Päivi Räsänen: Raamattu rakkaaksi

Kokkoa tai kirkkoa emme polttaneet, mutta mieleeni nousi lapsuuden juhannus 50 vuoden takaa. Kokkojuhla järjestettiin Konnunsuon keskusvankilan pellolla henkilökunnan kesken. Vankilan tilanhoitajana toimineen isäni vastuulla oli Suomen suurin jalostussikala. Kokon lähistöllä oli aitauksessa suuri määrä sikoja, jotka aivan samaan aikaan kun kokko sytytettiin, säikähtivät tulta ja valoa ja ryntäsivät yhtenä laumana karkuun rikkoen aidan.

Valoisana kesäyönä oli hauskaa seurata, miten miehet juoksivat ristiin rastiin pitkin kylää villisti säntäileviä sikoja kiinni. Siat saivat hetken nauttia kesäisestä vapaudestaan, mutta kaikki lopulta palautettiin karsinaansa.

Raamatussa valoa käytetään totuuden symbolina.

”Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. 7 Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen.” Hän todisti Jeesuksesta, joka sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Joh 1:6

Aivan niin kuin siat juhannuskokkoa, mekin luonnostaan pakenemme valoa, sillä valo paljastaa todellisen tilamme. Tämän sai myös Johannes Kastaja kokea nahoissaan.

Hän käytti kovaa kieltä, puhutteli kuulijoitaan kyykäärmeitten sikiöiksi: ”Tehkää parannus, kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” Monet eivät valoa kestäneet vaan närkästyivät häneen. Häntä ivattiin ja leimattiin riivatuksi. Mutta suurin kohu nousi hänen avioliittokannastaan. Aihe on arka tällä hetkellä, mutta emme ehkä muista, miten arka se oli myös tuolloin. Jeesus nuhteli aikalaisiaan avionrikkojien sukupolveksi.

Julkisuuden henkilö Herodes Antipas, oli jättänyt ensimmäisen vaimonsa ja ottanut velipuolensa vaimon Herodiaan. Aikamme naistenlehdissä tätä olisi hehkutettu uutena rakkautena, Galilean ykkösparin romanssina, jossa oli kuunneltu omaa sisintä ja seurattu sydämen ääntä.

Tapaus oli julkinen ja siksi myös Johannes Kastaja puuttui siihen julkisesti: ”Sinulla ei ole lupaa elää veljesi vaimon kanssa.” Sen seurauksena pariskunta vihasi Johannesta. Hänet vangittiin ja lopulta brutaalisti mestattu pää tuotiin tarjottimella pitoihin.

On merkillistä, miten kauniit, luonnolliset asiat, kuten ihmisen elämän arvo alusta loppuun tai Jumalan luomistyön rikkaus miehenä ja naisena elämisessä nostavat ajassamme syviä ristiriitoja. Pienen ihmisen elämän puolustaminen tai avioliiton määrittäminen miehen ja naisen väliseksi nähdään loukkauksena ja syrjintänä, joka voi johtaa jopa työpaikan menettämiseen.

Tänä kesänä on puhuttu rakkaudesta – Love is love – ja rakkaudesta puhumme myös näillä juhlilla. Minut pysäytti yksinkertainen oivallus. Jumala rakastaa minua enemmän kuin minä itse. Hän haluaa minulle enemmän hyvää kuin osaan itse sitä tavoitella. Hän myötäelää enemmän suruissani ja kärsimyksissäni, kuin mitä ne minua satuttavat.

Ja tämän haluan vakuuttaa tänä iltana sinulle. Jumala rakastaa sinua enemmän kuin itse koskaan osaisit itseäsi rakastaa. Jokainenhan meistä rakastaa itseään. Kun sinulla on nälkä, syöt. Kun palelet, lisäät vaatteita. Jos työnnät sormesi kuumalle levylle, vedät sen heti pois. Ihmisen rakkautta itseään kohtaan Jeesus pitää niin korkeana, että hän asettaa lähimmäisen rakastamisen riman sen tasolle. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin rakastat itseäsi!” Mutta Jumala rakastaa sinua vielä enemmän. Hän haluaa sinulle hyvää silloinkin, kun itse et usko sitä ansaitsevasi etkä sitä edes todellisesti ansaitse.

Hän rakastaa sinua siksi, että hän on ihmeellisellä tavalla luonut juuri sinut omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. Olet hänen kaunis taideteoksensa, joka heijastaa ja kuvaa häntä itseään. Mutta ennen kaikkea hänen rakkautensa sinua kohtaan on täydellistä ja ehdotonta siksi, että Jumalan Poika Jeesus on ristillä sovittanut kaiken sen pimeyden ja pahuuden, joka syntiinlankeemuksen kautta on turmellut sinut.

30 vuotta sitten Kansanlähetyspäivillä vuoden ikäinen esikoisemme katosi tuhansien ihmisten väentungokseen keskellä kaupunkia. Olin hetkeksi irrottanut vilkkaasta pojasta otteeni ostaessani hänelle suojelusenkelitaulun ja kohta seisoin enkelinkuva kädessäni eikä poikaa näkynyt missään. Ne 30 minuuttia, jotka häntä etsimme kuulutusten kera, tuntuivat pitkiltä. Mielessäni näin kauhukuvia lapsestani järveen hukkuneena tai auton alle liiskautuneena. Lopulta hän löytyi istumassa teltassa eturivissä puhetta kuuntelemassa sukulaissedän sylistä.

Kun Jeesus kuvasi Jumalan etsivää rakkautta ihmistä kohtaan, hän vertasi Jumalaa lammaspaimeneen, joka jätti 99 lammasta etsiäkseen yhtä onnetonta karkulaista, tai köyhään naiseen, joka etsii lampun ja harjan kanssa kadottamaansa hopearahaa. Kun muistelemme tilanteita, joissa meillä on hätä kadottamastamme, voimme aavistaa, millaisen rakkauden vuoksi Jumala oli valmis antamaan oman poikansa, ettei hän kadottaisi meitä.

”Rakastatko sinä Jeesusta?” Viisivuotias pikkutyttö pysäytti pyhäkoulumatkallaan pyöräilevän vankilanjohtajan esittäen tämän kysymyksen. Tilanteesta häkeltynyt mies otti yhteyden tytön äitiin kehottaen harkitsemaan, olisiko syytä ottaa tyttö pois pyhäkoulusta, ettei mene pää sekaisin. Äiti ei säikähtänyt, vaan antoi pyhäkoulun jatkua.

Äitini on kertonut tämän tapauksen lapsuudestani. En itse sitä muista, sen sijaan muistan vaikuttavat pyhäkouluhetket, joita säännöllisesti sunnuntaisin piti vuorotellen kaksi miestä, sikalanhoitaja ja työmestari. He saattoivat tulla vankilasta kesken työpäivän sikalanhajuisena, saappaat jalassa pitämään kylän lapsille pyhäkoulua. Rukoilin, että Jeesus tulisi sydämeeni ja ottaisi minut omakseen. Hän kuuli rukouksen ja hän on ollut näiden vuosikymmenten läpi uskollinen.

En ihmettele, että johtaja häkeltyi, sillä kysymys on kova. Siihen kulminoituu Jumalan lain ydin, rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäinen osa: rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken.

Jeesus antoi yksinkertaisen ohjeen:

”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani.” Joh 14:23 ja vielä selventäen päinvastoin: ”Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani.” Joh 14:24.

Rakkaus Jeesukseen on rakkautta Raamattuun. Ja rakkaus Raamattuun on rakkautta Jeesukseen. Arkkipiispa Luoma perusteli tukeaan kirkon Seta-yhteistyölle sillä, että ”Raamattu ei ole Herra”. Kuitenkin – jos Jeesus on auktoriteetti, myös hänen sanallaan on auktoriteetti. Jeesus toteuttaa Herruuttaan juuri sanansa kautta. Raamattu ei ole vain ihmisten kertomusta Jeesuksesta vaan Jeesuksen sanaa ihmisille.

Jumalan sanalla on merkillinen asema Jumalan pelastussuunnitelmassa. Hän ilmoittaa itsensä Sanan kautta. Luther kuvaa sitä, millä asenteella meidän tulee Jumalan Sanaan suhtautua: ”Yksi ainoa sana Jumalalta tekee minut rohkeammaksi ja voimakkaammaksi kuin mitä he ovat kaikkine voimineen, miekkoineen ja aseineen.”

Koko Raamattu on Jeesuksen sanaa – hän puhuu evankeliumiteksteissä, mutta yhtä lailla vanhan ja uuden testamentin profeettojen sekä apostolien sanan kautta ja sen ymmärtämisen avain on, että se sisältää lakia ja evankeliumia, Jumalan käskyjä ja ohjeita, mutta samalla armon ja iankaikkisen elämän lupauksia. Ne kuuluvat yhteen, mutta niitä ei saa sekoittaa keskenään. Raamattu on käsittämätön ja ahdistava kirja, jos tätä ei ymmärrä. Jumalan antamat käskyt ja vaatimukset ovat ankarat ja ehdottomat, Jeesuksen sanoin: ”Olkaa täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen.” Rakkauden kaksoiskäsky ei ole kristinuskon ihanin ilosanoma maailmalle. Käsky rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä paljastaa sen, miten järkyttävällä tavalla en kykene enkä halua rakastaa ja miksi Jeesuksen piti ristillä kärsiä tämän rikoksen seuraukset.

Lain ja evankeliumin erottaminen on myös avain siihen, että voin luottaa Raamattuun Jumalan sanana. Silloin kumpaakaan – lakia tai evankeliumia – ei tarvitse vesittää. Jumalan käskyjen korkeaa rimaa ei tarvitse selittää matalammaksi. Armo ei ole synnin suvaitsemista vaan todellisten syntien anteeksi saamista.

”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.”

Jeesuksessa yhdistyvät nämä molemmat. Monet loukkaantuivat Jeesukseen, koska hän paljasti ihmisen syntisyyden tai toisaalta siihen, että hän armahti syntisiä. Näin käy tänäänkin, kun Jumalan Sanaa, lakia ja evankeliumia, pidetään esillä.

Haluan jakaa kanssanne elämänohjeen, minkä itse sain nuorena: Lue Raamattua päivittäin. Kun seurustelin Niilon kanssa, olimme toisistamme erossa muutaman kuukauden, kun hän oli ulkomailla nuorten lähetysaktiossa. Kun postilaatikosta löytyi kirje poikakaverilta, en jäänyt miettimään, mitä kaikkea täytyy tehdä, ennen kuin päivästä kenties löytyy tuokio kirjeen lukemiseen. En ajatellut, että lukaisen siitä vain loppuosan tai muutaman sormipaikan. Varmasti luin sen heti, tarkasti, alusta loppuun ja moneen kertaan. Kun ymmärrämme Raamatun Jumalan rakkauden viestinä meille, tartumme siihen päivittäin samalla innolla kuin sulhaselta saatuun kirjeeseen.

Aloin itse lukea 16-vuotiaana Raamattua katsottuani Matteuksen evankeliumista kertovat elokuvan. Samana iltana luin Matteuksen evankeliumin ja Apostolien teot. Ihmettelin sitä, miten voimakkaasti Raamattu puhui minulle omasta elämästäni ja selitti ympäröivää todellisuutta. Raamatusta löytyi vaikeita, epäilyjä nostavia kohtia esimerkiksi juuri avioliitto-opetukset, mutta vuosien varrella olen ihmetellyt sitä, miten juuri nämä opetukset ovat osoittautuneet syvälliseksi viisaudeksi.

Jeesus sanoi hänen uskoville juutalaisille:

”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; 32. ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi”. (Joh 8:31, 32)

Jeesuksen kuulijat närkästyivät tähän: ”Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: ’Te tulette vapaiksi’?” He pitivät itseään vapaina eivätkä ymmärtäneet, mitä vapautta Jeesus heille tarjoaa. Uskon, että samankaltaisen reaktion saisimme tämän ajan kristinuskosta vieraantuneelta suomalaiselta. Raamatun opetukset koetaan pikemmin rajoitteina vapaudelle.

Puhutaan vapaasta seksistä, vapaasta kasvatuksesta tai vapaudesta valita sukupuoli tai kohdussa elävän lapsensa kuolema.

Mutta Jeesus menee vielä syvemmälle vapauden olemukseen: ”34 jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. 36. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.” Itseään rajoituksetta toteuttavan ihmisen vapaus on näennäistä. Langenneen ihmisen esteettömyys toteuttaa omia mielihalujaan ei nouse vapaudesta vaan orjuudesta, jossa isäntänä ei ole enää ihminen itse vaan synti. Jeesuksen kuulijat olivat syntisyytensä orjia ymmärtämättään.

”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen” (Luuk 5:31,32).

Jeesus vertaa syntiä myös sairauteen. Hän ei tarkoittanut sitä, että olisi olemassa sellaisia hyviä ihmisiä, jotka eivät häntä tarvitse. Lääkäri kohtaa silloin tällöin potilaan, joka sairastaa vakavaa sairautta mutta ei halua myöntää tilaansa tai ei ymmärrä olevansa sairas. Jos sairauden tunto puuttuu, ihminen vahingoittaa itseään entistä pahemmin, koska ei ymmärrä hakeutua hoitoon eikä ota tarjottua hoitoa vastaan.

Ihminen, joka ei tunnista syntisyyttään, ei tarvitse Vapahtajaa. Jumalan sana on totuus ja valo, joka paljastaa todellisen tilamme, mikä monesti tekee tosi kipeää. Kirkkoisä Augustinus on sanonut: ”Sinä panit minut omien kasvojesi eteen, että näkisin, kuinka inhottava, kuinka ruma ja likainen, kuinka saastainen ja haavoja täynnä minä olin ”.

Tämän koki myös Pietari, kun Jeesus kutsui hänet seuraansa. Pietari sai nähdä kaksi Jeesuksen ihmetekoa. Pietarin anoppi parannettiin, mutta vielä pysäyttävämpi ammattikalastajalle oli suuri saalis, jonka Pietari sai Jeesuksen neuvosta tuloksettoman kalastusyön jälkeen.

Kun Pietari tajusi seisovansa pyhyyden edessä, hän huudahti. ”Mene pois minun luotani, sillä minä olen syntinen ihminen.” (Luuk 5:8) On vaikeaa myöntää olevansa syntinen Pyhän Jumalan edessä, mutta samalla se tekee meidät armoa tarvitseviksi ja ajaa meidät ristin luo.

Valmistauduin tiukalla aikataululla suureen tenttiin, johon oli luettava paksuja kirjoja. Olin varannut muutaman täyden päivän lukemiseen aamuvarhaisesta iltamyöhään. Puhelimen töpseli oli irrotettu seinästä, verhot pidin kiinni, en siivonnut, en tiskannut astioita, enkä edes sijannut vuodettani, vaan keskitin koko ajan lukemiseen. Olin suunnitellut palaavani arkeen, kun tentti oli ohi.

Kesken kuumeisen lukutouhun oveltani kuului koputus. Muutaman sekunnin mietin, avaanko ovea ollenkaan. Koko yksiöni oli sekamelskassa, astiakaapissa ei ollut enää yhtään puhdasta astiaa, jääkaapissa jäljellä pelkät valot ja tiskipöytä täynnä tavaraa.

Avasin kuitenkin oven, jonka takana seisoi kummitätini perheineen. He olivat tulleet Helsinkiin usean sadan kilometrin päästä. Minua nolotti! Ensimmäinen kerta, kun tätini tulee kylään minulle ja kotini on kuin kaatopaikka. Vierailu oli kuitenkin tärkeä. Mukaan tullut serkkuni oli juuri sairastunut leukemiaan ja näin hänet tuolloin viimeisen kerran tässä ajassa. Muutaman kuukauden kuluttua seisoin hänen ruumisarkkunsa vieressä.

