Patmos-blogi

Pääsäisenä armon vuonna 2022: ”Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista … Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista” (1. Kor. 15:12–20)

Vieraskynä Patmosblogi julkaisee vierailevien kirjoittajien mielenkiintoisia tekstejä Vieraskynä -palstan nimikkeellä. Kaikki kirjoittajat vastaavat itse tekstinsä sisällöstä.
Julkaistu:

Kristinuskolle on tunnusomaista, että sen Perustaja kykeni julistamaan: ”Ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti” (Ilm. 1:18).

Jean Calvin kirjoitti ”Kristuksen ylösnousemus on uskomme tärkein artikla”, ja useita vuosia myöhemmin R. A. Torrey vakuutti: ”Jeesuksen ylösnousemus on kristillisen uskon Gibraltar ja vääräuskoisuuden ja rationalismin Waterloo.”

Tämä totuus on kaikenkattava perusta uskovan varmalle ikuisen elämän toivolle, sillä eikö Jeesus sanokin: ”Koska minä elän, niin tekin saatte elää” (Joh. 14:19).

Hänet ”on alttiiksi annettu meidän rikkomustemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden” (Room. 4:25), ja kuten meille 1. Tess. 4:14–17:ssä sanotaan, usko tähän tosiasiaan antaa varmuuden siitä, että saamme iankaikkisesti olla ”Herran kanssa”.

Ikävä kyllä näyttää siltä, että Korinton seurakunta oli kadottanut tämän tärkeän opin ja joutunut Hymeneuksen ja Filetuksen kaltaisten väärien opettajien vaikutuspiiriin (2. Tim. 2:17–18 ja 1. Tim. 1:20).

Vastustaakseen heidän väärää opetustaan Paavali pyrkii todistamaan, että menneisyydessä tapahtunut Kristuksen ylösnousemus ja tulevaisuudessa tapahtuva kristittyjen ylösnousemus ovat tosiasioita, joita ei voida erottaa toisistaan – ja tämän hän tekee esittämällä hypoteettisen tilanteen ja kysyy: ”Jos oletamme, että Kristusta ei ole herätetty kuolleista, niin millainen vaikutus sillä olisi teidän uskoonne, toiveisiinne, ja hengelliseen tilaanne?”

Tämän jälkeen hän kuvaa seitsemää seurausta, jotka tapahtuisivat, jos Kristuksen ylösnousemus kiellettäisiin:

1) Ei olisi kuolleitten ylösnousemusta (jakeet 12–13)

Itse asiassa tämä oli tärkein väärinkäsitys, jonka väärä opetus oli tuonut seurakuntaan. Toisin sanoen, että ”ylösnousemus on jo tapahtunut” (2. Tim. 2:18).

Vaihtoehtoja on kaksi: Toisaalta korostettiin, että ristiinnaulitsemisen aikaiset tapahtumat, joihin Matteus viittasi (27:52–53), olivat ylösnousemusta ennustavien raamatunkohtien täyttymys. Toisaalta taas, että ylösnousemusta tulisi tarkastella vain sen hengellisessä merkityksessä – että se olisi identtinen ”uudestisyntymisen” kanssa, eli ”ylösnousemus tilasta, jossa ihminen oli ”kuollut rikkomuksiinsa ja synteihinsä”.

Todistaakseen, ettei kumpikaan näistä ajatuksista ole oikea, ja osoittaakseen, että ”ylösnousemuksen” täytyy viitata elämän palauttamiseen fyysisessä mielessä – tosin sen katoamattomassa muodossa – ja puolustaakseen sitä, että se on Kristuksen palatessa kaikkien uskovien osa, elävien ja kuolleitten, Paavali toteaa ensimmäiseksi, että se on looginen seuraus Kristuksen ylösnousemuksesta (jakeet 20–23) – jota todistamassa oli yli 500 ihmistä (jakeet 5–8) – ja selittää seuraavaksi totuuden, jota käsitellään jakeesta 35 eteenpäin. ”Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista” – silloin ei ole kuolleista heräämistäkään. Mutta tällaisten ajatusten ei tule häiritä kristittyä uskovaa, sillä ”nytpä Kristus on noussut kuolleista”, ja näin me tulemme ”esiin… elämän ylösnousemukseen” (Joh. 5:29).

2) Ei perusteita julistukseen (jae 14)

Seurakunnan alkuaikoina Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus oli pysyvä aihe apostolien ja muiden julistuksessa. Apostolien tekojen huolellinen tutkiminen paljastaa, että siihen viitattiin suoraan. Pietari puhui siitä viisi kertaa ja Paavali neljä kertaa, ja monissa muissa kohdissa siitä puhuttiin epäsuorasti. Myös Stefanus puhui siitä kuolemansa hetkellä (Apt. 7:56), ja epäilemättä se oli tärkeä osa myös Apolloksen julistusta (Apt. 18:28). Asiasta puhuttiin ja siihen viitattiin myös epistoloissa (julistusta kirjoitetussa muodossa!), ja se on tuotu esille lukemattomissa saarnoissa kirkkoisistä lähtien tähän päivään.

Mutta ”jos Kristus ei ole noussut kuolleista” – kuinka turhaa tämä kaikki olisikaan – ei sen parempaa kuin kreikkalainen puhetaito, shakespearelainen kaunopuheisuus tai poliittinen retoriikka!

”Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista” ja, Jumalalle kiitos, jopa näinä pahoina aikoina, joiden keskellä elämme, löytyy Jumalan palvelijoita – saarnaajia, jotka julistavat, ”että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden… ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan” (jakeet 3–4). Lutherista pitävät papit sanovat: ”Saarnaan ikään kuin Kristus olisi ristiinnaulittu eilen, noussut kuolleista tänään ja tulisi takaisin huomenna.”

3) Ei perusteita uskolle (jakeet 14, 17)

”Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista… turha on myös teidän uskonne” (jae 14). Tämä sana ”turha” (kreikaksi kenos) tarkoittaa ”tyhjä”, kun kyse on uskon sisällöstä tai laadusta (jae 14). Tätä samaa sanaa käytetään saarnaamisesta (jae 14) ja Jumalan armosta (jae 10). Seitsemännessätoista jakeessa käytetään toista sanaa (mataios), joka pikemminkin viittaa uskon lopputuloksiin: etuihin, jotka ovat seurausta aidon uskon harjoittamisesta. Kuitenkin, jos ei ole olemassa elävää Vapahtajaa, niin silloin uskolla ei ole merkitystä eikä siitä ole mitään hyötyä ja voimme vain todeta: ”Turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!” (Saarn. 1:2 – Septuaginta käyttää sanaa mataios  tarkoittaen päämäärätöntä ja tarkoituksetonta.)

Jos evankeliumien kertomukset ylösnousemuksesta voitaisiin osoittaa pelkäksi fiktioksi, niin silloin Hebrealaiskirjeen sankareiden, kaikkien aikojen marttyyreiden, jopa tämän päivän kärsivän seurakunnan ja kaikkien vuosisatojen hurskaiden miesten ja naisten usko olisi täysin turhaa. Mutta meidän uskomme ei ole turhaa – se lepää vankalla perustalla, sillä ”nytpä Kristus on noussut kuolleista” ja ”te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista” (Kol. 2:12).

4) Ei oikea todistus (jae 15)

Jos Jeesus jäi hautaansa, niin silloin olisi täysin oikeutettua syyttää väärästä todistuksesta profeettoja (Apt. 10:43), psalminkirjoittajaa (Apt. 2:27, Ps. 16:10–11), apostoleja (Apt. 1:22), ja eritysesti Pietaria (Apt. 2:24) ja Paavalia (Apt. 13:30), enkeliä (Matt. 28:6), Emmauksen tien kulkijoita (Luuk. 24:34) ja, rohjettakoon sanoa, jopa itseään Herraa (Matt 26:32). Edellä mainittujen joukkoon voidaan lisätä suuri joukko julistajia, lähetyssaarnaajia, raamatunselittäjiä, reformaattoreita ja tavallisia kristittyjä, jotka laulavat ”Hän elää sydämessäni”.

Millainen salaliitto tämä olisikaan – millainen valtava väärennös – millainen tehokkaasti organisoitu petos, jos Jeesus ei olisi elossa tänään! Jumala meitä varjelkoon, ettei näiden vilpittömien ja uskollisten todistajien todistuksia koskaan osoitettaisi vääriksi, ja olkoon tunnustuksemme perustana, että ”Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse” (Room. 6:9).

5) Ei syntien anteeksiantamusta (jae 17)

”Ja te olette vielä synneissänne.”

Saatat ehkä kysyä: ”Emmekö nimenomaan Kristuksen kuoleman ja Hänen verensä vuodattamisen kautta saa syntimme anteeksi?” (Ef. 1:7). Tietenkin tämä on totta, sillä ”Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista” (Hebr. 9:22), mutta ristiä ei kuitenkaan voi erottaa tyhjästä haudasta, sillä Jeesus, ”on alttiiksi annettu meidän rikkomustemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden” (Room. 4:25). Toisin sanoen, Hän kantoi syntimme ristillä, ja sen seurauksena, koska Hänet on herätetty kuolleista, Hän voi antaa vanhurskauden kaikille niille, jotka uskovat. Näin ylösnousemus on lopputulos siitä, että Kristus ”itse kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun” (1. Piet. 2:24). Tämän lisäksi se todistaa, että Kristuksella on auktoriteetti sanoa: ”Sinun syntisi on anteeksiannettu.” Monet uskonnolliset johtajat ovat yrittäneet esittää samanlaisia väitteitä, mutta ainoastaan yksi, meidän Herramme, on kyennyt näyttämään toteen väitteensä nousemalla kuolleista! Ei siis mikään ihme, että Paavali pystyi julistamaan täydellä varmuudella Antiokian Pisidian synagogassa, että ”hän, jonka Jumala herätti… hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus” (Apt. 13:37–38).

