Patmos-blogi

Miksi Putin hyökkäsi naapurivaltioon, joka ei provosoinut Moskovaa? (Ajatuksia tapaus Putinista – osa 1)

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Ilmakehässä risteilee miljardeja sanoja – ja lisääntyvästi niiden ajurina on ilmiö nimeltä Putin. Nimen yhteydessä lausutaan sanoja, jotka myöskin toistuvat lisääntyvällä frekvenssillä – sanat sellaiset kuin: Ukraina –  joukot – ydinaseet – kansanmurha – rikollishallitsija – uhka – pelko. Yksi sana lausutaan yhtä monesti kuin kaikki muut sanat yhteensä – sana on: miksi? Tämä on se yksi sana, joka kuullaan ja lähetetään edelleen matkaan ladattuna mammutiksi kasvavien kysymysmerkkien massalla.

 

MIKSI Venäjän presidentti Vladimir Putin hyökkäsi naapurivaltioon, joka ei millään tavalla ollut provosoinut hyökkääjää?

Toki: Ukrainan nimi liitettiin NATO kuvioihin.

Niin liitetään myös oman Suomemme nimi mainittuihin neljään versaalikirjaimeen – aiheetta tai aiheesta.

Määrääkö Putin joukkonsa Suomeen samoista syistä kuin tapahtui sotaisa, kansainväliset lait ja sopimukset rikkova syöksy Ukrainaan?

Mikä sai Putinin asettaman alttiiksi omien sotilaittensa veren vuodattamisen Ukrainan maaperään?

Mikä sai Putinin uhmaamaan sanktioita ja vaarantamaan koko Venäjän   taloudellisen tasapainon muun maailman rangaistessa ryöväri- ja murhaajavaltiota kovallakin kädellä?

Ellei Putin todella riskeeraa kaikkea juuri erittelemääni, miksi hän sitten käskee ja johtaa niin kuin henkeä pidättävä, sotaa vieroksuva muu maailma Venäjän ulkopuolella kauhistuksella huomioi?

ETSIMME vastausta kirjoitetuista aikakirjoista.

Historiasta.

Korostan edellistä sanaa.

Mainitessani historian en tarkoita sitä puolimytologista, keskiajan perua olevaa kertomusta, jota Putin on viime aikoina käyttänyt todistaakseen, ettei Ukraina ole maa eikä valtio. En pidä arvossa Putinin väitteitä siitä, ettei Ukraina ole maa, että Ukrainan olemassaolo on tapaturma, ettei Ukraina ole kansakunta sanan universaalissa merkityksessä. Seitsemän vuosikymmentä neuvostotasavaltana eivät tarjoa kovinkaan paljon sellaista tietoa, joka painaisi Putinin vaa’assa siihen suuntaan, johon Moskovan yksinvaltiaan lakeijat viittovat.

Toki: Venäjän presidentin neuvostositeet ja työmallit merkkaavat paljon Ukrainan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden punnituksissa – Moskovan taholla.

Venäjän presidentin neuvostomenneisyys ja vuodet KGB:n upseerina antavat aihetta kysyä, osaammeko riittävästi erottaa Putinin elämänaerosolissa leijailevaa kommunismin aaveruumiin odoria.

Putinin monet taktiikat paljastuvat alkaen Krimin marionettihallinnosta päätyen tyhjästä luotuihin merkityksettömiin ”laillisuuksiin” itä-Ukrainassa käydyssä sodassa. Alkaen bolshevikkien Ukrainan valtauksesta 1918 jatkuen eiliseen, tähän päivään ja tuleviin päiviin – josta totuudellinen media raportoi nykyisin vuorokaudesta toiseen pakottaen surun kyyneleet silmiimme – olemme oikeutetut samaistamaan toisiinsa kaksi todellisuutta: valheen kaikella voimalla tapahtuvan kommunismille olennaisen ”osallistumisen” – lue: ryöstön – toiselle kuuluvaan. Ja tällä viittaan niin materiaan kuin henkiseen ja hengelliseen pääomaan.

Ukrainassa nyt käytettävät taktiikat – filosofiasta materian käsittelyyn ja ryöväykseen – edustavat KGB:n taktiikkaa, samaista, jonka hirteen ripustettiin toisen maailmansodan jälkeinen Keski-Eurooppa.

Luen arkistooni sijoittamiani, nyt jo kellastuneita lehtiartikkeleita miehestä nimeltä Putin. Huomaan, että tätä miestä nimitetään venäläiseksi nationalistiksi. Antaisin toisen nimityksen tälle miehelle – kutsun häntä ”imperialistiseksi nostalgistiksi”.  Joku on kirjoittanut jossakin tuon mieleeni jääneen otsikon, jota siis edellä lainaan.

KUITENKAAN Putinin elämän- ja maailmankatsomuksen kokonaiskuvalla ei ole paljoakaan tekemistä hänen KGB-menneisyytensä ja Neuvostoliiton jälleen rakentamisen halunsa ja tarpeensa kanssa.

Putinin sisäinen palo on lausuttavissa yhdellä ilmaisulla – sanalla ”valta”.

Valta yhdistää Putinin ja hänen uskolliset palvelijansa yhdeksi.

Catherine Belton on tuoreimpia Putinin life storyn kirjoittajia.

Beltonin mukaan Putinin nykyisyyden juuret ovat 1980-luvun tapahtumissa.  Vuosikymmenen loppujakso oli useille venäläisille optimismin ja innoituksen aikaa.

Glasnost merkitsi sitäkin, että kymmenien vuosien valheellisen olemassaolon jälkeen tuli aika, jolloin oli lupa ja suorastaan velvoitus puhua totta. Innostus ja innovaatio kohosi korkeuksiin.

Putin valitettavasti vain ei kokenut samaa.

Miesparka oli komennettu KGB:n virastoon Dresdeniin, Itä-Saksaan. Sieltä käsin hän joutui suureksi surukseen kokemaan Berliinin muurin hajoamisen 1989.

Kylmän sodan aika oli ohitse.

KGB:n ja Stasin arkistoja poltettiin yötä päivää palavissa tulissa.

Putinilla oli henkilö, jota hän seurasi ja jolta omaksui käyttäytymismalleja – Juri Andropov.

Andropov oli työskennellyt Neuvostoliiton lähettiläänä Unkarissa vuoden 1956 kansannousun päivinä. Kukaan ei liene täysin perillä siitä, mitä kaikkea Andropov opetti Putinille. Tuskin kukaan koskaan tässä maailmanajassa pääsee perille kaikista kehitysteistä, joita myöten Putinista tuli Putin.

Jotakin tiedämme.

Yhdeksänkymmentäluvun Venäjä oli niitten ryöstettävissä, jotka tunsivat gangsterismin hengen.

Putin palasi Neuvostoliittoon ja löysi hengenheimolaisia sekä järjestäytyneen rikollisuuden että rahanpesuilun piireistä.

Jotkut pelasivat korteillaan huonosti ja joutuivat vankilaan ja ennenaikaiseen ”autettuun” kuolemaan.

Putinin asema vahvistui vahvistumistaan, niin myös hänen maallisen mammonansa määrä. Omaisuutta laskettiin ei miljoonissa vaan miljardeissa.

Ja älköön jääkö unohduksiin tämäkään: Putin omisti mammonan lisäksi valtaotteen salaiseen poliisiin.

PUTINILLA ei ole minkäänlaisia ns. laillisia rajoja säätelemässä hänen vallankäyttöänsä.

Putin ja hänen uskollisensa tekevät päätöksiä kysymättä keneltäkään lupaa yhtään mihinkään.

Kun Putinia ja hänen hanslankareitaan kiinnostaa ajatus lähettää sotilasjoukko Ukrainan rajoille, se tapahtuu sen kummempia neuvotteluja käymättä.

Kenelläkään ei ole oikeutta vastustaa eikä valittaa.

Mutta -.

Putinin pahimmat painajaiset ovat ne muistot, joita hän kuljettaa sielussaan Dresdenin vuosilta.

Putin on laiton hallitsija: hän ei koskaan tullut valituksi yksissäkään vaaleissa mihinkään arvoon tai valtaan.

Hän ei koskaan osallistunut mihinkään, jossa hän ei olisi ennakoinut ja määrännyt, että vain hän voittaa ja vain hän saa mitä haluaa.

Entä jos joku jossakin – jotkut jossakin – massat kerran – ?

Tässä on nostettava esille yksi nimi.

Aleksei Navalnyi.

Aleksei ajoi julkisuuteen käsitteen ”roistojen ja varkaitten hallinto”.

Putinin hallinto myrkytti Aleksein, onnistuen melkein murhaamaan hänet.

Toisinajattelija on nykyisin venäläisessä vankilassa.

Navalnyi palasi itse Venäjälle.

Putinin ja hänen jenginsä on elettävä sen todellisuuden kanssa, että yksi ihminen – lähes jo murhattu – uskalsi asettaa itsensä ja elämänsä alttiiksi murhatuksi tulemiselle – saadaksensa maailman heräämään ja käsittämään, millaiset epäihmiset hallitsevat Venäjää.

Mietin, mitä mahtaa Putin ajatella tyrannin vuoteellaan tulevana yönä – tuntuuko Ukraina edes voitonpoikaselta, kun maapallolla on joku Navalnyi?

SITTEN on intensiivisesti uhria laskematon, vapauteen pyrkivä Ukraina.

Vuonna 2014 Kremliä järisyttivät tapahtumat Ukrainassa.

Nuoret ukrainalaiset olivat protestissa.

Euroopan Unionin lippuja heiluteltiin julkisilla paikoilla.

Ukrainan läpeensä korruptoitunut pro-Venäjä ”presidentti” pakeni maasta helmikuussa 2014.

Ukrainan televisio alkoi esittää dokumenttisarjoja presidentin palatsin sisustuksista ja muusta: kylpyhuoneen hanat olivat läpeensä puhdasta kultaa, kallisarvoiset patsaat ja epämääräisesti hankitut museokuuluisuudet koristivat ulko- ja sisätiloja – kysymyksessä oli kopio siitä palatsista, jossa Putin asustaa. Palatsin pinta-alaan kuuluu jopa täysimittainen jääkiekkokenttä, Putin kun mielellään seuraa pelejä.

MIKSI olen tutkinut ja koonnut materiaaleja ja kirjoittanut tätä artikkelia?

Putin joko valmistautuu valtaamaan ja alistamaan Ukrainan – tai hän teeskentelee tällaista aietta pyrkiessään johonkin laaja-alaisempaan, useampia valtioalueita käsittävään siirtojen sarjaan.

Putinin lyhyen aikajakson päämäärästä ei ole epäilystä.

Putin haluaa järkyttää Ukrainan asemaa ja tilaa.

Uhmata ja pelottaa Ukrainaa.

Putin haluaa tuhota Ukrainan demokratian ja valtion taloudellisen tulevaisuuden.

Putin haluaa järkyttää Euroopan Unionia.  Hän etsii EU:n ja NATOn sortumaa hinnalla millä hyvänsä.

Putin haluaa tehdä Ukrainasta esimerkkitapauksen kaikille sellaisille neuvostomenneisyyden varjoikeen alla vieläkin jossakin määrin eläville kansoille ja kansakunnille, jotka kuvittelevat voivansa uhmata Moskovaa saavuttaakseen täyden vapauden ja riippumattoman itsenäisyyden.

Putin haluaa Amerikan sortuvan – ja onhan hänellä pelimiehensä Washingtonissa.  Säälittävää, että henkilö itse tuskin käsittää, missä on pelimiehenä.

KRISTITTY lukijani kulkee yhdestä kappaleotsikosta toiseen, tulee viimeisille riveille, ja kenties kysyy, miksi ja miten tällainen artikkeli.

Siksi, että jo on aika kristityn suomalaisen saada herätyspisto ja hieraista silmänsä auki nähdäkseen missä mennään.

Paavali näki, ymmärsi ja tiesi.  Apostolin sanat osoittavat sen sinulle ja minulle:

Lopuksi: vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevässä voimassaan.

Pukekaa yllenne Jumalan koko taisteluvarustus voidaksenne kestää Paholaisen juonet.

Emmehän me taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan. 

Ottakaa sen tähden yllenne Jumalan koko taisteluvarustus, niin että voitte pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaiken suoritettuanne pysyä pystyssä.

Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, pukeutuneina vanhurskauden haarniskaan, ja olkoon kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumia kohtaan.

Ottakaa kaikessa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki Pahan palavat nuolet.

Ottakaa myös pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

Tehkää tämä kaikki alituisessa rukouksessa ja anomisessa rukoillen joka hetki Hengessä. Sen vuoksi valvokaa kaikessa kestävinä ja rukoilkaa kaikkien pyhien puolesta.  (Ef. 6:10-18)

Jumala – pelasta Putin.

Jumala – pelasta Ukraina.

Jumala – pelasta Suomi.

Jumala – varjele Suomi – varjele Israel – varjele Kristuksen omat pohjoisessa ja etelässä, idässä ja lännessä.

Saavu, Herra Jeesus Kristus!

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (10)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Inkeri

    Nyt on kyllä Meller hukassa. Ukrainan geopolitiikassa natseilla on toisesta maailmansodasta alkaen ollut suuri merkitys. Länsi, etenkin USA, on jo pitkään kouluttanut natsipataljoonia, jotka ovat osana kansalliskaartia. Natsismi tässä tarkoitta eugeniikkaa, ei siis vain juutalaisvihaa. Natsi-Saksassa myös juutalaisia oli mukana kolmannen valtakunnan toiminnassa, tietoisesti. Se, että Zelenzky on juutalainen, ei poista hänen natsisympatiotansa. Hän on läpeensä korruptoitunut ja narkomaani.
    Kun Ukrainan USA:n provosoimana syöksi EU-kriittisen presidentin vallasta 2014, alkoi maan venäläisten vaino ja joukkotuho. On ymmärrettävää, että Itä- Ukraina haluaa osaksi Venäjää, koska vainot ovat todellisia.
    Zelensky on mukana USA:n ja Uuden maailmanjärjestyksen sodassa Venäjää vastaan. Putin ei kannata Uutta maailmanjärjestystä, vaan vanhaa. Ei Putin mikään puhtoinen ole, en kannata häntä, mutta näistä kahdesta hän on pienempi paha.
    Zelensky on sallinut maassa ihmiskaupan, bioaseet ja Bidenin perheen hämäräbisnekset, joista vaiettiin USA:n presidentinvaalien vuoksi.

    Bioaseet oli natsismin (=Naton) ja venäläisten vainon lisäksi syy sotilaalliseen interventioon, koska bioaseuhka alkoi olla todellinen.
    Meller on Patmoksen postituksessa levittänyt Ukrainan sotapropagandaa synnytyssairaalasta, joka on Ukrainan asevarasto, ei siis enää potilaita. Mutta kun sairaalaa pommitettiin, mm. naisnäyttelijä poseerasi kuvissa tyyny vatsan alla muka raskaana. Toki propagandaa on molemmin puolin, kuten sodassa aina.
    Suosittelen katsomaan Oliver Stonen dokumentaarin ” Ukraina on Fire”; joka on sensuroitu Youtubesta, mutta löytyy Rumblesta.
    Lisäksi suosittelen tutustumaan Naton natsitaustaan. Kolmannesta valtakunnasta siirtyi virkamiehiä suoraan johtaviin tehtäviin Natoon (mm. Heusinger). Tästä olisi hyvä saada Patmokselta joku analyysi tai lähetys.

    Vuosia olen tukenut Patmosta. Sen jälkeen kun Patmos kustansi bioaseita eli koronarokotteita Israeliin, on luottamus mennyt. Mellerin ohut Ukraina-tulkinta on toinen isku. Mutta tuen edelleen mm. Riku Rinteen työtä.
    Siunauksin, ystävänne.

  2. A Pulkkinen

    En nyt ihan ymmärrä näin kiivasta Mellerin blogia, jos kerta kaikki on ennalta määrätty, ennustettu tapahtuvaksi ja Putin – tai Pilatus pitkänäperjantaina – sen toteutti. Sotiahan on maailman sivu käyty ja kaikki ihmiset on perisyntisiä, eikä toinen toistaan ole parempi. Sama vallanhimo, riisto, ryöstö, tappaminen ja syrjäyttäminen se on kaikkialla, joko näkyvästi tai sivistyneemmin, lopputulos kuitenkin sama: tuhoaminen. Iso ja pieni osaa sen tehdä. Suomessakin rikotaan iloisesti kaikki kymmenet käskyt! Millä tavalla olemme siis parempia ihmisiä? Ihan sama häijyys ja kierous se löytyy täältä. Onko rauhanaika tuonut ihmiset ristin juurelle parannusta tekemään? Ei ole. Lopulta sitten tulee sota. Mikä tässä on epäselvää!? En ymmärrä. USA se ensimmäiset atomipommit pudotti siviilien niskaan Hiroshimassa ja Nagasakissa!

  3. Tahvo

    Miksi Putin hyökkäsi naapurivaltioon?

    Eiköhän se ole EU ja Nato, ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen vilunkikonstein valittu demokraattipresidentti jotka yhdessä Bilderbergryhmän ja George Soroksen kanssq ovat saaneet tämän aikaiseksi. Ihmiset eivät vain näe tätä narratiivia.

    Miksi Leo kysyt?

    Kyllä Ahviolla on ollut vastaukset tähän tematiikkaan liittyen jo vuosikaudet.

    Kerro minulle Leo että olen väärässä kun sanon että Trump-Putin parivaljakolla on Suomen konservatiivikristillisyydessä jo vuosia ollut suuri tukijakuntansa. Kerro että tämä on tuulesta temmattu väite.

    Nyt naamiot on riisuttu.

  4. Mea

    Kiitos tärkeästä tekstistä. Kun Putin ei enää voi saada suurta suosiota, hän haluaa aiheuttaa suurta tuhoa.

  5. Topias

    Miksi Putinin pitäisi pelastua kun kerran tekee sotarikoksia?. Rukoilla tietysti hänen puolesta voi että pelastuisi mutta silti rikollinen.

    • Filos

      Pitäisi kysyä; miksi kenenkään pitäisi pelastua, koska olemme kaikki rikollisia? Olemme murhanneet Jumalan naulitsemalla hänet ristiin.

  6. Aulikki Niiranen

    Kiitos Leo-veli vaikuttavasta suorastaan järisyttävästä kirjoituksesta Herran johdatuksessa!
    Kiitollisena tervehtien Aulikki Niiranen

  7. Filos

    Usa:n tosen maailmansodan jälkeisiä sota ym. rikoksia voisi myös tuoda esiin. Kiitos!

    • monarkisti

      Venäjän tilannetta pohtiessani on viime aikoina mieleeni noussut toinen käsky, ja erityisesti siihen sisältyvä varoitus:

      Ei sinun pidä muita jumalia pitämän minun edessäni.
      Ei sinun pidä tekemän sinulles kuvaa eikä jonkun muotoa, niiden jotka ylhäällä taivaassa ovat, eli niiden, jotka alhaalla ovat maan päällä, eikä niiden, jotka vesissä maan alla ovat.
      Ei sinun pidä kumartaman niitä, eikä myös palveleman niitä: Sillä minä, Herra sinun Jumalas, olen kiivas Jumala, joka etsiskelen isäin pahat teot lasten päälle, kolmanteen ja neljänteen polveen, jotka minua vihaavat;
      Ja teen laupiuden monelle tuhannelle, jotka minua rakastavat, ja pitävät minun käskyni.

      Venäläisten isäin pahat teot ovat, sanalla sanoen, Neuvosto-Venäjä, ja heillähän on tapana kumarrella ja palvella ikoneja. Nyt näyttää tulevan tilinteon aika.

  8. Helena Kuitunen

    Kiitos Leo Meller Herran armoitettu palvelija ja sanajulistaja rohkeudestasi Herrassa ja vahvistuksesta sanallasi meitä hämillään olevia lampaita. Tieto ei tuokaan tuskaa, vaan rauhan, kun se tulee Taivaallisen kautta. Kiitos ja suurta voimaa Herrassa ja niin, rukousta ja myös Putinin pelastumiseksi. Siinäpä olisikin taivaallinen ihme, joka ei Herralle ole ollenkaan vaiea toteuttaa, vaan tutkimattomat ovat Herran tiet.