Onnellinen 1950-luvun lapsi

Vietinpä pari päivää sitten pyöreitä vuosikymmeniä. Seitsemänkymmentä vuotta tuli siis täyteen. Sehän ei ole paljon, eikä vähän. Voinee todeta kuin patriarkka Jaakob faaraon edessä: ”Vähät ja pahat ovat olleet minun elinvuosieni päivät”, vaikka Jaakob oli elänyt lähes puolta pitempään kuin minä!

Tuon otsakkeessa olevan sanan ”onnellinen” voi toki tulkita monella tavalla. Olen ennen kaikkea kiitollinen siitä, että elämä on kohdellut minua näinkin hyvin, vaikka monenlaista vaihetta on siihenkin mahtunut. Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että sain syntyä perheeseen, jossa uskonasiat olivat tuttuja jo lapsuudestani lähtien. Vanhempani olivat löytäneet elävän uskon Jeesukseen Kristukseen jo 1950-luvulla. He myös viitoittivat ja raivasivat tietä niin, että meidän lasten oli helpompi löytää tuo tie. Saat-toi yksinkertaisesti ajallaan astua tuolle auratulle tielle. Ei tarvinnut uskonelämän alussa ikään kuin umpihangessa tarpoa ja saattoi helpommin välttää karikot, joita vanhempani olivat joutuneet oman uskonelämänsä alussa kohtaamaan.

Onnellinen sanalla ja 1950-luvulla syntyneellä tarkoitan myös sitä, että olen todellakin kiitollinen saatuani elämäni ensimmäiset vuosikymmenet elää maailmassa, jossa oli vielä vallalla terve ajattelu ja järkevät mielipiteet. Tarkoitan tällä kaikella sitä, että vallalla oli ns. terve maalaisjärki. Musta oli musta, valkea oli valkea, miehet olivat miehiä ja naiset naisia, kristilliset arvot olivat vielä kunniassa ja monia raamatullisia periaatteita haluttiin noudattaa. Lähimmäisen rakkaus ja lähimmäisistä huolehtiminen leimasivat ihmisten välistä kanssa käymistä suuremmassa määrin kuin tänään. Harvoin jos koskaan joutui kuulemaan uutisia, kuinka lapset tai teini-ikäiset puukottivat ja tappoivat toisiaan. Vaikka aineellisesti oli tuolloin paljon köyhempää, uskallan väittää, että henkisesti elettiin tasapainoisempaa aikaa. Puoli-miljoonaa suomalaista ei tarvinnut tuolloin syödä mielialalääkkeitä.

Tiedän sen, että nämä sanat herättävät monessa kenties vastaväitteitä ja tuohtumustakin. Onhan toki totta, että jokainen on syntynyt ja elää tyytyväisenä juuri sinä ajankohtana, jonka Jumala, elämän antaja on itse nähnyt parhaaksi kullekin lahjoittaa. Tunnen myös tutun sanonnan, ettei ikinä pitäisi sanoa: ”Ennen asiat olivat paremmin!” Siitä huolimatta seison sanojeni takana. Jaan saman tunteen, jonka olen kuullut monen uskovan suusta: ”Tämä nykyinen valheellinen elämänmeno alkaa jo hieman tympäistä!”

Niin, Jumala on antanut minun elää juuri nämä vuosikymmenet, ja jos Hän parhaaksi näkee, niin vielä ehkä jonkin verran lisääkin. Elämmehän toki raamatullisesti mielenkiintoisia aikoja, niin kuin Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen aikoina. Silloinkin oli monen hurskaan juutalaisen sydämessä suurta odotusta. Monet rabbit ja vanhurskaat olivat osanneet Raamatun profetioista tulkita tuota aikaa ja ymmärsivät, että Messiaan tulemus oli todella lähellä ja he odottivat Jumalan valtakuntaa. Myös omassa ajassamme ymmärrän, että Jeesuksen toinen tulemus on lähellä ja näin ollen saisi olla todistamassa maailman historian suurinta tapahtumaa.

Ennen kaikkea olen kuitenkin onnellinen siitä, että olen saanut uskon löytää jo nuoruudessani. Olen onnellinen tietäessäni Lunastajani elävän, eikä minun tarvitse pohtia, mikä on elämän tarkoitus ja mitä on tämän elämän jälkeen. Jokin aika sitten luin lehtihaastattelun, jossa eräs tunnettu 98-vuotias suomalainen kertoi tuntojaan myös suhteessa kuolemaan. Ensiksikin hän toi julki, ettei hän usko mihinkään tuon-puoleiseen, eikä kuoleman jälkeiseen elämään. Joka tapauksessa elämän halu ja uteliaisuus nähdä, mitä maailmassa tulee tapahtumaan, olivat vielä palavana tallella. Niinpä hän joutui toteamaan, että oikeastaan harmittaa kuolla, kun olisi niin mielenkiintoista seurata, mitä maailmassa tapahtuu.

Jos elämän perusta on vain kengän pohjien varassa, eikä Kristuskalliolla, silloin joutuu varmaankin sanomaan noin. Itse uskallan kirkkain silmin todeta, että minua ei tippaakaan harmita kuolla, kun kuolema sitten aikanaan tulee. En tarkoita sitä, etteikö maailmassa olisi mielenkiintoisia asioita elettäväksi ja koettavaksi. On toki paljonkin! Haluan mennä läheisten ihmisten kanssa eteenpäin, nähdä lasteni ja lastenlasteni elämää. Odotan todella mielenkiinnolla, mitä Jumala on suunnitellut tälle ajalle ja kuinka Hän tulee toteuttamaan Raamatun profetioita kenties jo lähitulevaisuudessakin.

Mutta siitä huolimatta olen vakuuttunut, kun kerran joudun täältä lähtemään, en tarvitse sanoa, että harmittaa kuolla. Tiedän, että iankaikkisuudessa Kristuksen omille on varattuna jotakin paljon, paljon parempaa.