Olin vähällä jättää sisään pyrkivät vieraat oven taakse sen vuoksi, että minulla oli kiire ja ennen kaikkea kotini oli niin siivoton. Jeesus kuvaa samantapaisen syyn siihen, miksi kaikki eivät ota sisään pyrkivää Jeesusta vastaan elämänsä. Joh 3:19-20 ” valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemasta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa, hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.”

Kun ollaan pimeässä, sotkut eivät näy. Pimeän turvin on helpompi jatkaa pahantekoa. Joskus armoksi erehdytään nimittämään hämärää, jossa lika ei näy. Pimeys ei ole armoa, vaan totuuden pakenemista.

Ihmisen omasta sisäisestä kokemuksesta on tullut todellisuuden mittari tänä aikana. Oikean ja väärän rajoja vedetään subjektiivisten kokemusten pohjalta. Sisäinen kokemus toimisikin mittarina, jos ihminen ei olisi langennut syntiin. Olemme arvokkaita Jumalan kuvina, mutta myös pahoja ja syntisiä. Tämä on kristillisen ihmiskuvan markkinoinnin suurin ongelma.

Olen usein kertonut kokemuksesta, joka teki minuun syvän jälkeen ja haluan sen myös tässä hetkessä jakaa. Olin kutsuttu prostituutiota käsittelevään paneelikeskusteluun. Kun kuulin tilaisuudesta tarkemmin, aloin jännittää sitä, sillä tajusin joutuvani vaikeaan tilanteeseen. Olin paneelissa ainoana prostituution vastustajana. Tilaisuus järjestettiin Kalliossa, lähellä markkinoita yhdessä kapakassa. Paikalla oli tulossa paljon mediaa. Illan päätähtenä oli nainen, josta oli julkaistu kirja nimeltä ”Kutsumushuora”. Pyysin ystäviltä esirukousta. Rukouksiin vastattiin yllättävällä tavalla. Kun saavuin paneelipaikalle, siellä oli käynnissä hässäkkä. Etukäteen ilmoitettu alan ammattilainen ei päässyt vankilasta ajoissa lomalle ja häntä tuurasi pikavauhtia paikalle kutsuttu kollega.

Paneeli alkoi ja puheenjohtaja kysyi juuri sen kysymyksen, jota odotin: Miltä sinusta tuntuu, kun on sellaisia, jotka tuomitsevat sinun ammattisi ja pitävät sitä muita huonompana? Nainen yllätti yleisön. Hän ei ryhtynytkään puoltamaan prostituoitujen oikeuksia ammattiinsa, vaan kertoi lopettaneensa sen, koska oli tullut hiljattain uskoon. Hän kertoi alusta lähtien ymmärtäneensä sen Jumalan tahdon vastaiseksi, mutta sanoi, että ”irti prostituutiosta en päässyt Mooseksen lain vaan Jeesuksen veren avulla.” Todistuksensa päätteeksi hän esitti kutsun: ”Jos täällä joku tietää rikkoneensa Jumalan tahtoa vastaan, voimme Päivin kanssa rukoilla puolestasi ja sinäkin saat uskoa syntisi anteeksi.” Hän tiivisti lopuksi sanomansa: ”Ainoa oikea paikka seksille on avioliitto, johon mennään neitsyenä ja jossa pysytään uskollisena kuolemaan asti.”

Tuli hiljaisuus ja puheenjohtaja rykäisi pari kertaa ja totesi, että tähän ei voi muuta kuin sanoa ”amen”. Kukaan ei enää puolustanut oikeutta prostituutioon. Naisen sanomana kristillisen avioliittoetiikan perusteesi oli tuhat kertaa vakuuttavampi kuin minun suussani kahdesta syystä. Ensiksi hän paljasti, että jokaisen ihmisen omatunto pohjimmiltaan todistaa kristillisen ihmiskuvan puolesta. Ja toiseksi vasta ristiltä avautuvasta evankeliumista, armon sanomasta käsin uskallamme kohdata ja tunnustaa syntisyytemme.

