Patmos-blogi

Oppimassa Paimenesta Valkean Karitsan kappelissa – osa 4

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Nämä oppimassa-sarjan blogit ovat syntyneet – arkistojen suursiivouksessa.  Kaikkein pyhimmässä arvotekstien hyllykössä kirjurihuoneessani on hengellisen opettajani ja johtajani Ensio Lehtosen nimikkohyllykkö. Hyllyjen korkeus on 2,2 metriä, hyllyrivejä on kahdeksan, kaikki tilat suorastaan ylikuormitettuja Ensio Lehtoseen liittyvällä aineistolla. Lehtosesta on valmistettu yksi gradu, tekijällä luettelossaan vain osa kaikesta minulla olevasta materiaalista. Jos Herra viipyy, oman taivaskutsuni jälkeen jää jäljelle mahdollista uutta tutkimusta varten hätkähdyttävä aineistomaailma. Sen kehään mahtuu mahdollisesti myös vuoden 1971 jälkeinen Lehtosen perinnön vaikutuspiirissä syntynyt ja jatkunut kokonaisvaltainen hengellinen työ. Tai ehkä Pyhä Henki sinetöi mainitun tietomaailman niin, ettei sen sisältöä sen kummemmin saavuta tutkimaan ja referoimaan tieteellisillä arkeilla. Tämä blogini on tällä kertaa viimeinen neljästä, joissa olen pyrkinyt toistamaan erityisemmin pelkistettynä sitä johtajani aineistoa, joka tavalla ja toisella liittyi opetukseen, jota Lehtonen soi minulle, oppipojalleen, josta hän toivoi ja rukoillen valmisti elämäntyönsä erään hengellisen osion jatkajaa. Näissä neljässä blogissa käytän etupäässä arkistoni niin sanotuissa Lehtonen mix-otsikoiduissa laatikoissa olevaa hyvin moninaista ja sekalaistakin aineistoa. Tärkeätä ei ole missä julkaisussa, missä saarnarungossa, missä haastattelussa jne. tekstit ovat julkaistut. Tärkeätä ei ole myöskään missä määrässä olen joutunut lyhentämään tai varovaisesti editoimaankin Lehtosen tekstiä. Jokaisessa lauseessa sykkii Ensio Lehtosen sydän. Myös lähteettömissä lainauksissa hengenheimolaisten taholta.

TÄSSÄ bloginelikossa on otsikossa sanat, joista jokainen on luovuttamaton. Selitän.

Valkean Karitsan kappeli on Ensio Lehtosen perustaman Päivölän nuorisokylän kirkko Keravan Ahjossa, entinen perunakellari, kirkoksi vihitty, jossa nykyisin suositaan pitää esimerkiksi vihkiäisiä.

Kappelissa pidettiin sen valmistumisen jälkeisenä aikana Ensio Lehtosen eläessä satoja tilaisuuksia – aina piispojen saarnavierailuista alkaen.

Kappeli oli myös hiljentymispaikka, jossa itse sain olla johtajani kanssa lukemattomia kertoja kuuntelemassa opetusta ja kokemassa siunausta ja vahvistumista työssäni Lehtosen läheisimpänä julistus- ja julkaisutoiminnan henkilönä.

Yhtään ainoata työneuvottelua – kestoltaan tuntia pitempää – ei Lehtosen kanssa voinut käydä ilman, että ainakin vartti käytettiin aikaa Raamatun tutkisteluun ja rukoukseen.

Lehtosella oli tarjolla selvä motivointi tällaiselle mallille. Hän selosti minulle heti työsuhteemme alussa näin:

Johtamassani työssä ei ole tukena yhtään piispaa, ei yhtään kirkollista kokousta rahan jakoineen, ei yhtään mitään lihallista ja inhimillistä. Luterilaisessa kirkossa herätyshenkiset suvaitsevat ja jotkut jopa tukevat työtämme. Vapaissa piireissä on minut ja työmme koettu aina sotien jälkeen hajottavana kilpailijana – vaikka emme totisesti halua olla mitään tuollaista.

Yksi ihanimpia muistoja nuoruuteni uurastuksista on kirja ”Veljesyhteys”, johon kokosin tuon ajan Suomen Siionin johtavien, ylitse kaikkien rajojen vaikuttavien opettajien ja herättäjien annin Saalemissa pidetyistä veljesyhteyspäivistä. Kirja sai vastahuudon, kun Kuopion helluntaiseurakunnan johtaja Vilho Soininen kanssa-ajattelijoineen kirjoitti haastekirjan vääräksi koettua veljesyhteyttä vastaan.

Herra Jeesus Kristus on kaiken lähde. Jos Hän ei huonettamme rakenna, turhaan me rakentajat touhuamme yhtä lailla Kuvassa ja Sanassa kuin Päivölässä.  Tarvitsemme Jumalan ohjausta jokaiseen askelmaan – joka ainoaan askelmaan.  Sarja virheellisiä siirtoja työssä ja olemme Jumalan tahdon ulkopuolella. Lihalla ja verellä ei tätä työsarkaa pidetä liikkeessä. Vain ehdoton kuuliaisuus ja Pyhän Hengen äänen kuuleminen vie päivästä toiseen. Unohtamatta käskyä rakastaa!

Tällaista evästystä kuuntelin Lehtoselta kappelissa ennen kuin alkoi yhteinen työskentely ties minkä projektin kanssa kulloinkin. Joskus totesin hänelle itselleen ääneenkin, että minun on vaikea sisäistää kaikkea hänen kertomaansa johtamansa työn taistoista ja vaikeuksista. Lehtonen hymyili – suorastaan salaperäisesti – ja vastasi ajan oloon jo tutuksi tulevalla sanonnallaan:

Leo, olen pyytänyt Jumalalta työn jatkajaa. Sinä et kävellyt Snellmaninkadun toimistooni lihan ja veren ohjauksessa. Minä näin sinut ja tiesin, että sinut on valittu työni jatkajaksi ja viemään sotavuosien hengellistä herätys- ja missiotyötä uuden ja uusien sukupolvien osaseksi. Ole uskollinen vähässä – ole rohkea – ole nöyrä Jumalan ja sinua enemmän taitavien neuvonantajien edessä – varo ajattelemasta itsestäsi koskaan liikaa…

Tommy Hicksin suurkokousteltassa Kaisaniemessä ostin raamattuteltasta itselleni ensimmäisen ns. saarnaraamatun taitetuin kansireunoin. Tuo Raamattu oli mukanani useimmissa tilanteissa Keravalla, ja siinä on Lehtosen omistusmerkintöjä ja neuvon sanoja tulevaa elämääni varten. Sivulla, jossa aiheena on rakentaminen, Lehtonen on kirjoittanut marginaaliin tämän sanoman:

Joka asettaa kätensä auraan, voi epäonnistua monessa, ja Jumala korjaa, mutta kahta ei taivas ohita: laiskuutta ja ylpeyttä. Jos näihin syyllistyt, veli Leo, ole viisas ja etsi maallinen työkenttä, jossa elät kristillisyyttä toisia herättäen. Mutta laiska ja ylpeä ei kelpaa Herran juhdaksi.

Hallussani on eräälle toiselle valtakunnan työntekijälle kirjoitettu omistuskirjoitus, sisällöltänsä tällainen:

Olla Jumalan kuningaskunnan työntekijä merkitsee, että aikasi ei ole sinun. Miten voisi ollakaan, kun ihmisen jokainen hengenveto on armolainaa Korkeimmalta. Raamattu rohkenee julistaa, että kirottu on se, joka tekee Jumalan työtä laiskasti. Älä pelkää uupumista Herran työssä. Sinussa oleva Kristus ei koskaan uuvu, ja siksi uupunutkin työjuhta on aina vetokunnossa.

Työmoraalini opin johtajaltani.

Olen ainaisesti kiitollinen Jumalalle, että minulle suotiin elämäni kaikkiin läheisiin ihmissuhteisiin henkilöt, jotka jopa rohkaisivat minua elämään ”Lehtosen elämän sykkeissä”.

Mainitsemassani laatikossa, jossa on massiivi määrä leikkeitä ja muissa muodoissa Lehtosen tekstejä tai vastaavaa, on niitäkin sivuja, joissa olivat tekstit, jotka koen tarkoitetuksi tähän kolumniini. Valkean Karitsan kappelin isännän opetuksen ääni vahvistukoon näissä teksteissä. Siis – ole hyvä!

(Sulkeisiin tämä huomautus: Mahdollista on, että jotkut leikkeet ovat Lehtosen ystävien – palvelutyön jakajien – kynästä syntyneitä tekstejä. Samalta työnantajalta kuitenkin!)

ALKU ja kaikki siitä eteenpäin – kas näin Ensio Lehtosen ajatuksilla:

Meillä voi olla jäljellä vain päivän matka. Loppu on lähellä. Se merkitsee Jumalan lapselle: koti on lähellä, voitto on lähellä, kruunu on lähellä, pian näemme kasvoista kasvoihin.

Ei mikään ole kristillisessä elämässä tärkeämpää kuin oikea alku.

Kun alamme oikealla tavalla, voimme jatkaakin oikealla tavalla. Mutta jos alkaminen on väärää, niin jatkaminenkin menee korjaamattomasti väärään suuntaan. Vain pysähtyminen ja uusi alku tuo muutoksen jatkoon.

Alkaminen on välttämätöntä, että pääsisi perille. Monet toivovat pääsevänsä taivaaseen, vaikka eivät ole koskaan aloittaneet uutta elämää. Ei pelkkä toivomus vie meitä mihinkään – taivaasta puhumattakaan.

Alkuun pääseminen on myös välttämätöntä, jotta saisi nauttia niitä etuja ja lupauksia, mitkä on varattu matkalla oleville. Näitä lupauksia on ennen kaikkea Herran päivittäinen läsnäolo, voimaa päivien mukaan, enkelien varjelus, kaiken kääntäminen parhaaksi. Näistä eduista voi tulla osalliseksi vain kulkemalla Jumalan kanssa kaidalla, suoralla tiellä, ei koskaan synnin ja tottelemattomuuden teillä.

Täytyy elää, ennen kuin voi kasvaa.

Ja kasvaminen on välttämätöntä hengelliselle elämälle. Ellemme kasva, emme voi estää kuihtumista. Jäämme tielle ja jäämme ylitse ajavien alle niin kuin kyydistä pudonnut leikattu kukka.

Alkaminen täydellisesti uuden elämän ehdoilla ja lahjoilla on myös välttämätöntä siitä syystä, ettei hukkuisi jumalattoman maailman kanssa.

Ellei Loot olisi lähtenyt Sodomasta, hän olisi hukkunut kaupungin muun väestön kanssa.

Me emme voi pelastua jatkamalla entisessä elämässä, jossa viihdyimme ennen herätetyksi tulemistamme.

On lähdettävä liikkeelle.

ESTEITÄ.

Vanhan liiton aikaisiin turvakaupunkeihin johtavat tiet tarkistettiin pari kertaa vuodessa. Kivet ja muut esteet otettiin pois ja tien kuntoa valvottiin, jotta pakeneva ei olisi langennut esteisiin. Teiden risteyksissä oli viittoja, joissa todettiin yksinkertaisesti: ”Turvakaupunkiin”.

Esteitä on omassa sydämessämme ja ulkopuolellamme.

Jumalan kokoaikaiseen palveluselämään kutsuttu ihminen kokee kaksinkertaisesti ne samat esteet, jotka paholainen asettaa syntisen tielle tämän ollessa kutsuttu vapauteen Kristuksessa.

Siksi tutkimme yleisesti hengen elämän tiellä olevia esteitä tietoisena, että tutkistelumme sisältö auttaa yhtä hyvin ensi kerran Jumalan tykö tulevaa kuin jo pitkään Kristuksessa elänyttä, jota nyt kutsutaan Jumalan työtoveruuteen pyhään palveluelämään.

Herännyt alkaa ajatella: Olen liian suuri syntinen, en voi kelvata Jumalalle.

Sielujen vihollinen kuvailee aluksi synnit pieniksi.  Saatuaan ihmisen lankeamaan, hän muuttaa viestintäänsä: hän uskottelee synnin niin suureksi, että syntinen kaatuu epätoivon suohon eikä jaksa uskoa, että tie pelastukseen on koko ajan avoinna ja kuljettavissa armonistuimelle saakka.

Herran sana on:

Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, niin ne tulevat lumivalkeiksi; vaikka ne ovat tulipunaisia, niin ne tulevat villan valkeiksi. (Jes. 1:18)

Sitten tulee vihollinen ja sanoo, että olet liian heikko, et sinä koskaan jaksaisi pysyä uskossa.  Siksi on parempi, ettet alakaan.

Samalla viestinnällä hän koskettaa pyhään palvelustehtävään kutsuttua kristittyä: ”Et sinä kestäisi…”

On muistettava, ettei uskossa pysyminen ole meidän inhimillisessä voimassamme.  Herralla on tarkoitusta varten tarpeellinen määrä voimaa – jopa ylen määrinkin.

