Patmos-blogi

Parasta Jeesuksen ilmestymisen jälkeen

Turkka Aaltonen Turkka Aaltonen on kirjailija ja evankelista.
Julkaistu:

Ostin ruokaa kaupasta, siinä luki ’parasta ennen’ ja aika tai ’viimeinen myyntipäivä’. Se oli sitten käytettävä lähiaikoina tai sitten se pilaantui. Elämme kirotussa maassa, jossa eivät päde paratiisin lait. Ruoka happanee, vesi saastuu ja ilma pilaantuu. Synti myrkyttää ihmiset. Myös ihminen on vain aikansa nuori, sitten alkavat jo iän tuomat vaivat ja rupsahtaminen. Pitäisi siis valmistautua kuolemaan.

Suurin osa ihmisistä elää jatkuvassa ”parasta ennen” tilanteessa suuren pelon ja epävarmuuden vallassa, ilman Jumalaa, ilman uskoa, ilman Jeesusta, ilman toivoa, ilman rakkautta. He kulkevat mieli täynnä tyhjänpäiväisyyttä, välinpitämättömyyttä ja turhuutta. He elävät, vaikka ovat hengellisesti kuolleita. He puhuvat ties mitä, ja johtavat vaikutuksellaan toisia samaan ”parasta ennen” pimeyteen. He ovat himojensa orjia, joita saatana kuljettaa narusta omaa tietänsä. Vallanhimoiset katkeroituneet hallitsijat ovat kaikkein vaarallisimpia, sillä he alistavat miljoonat ihmiset omiin suunnitelmiinsa, kärsimyksiin ja epätoivoon. He ajattelevat vain itseään. ”Parasta ennen” on suuri syntisten populaatio, valtaenemmistö, joka äänestää demokratian nimissä Jumalan sanaa vastaan aina ja kaikkialla. Nämä pilaavat maailman, ihmiset, lapset, nuoret, kaiken, kunnes itse tuhoutuvat.

On ihmisiä, jotka kantavat mielessään teemaa ”parasta ennen” ja sen jälkeen on vain kuolema. He siirtävät kääntymystään, parannusta ja katumusta synneistään aina eteenpäin, koska heillä on kaikenlainen roska sekoittamassa mieltään ja viemässä pimeydessä kohti kadotusta. Heidän ”parasta ennen” on pelkkää nautintoa, omistamista, valtaa ja asemaa, urheilua, politiikkaa ja pröystäilyä, vihaa ja tappelua. Heidän parhaansa on heidän huonoimpansa, heidän valintansa on väärä samoin kuin heidän kulkemansa tie, elämänsä elämä. Heidän ystävänsä ovat kaikki näitä ”parasta ennen” tyyppejä, pimeydenveikkoja, totuuden vastustajia, armottomia.

Tunnen monta uskovaa, jotka ovat olleet innokkaita Jeesuksen todistajia, elämänsä hänelle uhraavia ja vähään tyytyviä, kunnes jokin valinta on muuttanut heidän elämänsä suunnan. Heistä voidaan sanoa, että heidän uskonsa oli ”parasta ennen” sitä jotakin kompastusta.

Tunnen monta uskovaa, jotka rupesivat opiskelemaan psykologiaa, filosofiaa, teologiaa jms, kun pelkkä Jeesuksen seuraajana oleminen ei enää tyydyttänyt. Moni lahjakas taiteilija on siirtynyt maalliselle puolelle, kun sieltä saa menestystä, kunniaa ja rahaa. Moni kielsi armolahjansa ja kutsumuksensa, valiten itselleen vähän kunniakkaamman paikan kirkollisessa järjestelmässä. Ja kuulostaahan se hienommalta olla jokin korkea-arvoisempi titteli kuin pelkkä Jeesuksen oma tai evankelista? Mutta ensi rakkauden palava henki on samalla sammunut, kukaan ei enää tule uskoon heidän toimintansa kautta. Näiden onnettomien lausuntoja ja kannanottoja kristillismielinen media pursuaa.

Surullinen ryhmä ”parasta ennen” porukkaa on luopioiden valtava kansanvaellus. Heillä on omat jumalat, omat käsitykset, omat opit, omat johtajat, omat aikataulut, omat synnit. Heidän piirissään on yleistä viha, katkeruus, pettymykset, syyllisyys, katumattomuus, eriseuraisuus, ylpeys, itsekkyys. He eivät osallistu uskovien tilaisuuksiin, eivät välitä Raamatun ilmoituksesta. Heitä ärsyttää puhe parannuksesta, sillä se vaatisi heitä todelliseen puhdistukseen, rehellisyyteen ja Jeesuksen uhrin ja veren etsimiseen, kapuamiseen Golgatalle.

Joskus Jumala on antanut minun iloita ihmisistä, jotka todistavat Jeesuksen elämän virvoittavasta vaikutuksesta kohdallaan ja kodissaan. Heidän kohdallaan on tullut ilmeiseksi ”parasta jälkeen” Jeesuksen kohtaamisen, uudestisyntymisen ja hengellisen uudistuksen, taivaallisen johdatuksen, siunauksen, varjeluksen ja Jumalan yhteyden elämässään. Vaieten olen kuunnellut näiden tunnustuksia, todistuksia ja kertomuksia elämästä, kyyneleistä, etsinnästä ja löytämisestä. He ovat olleet tavallisia ihmisiä, ilman suurta kehystä, suuren Jumalan auttamia, siunaamia. Heidän suuri löytönsä on ollut Jeesus, taivaasta lähetetty syntisten pelastaja. Kristus loistaa heistä.

Aikoinaan papin pukuun tehtiin otsalle näkyviin teksti, jossa oli Jumalan antama takuuvarmuus. Kulta kuvasi uskoa, otsa taas edusti näkyvintä paikkaa ihmisessä, kaiverrus sen asian pysyvyyttä. ”Vielä tehtiin otsakoriste, pyhä otsalehti, puhtaasta kullasta ja siihen piirrettiin, niinkuin sinettisormusta kaiverretaan, kirjoitus: ’Herralle pyhitetty’” 2.Moos.39:30. Jokainen vastaantuleva saattoi nähdä otsalehden nimestä, kenen palvelukseen pappi oli kutsuttu. Nyt Pyhä Henki suorittaa saman asian ja todistaa meidän uskovien kutsumuksemme.

Nykyään Vapahtaja kirjoittaa Pyhässä Hengessä uskoviinsa ’Herralle pyhitetty’. Siinä on hänen sinettinsä, joka on taivaan passina. Sitä kysytään kerran siellä ikuisuuden ovella ennen kuin taivaan ovet aukenevat. Sinne ei pääse mitään epäpyhää, saastaista tai synnintekijää. Vain Jeesuksen veren puhdistamat ovat Herran luona.

Mutta pyhitetty ihminen on itsessään mitätön ja vaatimaton ei erikoisemmin erottuva tai näyttävä. Maailman mielestä ihan turha tyyppi, mutta Herralle rakas. Kristus on uskovan pyhitys, se ei ole hänen omaa työtään tai ponnistustaan. Pyhitetty kristitty lepää Herrassa ja hänellä on Jumalan rauha sydämessä.

Jeesuksen pyhyys tulee näkyviin arkipäivässä. Erikoisesti uskovan otsan eli järjen tulisi olla pyhitetty Herralle. Siitä olisi paljonkin hyötyä käytännön elämässä. Sunnuntai-pyhityksestä on vain vähän kunniaa Herran nimelle. Uskovan tavaramerkki on ”parasta jälkeen Jeesuksen ilmestymisen” ja ”kirkastuu oman minän kuolemassa”.

 

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.