”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän teki meidän tähtemme synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2 Kor 5:21) Ristillä tapahtuneessa ihanassa vaihtokaupassa Kristus otti vastuulleen kaikki syntimme ja kaiken pahuutemme sekä niiden rangaistuksen, kuoleman. Samalla hän lahjoitti meille oman synnittömyytensä, pyhyytensä ja vanhurskautensa, jonka palkkana on iankaikkinen elämä.

Ansaitsematonta armoa on vaikea käsittää, sillä se on inhimillisessä elämässä vierasta. Tasavallan presidentillä on mahdollisuus armahtaa rikollinen kärsimästä tuomiotaan. Olin ministerinä neljän vuoden ajan presidentin esittelyissä käsittelemässä asiakirjoja, joissa perustellaan, millä perusteilla tai ansioilla joku armahdetaan ja toinen ei. Jumala sen sijaan armahtaa itsensä tähden, siihen ei tarvita mitään sinuun tai minuun liittyvää perustelua. Jumalan armo on täydellinen Jeesuksen ristin tähden. Hän vakuuttaa: ”Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.”

Juhannusaaton mökkijuhlaan valmistin ruokaa vieraillemme reilusti yli tarpeen ja pohdin ääneen, minne saisin tungettua toisen pellin uunikalaa, kun jääkaappi oli jo aivan täysi. Kuusivuotias tarkkaili keittiössä tilannetta ja ehdotti: ”Voisihan sen heittää järveen, niin toiset kalat voisivat pitää sille pienet hautajaiset.”

Lapset saattavat pohtia luontevasti ja luovasti kuolemaa. Oman elämän rajallisuus ja kuoleman väistämättömyys ovat arjessamme kuitenkin usein kaukaisia ja vieraita, vaikka kuolemaa paljon näemmekin.

Me tarvitsemme Jeesusta ennen kaikkea siksi, että me kaikki kuolemme. Kun kerran luin evankeliumikirjat läpi pikaluvulla – romaanin tapaan -, hätkähdin, miten paljon Jeesus puhuu kuoleman jälkeisestä todellisuudesta. Hän kerran toisensa jälkeen varottaa kadotuksesta ja kertoo taivaasta.

Apostoli Paavali sanoo: ”Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.” (Room 8:83). Jumala ei jäänyt kylmänä seuraamaan kärsivän ihmisen tuhoutumista, vaan tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä. Kristus ei luopunut jumaluudestaan syntyessään ihmiseksi, mutta hän ei myöskään luopunut ihmisyydestään noustessaan ylös, vaan hän on edelleen ihminen.

Ristiinnaulittu, syntiemme vuoksi kuollut, ylösnoussut Jeesus ”aina elää rukoillakseen meidän puolestamme”, kuten heprealaiskirjeen kirjoittaja (Hebr.7:25) muotoilee. Veljemme Jeesus, istuu Isän Jumalan oikealla puolella Herrana ja Kuninkaana, mutta hän säälii meitä, ja elää mukanamme ahdistuksissamme, aivan niin kuin hän teki kulkiessaan täällä 2000 vuotta sitten ihmisten keskellä. Koska hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, hän voi auttaa kiusattuja ja sääliä meidän heikkouksiamme. Psalmissa sanotaan ihanasti: ”Meillä on Jumala, Jumala joka auttaa ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.”

Kukaan meistä ei tiedä, mikä on viimeinen päivämme, mutta sen tiedämme, että nyt on pelastuksen päivä, nyt on oikea hetki turvautua ristillä ansaittuun armoon. Apostoli Paavali kehotus on ajankohtainen meille tänäänkin: ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan, niin ettei se jää turhaksi.” 2. Kor. 6:1.

Kukaan ei voi synnyttää uskoa itseensä. Vain Jumalan Pyhä Henki voi saada aikaan uskon ihmeen ihmisen sydämessä. Voit aivan tällä hetkellä yhtyä mielessäsi rukoukseen: ”Tule Herra Jeesus sydämeeni, anna kaikki syntini anteeksi, kirkasta minulle itsesi ja rakkautesi.” Jumalan sanan lupauksiin vedoten Jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi!

PÄIVI RÄSÄNEN, kansanedustaja, kirkkovaltuutettu, ex-kirkkoministeri (2011-2015)