuksen sanoja vuorisaarnassaan Matt 7:21. Myöhemmät käännökset ovat vaihtaneet sanat tarkoittamaan pelkää vaatteiden pesemistä, mikä sekin kielikuvana kuuluu osana evankeliumiin, mutta alun perin teksti on todennäköisesti noudattanut sitä tekstilaitosta, mistä Bibliakin on käännetty.

    “Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt 7:21, 33/38)

    • basileos

      Hei!
      Pietari näki näyssä taivaasta lasketun vaatteen täynnä kaikenlaisia eläimiä ja kuuli äänen: Ja ääni tuli hänelle: Pietari, nouse, tapa ja syö.
      14 Pietari sanoi: en suinkaan, Herra; sillä en ole minä ikänä syönyt mitään yhteistä eli saastaista.
      15 Ja ääni sanoi taas toisen kerran hänelle: mitä Jumala on puhdistanut, älä sitä sinä sano yhteiseksi.

      Jumala tahtoo opettaa tällä näyllä Pietarille, että pakanoita ei saa pitää saastaisina. Jos Herra ei olisi julistanut kaikkia ruokia puhtaiksi, miksi hän olisi tällaisella “saastaisia eläimiä”- jos ne yhä olisivat olleet saastaisia- kuvalla opettanut Pietaria? Eikö ennemminkin jollain “puhtaita asioita” vertauskuvalla?

      Hepr 9: 10 vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.

      Sama Bibliassa: Ainoastaan ruilla ja juomilla, ja moninaisilla pesemisillä ja lihan säädyissä, jotka ojennuksen aikaan asti olivat päälle pannut.

      • MOT

        Pietarin näyllä ei ole mitään tekemistä ruuan kanssa, kuten sanoit. Sen tarkoitus oli opettaa juutalaisille, että uskon johdosta parannuksen tehnyt pakana ei ole enää saastainen. Juutalaisilla kun oli tapana kutsua pakanoita sioiksi ja koiriksi, koska he elivät saastaisesti, mihin viittasi myös Jeesus.

        “Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä” (Matt 7:6, 92)

        Mitä tulee jakeeseen Heb 9:10, niin 33/38 kääntää sen vaikeatajuisesti. Mooseksen lain säädökset ruumiin (lihan) puhdistautumisesta ja rituaaleista temppeliin mentäessä koskivat aiempia temppeleitä. Uuden järjestyksen astuttua voimaan kolmannessa temppelissä noudatetaan sitä lakia, mikä koskee kyseistä temppeliä, joka on ilmoitettu Hesekielin kirjan luvuissa 40-48 olevaa temppelilakia. Tätä Heb 9:10 tarkoittaa. Alkuteksti jakeessa Heb 9:8 puhuu ensimmäisestä temppelistä. Sen jälkeen tuleva uusi temppeli muuttaa asian. Myös ylipappeus on siirtynyt Aaronin sukukunnalta Messiaalle Juudan sukuntaan ja se noudattaa jatkossa Melkisedekin järjestystä. Tämän vuoksi Hesekiel 40-48 ei mainitse ollenkaan ylipappia, vaan se määrätään Sakarjan kirjan luvussa 6.

        Hebrealaiskirjeen luku 9 opettaa siitä, että kullakin temppelillä on oma lakinsa ja järjestyksensä pappeudesta, mitkä on valmiiksi kirjoitettu lakiin ja profeettoihin. Itse laki ei muutu, mutta sen soveltamiskohta muuttuu olosuhteen muuttuessa. Sama periaate on myös Suomen valtion laissa. Laissa voi olla kahdet säädökset, joita noudatetaan sen mukaan, miten olosuhteet vaikuttavat asiaan. Laissa on säädöksiä kesä- ja talvirenkaista. Niitä ei laiteta yhtä aikaa autoon, vaan olosuhteet määräävät kumpaa rengasta käytetään. Messiaan tulo ja uuden temppelin rakentaminen ovat sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat lain säädösten noudattamiseen.