6) Ei jälleenkohtaamista (jae 18)

Jos Kristuksen ylösnousemusta ei tapahtunut, niin ei ole mitään toivoa niille, jotka ovat kuolleet uskovina kristittyinä – he ovat tuhoutuneet; heitä ei enää ole, eikä heitä ole mahdollista enää koskaan tavata.

Joitakin vuosisatoja sitten eräs poikansa menettänyt sureva äiti kirjoitti ystävilleen Egyptissä seuraavaan tapaan: ”Olin todella murheellinen ja vuodatin paljon kyyneleitä… tein kaiken mitä piti, ja niin teki koko perheeni… mutta sittenkään ei ole mitään, mitä ihminen voisi tehdä tällaisen vaikeuden edessä.” Millainen toivoton suru! Millainen epätoivoinen murhe! Millainen säälittävä tulevaisuuden odotus, joka ei tarjonnut minkäänlaista mahdollisuutta nähdä rakastettua ihmistä tulevassa elämässä!

Mutta ellei Kristus olisi elossa, yhdelläkään meistä ei olisi toivoa jälleennäkemisestä – ajatuksemme tuonpuoleisesta olisivat yhtä karuja ja ahdistavia kuin tuolla egyptiläisellä äitiparalla.

Jumalalle kiitos, meidän ei tarvitse olla yhtä epätoivoisia kuin niiden, joilla ei ole mitään toivoa, sillä ”Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista” (jae 20), ja ”jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan” (1. Tess. 4:14).

”Ja silloin me hallitsemme yhdessä Jeesuksen kanssa,  emmekä enää koskaan eroa!”  (Protestant Truth)

7) Ei iankaikkista elämää (jae 19)

Jos olemme asettaneet toivomme ainoastaan tähän maanpäälliseen elämään ilman ihanan iankaikkisen tulevaisuuden mahdollisuutta, niin miksi siis emme pyrkisi vähentämään kurjuuttamme ainakin niin, että yrittäisimme nauttia elämästä, kunnes ”valittajat kiertelevät kaduilla” (Saarn. 12:5). Miksi emme rikkaan typeryksen (Luuk. 12:19) lailla sanoisi ”nauti lepoa, syö, juo ja iloitse” tai kuten epikurolaiset ”syökäämme ja juokaamme; sillä huomenna me kuolemme” (1. Kor. 15:32)? Miksi emme nauttisi saadaksemme ”synnistä lyhytaikaista nautintoa” (Hebr. 11:25)? Olisiko tämä kaikki parasta, mitä voisimme toivoa: jos Kristus ei olisi ollut enempää kuin opettaja, joka sääti maalliselle yhteiskunnalle pelkkiä sääntöjä ja filosofisia periaatteita; jos ihminen Thomas Hobbsin lailla voisi kuolemansa hetkellä sanoa vain ottavansa ”pelonsekaisen hypyn pimeään”? Silloin olisimme totisesti ”kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat”. Kristillinen usko kohoaa kuitenkin tällaisen materialistisen elämänkatsomuksen yläpuolelle, koska se perustaa Häneen, josta sanottiin ”Herra on totisesti noussut ylös” (Luuk. 24:34).

Tämä kuolevainen elämä ei ole ainoa olemassaolomme ulottuvuus. Niin sanotut tämän maailman ilot kalpenevat Jumalan oikean käden ihanuuksien rinnalla (Ps. 16:11). Ja kun lähtömme hetki koittaa, me voimme John Newtonin lailla sanoa: ”Olen vielä kuolevien maassa. Pian olen elävien maassa.” Kun tiedämme, että olemme ”herätetyt Kristuksen kanssa”, niin etsikäämme silloin ”sitä mikä on ylhäällä” (Kol. 3:1) ja tietäkäämme, että:

Jeesus elää! Siksi kuolema on portti kuolemattomaan elämään! (C. F. Gellert)

Tutkimissamme otsikkojakeissa 12–19 ilmaistaan ne seitsemän kauhistuttavaa ja pelottavaa seurausta siitä, ”jos Kristus ei ole noussut kuolleista”.

Meidän täytyy kuitenkin kääntää ajatuksemme pois jakeesta 14 ja kiinnittää ne jakeen 20 ihaniin sanoihin: ”Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista.” Vain kuusi (neljä kreikankielisessä Uudessa testamentissa) sanaa sisältävä lyhyt lause, ja silti se on pieni sileä kivi, jonka avulla voimme kaataa epätoivon jättiläisen! Koska Kristus on noussut kuolleista, totta on myös kuolleiden ylösnousemus. Julistuksemme lepää varmalla pohjalla, uskomme ei ole turhaa, todistuksemme on varma, syntimme ovat anteeksiannetut, ja voimme ilolla odottaa jälleennäkemistä niiden uskovien kanssa, jotka ovat poistuneet tästä maailmasta ja ovat jo ”tulevassa maailmassa” (Luuk. 18:30).

”Uskovat, tervehtikää ylösnoussutta Päämiestänne!
Esikoisena kuolleista noussutta;
Hänen kauttaan ylösnousemuksenne on varma
Tie iankaikkiseen elämään ja autuuteen.”
(David Hart)

DAVID I. JOHNSON

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *