Patmos-blogi

Mitä Jeesus tekee taivaassa nyt?

Pasi Turunen Pasi Turunen (TM) on raamatunopettaja, toimittaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.
Julkaistu:

Helatorstaita vietetään kristittyjen parissa Kristuksen taivaaseen astumisen päivänä. Apostolien tekojen luvussa 1 meille kerrotaan, kuinka 40 päivää ylösnousemisensa jälkeen Jeesus otettiin ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle. Sieltä hän tulee eräänä päivänä samalla tavalla ruumiillisesti takaisin.

”Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: ’Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.” (Apt. 1:9–11)

Mutta mitä hän taivaassa tekee sillä välin?

Annan sinulle kahdeksan kohtaa tutkittavaksesi omasta Raamatustasi.

(1) Jeesus on taivaassa valmistamaan omilleen asuinsijan Isän kodissa (Joh. 14:2–4).

(2) Jeesus rukoilee omiensa puolesta (Hebr. 7:25)

(3) Jeesus lähetti taivaaseen noustuaan Pyhän Hengen Isän luota sekä pelastuksen sinetiksi uskoville että varustaakseen uskovansa voimalla maailmanlaajaan lähetystyöhön ja armolahjoilla palvelemaan seurakunnassa (Joh. 14:16–17; 16:7; Apt. 1:4–8; 1. Kor. 12:4–31; Ef. 1:13).

(4) Jeesus istui Isän oikealle puolelle taivaissa ja toimii uuden liiton välimiehenä ja ylimmäisenä pappina (Hebr. 1:3; 4:14–5:2; 8:1–6).

(5) Jeesus hallitsee valtaistuimeltaan kaikkien henkivaltojen yläpuolella ja odottaa, että kaikki hänen vihollisensa alistetaan hänen jalkojensa alle (Apt. 2:33–35; Ef. 1:20-23; Hebr. 1:13; 2:7–8; 10:12–13).

(6) Jeesus odottaa pakanoiden luvun täyttymistä ja sen myötä Israelin paatumuksen päättymistä, jonka myötä profeettojen lupaama Israelin kääntymys sekä eskatologinen ennalleen asettaminen tapahtuu (Apt. 1:18–26; Room. 11:25–27).

(7) Pyhän Hengen kautta Jeesus vaikuttaa ja odottaa evankeliumin saavuttavan kaikki kansat ennen paluutaan (Matt. 24:14; 28:18–20).

(8) Hän odottaa Isän tiedossa olevan määräajan täyttymistä tullakseen takaisin ylienkelin huudon ja Jumalan merkkipasuunan soidessa (Matt. 24:27, 36; Apt. 1:7, 11; 1. Tess. 4:13–18).

Jeesus ei siis istuskele toimettomana taivaassa valtaistuimellaan.

Samoin ei meidänkään tule istuskella toimettomana maan päällä. Meidän tulee pyrkiä täyttämään Jeesuksen meille antama lähetystehtävä kaikkeen maailmaan.

Sitä varten tuli helluntai ja Hengen vuodatus kymmenen päivää Kristuksen taivaaseen ottamisen jälkeen. Sitä kohti.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (3)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Esko Aspivaara

    ”Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: ’Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.” (Apt. 1:9–11) Vaikka Jeesus on Jumalan valtakunnan hallitsija ja itse valtakunnan tulemisesta sanotaan, ettei se tule nähtävällä tavalla, itse Kristuksen tulemisesta Raamattu kertoo toisin:
    Luuk. 17:24 ”Sillä niinkuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen, niin on ihmisen poika päivänänsä oleva.
    Vaikka Jeesus on Jumalan valtakunnan hallitsija ja itse valtakunnan tulemisesta sanotaan, ettei se tule nähtävällä tavalla, itse Kristuksen tulemisesta Raamattu kertoo toisin:
    Jes 66:15 Sillä katso, Herra tulee tulessa, ja hänen vaununsa ovat kuin myrskytuuli; ja hän antaa vihansa purkautua hehkussa ja nuhtelunsa tulenliekeissä. 16 Herra käy tuomiolle kaiken lihan kanssa tulella ja miekallaan; ja Herran surmaamia on oleva paljon.
    Edellä olevat jakeet kertovat suuresta tuhosta, joka kohtaa ihmiskuntaa Jeesuksen paluun aikana, Jumalan vihan päivänä. Näiden tuhon päivien aikana tapahtuu ensimmäinen ylösnousemus; Jeesukseen Kristukseen uskovat kokevat muodonmuutoksen, jonka yhteydessä heidät otetaan pois:
    Ensimmäisessä ylösnousemuksessa Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ja yhdessä elävien ylösnousemukseen osallisten kanssa nousevat pilviin (ns. ylöstempaus), Kristusta vastaan.
    Tätä kohtaa voidaan tulkita myös toisin. Jeesus lupaa tulla takaisin, se on selvää. Otan teidät tyköni voi tarkoittaa kahta asiaa: Jeesus lupaa ottaa heidät sinne mihin hän on mennyt eli taivaaseen tai sitten: Jeesus ottaa heidät tyköönsä ylösnousemuksessa maan päälle mihin hän on tullut takaisin.
    Jeesus otettiin ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle. Sieltä hän tulee eräänä päivänä samalla tavalla ruumiillisesti takaisin.

    Mikä noista vaihtoehdoista on oikea?

    • kronologiaa

      Esko Aspivaara kysyi: -Mikä noista vaihtoehdoista on oikea?

      Pääsiäisvaelluksen 2021 hiljaisen viikon opetusvideoissa Pasi Turunen puhui mielenkiintoisesti myös Jeesuksen paluusta liittäen sen Hesekielin kirjan luvussa 43 kuvattuun paluuseen kerubien kantamalla valtaistuimella suuressa kirkkaudessa. Jeesus lentää suoraan temppeliin itäisestä portista sisälle, eikä pysähdy Öljymäellä, vaikka niin yleisesti luullaan. Jeesus kyllä menee Öljymäelle valkoisella hevosella ratsastaen, jossa hän seisoo omilla jaloillaan, mutta vasta 7 vuoden päästä. Väärinkäsitys johtuu tietämättömyydestä, miten lopun aikojen kronologia menee:

      1. Temppeli rakennetaan ehkä jopa kolmessa päivässä ja heti sen jälkeen Jeesus palaa takaisin kerubien kantamana kuten Hes 43 kertoo. Jeesuksen omat temmataan häntä vastaan tuuliin ja pilviin. Herran Jeesuksen tulo on kuin korppikotkat kokoontuisivat raadolle syömään juhla-ateriaa.

      2. Herra Jeesus on temppelissä 3,5 vuotta ja paikalla on 144000 messiaanista juutalaista. Temppelin muurien ulkopuolinen alue on vielä pakanoiden tallattavana. Tämän kauden lopussa Jeesus vie omansa Karitsan häihin taivaallisen Isän kotiin Jumalan valtaistuimen eteen Joh 14:2,3, mihin on viittaus myös Ilm 12:5 ja siihen liittyen Jes 66:7-9. Temppelistä tulee tyhjä talo ja Antikristusta pidättävä tekijä poistuu.

      3. Antikristus näkee tyhjän temppelin ja ryntää heti paikalle. Kautta kestää 3,5 vuotta, mistä kertoo Dan 9:27 ja Ilm 13:5. Antikristuksen aikana Israel viedään vielä kerran pakkosiirtolaiseksi Sak 13:8-14:2 ja sen jälkeen kootaan uudelleen kotimaahansa Miika 2:12,13.

      4. Viimeisen vuosiviikon lopulla Herra Jeesus tulee ensin Petraan, mistä hän ratsastaa valkoisella hevosella Öljymäelle pelastamiensa pyhien kanssa. Lopuksi hän menee Jisreelin laaksoon, missä käydään Harmageddonin sota. Tämä lukee mm. Jes 63:1-6 ja myös viittaamissasi jakeissa Jes 66:15-17, johon Paavali viittaa 2 Tess 1:7,8.

      5. Vasta kaiken tämän jälkeen Herra Jeesus lähettää maan neljälle kulmalle palvelijansa, jotka hakevat jäännöksen Herran luokse, kuten lukee Jesajan luvun 66 lopulla. Tämä on vasta se Herran omien kokoaminen yhteen, mistä Paavalikin puhui mm. 2 Tess 2:1.

  2. Dogma

    >>Jeesus odottaa pakanoiden luvun täyttymistä<>odottaa evankeliumin saavuttavan kaikki kansat ennen paluutaan<<

    Tätä ei onnistunut lähetyssaarnaajat toteuttamaan, koska Elian pitää tulla vielä kerran uudestaan tasoittamaan tietä Herran paluulle. Jeesushan sanoi futuurissa, että: "Elia kyllä tulee", hän vastasi, "ja panee kaiken taas kohdalleen." Näin Elia täyttää lopullisesti Malakian kirjan viimeisen luvun profetian kääntämällä isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Ilmestyskirjan mukaan enkeli (sanansaattaja) saa tehtäväksi julistaa vanhurskas evankeliumi kaikille kansoille. Jesajan kirjan mukaan evankeliumi tarkoittaa hyvää uutista kuninkaan tulosta. Elia siis kertoo voimallisesti, että nyt Herra Jeesus tulee, joten menkää kumartamaan häntä. Näemme siis ensin uuden Johannes Kastajan, joka on Elia, ja sen jälkeen Herran Jeesuksen paluun.

    Johanneksen ilmestys 14:
    6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille.
    7 Hän kuulutti kovalla äänellä: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia – – hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet."

    Jesaja 52:
    7 Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: — Sinun Jumalasi on nyt kuningas!