        • basileos

          Hei!
          Lukemalla edellisen jakeen; Mark7:18 18 Ja hän sanoi heille: oletteko tekin niin ymmärtämättömät? ettekö ymmärrä, että kaikki mikä ulkoa menee ihmiseen, ei se häntä taida saastuttaa? Tekee kirkkaan selkeäksi, mistä on kysymys! Jaetta 19 on tulkittava tämän Jeesuksen edellä sanotun valossa.
          Raamatun luku- ja jae systeemi on hyvin myöhäistä perua. 800- 1200 jkr. ? Muistelen jostain lukeneeni. Sen huono puoli on siinä, että se vie lukijan huomion herkästi pois laajemmista kokonaisuuksista yksittäisten jakeiden ja sanojen tarkasteluun ja niistä oppien tekemiseen. Sillä tavalla Raamatusta saa väsättyä mitä tahansa oppia, mikä ketäkin miellyttää.

  7. Bux

    Tämän kirjoituksen lopusta tuli mieleen et jos Jumala asettanut kansoille rajat, niin miten Yhdysvallat, mikä ei ole kansallisvaltio, vaan sen ihmiset koostuu kaikista kansoista ympäri luomakuntaa kuin muinainen Babylon tai Baabeli. Et onko sillä Jumalan siunausta?

  8. IlkkaT.O.

    Jos kansakuntamme, itsenäisen Suomen perusta on ollutkin Jumalan sanassa, kuinka tilanne muuttuu jos siitä luovumme? Heb.9:27 “Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio.” Koskee siis myös kansoja lopunajan tuomioissa.
    Nykyisen ev.lut. kirkon useimpien piispojen ja pappien luopumuksen julistamista vasten tarkasteltuna on Ahvion kirjoitus todella ajankohtainen. Niinkuin tekstin oikeasta, raamatullisesta johtopäätöksestä käy ilmi, kansojen(etnos) muodostuminen valtioiksi aika-avaruudessa suveriniteetteineen ja olemassaoloineen eivät ole sattumaa eivätkä myös itsestäänselvyyksiä. Ajansaatossa karttapallon valtiolliset rajat ovat piirretyt uudelleen ja uudelleen monta kertaa. Syntiinlankeemuksen seurauksena veri-hurmeisia taistelutantereita on ollut jokaisessa maankolkassa. Yksi tunnetuimmista Jumalan tuomioiden syistä – samalla nykypäivänä myös unohdetuimmista – on viha Jumalan esikoiskansaa Israelia, nykyistä itsenäistä juutalaisvaltiota kohtaan. Tämä viha saa pian “täyttymyksensä”, VT:n profeetat, Jeesuksen ja apostolien puheet, erityisesti Ilmestyskirja niitä kuvaavat toinen toistaan vahvistaen.
    Luuk. 18:8 “Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä?”
    Sekulaarintieteen nimissä tehtaillut väärät johtopäätökset ja arvailut todennetusta “asiantuntijoineen” ja “sattumasoppineen” vievät kansakuntien päättäjiä yhä syvemmälle suohon. Sielujemme vihollisen, Saatanan suuri juoni ihmiskunnan tuhoamiseksi on finaalivaiheessa.
    Raamatun väärentämätön teksti ilmoitti jo VT:ssa tarkasti Israelin kansalliset rajat. Useat Suomen poliittiset päättäjät politisoituneessa ja antikristillisessä ja -semitistisessä, globalistishenkisessä YK:ssa ja sen alaisissa järjestöissä yhdessä monien kansakuntien kanssa, ml. EU, ovat käyneet joukolla Israelin nykyistä olemassaoloa nykyisine rajoineen vastaan. Herra on ilmoittanut, mikä on kansakunnille ja yksilöille parasta; nyt Totuus ei kelpaa enää edes kansakuntamme uskonnollisille johtajillekaan.
    Herra Jeesus, armahda ja auta meitä suomalaisia ja Suomea!

    • Taisto

      Ilkka T.O. Menemättä sen enempää fennomaniaan, shovinismiin (kiihkoisänmaallisuus) tai apt 17 tulkintaan, haluaisin kysyä, että mitä pidät Vanhan testamentin tärkeimpänä maantieteellisena luvatun maan ( tai hebrealainen kansan) rajamäärittelynä? Ymmärtääkseni Vanhassa testamentissa on joitakin varsin erilaisia määritelmiä luvatulla maalle ja olivatko ne rajat kuin meidän ymmärtävämme valtiolliset rajat? Voiko Raamatun kansallista ajattelua ( joka on siis varsin myöhästä traditiota) siirtää sellaisenaan omaan aikaamme? Näitä mie jäin hieman ihmettelemään…