Patmos-blogi

Paljonko uskoa tarvitaan?

Reijo Telaranta Patmos Lähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja, talousneuvos Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on myös toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtajana. Reijon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi
Julkaistu:

Paljonko on riittävä määrä uskoa? Millainen määrä uskoa pelastukseen tarvitaan?

Niagaran putouksen vaijeria pitkin vuonna 1859 ylittänyt Charles Blondin, hänen rohkea  managerinsa Harry Colcord sekä jylisevän putouksen äärellä tapahtumaa seurannut suunnaton väkijoukko avaavat näihin kysymyksiin mielenkiintoisia näkökulmia.

Valtava ihmisjoukko seisoi katsomassa, kun Charles Blondin käveli vaijeria pitkin kuohuvan ja rajuilman lailla jylisevän Niagaran putouksen yli. Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla sijaitsevan putouksen yli oli vuonna 1859 jännitetty lähes 50 metrin korkeuteen neljänsadan metrin mittainen vaijeri.  Ylitettyään putouksen useaan kertaan vaijeria kävellen Charles Blondin teki jotain vieläkin hurjempaa. Hän tasapainoili vastarannalle  työntäen vaijeria pitkin kottikärryä, jossa oli painava sementtisäkki.

Palattuaan lähtörannalle kansanjoukon luo Charles Blondin kysyi: ”Uskotteko, että voisin tehdä melkein mitä tahansa vaijerilla kävellen?”

”Kyllä!” ulvoi väkijoukko innoissaan.

”Uskotteko, että voisin jopa viedä ihmisen kottikärryillä putouksen yli toiselle rannalle?” Blondin kysyi.

”Kyllä!” kaikki huusivat innoissaan.

“Voisiko joku teistä istua kyytiin, niin pääsemme lähtemään?” Blondin kysyi. Vapaaehtoisia ei ilmaantunut. On helpompi uskoa sanoin kuin teoin.

Charles Blondin todella vei ihmisiä Niagaran yli, kerran jopa selässään kantaen. Moniko uskoo, että tuo henkilö oli joku sattumoisin hurraavan yleisön joukosta poimittu? Mies, jonka Blodin kantoi, oli hänen managerinsa Harry Colcord. Ylitys onnistui vain siitä syystä, että Colcord tunsi hyvin Blondinin ja saattoivat siksi rauhallisin mielin luottaa häneen.

Kertomus avaa kaksi mielenkiintoista näkökulmaa siihen, mitä usko on.

Suuri hurraava joukko vakuutti uskovansa, että Blondin voisi viedä ihmisen kottikärryillä putouksen yli. Kun tosi paikka tuli, tuo usko osoittautui riittämättömäksi. Kukaan ei uskaltanut istua kottikärryihin.

Blondin ja manageri Colcord tarjoavat toisen näköalan uskoon. Colcord tunsi henkilökohtaisesti Blondinin, luotti häneen ja siksi uskoi itsensä ja elämänsä hänen käsiinsä.

Raamatussa puhutaan paljon uskosta. Evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesus ylisti joidenkin ihmisten uskoa. Toisia, kuten esimerkiksi myrskyssä pelkääviä opetuslapsiaan, Jeesus sitä vastoin saattoi nimittää vähäuskoisiksi.

Mikä on oikea, tai pitäisikö sanoa, riittävä määrä uskoa? Millainen uskon sankari minun on oltava, että pelastuisin helvetiltä ja saisin periä iankaikkisen elämän taivaassa?

Luotettavimman vastauksen me löydämme turvautumalla Jeesuksen omiin sanoihin. Johanneksen evankeliumin 3. luvussa Vapahtajamme ja Mestarimme puhuu uskosta ja sen merkityksestä.

Jakeissa 14 ja 15 hän liittää uskomisen omaan kuolemaansa ristillä:

“Ja niin kuin Mooses korotti käärmeen autiomaassa, niin on Ihmisen Poika korotettava, että jokaisella, joka uskoo häneen, olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:14-15)

Jakeessa 16 Jeesus kertoo kaiken takana olevan Jumalan rakkauden:

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)

Tämän ehkäpä Raamatun tunnetuimpiin kohtiin kuuluvan jakeen jälkeen Jeesus sanoo jakeissa 17 ja 18 vielä jotain samaan aikaan lohdullista ja järisyttävää:

”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa vaan sitä varten, että maailma pelastuisi hänen kauttaan. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita. Mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainutsyntyisen Pojan nimeen.” (Joh.3:17-18)

Näissä viidessä lyhyessä jakeessa mainitaan uskominen tai sen puuttuminen peräti viiteen kertaan. Miksi Jeesus puhuu niin usein uskosta ja uskomisesta?

Siksi, että usko on pelastuksen kannalta välttämätöntä. Usko on se voima, joka saa meidät hakeutumaan yhä tiiviimmin Jeesuksen seuraan, kuulemaan häntä, toimimaan hänen tahtonsa mukaan, oppimaan hänestä ja luottamaan häneen. Usko saa meidät seuraamaan häntä täällä ajassa. Uskon tähden me saamme kerran seurata häntä ajan rajan toiselle puolelle taivaan kotiin saakka.

Entä tuo jakeen kohta: ”joka ei usko, on jo tuomittu”?

Se, joka ei usko, tuomitsee itse itsensä. Kieltäytyessään Jeesuksen tarjoamasta pelastuksesta hän on tuominnut itsensä tielle, joka vie kadotukseen.

Vaikka olisit kääntänyt selkäsi Jeesukselle, niin tilanteesi ei silti ole vielä toivoton. Niin kauan kuin elät tätä armon aikaa, sinulla on yhä mahdollisuus vastata Jeesuksen kutsuun. Saat uskoa Jeesukseen jättämällä koko elämäsi Jeesuksen lävistettyihin käsiin. Hänen käsiinsä voit uskoa myös oman heikon uskosi ja jopa epäuskosi. Kun niin teet, Jeesus on voimallinen viemään sinut turvallisesti yli kaikkien elämän kuohujen ja kuoleman syvyyksien toiselle puolelle, kirkkauden rannalle saakka.

Siunausta, iloa ja rauhaa päivääsi, ystäväni!

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *