Patmos-blogi

Mistä elämän stoori alkaa

Jouko Koistinen Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020.
Julkaistu:

Olemme varmasti jokainen kuulleet monenlaisia elämänkertomuksia. Joidenkin elämän stoori alkaa varmastikin huonommista lähtökohdista kuin toisten. Kaikesta huolimatta olemme jokainen henkilökohtaisesti vastuussa elämämme valinnoista. Jumalalla on kuitenkin meille jokaiselle varattuna hyvä elämän käsikirjoitus. Kyse on siitä, haluammeko me kysyä tuota Jumalan suunnitelmaa elämäämme ja noudattaa sitä.

Vankilassa vietettyjen työvuosieni aikana kuulin monenlaisia elämän tarinoita. Erään elämän tarinan kertoja aloitti sanomalla:”Minun elämän stoorini alkaa oikeastaan siitä, kun mummoni tappoi kirveellä pari lastaan”.

Joku saattaa nyt kysyä, kuinka jonkun stoori voi alkaa mummon tekemisistä, onhan siinä jopa yksi suku-polvi välissä. No, jokaisen stoorihan alkaa tietysti hänen omasta syntymästään, mutta onhan toki itsestään selvää, että mummon tekemiset olivat vaikuttaneet ja vaikuttivat erittäin paljon tuon henkilön koko suvun elämään. Ensiksikin ne olivat vaikuttaneet tuon kertojan äidin elämään, joka joutui varmaankin koko elämänsä kantamaan leimaa ”lastensa tappajan tytär”. Muut ihmiset pitivät huolen, että siitä aina muistutettiin. Tuo mummon teko toi mukanaan myös asioita, jotka helposti vaikuttivat tuon henkilön lapsuuskodin yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen asemaan, arvostukseen, koulutukseen jne.

Joka tapauksessa uskonpa, ettei kukaan vaihtaisi omaa, kenties turvallista lapsuuttaan tuon henkilön elämän stooriin. Mutta siinäpä se onkin, emme voi valita oman elämämme lähtökohtia. Jos ne jonkun elämässä ovat olleet vaikka kuinka raadolliset, ei ole nappia, josta voisi vaihtaa kanavaa. Kun katsomme televisiota ja tulee jokin väkivaltainen raaka kohtaus, voimme sanoa toiselle: ”Vaihda kanavaa, ei tuota jaksa katsoa!” Mutta elämässä ei ole sitä kaukosäädintä, millä liian raa`an stoorin saisi vaihdettua, vaikka edes hetkeksi mukaviin mainoksiin.

Itselläni on oma henkilökohtainen kokemus menneisyydessä lyödyistä leimoista, tosin monin, monin kerroin lievempänä. Vuosia sitten halusin tutkia edes jonkin verran omaa sukuani. Soitin silloin erääseen kirkkoherranvirastoon, jossa tiesin olevan ainakin joitakin tietoja esi-isistäni. Meidän sukumme on toki tiennyt, että esi-isissämme on eräässä vaiheessa ollut avioton lapsi. Se ei ole ollut meille mikään tabu, eikä salaisuus, olemme siitä avoimesti puhuneet. Kerroin tuolle kirkkoherranviraston virkailijalle itse, että tällainen henkilö on ollut olemassa, samalla kysellen mitä tietoja hänestä mahtaisi löytyä. Virkailija tutki kansioitaan ja totesi hetken kuluttua sinänsä asiallisesti puhelimeen: ”Täällä on tosiaankin tuon henkilön kohdalla merkintä `äpärä´!”

Muistan vieläkin tuon hetken. Aivan kuin muutaman sekunnin ajan olisi jokin miekan pistos tai sähköis-ku käynyt lävitseni. Nuo sanat nostivat salaman omaisesti esille tiettyjä tunteita. Nuo tunteet sisälsivät toisaalta tietynlaista häpeää, toisaalta suuttumusta. Häpeää siksi, koska olinhan tottunut siihen, että oma lapsuusperheeni oli kotikylälläni arvostettu ja hyvässä maineessa. Suuttumusta siksi, oliko tuon silloisen papin ollut pakko ilmaista kirkonkirjaan tuo avioliiton ulkopuolella syntyminen sanalla äpärä! Samalla sain kuitenkin pienen häivähdyksen siitä, miltä tämän maailman sanat ja arviot ja leimakirveet saattavat tuntua.

Jokainen olemme toki viime kädessä vastuussa omasta elämästämme ja omasta elämän stooristamme. Emme voi sittenkään vastuuta vierittää mummoillemme, emmekä esi-isillemme. Mutta olen joka tapauksessa kiitollinen siitä, että en tarvitse aloittaa omaa elämänkertomustani tuon esimerkkihenkilön tavoin. Jään vaan kysymään, missähän olisin itsekään, jos olisi tuollaiset elämän lähtökohdat ollut. Olen nöyrästi kiitollinen Jumalalle, että voin elämän stoorini aloittaa sanomalla:”Olen saanut elää lapsuuteni hyvässä uskovassa perheessä!” Uskon, että sillä on ollut oma vaikutuksensa elämääni ja nimenomaan myönteinen vaikutus.

Jumala antoi aikanaan profeetta Hesekielille oppitunnin tässä asiassa. Herran sana tuli Hesekielille, (18:1,2): ”Mitä te oikein tarkoitatte, kun käytätte Israelin maassa tätä sananlaskua: ’Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat tylsyivät’?” Herra tuo selvästi esille, ettei lasten hampaiden tarvitse tylsyä isien tekojen tähden. Herra jopa sanoo Hesekielille:”Poika ei kanna isän syyllisyyttä eikä isä pojan syyllisyyttä. Vanhurskas saa vanhurskautensa mukaan, jumalaton jumalattomuutensa mukaan.” Emme siis tarvitse olla menneisyyden kahleissa, olipa siellä tapahtunut miten hirveitä asioita tahansa.

Myös kuningas Daavid tuo eräässä psalmissaan esille huikean näköalan siitä, mistä elämän stoori alkaa. Daavid kirjoittaa psalmissa 139:16:”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat mää-rätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut”. Raamatun sanan mukaan elämän stoori alkaa jo äidin kohdusta tai tarkemmin sanottuna ennen kuin yksikään päivistämme on tullut.

Vaikka elämäntarinaamme antavat väriä monetkin sukupolvet ennen meitä, vielä ihmeellisemmältä ja huikeammalta tuntuu tieto, että stoorini käsikirjoitus on ollut itse Elämän Herran tiedossa ja tuo käsikirjoitus on viime kädessä hyvä. Meiltä kysytään sitä, suostummeko uskon kautta kyselemään tuon Juma-lan aivoitteleman käsikirjoituksen toteutumista elämässämme ja kulkemaan Hänen edeltäpäin valmis-tamissaan teoissa. Lisäksi meille luvataan Jumalan sanassa, että Hän johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen. On turvallista toteuttaa Jumalan laatimaa käsikirjoitusta Hänen johdatuksessaan.

Haluan sanoa jokaiselle lukijalle ja kuulijalle, että Jumalalla on sinunkin elämääsi varattuna hyvä stoori ja käsikirjoitus. Jos et ole vielä sitä tehnyt, voit jo tänään pyytää Jumalaa toteuttamaan sen elämässäsi.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  1. Kaia

    Se on muuten ihan sataprosenttisen varmaa, että jokaikisen nyt elävän ihmisen suvussa on äpäriä. Se on niin varmaa, että sitä ei edes kannata ajatella, koska esim. avioliittoinstituutio ei ole edes kovin vanha tietääkseni. Äpäryys liittyy avioliittoinstituutioon, ja siihen, että pitäisi olla vain yksi puoliso ja olla uskollinen sille.
    Ihminen on lajina muutakin kuin yksiavioinen, jos ajatellaan ihmistä eläimenä.
    Lapsille tietenkin tärkeää, että on perhe ja vakaita aikuisia, joihin turvata.
    Äpärä on oikeastaan turha ja vanhanaikainen sana, joka aiheuttaa turhia häpeän tunteita joissain ihmisissä.
    Ihan turhaan hävetä tällaisia asioita. Ihmiskunta on käsittääkseni selvinnyt eteenpäin myös syömällä toisiaan eli olemalla kannibaaleja. Menneisyys on täynnä kaikenlaista ja se on täysin varmaa, kun ajatellaan ihmiskunnan koko kehitystä.