Patmos-blogi

Päätoimittajan adventtikirje armon vuonna 2020

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

ADVENTTI
on odotuksen juhlaa.

Mitä kristitty odottaa?

Tietysti Jeesusta Kristusta! 

Oi, jospa Hän saapuisikin juuri tämän adventin hoosiannojen noustessa odottavan seurakunnan keskeltä!

Näin lausuttu vastaus on kristinopin ja katekismusten kokeissa oikeaksi havaittavissa.

Ja kuitenkin!

Oikea vastaus ei välttämättä ole riittävä vastaus.

Jeesus on tulossa – Jeesus tulee – Jeesus voi tulla adventin aikaan vuonna 2020 kuin uuden kirkkovuoden tuliaislahjana tämän nyt elävän sukupolven odottavalle morsiolleen.

Mutta jos adventtiodotuksen sisältö samaistetaan pelkästään hyväksyväksi vastaukseksi Herran lupaukseen siitä, että Hän tulee, niin saattaa olla, että moni viimeisiin tapahtumiin syvästi kiintynyt ja niitä hyvin selittävä jää puuttuvaisen paikalle, kun adventtisukupolvelle tuleviksi ennustetut koetukset iskevät. Idässä ja lännessä, pohjoisessa ja etelässä muovataan petoyhteiskuntaa. Kristityn nimeä kantava saattaa suostua kompromisseihin antikristuksen kanssa, mutta petovalta ei suostu. Ei koskaan. Älä lankea itsepetokseen. Katsele ympärillesi maapallolla: idässä ja lännessä, pohjoisessa ja etelässä, kristittyjen vainot lisääntyvät huimasti.

Kansankirkkosuomen herätyskristityt askartelevat viimeisiä tapahtumia käsitellessään kernaasti viikunapuun ihmeen parissa. Jeesus tulee! kuuluu tunnuslause. Mutta kuule nyt: antikristillinen järjestelmä ei luovuta sinua ja minua tuuliin ja pilviin ilman, että koetukset – jopa vainot – säestävät vaellustamme ja tempausodotustamme.

USKO TULEE!

Jumalan lupauksen pyhä sana opettaa seurakuntaa Jeesuksen tulemisesta.  Nuoruusvuosieni aikana oli palavahenkisillä kristityillä tapana kiinnittää ilmoitustauluille, puun runkoihin ja kaikkialle papereita, joissa luki: Jeesus tulee!  Oletko valmis? Ruotsissa tehty uskontotieteellinen tutkimus osoitti, ettei pohjoisessa Euroopassa ole toista kristillisyyttä, joka levittää näitä otsikkoja sillä vimmalla kuin tapahtuu Suomessa.

Kuuntele nyt!

Jeesus puhui tulemuksensa ajan piirteistä ja totesi, että silloin elävä toimiva pelastava usko on oleva harvinainen.  Jeesuksen tulemuksen aika on Raamatun profetian mukaan oleva aikaa, jolloin seurakunnan Herra oksentaa suustansa niitä, jotka sanovat olevansa uskossa, mutta joiden usko ei ole tulessa puhdistettua aitoa taivaallista tavaraa.

Viimeisen sukupolven kristittyjen tulee olla valmiita ja varustettuja alkukirkon kristittyjen kokeman ahdistuksen ja vainon ja kärsimyksen – marttyyrikuolemisenkin! – tilanteisiin.

Olenko minä, joka tätä kirjoitan? Oletko sinä, joka tätä luet?

Jumalan luomakunta totisesti kaipaa ja rukoilee Herran Jeesuksen Kristuksen tulemusta.

Mitä elävän kristikunnan tulisi odottaa ja rukoilla vielä enemmän kuin se odottaa ja rukoilee Herran tulemusta? Vastaus: uutta virvoittavaa ja samalla koko olemassaoloamme ravisuttavaa ja uudistavaa tuoretta uskon tulemista.

Usko on olemukseltansa Pyhän Hengen elämän liikettä.

Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)

Ja Paavalin toteamukseen liittyvänä tämä Johanneksen sana:

Tämä on se voitto, joka on voittanut maailman, meidän uskomme. (1 Joh. 5:4)

Nyt kysytään voittavaa uskoa, jos mieli varjeltua uskon haaksirikosta lopun ajan myrskyissä.

Sukupolvemme elää ihmiskunnan historian suurinta murroskautta. Ainahan jumalaton maailma on ollut lainehtivan myrskymeren kaltainen (Jes. 57:20-21), mutta lieneekö koskaan ollut aikaa kuten nyt on kun koko ihmiskunta on hukkumassa. Tulevaisuus on monesti ollut verhoutuneena raskaisiin uhkaaviin pilviin, mutta tänään tarvitaan todella maailman voittavaa uskoa, jos mieli säilyttää rohkeamielisyys.

Kirjoitanko sinulle tuttua asiaa? Onko sinun uskosi uupumassa? Ovatko ajan ahdingot jo nujertaneet sinut niin tomun tasolle, että uskon haaksirikkoakin huomaat pelkääväsi? Onko mahdottoman vaikeata enää jaksaa?

UUPUNUT KRISTITTY!

Pää pystyyn!” Usko tulee! Uusi tuore uskon kosketus tulee! Herra elää nyt aivan samalla tavalla kuin Hän eli luodessaan olemattomuudesta olevan.  Hän voi ja tahtoo uudistaa uskosi palavaksi juuri tämänlaisen ahdistuksen aikana, jota nyt koetaan.

Herra Jeesus Kristus haluaa ja voi antaa sinulle voittavan uskon.

Mikä se semmoinen usko on?

Voittava usko on vapaa kaikesta tunteilusta.

Voittava usko syntyy, rakentuu, pysyy voimallisena Sanasta.

Voittava usko on tahdon uskoa.

Kunnioittamani ystäväpappi, tri. Heikki Haataja väitteli hiljan Urho Muromasta.  Väitöskirja näyttää miten Muroma painotti tahtoon. Muroma kirjoitti tällaisenkin ilmaisun: ”Olkoon minun tunnetilani millainen tahansa, minä tahdon uskoa, minä tahdon uskoa, ja minä uskon, minä uskon, minä uskon.” ”Näin kohotetaan uskon kilpi pahan palavia nuolia vastaan!”

Eikö tuollainen ole itsensä pettämistä? Tyhjää hokemista?

Muroma vastaa:

Heprealaiskirjeen kirjoittaja määrittelee uskon näin: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy.” (Hepr. 11:1). Luja luottamus syntyy lujasta päätöksestä luottaa. Tästä käy selvästi ilmi, miten usko on juuri tahdon asia.  … Kristityllä on välitön kokemus siitä, että Herra on todellisuus. Tämän välittömän kokemuksen hän on saanut Pyhän Hengen kautta uudestisyntymisessään… Hengen antamasta kokemuksesta hän on yhtä varma kuin omasta olemassaolostaan. Siksi ei häneltä voida riistää pois tätä uskoa.  ”Minä tunnen hänet, johon uskon, ja olen varma”, todistaa Paavali (2 Tim. 1:12).  (Herää Valvomaan 1941: sivut 162–164)

JEESUS TULEE! USKO ON TULLUT!

Siunatuinta mahdollista adventin aikaa sinulle, rakas lukijani. Usko on lahjaa ylhäältä. Se annetaan Pyhän Hengen kautta. Armosta. Miksi et ottaisi vastaan ja omistaisi – lahjahinta kun on maksettu pyhässä Karitsan veressä Golgatalla.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Cissa

    Amen, Herran palvelija Leo Meller!
    Hoshanna!