Patmos-blogi

Mitä Kristuksen taivaaseenastuminen merkitsee?

Juha Ahvio Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.
Julkaistu:

Tänään, vapunaattona, käsittelen paitsi vapunjuhlinnan historiallisia taustoja myös sitä, mitä Herran Kristuksen taivaaseenastuminen merkitsee.

Huomenna, 1.5.2021, on vapunpäivä. Vappu on alkujaan paitsi vanha muinaissuomalainen ja indogermaaninen kevään alkamisen juhla myös kristillinen juhla. Suomessakin vappua on juhlittu keskiajalta alkaen toukokuun ensimmäisenä päivänä. Toukokuun ensimmäinen on frankkilaisessa Saksassa lähetystyötä 700-luvulla tehneen ja Englannista kotoisin olleen saksilaissyntyisen luostarinjohtajan Valburgin eli Walburgan pyhimykseksi julistamisen päivä.

Walburga lukeutuu kristillisen lännen keskiajan lukuisiin johtavassa asemassa toimineisiin merkittäviin ja vahvoihin naisvaikuttajiin. Walburgan eno oli Winfried eli pyhä Bonifatius, Saksan apostoli, joka yhdessä Walburgan ja muiden lähetystyöhön kutsumiensa naisten kanssa julisti Saksan germaaniheimoille evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, Vapahtajasta ja kuoleman voittaneesta sekä taivaaseen astuneesta Herrasta, kaikkein korkeimmasta Kuninkaasta, jonka yliherruuden alaisuuteen kääntymällä myös germaaniheimot saattoivat kaikkien muiden heimojen ja kansakuntien tapaan löytää perimmäisimmän kutsumuksensa.

Winfriedin ja Walburgan voimallinen ja vaikuttava lähetystyö germaanien keskuudessa kumpusi siitä vahvasta mission eli lähetyksen teologiasta, jonka perustan ja käytännön toteutuksen muodot oli esittänyt paavi Gregorius Suuri, joka eli vuosina 540–604. Gregorius Suuri lähetti munkki Augustinuksen Englantiin evankelioimaan anglosakseja. Tämä lähetystyö oli erittäin hedelmällistä ja johti siis myöhemmin myös manner-Euroopan germaaniheimojen kääntymiseen ja juurtumiseen läntiseen katoliseen kristilliseen uskoon.

Merkille pantavaa on, että Gregorius Suuri korosti – kuten James C. Russell toteaa Oxford University Pressin vuonna 1996 julkaiseman The Germanization of Early Medieval Christianity -teoksensa sivuilla 183–184 – lähetystyön tärkeyttä siksi, että piti sitä johdonmukaisena ja velvoittavana seurauksena uskosta Herran Jeesuksen Kristuksen toiseen tulemukseen. Lähetystyön tärkeyden korostamiseen Gregorius Suuri päätyi myös siksi, että edusti vahvaa armonteologiaa ja predestinaatiouskoa kirkkoisä Aurelius Augustinuksen teologian pohjalta. Gregorius, kuten aikalaisensa munkki Augustinus sekä myöhemmät Winfried ja Walburga, uskoivat vakaasti, että Pyhällä Kolmiyhteisellä Jumalalla on suuri joukko valittujansa myös germaanikansojen keskuudessa.

Historiallinen Eurooppa, eurooppalainen kulttuuri ja sivistys, alkoivat kummuta siitä yhdistelmästä, joka muodostui germaanikansojen – ja suomalaisugrilaisten – ottaessa vastaan Pyhän Raamatun ja evankeliumin kaikkein Korkeimmasta Lääninherrasta Jeesuksesta Kristuksesta.