Jotkut valittavat, ettei heillä ole niin sanottuja Jumalan lapsen tunteita. Heillä ei ole iloa niin kuin toisilla Jumalan ihmisillä.

Ei ole sanottu, että ilo pelastaa. Usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa. Usko voi pelastaa läpeensä surullisenkin, aina masentuneen, raskautetun ihmisen.

On esteitä, joita toiset panevat tielle.

Yksi sellainen on väärä lohdutus.

Jos joku sairastaa, niin jokaisella ystävällä näyttää ja kuuluu olevan tiedossaan se ainoa oikea lääke tautiin.

Täytyy hyljätä ne kaikki ja kääntyä vain asiantuntevimman, oikean lääkärin puoleen, jos tahtoo saada avun.

Sama on asianlaita syntejänsä murehtivan suhteen.

Jumala on jo tehnyt kaiken – aivan kaiken! – tarpeellisen, jotta syntinen pelastuu.  Yksi ainoa lääke parantaa syntisen – Jeesuksen Kristuksen pyhä sovitusveri.

Kaikki neuvot ja toiminnot, jotka peittävät tämän juuri mainitun ratkaisumallin hätääntyneeltä, ovat perkeleestä, eivätkä tuo todellista ja pysyvää lohdutusta.

ASETA päiväsi ajassa iankaikkisuuden valoon.

Elämämme aika on rajoitettu.

Pitkänkin elämän vuodet, kuukaudet, viikot ja vuorokaudet voidaan laskea.
Niillä oli alkunsa ja niillä on oleva loppunsa.

Ihmisten olemiset, tekemiset, työt ja harrastukset – ja Jumalan palveleminen – riippuvat siitä, miten he laskevat aikansa.

Ennen kuin ihminen osaa laskea päivänsä oikein, täytyy hänen ymmärtää jotakin kuolemattomuudesta ja iankaikkisuudesta.

Kun pisinkin elämänkaari asetetaan iankaikkisuuden valoon, niin elämämme on lyhyt.

Elämä on niin kuin henkäys, eilinen päivä pelkkä kämmenen leveys.

Ja kaiken elämämme ylitse on apostoli kirjoittanut sanat: ”Aika on lyhyt.”

Ilman iankaikkisuuden valoa päiviä näyttää olevan paljon, ja ne näyttävät merkityksettömiltä, joten ne voidaan kuluttaa miten tahansa. Sen tähden muka tarvitaan turhia huveja ja muuta ajan kuluttavaa touhuamista.

Mutta kaikki muuttuu toisenlaiseksi iankaikkisuuden valossa.

Iankaikkisuuden valossa emme voi unohtaa kuolemaa!

Me lähestymme joka päivä rajaa, jonka yli emme voi käydä.

Viisas sydän ei unohda kuolemaa. Se ottaa kuoleman lukuun, kun se ajattelee elämän päiviä.

Aika on myös lyhyt elämäntyöhön nähden.

Työpäivä on rajoitettu.

Jokaisella kristityllä on tehtävä täällä ajassa.  Päivät on laskettava oikein juuri tehtävän kannalta.

Jokaisella päivällä on työnsä.

On paljon ihmisiä, jotka ajattelevat hukkaan kulutettuja päiviä. Heidän onnettomuutensa on siinä, etteivät saa niitä enää koskaan elettäväksi.

000

Hengellinen johtajani ja opettajani oli – tämän hän sanoi useasti monissa eri tilanteissa – sekä kasvatus- että ratkaisukristillisyyden julistaja. Hän tosin ilmaisi kantansa kenties jotenkin epäortodoksisesti seuraavin sanoin:

Kasvatuskristillisyys toimii siten, että se kuljettaa ihmisen tasaisesti ja varmasti ratkaisukristillisyyden porrasaskelmalle ja siitä sisään.

En osaa sanoa, mihin teologiseen koulukuntaan lainaamillani sanoilla esittäytyvä lukeutuisi. Vaan hyvin soveltuvat toiseen Lehtoselta usein kuultuun ilmaisuun:

Olen kristitty. Oppiriidoista ja kirkolliskokousten ja veljespiirien päätöksistä huolimatta – olen kristitty.

Näin kuului isännän ääni Valkean Karitsan kappelin saarnatuolistakin.

Nyt tässäkin tekstimuodossa sinun rakennukseksesi.   14

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *