Patmos-blogi

Oppimassa Paimenesta Valkean Karitsan kappelissa – Jälkikirjoitus

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Alun perin ajattelin yllä olevan otsikon mukaiseen kokoelmaan Näitä minä muistelen-sarjan erillisiä lukuja valmistuvan kaikkiaan neljä. Kirjoitin osat ja huomasin, että arkistossani oli kokoelma johtajani ja hengellisen isäni Ensio Lehtosen tekstejä, joista olin aikonut sirotella katkelmia mainittuihin lukuihin.  Vaan luku toisensa jälkeen valmistui, enkä kokenut ohjausta tekstien yhdistämiseen. Rohkenen nyt kuitenkin jatkaa julkaisten mainitut tekstit minisarjan jälkikirjoituksena. Mettä ja maitoa Ensio Lehtosen parhaimmistosta.

VANHIMMAT tämän otsikon mukaisen aihemaailman kootut tekstit löysin Ensio Lehtosen viiden viimeisen elinvuoden aikana. Ension taivaskutsun jälkeen juuri nämä tekstit olivat kamppailevalle ja selviytymispelkojen takaa ajamalle nuorelle Lehtosen työn jatkajalle alttaripaikkoja, joiden sisällön ääressä polvistuin ja koin satoja tuoreita antautumisia pyhitykselle ja työkutsumukselle.

Tekstit ovat Ensio Lehtosen sydänkynän tuotantona hänen kaikkein dramaattisinta tekstiään. Vanhin teksti on peräisin hänen päätoimittamastaan vuoden 1933 Ristin Voitosta. Nuorin teksti on peräisin keväältä 1971.

Pian kolmen vuosikymmenen aikana sormeni ovat pyhällä kosketuksella selailleet näitä suuria tekstejä: olen lukenut ja murtunut ja vahvistunut ja joutunut pyhien ratkaisujen paikoille tekstien kiinni ottamina.

Ole hyvä, lue, herää, koe siunaus. Näin Lehtonen kesällä 1933:

HÄNEN huutonsa – Hänen, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä, kaikuu vakavana aikamme Sardeen seurakunnalle:

Herää valvomaan!

Tämä herätyshuuto kajahtaa kerta toisensa jälkeen puoliyön pimeyden keskellä.

Autuas on se, jolla on korva kuulla ja joka myöskin kuulee, mitä Henki puhuu seurakunnille.

Herätyshuudot ja Yljän pikaisen tulon sanoma on kaikunut kuluneen miespolven ajan voimakkaampana kuin milloinkaan ennen.

Mutta kun nykyisin katselee Jumalan seurakunnan tilaa, täyttää murhe toivorikkaimmankin sydämen.

Miten kauheaa!

Me kuulemme herätyshuudot, mutta olemmeko jo niihin niin tottuneet, että me vain lepäämme yhä. Emme herää.

Ja mikä vieläkin surullisempaa: Me olemme jollain tavalla tylsistyneet Jeesuksen tulemuksen odotukseen tätä valtavaa sanomaa kuullessammekin.

Tuokioksi saattavat katseemme kirkastua, kun kuulemme jonkun lennokkaan esityksen Jeesuksen tulemuksesta, mutta sitten taas vaivumme samaan väsähtäneeseen lepoon.

Eikö totta: me tarvitsemme herätystä, voimakasta, jumalallista, joka mullistaa elämämme ja tuo tullessaan uudet ja raittiit tuulahdukset Jumalan ja Karitsan istuimen luota.

Me tarvitsemme herätystä saarnaajakorokkeella seisovasta aina ovenvartijaan saakka Jumalan seurakunnan majassa.

Ma tarvitsemme herätystä laulukuoroihimme, armeliaisuustyöhön, rukouskokouksiin.

Minä haluaisin kuulla heränneen saarnamiehen sanomaa, jossa sanat olisivat henkeä ja elämää ja jumalallisen voiman osoittamista, saarnaajan, jonka silmät kyyneltyisivät, kun hän kutsuu sieluja kadotuksen tieltä Jeesuksen luokse, ja jonka olennosta hohtaisi Kristuksen mieli ja paimenen rakkaus.

Minä aavistan sen kutsulaulun valtavuutta, jonka esittäisi kuoro, jossa olisi herännyt johtaja ja heränneitä laulajia, jotka kaikki näkevät edessään kadotuksen kuiluun syöksyviä lunastettuja sieluja.

Oi, me tarvitsemme herätystä!

Me saarnamiehet tarvitsemme herätystä, uutta tulta ja valtavampaa rakkautta kuolemattomiin sieluihin.

