Ottaisinkohan ristini?
Jumalalla on antaa meille paljon rakkautta, jos meillä vain on kanttia ottaa sitä vastaan. Usein Herra laittaa rakkauden astioiksi tavallisia vaatimattomia kansanihmisiä. Heissä Kristus oikein erityisesti näkyy ja kuuluu ja tuntuu. Itsekin olen saanut runsaimmat halaukset ja rohkaisun sanat sekä teot uskovilta, joiden nimiä ei mainita presidentin linnanjuhlissa tai kirkolliskokouksessa. Mutta taivaassa mainitaan. Heistä puhutaan päivittäin Jumalan valtaistuimen luona. He ovat Kristuksen evankeliumille kunniaksi, heidän uskovaisuutensa kirjoitetaan muistiin taivaan kirjoihin. He ovat ristinsä ottaneet ajaksi, Jumalan kunniaksi ja seurakunnan parhaaksi.
Vaimoni viljeli aikoinaan kaalia pellollamme, hän istutti keväällä 100 tainta, jotka kirkon suntio, Eero, toi meille. Ajattelin silloin, että mihin me joudumme sen kaalikasan kanssa. Mutta nokkela vaimoni teki niistä monta herkullista ruokaa ja lahjoitti moneen talouteen. Hän antoi täyden kassillisen kaalia eräälle perheelle, jossa kävimme kylässä. Hän päätti laittaa lahjarahaa tuohon samaan kassiin, mutta ei puhunut siitä mitään. Se oli tarkoitettu korvaukseksi peltoomme keväällä ajetusta lannoitteesta. Muutama viikko myöhemmin hän tapasi mainitun talon emännän ja kysyi olivatko he löytäneet rahaa kaalipussin pohjalta. Nainen kauhistui ja kertoi etteivät he olleet edes katsoneet kassiin, vaan olivat heittäneet kaalit kaatopaikalle. Myöhemmin he koko perheen voimin konttasivat pylly pystyssä etsimässä jätteiden seasta kaalikassia ja rahoja. Taisivat löytää aarteen kaatopaikalta?
”Sillä minä olen saanut paljon iloa ja lohdutusta sinun rakkaudestasi, koska pyhien sydämet ovat virvoittuneet sinun kauttasi, veljeni.” Filemon 7.
Uskovien yhteys voi olla parhaimmillaan taivaallista, kun Kristus on siinä mukana. Silloin tulee virvoitus Herran tuntemisesta, vaikka ihmiset ovatkin kovin vajavaisia. Jumala antaa armolahjoja seurakuntaansa, ja perkele, ihmisviisaus, puhdasoppisuus ja maailmanhenki pyrkivät tukahduttamaan ne jo alkuunsa. Jokaisen olisi valvottava omaa kutsumustaan ja paikkaansa, sillä aivan liikaa on sellaista hengellistä lapseutta, jossa aina juostaan vain joidenkin ihmisten perässä. Ihmiset tekevät kovin helposti kaikenlaista ajattelemalla, että se on varmaan Jumalasta, kun on niin paljon kansaa liikkeellä? Missä siis ovat tämän ajan Filemonit, jotka elävät niin lähellä Kristusta, että voivat virvoittaa joitakin kurjia sydämiä Jumalan Pojan uskolla ja rakkaudella? Missä ammennetaan tänään Golgatan salaisuudesta uskovien rakennukseksi ja sielujen pelastukseksi ja lähetystyön elävöittämiseksi? Missä Jeesuksen veri saa ihmiset itkemään ilosta?
Pystymmekö keskittymään toisiin ihmisiin, heidän asioihinsa ja olemukseensa? Valtavassa tiedonvälitystulvassa käy helposti niin, että ihminen hukkuu yleisöön, kansasta tulee vain massaa, ihmisistä tulee vain äänestäjiä, ostajia, tuottajia, rattaita valtiokoneistossa. Mutta Jumala ei toimi näin, hänelle olemme yksilöitä, ihmisiä, joilla on nimi, toisistaan poikkeava nimi, toisista poikkeava ulkomuoto, toisista poikkeava luonne ja historia, toisistaan poikkeava tulevaisuus ja Jumalan suunnitelma.
Uskovan ihmisen arvo kirkastuu ristissä, siinä ristissä, jonka hän ottaa Herran käskystä. Tuo risti ohjaa hänen valintojaan ajassa ja on tienmerkkinä ikuiseen elämään. Uskovan risti on maailman ihmiselle vastenmielinen ja halveksittava. Uskovan risti on kaksipuolinen, siinä on inhimillinen puoli, joka näyttää itsensä kieltämisen, nöyryyden ja lihan tappion, maailman halveksunnan ja vainon. Sen ristin toinen puoli on Jumalan siunaus, johdatus, varjelus, apu vaaroissa, yhteys, uusi elämä ja suuri rauha ja lepo.
Jeesus tarjoaa seuraajalleen ristin – sen ottaminen on vapaaehtoista. Tahdotko?
Lue ohjeet kommentoinnille