Indogermaanien kolmeudelliset jumalkäsitykset valkenivat evankelisen jumalallisen valon kirkkaudessa uskoksi yhteen Kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen ja Hänen suvereeniin armoonsa ihmiseksi tulleessa Jumalan Sanassa, Jumalan Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa. Voidaan todeta, että tavallaan, kuten kirjoitan Kristittynä Suomessa -kirjani sivuilla 169–171 olevassa alaotsikossa, ”Skandinaavisgermaaninen mytologia valmisti tietä kristinuskolle”. Kyseisillä sivuilla viittaan suomalaisuusmies Adolf Ivar Arwidssonin näkemyksiin ja lainaan Jukka Ammondtin selostusta niistä, seuraavasti:

”Arwidsson arvosti esikristillistä ja varsinkin keskiaikaista kristillistä kansanhenkeä ja sankarillisuutta, hengen voittoa aineesta…Ammondt kuvailee, miten Arwidsson katsoi kansallishengen ja kristillisen uskon muodostavan orgaanisen ja hedelmällisen yhteyden: ’Pohjolan ihmisen kaipuu äärettömyyteen syntyi siis häntä ympäröivän luonnon kokemisesta ja näin syntyneeseen kansallishenkeen yhtyy hedelmällisellä tavalla kristinusko. Tähän nojautuen Arwidsson esittääkin väitöskirjassaan, että kristinuskon tuleminen Pohjolaan ei merkinnyt aikaisempien elämän perusteiden tuomitsemista valheellisina. Rohkeasti hän jopa toteaa, että germaanien vanha jumalaistaruoppi pitää yhtä kristinuskon pyhien opinkappaleiden kanssa…’ Kun nyt siihen [vanhaan pohjoismaiseen runouteen] yhtyivät kristityt virret, puhkesi kukalle ihmeellinen ja loistava romanttinen runous, joka suloisesti henki näiden aikojen ajatus- ja toimintatapaa. Hurskautta, rakkautta ja sotakuntoa helkkyivät kitaran kielet. Romanttinen runolaulu soinnutti reippaan, murheista vapaan elämän riemua, pilaa ja nautintoa, johon monesti yhtyi suruvoittoisia säveliä.’ Arwidssonin sanoissa on helposti nähtävissä ajatus, että vanhaa mytologiaa ei saa hylätä, vaan se ikään kuin uutena mytologiana, uskonnollisena, näyttää tietä äärettömyyteen.’”

Edellä esitetty voidaan tiivistää teologisesti totuuteen, jonka mukaan armo täydellistää ja korottaa luonnon, ei kumoa sitä. Tämä totuus on syytä pitää mielessä tänäkin vappuna. Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa alkaa, yhtä hyvin yksilötasolla kuin kansallisella tasolla, todellinen uuden elämän kevät, joka kantaa aina iankaikkiseen elämään ja vaikuttaa ”kansojen tervehtymiseksi”, kuten Ilmestyskirjan luvun 22 jae 2 lausuu.

Mutta nykymuotoisella vapunjuhlinnalla on toisenlainenkin juuri. Tästä juuresta on ammentanut 1800-luvulta alkaen kansainvälinen vallankumouksellinen liike, eikä vähiten punainen marxilaisuus. Tämä juuri johtaa merkittävällä tavalla toukokuun ensimmäisen päivän vastaiseen yöhön vuonna 1776, Saksan Baijerin Ingolstadtin kaupunkiin. Ingolstadtin yliopiston kanonisen lain professori ja radikaali valistusfilosofi Johann Adam Weishaupt perusti tuolloin kumouksellisen salaseuran eli Baijerin valaistuneet, illuminaattijärjestön, Der Illuminatenorden. Weishaupt oli ammattivallankumouksellinen, joka organisoi spinozalaisen radikaalin materialistisen filosofiansa edistämisen vapaamuurarillisen salaseuravaikuttamisen malliin.

Historian professori ja radikaalin valistusfilosofian akateeminen erikoistuntija Jonathan Israel katsoo kirjansa Democratic Enlightenment, jonka on julkaissut Oxford University Press vuonna 2011, sivulla 832, että Weishauptin järjestön korkeimman filosofisen initiaatiotason sisältö perustui spinozalaiseen vakaumukseen siitä, että kaikki olemassa oleva on materiaa, että Jumala ja universumi ovat yhtä ja samaa ja että kaikki järjestäytynyt uskonnollisuus on tarkoitushakuista petosta. Tältä pohjalta Weishaupt kannatti ja edisti uuteen maailmanjärjestykseen johtavaa maailmanvallankumousta, kaikkien monarkioiden kaatamista ja universaalin vapauden ja tasa-arvon luomista.

Tällainenkin juuri vapunvietolla siis on. Mutta todellisuudessa on niin, että vappukaan ei loppuviimeiseksi kuulu Weishauptin lusiferistisesti illuminoidulle uuden maailmanjärjestyksen ja Jumalan luomisjärjestyksiä vastaan kapinoivan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon keväälle, vaan vappu kuuluu Herralle Jeesukselle Kristukselle ja Hänen valtakunnalleen ja sen keväälle. Palauta mieleen myös seuraava todellisuus.

Huomisen vapunpäivän jälkeen, parin viikon kuluttua 13.5.2021, vietämme helatorstaita, joka sekin on mitä kristillisin juhlapäivä. Helatorstain sanomana on se sama eläväksi tekevä totuus, jota jo aikoinaan Walburga julisti: Ihmiseksi inkarnoitunut Kristus on kuollut Välimiehenä sovittaakseen syntimme, mutta on myös voittanut kuoleman ja kaikki saatanalliset henkivallat, noussut ylös kuolleista ja on astunut taivaaseen hallitakseen Suvereenina Herrana paitsi seurakuntaansa myös kaikkien kansojen ja koko historian kulkua sen lopullisinta hyvää täyttymistä kohden.

Mitä Kristuksen taivaaseenastuminen merkitsee ja miksi tämä raamatullinen ja klassisen kristillinen uskonkohta on luovuttamattoman tärkeä? Olaus Svebilius selittää katekismuksensa toisen uskonkohdan, joka käsittelee Jumalan Poikaa ja lunastusta, kohdissa 60–68, seuraavalla selkeällä tavalla Kristuksen taivaaseenastumista, Lauri Koskenniemen toimittaman version mukaan:

Mikä on Kristuksen ylösnousemus? Hän nousi kuolleista ja tuli haudasta elävänä, ruumis kirkastettuna. Milloin se tapahtui? Kolmantena päivänä hänen kuolemansa jälkeen. Se oli sunnuntai, jota me sanomme pääsiäispäiväksi, Lk. 24:46 ja 1. Kor. 15:4. Mikä on Kristuksen taivaaseenastuminen? Neljäntenäkymmenentenä päivänä ylösnousemisensa jälkeen Kristus nousi silmin nähtävällä tavalla Öljymäeltä taivaaseen. Näin hän erottautui näkyvästä olemuksestaan ja maanpäällisestä kanssakäymisestään, Apt. 1:9 ja Lk. 24:51.

Onko hän siis nyt luonamme täällä maan päällä? Hän on. Näkymättömällä tavalla Jeesus on meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti, Mt. 28:20. Mitä merkitsee istuminen Isän Jumalan oikealla puolella? Kristus hallitsee ihmisyytensä puolesta kaikkia luotuja taivaassa ja maassa nyt ja iankaikkisesti Isän ja Pyhän Hengen kanssa kirkkaudessa, Ps. 110:1, Ef. 1:20–21 ja Ef. 4:10.

Kuinka Kristus tulee tuomiolle? Hän tulee silmin nähtävällä tavalla ja kunniassa pyhät enkelit kanssaan tuomitsemaan kaikkia kansoja, sekä silloin elossa olevia että kaikkia kuolleita hamasta maailman alusta, Apt. 1:11 ja Mt. 25:31. Minkä tuomion hän siis langettaa heille? Vanhurskaille hän sanoo: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti’. Mutta jumalattomille hän sanoo: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen’, (Mt. 25:34, 41).

Milloin tämä tapahtuu? Viimeisenä päivänä, tämän maailman saadessa loppunsa. Se aika on meiltä täydellisesti salattu, Mt. 24:36. Miksi Kristus on tehnyt meille nämä hyvät teot? Siksi, että me olisimme hänen omansa, eläisimme hänen valtakunnassaan hänen alamaisinaan ja palvelisimme häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, Ef. 1:14.

Kristuksen taivaaseenastuminen on keskeinen kristologinen eli Kristuksen persoonaan ja työhön liittyvä totuus, joka osoittaa, että Välimiehen tehtävänhoidon kannalta tarkasteltuna ihmiseksi inkarnoitunut ja kärsinyt Kristus on siirtynyt niin sanottuun korotuksen tilaan. Kristuksen taivaaseenastuminen oli todellinen ja ajallishistoriallinen tapahtuma. Kristuksen inkarnaatiossaan jumalallisen luontonsa yhteyteen erottamattoman läheisesti omaksuma aito inhimillinen luonto paikallisine ruumiineen nousi kirkastettuna ylösnousemusruumiina ylös taivaaseen. Sieltä Kristus on yhtä ajallishistoriallisesti ja inhimillisruumiillisesti tuleva kerran takaisin toisessa tulemuksessaan.

Kristus astui taivaaseen ja hallitsee nyt ”ihmisyytensä puolesta”. Kristuksen inhimillinen luonto on nyt taivaassa, kirkastettuna, ”Isän oikealla puolella”, majesteetillisessa valta-asemassa. Nämä totuudet merkitsevät sitä, että aineellinen ja materiaalinen – aito inhimillinen luonto – on noussut taivaaseen, jolloin aineellisen ja materiaalisen gnostilaishenkinen halveksiminen on vakavaa harhaoppia. Kristuksen taivaaseenastumiseenkin liittyvä kristologia osaltaan tukee vahvasti myönteistä suhtautumista aineellisiin armonvälineisiin, kasteeseen ja ehtoolliseen, sekä ajatusta ajallisten luomisjärjestysten hyvyydestä ja normatiivisuudesta. Aineellinen luomakunta ylipäätään on hyvä ja kaunis ja arvokas sinänsä, ei suinkaan mitään pelkistetyn hyötykäytettävää välttämätöntä pahaa.

Raamatun opetuksen ja vanhan khalkedonilaisen klassisen oikeaoppisen kaksiluontokristologian mukaan Kristuksen molempien luontojen ominaisuudet pysyvät voimassa inkarnaation todellisuuden yhteydessäkin. Molemmat luonnot pysyvät erottamattomasti yhteen liittyneinä, yhdessä jakamattomassa Persoonassa. Oleellista on ymmärtää, että Kristuksen jumalallinen luonto ei ole missään ilman, että on jatkuvasti yhteydessä inhimilliseen luontoonsa, jonka puolesta Kristus nyt hallitsee kaikkia luotuja taivaassa ja maan päällä.

Taivaaseen astuttuaan Kristus ryhtyi Välimiehenä, ihmisyytensä puolesta, täysimittaisesti toimittamaan Kuninkaan virkaansa. Tähän kuuluu sekin, että Kristus, loppuun saatetun ja täysin onnistuneen lunastustyönsä nojalla, puolustaa omiaan. Jeesus Kristus on kirkkonsa Kuningas ja Pää. Kristus on kuninkaallinen Pää. Taivaaseenastumisen tarkoitus on Kristuksen kaikkivaltiaan hallinnan toteutuminen ”Isän oikealla puolella” eli kunnia-asemassa, yhden kolmiyhteisen jumaluuden persoonien välisesti.

Kristus-Kuninkaalla on nyt, ihmisyytensä puolesta, muodollisestikin kaikki valta, myös maan päällä. Kristuksen kuninkaallinen valta ulottuu mikrohiukkasten käyttäytymisestä luonnonvalinnan toimintaan sekä yksilöiden ja valtakuntien historiaan. Jumalallinen kaitselmuskin palvelee perimmiltään Kristusta ja Hänen omiaan. Mitään ei tapahdu sattumalta. Kuten Svebilius opettaa katekismuksensa edellä viitatun osan kohdassa 45:

Mikä on hänen kuninkaallinen virkansa? Hän ei hallitse vain kaikkea taivaassa ja maassa, vaan erityisesti myös Siionissa, siis hänen armonsa valtakunnassa ja kristillisessä seurakunnassa. Hänellä on myös taivaallinen kirkkauden valtakuntansa, Ps. 8:7, Ps. 2:6, sekä Ps. 110:1, jotka ilmoittavat seuraavasti: ”…panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle…Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni…Herra sanoi minun Herralleni: ’Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi’”.

Herran Jeesuksen Kristuksen kuninkaalliseen hallintaan lukeutuu sekin, että Hän varjelee kirkkonsa eli seurakuntansa. ”Tuonelan portit” eivät koskaan voita Kristuksen kirkkoa, kuten Jeesus itse profeetallisen arvovaltaisesti ennakoi Matteuksen evankeliumin luvun 16 jakeissa 16–18. Kristus varjelee sekä kirkkonsa kokonaisuutena että yksittäiset uskovat jäsenensä. Tämä varjelu on luonteeltaan sekä välitöntä että kaitselmuksellista. Pelastuksemme kestää. Juuri tässä mielessä paholainen on jo sidottu.

Paholainen on jo voitettu laillisesti ristillä ja hänen voimansa on ”poljettu rikki”, kuten niin kutsuttu proto– eli esievankeliumi jo ennusti Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvun 3 jakeessa 15 ja kuten apostoli Paavali suoraan ilmoittaa Kolossalaiskirjeen luvun 2 jakeessa 15: ”Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun”. Paholainen, saatana, kyllä toimii aktiivisesti edelleen, uusia maailmanjärjestyksiään rakentamaan pyrkien ja lusiferistisen hämäryyden ohjaamana, vaikkakin tosiasiallisesti kuitenkin vain viivytystaistelua käyden, ja vain rajoitetuin mahdollisuuksin. Paholaisen ja hänen joukkojensa lopullinen tappio Kristuksen takaisintulon tapahtumien yhteydessä on joka tapauksessa varma.

Kristuksen takaisintulon tosiasia tarjoa vahvan lohdutuksen. Jeesuksen Kristuksen takaisintulo on yhtä historiallinen, ruumiillinen ja todellinen kuin muutkin korotuksen tilan tapahtumat ja vaiheet. Tätä tulemusta odottaessamme on meidän kannaltamme yhtä aikaa voimassa kaksi suurta raamatullista totuutta.

Matteuksen evankeliumin luvun 24 jakeiden 42–44 nojalla meidän tulee aina valvoa ja olla aina valmiita Herran tulemusta varten. Toisaalta samaan aikaan otamme vaarin siitä, mitä opettavat Matteuksen evankeliumin luvun 25 jakeet 14–19, joiden mukaan on varauduttava siihen, että kuluu pitkäkin aika, jonka aikana tehdään Jumalan valtakunnan työtä ja hoidetaan ajallisia leivisköjä Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi. Jeesuksen takaisintulon tosiasian tulee eettisesti värittää kaikkea olemistamme ja tekemisiämme siitä riippumatta, minä aikana ja hetkenä Jeesuksen paluu tosiasiallisesti tapahtuu.

Joka tapauksessa, Kristuksen taivaaseenastumisen ja kuninkaallisen hallinnan tosiasioiden nojalla, kristitty tarkastelee tämän päivän ja tulevaisuuden haasteita inhorealistisesti mutta rauhallisesti, pelotta ja päättäväisesti. Kristitty uskoo ja tietää, Raamatun profeetallisen Sanan perusteella, että tulevaisuus kuuluu Herralle Jeesukselle Kristukselle ja Hänen Uuden liiton valtakunnalleen. Kristus tulee olemaan tulevaisuuden uusi normaali.

Kun Kristus kerran aikojen lopulla tulee ja tapahtuu kuolleiden ruumiillinen ylösnousemus, Hän tulee panemaan toimeen tuomion. Iankaikkinen kadotus, helvetin rangaistus, on todellinen. Tuomio tulee olemaan julkinen, jolloin todetaan jokaisen yksittäisen henkilön uskonvanhurskauden julkiset hedelmät eli hyvät teot tai niiden puute. Teot eivät itsessään suinkaan ole tuomion perusta, vaan Kristuksen vieras vanhurskaus ja sen uskossa omistaminen tai näiden puuttuminen. Jokainen, joka on ollut yksin armosta uskon kautta vanhurskaaksi julistettu, on myös jonkinlaista uskonvanhurskauden julkista hedelmää tuottanut. Julkisella tuomiolla tullaan viittaaman julkiseen hedelmään.

Kadotus tulee olemaan iankaikkista eroa Jumalasta, ikuisen piinallisen rangaistuksen kärsimistä. Syntisen ihmisen iankaikkista ja ääretöntä Majesteettia vastaan tekemästä synnistä ja sen syyllisyydestä seuraa oikeudenmukaisen vanhurskaasti iankaikkinen rangaistus, joka vastaa rikettä. Äärettömästä syyllisyydestä lankeaa loppumaton rangaistus, ruumiillisen tietoinen tuska. Armosta valitut Kristuksen omat ja Häneen uskoneet päätyvät Kristuksessa vanhurskaiksi julistettuina taivaan iloon, kirkkauden valtakuntaan.

Kuten Svebilius opettaa katekismuksensa kolmannen pääkohdan ”Herran rukous, Isä meidän”, toisen pyynnön kohdassa 19: Mitä tässä tarkoitetaan Jumalan valtakunnalla? Ensiksi armon valtakuntaa täällä maan päällä. Siinä Jumala tarjoaa sanassa ja sakramentissa kaikille ihmisille armonsa ja antaa katuville synnit anteeksi. Lisäksi sillä tarkoitetaan kirkkauden valtakuntaa taivaassa. Siinä hän antaa valituilleen iankaikkisen elämän ja autuuden.

Taivaan ilo on ikuista elämää Jumalan yhteydessä, Jumalan autuasta katselemista, iankaikkista autuutta armosta, kiitollisuutta Kristuksen äärettömästä ansiosta, joka hyväksemme on luettu. Kyseessä on kirkastettu ja ylösnousemusruumiillisen tietoinen ja loputon autuus. Kuten Ilmestyskirjan luvun 7 jakeet 9–12 ilmoittavat:

”Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ’Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta.’ Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, sanoen: ’Aamen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, aamen!’”

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (4)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. historic

    Helsingissä seurakunnilla on ekumeeninen koko perheen vappujuhla. Vappua vaivaa sama asia kuin monia muitakin klassisen kristinuskon juhlia. Ne ovat peräisin pakanallisista juhlista ei niinkään Raamatusta. Jotta valtionuskonnoksi tullut kristinusko olisi säilyttänyt taikauskoisen kansan suosion, kirkko ei lähtenyt kieltämään pakanallisten juhlien viettämistä, vaan pyrki antamaan nille jonkin kristillisen merkityksen. Klassinen kristinusko on saanut paljon vaikutteita pakanauskonnoista ja sitä voidaan pitää synkretistisenä uskontona, joka on yhdistelmä juutalaisten Messias odotuksia ja pakanauskontojen juhlia ja tapoja, joille on annettu messiaaninen merkitys, vaikka Raamatussa ei ole niin tehty. Näin messiaaninen juutalaisuus on muuttunut klassiseksi kristinuskoksi.

    Kuten Juha Ahvio totesi, vappu on pakanallinen germaanien keväänalun juhla. Katolinen kirkko yritti omia juhlan sijoittamalla vuonna 780 kuolleen katolisen Walburg-pyhimyksen juhlan tuolle päivälle. Pohjoismaiden säätyläiskodit jäljittelivät keskieurooppalaisia tapoja, joten meilläkin oli vappujuhlia simoineen ja tippaleipineen jo 1700-luvulla. Vuosisadan lopulla vapusta tuli ensisijaisesti ylioppilaitten juhla. Katolisen kirkon mallia seuraten vuonna 1889 toinen sosialistinen internationaali julisti vapun vielä työläistenkin juhlaksi, kun se sattui olemaan USA:ssa työsopimusten uudistuspäivä (”moving day”), siksi mellakkaherkkä. Vuonna 1890 järjestettiin ensimmäinen työväen vappujuhla. Ruotsissa karkotetaan yhä pahoja henkiä vappukokoilla germaaniseen tapaan, mutta kylmässä Suomessa tapa on sittemmin siirtynyt juhannukselle. Germaaneiksi kutsutaan etelään muuttanutta skandinaaviheimon osaa, ja kieli ja kulttuuri ovat yhä suurelti samat.

    • sola scriptura

      On mielenkiintoista, että Daniel profetoi Jeesuksen nousemisesta pilven nostamana Isän luokse samalla, kun kertoi Antikristuksesta, joka muuttaa Jumalan määräämät juhla-ajat ja lain. Kun Jeesus nousi taivaaseen, niin juhla-ajat muutettiin toisiksi. Kun Jeesus palaa takaisin, kaikki korjataan alkuperäisiksi takaisin.

      Daniel 7:
      13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
      14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.

      25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
      26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.
      27 Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.”

      Matteus 17:
      11 “Elia kyllä tulee”, hän vastasi, “ja panee kaiken taas kohdalleen.

  2. IlkkaT.O.

    Kristus Jeesus, Kuningas tulee perustamaan 1000-vuotisen valtakuntansa sen jälkeen, kun on temmannut ensin omansa pois luokseen vihan ajasta, jolloin Jumalan tuomiot kohtaavat koko maanpiiriä, lyöden lopulta Antikristuksen ja sen joukot ja sitten asettaen valtaistuimensa Jerusalemiin Siionin pyhälle vuorelle. Sieltä käsin Hän tulee hallitsemaan yhdessä Jeesukseen uskoneiden vanhurskaiden kanssa “ne tuhannen vuotta”, kun on saapunut Taivaasta “tuhannen tuhansien pyhiensä kanssa hallitsemaan”, Ilm.20:6 “Autuas ja pyhä se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla (hengellisellä, viimeisellä tuomiolla) ole valtaa, vaan tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta”: Sen jälkeen uskoville alkaa ikuinen Taivas ja autuus.
    Ei siis ihme, Raamatun kertomuksen mukaan, kuinka suuri taistelu käydään henkivalloissa taivaan avaruuksissa ja niiden ilmentymänä maan päällä lopunajan viime hetkillä Jerusalemin omistuksesta, siitä ei Saatana kätyriensä kanssa haluaisi luopua.
    “Toinen kuolema”: Kaikkien ylösnousemus, tuhannen vuoden jälkeen, myös tuonelasta nousevien, so. niiden ylösnousemus, jotka eivät uskoneet Herraan Jeesukseen ja jotka tulevat Herran eteen viimeiselle tuomiolle kuulemaan tuomionsa ikuisesta kadotuksesta, (Ilm 20:15) Helvetistä, sitä ennen oltuaan Tuonelan kahleissa odottamassa toista kuolemaa. Sinne tulevat myös Saatanan viimeiseen, tuhat-vuotiskauden lopun kapinayritykseen osallistuneet. Samalla heitetään viimeisellä tuomiolla tuhannen vuoden kuluttua Tuonela ja Kuolema lopullisesti tuliseen järveen, Ilm.20:14. Ilm.20: 5: “Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet” viittaa juuri näihin edellä mainittuihin.
    Jumalan sana vakuuttaa, että Jumalan seurakuntaan, jonka Pää on Kristus Jeesus, kuuluvat armosta Hänen uskovat ja vanhurskautetut, ollen Hänen ruumiinsa jäseniä. He ovat Pyhän Hengen temppeleitä, Korinttolaiskirjeen mukaan. Pyhä Henki todistaa henkemme kanssa meissä Jumalan lapseuden. Heb. 11:6 “Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen”.
    Uskovn tulleille tarkoitettuna kasteelle meno on kuuliaisuuden askel Jumalan sanaa noudattaen ja Ehtoollinen vahvistamassa uskovaa osallisuudestaan Herran Jeesuksen ruumiiseen ja vereen – ja vain Jeesukseen uskovien.
    Olisi toivottavaa saarnoissa ja puheissa painottaa myös Juha Ahvion kirjoituksen otsikon aihetta seurakunnassa: Kristuksen taivaaseenastuminen rohkaisee meitä vielä täällä ajan alhoissa matkaa tekeviä: Sielun pelastus ja ruumiin ylösnousemus Kristuksessa Jeesuksessa, molemmat.

  3. viisastenkivi

    Raamattu ei tunne mitään walburgia, vappua, eikä todennäköisesti Jeesus noussut taivaaseen vappuna myöskään. Raamatussa ei ole missään käsketty viettämään vappua, mutta on useissa kohdissa sanottu, älä lisää Herran käskyihin mitään, äläkä ota niistä mitään pois.