Laulukuoromme tarvitsevat uuden virityksen sydämiensä kanteloihin Golgatan mäellä, jossa taivaallinen Verivanhin on veriseen syliinsä sulkenut koko maailman syntisraukat.

Rukoilijat kokouksissamme tarvitsevat herätystä, sillä liiankin usein kuuluu vain sanoja, sanoja, sanoja. Mutta rukouksiemme pitäisi uhkua henkeä, elämää ja ennen kaikkea uskoa.

Herra, herätä meitä hurskaasti!

Herra, me tarvitsemme Sinun herätystäsi!

KUN olemme heränneet valvomaan, näemme myöskin aikain merkit ja nykyiset ihmeelliset tapahtumat aivan uudessa valossa.

Me olemme aivan kuin pikajunassa, joka kiitää huimasti eteenpäin.

Maisemat vilahtelevat ja paikkakunta toisensa jälkeen rientää ohi.

Mutta kuitenkin suurin osa Jumalan pelastamaa seurakuntakansaa istuu tässä aikakausien junassa aivan tylsän näköisenä.

Jotkut lukevat itsekseen.

Joku syö eväitään.

Jotkut juttelevat keskenään pienessä suljetussa piirissä vähäpätöisistä asioista ja kinaavat ja suorastaan riitelevätkin.

Ja kuitenkin sille, joka on herätetty, avautuisivat ikkunoista ihmeelliset näköalat – mahdollisuuksiin voittaa sieluja, tempaista palavia kekäleitä helvetin uuneista!

ME tarvitsemme herätystä ennen kaikkea itsekkyydestä, johon olemme vähitellen kuin huomaamattakin koteloituneet.

Meidän sydämemme on yhä enemmän käpristynyt kokoon, niin että sinne loppujen lopuksi vain mahtuu oma MINÄ.

Meidän rukouksemme ja hengellinenkin toimintamme on samoin kiertynyt yhden pisteen ympärille, ja se piste on taaskin oma MINÄ.

Olemme sillä tavoin nukahtaneet itsekkyyden uneen.

Sellaista itsekkyyttä on seurakunnissa ja kristittyjen ryhmissä tänään paljonkin, jolloin ei näönkään vuoksi palvella muuta kuin omaa MINÄÄ.

Tämän maailman henki on vallannut monet ennen niin onnelliset Jumalan lapset, jotka nyt ovat vain omaa huonettansa rakentamassa – kirouksen alaisina.

Heidän luopumisensa on ilmeinen sekä omissa että muittenkin silmissä.

Siinä pettää sekä itseänsä että toisia.

Sellaisen loppu on oleva mitä hirvittävin pettymys.

Tässä suhteessa on suorastaan hämmästyttävää tarkata Jeesuksen esittämää vertausta viimeisestä tuomiosta. Kaksi asiaa on erityisemmin pantava merkille.

Ensiksi: kaikki ihmiset tuomittiin sen mukaan, miten he olivat suhtautuneet tässä elämässä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Ei esimerkiksi teologisiin kysymyksiin.

Toiseksi: kaikkien tekojen todelliset motiivit paljastetaan.

Ensiksi mainittua asiaa emme nyt lähde sen toteamista enempää käsittelemään.

Jälkimmäiseen tahdomme tässä huomiomme kiinnittää.

JEESUS korostaa vasemmalla puolella olevan joukon tehneen paljon niin sanottuja hyviä tekoja, mutta sittenkin heidät tuomitaan iankaikkiseen rangaistukseen.

Mutta merkillistä ja ihmeellistä – joukko rohkenee esittää vastaväitteitä tuomarillensa.

Milloin ikinä nähtiin nälkäinen, koditon tai alaston, palvelimmehan me silloin.

He olivat tehneet hyvät tekonsakin itsekkyydessä silloin kun ihmiset näkivät ja olivat siksi jo saaneet kaiken palkkansa. Mitään ei jäänyt heille eduksi rajan toiselle puolelle.

Näin tarkasti mitataan olemistamme ja tekemistämme Jumalan silmissä.

Siksi –

Kuinka kauheaa olisikaan, jos kerran tekojen istuimen edessä ajan rajan tuolla puolen joutuisimme kuulemaan sanat: Menkää pois -.

Me, jotka ehkä olemme niin paljon tehneet, kaikkemmekin uhranneet ja alttiiksi panneet – joudummeko rajan tuolla puolen sen totuuden eteen, että kaikki kristillinen toimintamme onkin ollut itsekkyyden saastuttamaa?

Tiedätkö, millä sanoilla sinua herättää Herra Jeesus Kristus, kun Hän haluaa varjella sinua rajan takana lausuttavalta alamittaisuuden tuomiolta?

Tässä luet ja kuulet –

Herää valvomaan ja vahvista niitä muita –

Muita!

On herättävä kaikesta itsekkyydestämme valvomaan – mutta ei vain valvomaan, jossa on aina kysymys omasta edustamme, siitä mitä meille tapahtuu tai ei tapahdu.

On herättävä valvomaan itseämme – olemistamme, tekemistämme – niin, että koemme pyhäksi vaateeksi toisten vahvistamisen!

Kysyn siksi sinulta takaisin tulevan Herran valtuuksilla:

Näetkö heikot seurakunnassasi?

Näetkö kärsivät, nälkäiset, kodittomat ympäristössäsi?

Näetkö kadotukseen vajoamassa olevat – näetkö pakanat aina maailman ääriä myöten?

Oi, tässä on työmaata meille jokaiselle!

Miksi niin harvat kuitenkaan ovat tekemässä ensimmäisiä tekoja?

Vastaus on selvä: koska ei valvota.

OLEMME ikuisuusjunassa.

Junamme kiitää huimasti eteenpäin.

Maisemat vilahtelevat ja paikkakunta toisensa jälkeen jää taaksemme.

Suurin osa kalliissa sovitusveressä pestyä matkustajajoukkoa istuu tässä aikakausien junassa aivan tylsän näköisenä.

Jotkut lukevat itsekseen – jopa hengellisesti heitä rikastuttavaa hyvää tekstiä.

Joku syö eväitään ja vahvistuu ajallisesti.

Useimmat juttelevat vähäpätöisistä asioista tai suorastaan kinaavat ja riitelevät jopa pyhimmän uskon totuuksista.

Ja jos joku vain olisi hereillä, hänelle – juuri ja ainoastaan hänelle – avautuisivat junastamme ihmeelliset näköalat: haasteet, kutsumukset, mahdollisuudet, Jumalan täyden tahdon löytäminen ja rikas hengellinen elämä.

Ystäväni: oletko sinä herännyt valvomaan?

Vieläkö askartelet toisarvoisissa – tai riiteletkö kanssapalvelijoittesi kanssa yhtä lailla toisarvoisista?

Nyt on herättävä valvomaan!

Ihmeellisiä tapahtumia kiitää ohitsemme – tai paremmin sanoen: me kiidämme ihmeellisten ohitse, koska emme valvo.

Jeesus tulee totisesti pian!

Matkamme pääteasema – taivaallinen Jerusalem – on aivan lähellä, ehkä jo seuraavan matkaetapin sisällä.

Olen lisääntyvästi syventynyt ajan merkkeihin.

Suuresti olen ollut hämmästyksissäni nähdessäni – kokiessani omakohtaisestikin – monien viimeisen ajan merkkien käyvän toteen aistieni tiedostamalla tavalla.

Samaa iloa olen alkanut tuntea kuin laivan kapteeni, joka tulee kaukaa vierailta vesiltä jonain pimeänä syysyönä kotirannoille. Tarkkaan hän tähyää välkkyviä merimerkkejä, ja kun niistä yksi toisensa jälkeen sivuutetaan, hän tietää, että kotisatama on alati lähempänä. Kunkin merkkivalon luona hän voi tarkkaan määritellä sekä laivansa aseman että jäljellä olevan kotimatkan lyhyyden.

Kuinka ihmeellinen onkaan Jumala.

Alussa Hän piirsi elämäsi kartan kotisatamaan saakka ja asetti kunkin ajan merkkinsä paikoilleen ja kohdalleen, jotta viimeisen ajan Jumalan kansa voisi tästä kartasta, Jumalan profeetallisesta Sanasta, määritellä ajan kulua sivuuttaessamme yhden ajan merkin toisensa jälkeen.

SIIS:

Herää valvomaan ja vahvista muita!

Tai toisella kielellä sanottuna:

Odottakaamme ja myös jouduttakaamme tuon ihanan päivän saapumista, jolloin Jeesus pilvissä omillensa saapuu.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Dogma

    Leo Meller kirjoitti: “Me saarnamiehet tarvitsemme herätystä, uutta tulta ja valtavampaa rakkautta kuolemattomiin sieluihin.”

    Jeesus Kristus kertoi, kuka raamatunopettaja on suuri Jeesuksen valtakunnassa ja kuka joutuu kadotukseen. Vuorisaarnassa on hyvin tärkeä kohta, jonka vain hyvin harva raamatunopettaja täyttää. Vaikeaa ei olisi sen täyttäminen, mutta jostain syystä juuri kukaan ei halua sitä täyttää. Syynä siihen lienee monet väärät profetiat ja vinoon mennyt kulttuuri monissa lahkoissa.

    “Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.”
    – Matteus 5:19,20

    “Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.”
    – Matteus 7:21-23