Pelastuksen varmuudesta – Ullakon vanhat tavarat osa 5

JÄRJESTÄESSÄNI ullakkotilaa katseeni nappasi muutoissa kulkeneen pahvisen kartongin, jonka sisältöä en ollut vuosikausiin sen enempää muistanut kuin osannut kaivata.

Mutta nyt! Hyvänen aika, tässäkö ovat etsityt ja kaipaamani arvokkaat muistivihkoni!

Sydän sykki tunteissa, ja käteni vapisivat, kun kiireesti repäisin liimanauhoilla suljettua kartonkia auki.

Tässä ne olivat!

Vanhimmat muistiinpanoni niiltä vuosilta, jolloin aloin olla tietoisesti osallinen pelastuselämästä. Nuorukaisesta oli kasvamassa nuori mies – ja samalla tapahtui Hengen elämässä kypsymistä – ja syöksyä kristityn nuoren koko olemuksen kokemuksiin.

Pidin päiväkirjaa varttuvana nuorukaisena kokemastani ja ennen kaikkea pohtimastani.

Ja tässä ne olivat – vahakansivihot ja muut käteni kirjoituksia vastaanottaneet alustat ja arkit, aina niin sanottua kaupan käärepaperia myöten. Tekstiäni aina rippikouluani edeltäneeltä vuodelta alkaen.

ENSIO LEHTONEN sai taivaskutsun 1971.

Olin vuosina 1967-1968 kirjoittanut kaksi nuorisokirjan käsikirjoitusta, joista toinen painettiin otsikolla Viidakon kadonnut kansa. Kirjassa suomalaisperhe seikkaili jännittävissä kokemuksissaan eteläamerikkalaisessa Ecuadorin valtiossa. Miksi juuri siellä? Miksi ei paremmin tunnetussa Brasiliassa tai senkaltaisessa kohteessa?

Olin parin vuoden aikana sattuneesta syystä kirjaimellisesti ahminut kaikkea mahdollista tietoa Ecuadorista, koska tuossa valtiossa sijaitsi kristillinen lähetysradioasema Andien ääni. 

Tämä radioasema oli yksi siunatuimpia, tärkeimpiä raamattuopettajiani over the air. Asemalla oli myös ruotsinkielistä ohjelmaa – ja millainen olikaan johdatus: samainen Strängnäsin kaupunki, jossa äitini sisko asui, ja jossa vietin yhteen laskettuna useitten vuosien verran aikaani, oli pohjoismainen kontaktipiste Andien äänelle. Domkyrkopojkarnas radioklubb – Tuomiokirkkopoikien radiokerho toimitti ohjelmia ja touhusi varainhankintaa myöten Andien äänen parhaaksi.

MINULTA on kysytty, miten oma polkuni avautui kristillisen radiotyön piiriin.  Edellisessä kappaleessa luit vastauksen kaltaista.

Totean uskovani vankasti siihen, että Jumalalla on jokaista pelastamaansa ihmistä varten elämän tarkoitus ja ohjaava, ennalta kaavoitettu suunnitelma. Joskus – valitettavan harvoin – ihminen sallii tällaisen suunnitelman toteutuvan kohdallansa.  Joskus Jumala vaikuttaa olosuhteissa sillä tavalla, että ihmisellä ei ole ulospääsyä ennalta määrätystä elämän tiestä.

Kaksitoistavuotiaana aloitin radiokuunteluharrastuksen. Harrastus vei mennessään.  Saatuani kokea uusitestamentillisen uskon avautumisen, pidin itsestään selvyytenä, että jos sallin Jumalan johtaa, tavalla ja toisella olen tekemisisissä kristillisen radiotyön kanssa elämäni loppuun.

Osallistuminen tuomiokirkkopoikien radioklubin toimiin valaisi minulle kristillisen lähetysradion ihmeellisiä mahdollisuuksien maailmoja. Olin saanut tuossa vaiheessa taipumusta lukea ja opiskella Jeesuksen toisen tulemuksen totuuksia. Käsitin, että maailma olisi evankelioitava ennen kuin Jeesus tulee.

Minulle oli kuin hengitettävää happea ajatusmalli, jossa nimenomaan sähköinen viestintä muodostuu viimeisen sukupolven mahtavimmaksi massaevankelioimisen välineeksi.

Lähetysradio kertoo maapallon asukkaille Jeesuksesta – Jumala lupauksensa mukaan sallii uskon tulevan kuulemisesta – ja valittujen täysi luku tulee sisälle pelastukseen.

Usko tulee kuulemisesta – näinhän Uusi testamentti julistaa – ja kuuleminen: eikö se valtavimmillaan ja laajimmillaan ole löydettävissä juuri sähköisten aaltojen maailmassa?

JUMALALLE ylistys ja kiitos: tänään sähköinen lähetystyö ei ole vain kristillisen uskon alkeitten käännyttävää julistamista – satelliittiverkostot tarjoavat suorastaan ylen paljon kuuntelijalle syvällistä ja raamatullisesti ja teologisesti tarkkaa opetusmateriaalia. Esirippujen takana löytyvät seurakunnat, joissa pääopettajina toimivat ihmiskunnan eri kielillä opettavat radiopastorit. Seuraavassa esimerkki tai kaksi juuri toteamastani.

Billy Grahamin saarnoja radioidaan sellaisessa kielipatteristossa, että oikein on todeta yhden ainoan saarnaajan julistuksen peittävän tulkattuna 4/5 maailman kielialueista.

Ja missä radiota ei voi kuunnella, sielläkin Grahamin saarnat kaikin mahdollisin käännös- ja julkaisumenetelmin saavuttavat lukemattomat sadat miljoonat.

Maailman laajin ja kielialueita ajatellen levinnein kirkko- tai herätysliikkeellinen radio- ja sähköinen medialähetystyö on St. Louisissa pääpaikkaa pitävän fundamentalistisen Missouri synodin luterilaisen kirkon Luterilainen tunti ohjelma. Muistelen, että Radio Dein alkuvaiheissa tätä USA:ssa valmistettua ohjelmaa radioitiin suomenkielisenä.

MERKINNÄT ja kirjoitelmat ullakon kätköistä löytyneissä vahakansivihoissa harppaavat ajassa. Ja sitten! Avaan vihkoa, joka edustaa aikamoista aikaloikkaa – sillä kirjoittaessani olen jo palkkaa nauttiva toimittaja-aloittelija Ensio Lehtosen palveluksessa. Ykkösvastuuna minulla oli Lasten Kuvalehden kokoaminen ja toimittaminen painokuntoon. Rinnalla kulkivat muut ”sivutyöt”: Kipinän epävirallinen toimitussihteerin työ, ja mitä milloinkin suuresti kunnioittamani, hengelliseksi isäksi jo vuoden, parin työsuhteessa muotoutunut Ensio Lehtonen näki hyväksi minulle uskoa.

Muuten: todettakoon, että päätoimittaja Lehtonen tiedosti ja arvosti kiinnostustani toimitustyöhön, mutta kohdallani käsitti, ettei metsää lähdetä kaatamaan ilman koulutusta ja työkalujen hallintaa.

Lehtonen omisti suhteita erilaisten julkaisujen toimitusmaailmoihin. Hän järjesti minulle eräänlaisen lehti- ja toimittajaopin yksityisoppilaan aseman joissakin toimituksissa. Pääsin osalliseksi alan parhaimpien taitajien opetuksista.

Mainitsin edellä, että ykkösvastuunani oli Lasten Kuvalehden toimittaminen. Lehtonen oli alusta alkaen tarkkana ja vaativana opettajanani, mitä tuli lasten lehteen hyväksyttävän teksti- ja kuva-aineiston valitsemisessa.

Alussa istuin kolmatta kuukautta Lehtosen työtiloissa Päivölän Nuorisokylässä Keravalla ja seurasin vierestä, kun johtajani taittoi offsetpainoon menevää lehteä.

Lehtonen oli jo helluntaivuosinaan Ristin Voiton julkaisujen päätoimittajana ja herätysliikkeen kustannusyhtiön johtajana toimittanut Hyvä Paimen lasten lehteä.  Merkittävänä apuna Lehtosella oli tuolloin Seppo Launis, ihmeellinen taitoniekka taiteitten ja yleensä kauneuden maailmoissa. Seppo oli Ilmo Launiksen veli, tuon legendaarisen Töölön seurakunnan papin, jonka dioilla kuvitetut näytelmäraamattutunnit ja matkakertomukset Pyhästä Maasta olivat Helsingin kristikunnan ihailun ja puheitten aiheena eritoten joulun ja pääsiäisen aikoina. Itsekin muistelen seisseeni kirkkoväen tukahduttavassa paljoudessa milloin parvekkeelle johtavilla portailla, milloin eteisen tiloissa etenkin pääsiäisyön kuvasanomajuhlassa.

JOITAKIN vuosia sitten osallistuin kutsuttuna kristillisten media-ihmisten paneeliin. Aiheena oli työympäristö ja sen vaikutukset työntekijään. Selvitykseksi vielä mainitsen, että kysymyksessä oli kirjallisen ja kustannus- sekä lehtimaailman piirissä kokoaikaista työtä tekevien tapahtuma.

Kuuntelin kuvauksia kollegoitten työympäristöistä, esimiehistä ja sellaisesta. Joksikin hetkeksi putosin paneelista ulos, omiin maailmoihini, joissa muistelin Ensio Lehtosta ja omaa aikaani Kuvan ja Sanan toimitusharjoittelijana. Mikä olen minä, että Jumala soi minulle sellaisen nuoruuden ja kasvuympäristön, jossa sain ennen kaikkea oppimallani kirjoitus- ja painotekniikalla luoda sitä työtä, joka tänään tunnetaan Patmos-nimikkeen käyttäjänä.

Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? (Ps. 8:4-5).

Daavidin virttä voinemme hyvällä syyllä tulkita niinkin, että tekijä on siinä ilmi tuonut mietteitään Jumalan suuruudesta Luojana ja kaikkeuden Kaitsijana. Mietteitten kohteena on myös Jumalan ihmeellinen huolenpito pientä ihmistä kohtaan.

Epäuskon ja omahyväisyyden tilassa ihminen on omasta mielestään pätevä, kaikkeen riittävä. Jumalan suuruutta hän ei tunne. Enemmistö ihmiskunnasta elää jossakin tasossa tällaisessa itsepetoksessa ja katteettomassa illuusiossa.

Te tulette, niin kuin Jumala, tietämään hyvän ja pahan.

Raamattuansa osaava tietää, että edellinen lainaus on käärmeen puheesta paratiisin puutarhassa – kuulijoina ensimmäinen ihmispari.

Kuningas Daavid katseli tähtiavaruutta.

Katsoessaan hän alkoi ihmetellä, miten on mahdollista, että suuri Luoja ottaa huomioon tomuhiukkasen maaplaneetalla – lähettää tätä pelastamaan iankaikkisesta kadotuksesta oman Poikansa – ja sitoutuu pitämään isällistä huolta  – ja ilmoittaa haluavansa johdattaa uskovansa halki elämän taistelujen ja kiusausten  vaellustien päätökseen – taivaalliseen Jerusalemiin.

Raamattu toteaa tässä maailmassa olevan paljon jumalia ja herroja (1. Kor. 8:5).  Näillä tarkoitetaan epäilemättä henkimaailman ruhtinaita, erityisesti niitä, jotka toimivat Jumalan tahdon vastaisella linjalla. Näiden talutushihnassa massat kulkevat nyt, lopun ajassa, niin kuin on ennalta ilmoitettukin tapahtuvan. Apostoli Johannes ennusti pyhän profetian hengessä koko maailman olevan pahan vallassa (1. Joh. 5:19). Erityisen totta tämä on oleva sen sukupolven tuntumassa, joka joutuu kokemaan kahden vallan yhteenoton harmagedonilaisessa merkityksessä.

Tunnustettava on – Jumalan kansan häpeäksi – että vielä niillekin, jotka tunnustautuvat Jumalan omiksi, tämän maailman ruhtinas usein on suuri tekijä –  hänen valtaansa uskotaan, häntä pelätään, ja hänestä puhutaan jopa useammin ja enemmän kuin kaiken Luojasta ja Jumalasta.

Ei ole hyvä, jos ihmisellä on pieni Jumala ja suuri paholainen. Tai sanoisinko sen näin: ei ole hyvä, että Jumalan nimeä lausutaan etupäässä kirouksissa – ja Jumalan vihollisen nimeä huudetaan jatkuvassa vanassa.

Ensio Lehtonen tapasi sanoa: Voitokas se, jolla on suuri Jumala ja pieni paholainen.

MITEN vähäinen onkaan pimeyden valta, kun sen oikein ymmärtää!

Jumala Kristuksen kautta riisui pimeyden vallat aseista ja sai näistä riemuvoiton.

Kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Kristus kukisti sen, jolla oli kuolema hallussaan – perkeleen.

Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen pääsemme rauhaan ja sovintoon Jumalan kanssa.

Paholainen ei pelota kristittyä. Toisaalta: huolettomuuteen ei ole varaa, sillä vihollinen on Sanan mukaan tuhansien kadottavien juonien mestari.

Ottamalla vastaan Jeesuksen saamme voiman tulla Jumalan lapsiksi, joilla on sisimmässään Jumalan, Isän, lahjana lapseuden Pyhän Hengen todistus, rauha, apu ja lahjat.

Jumalan suuruus ei pelota, vaan herättää suurta turvallisuuden tunnetta ja iloa.

Nostakaa päänne – Jeesus sanoo – sillä teidän lopullinen pelastuksenne lähestyy.

Pieni ihminen on korotettu valtavan suureen asemaan, kun hän on päässyt taivaan ja maan Kaikkivaltiaan Jumalan lapseksi.

Me olemme – sinä olet! – Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä. Tämä ei merkitse vähempää kuin sitä, että sinä jaat Kristuksen kanssa Hänen perintöänsä, Hänen lahjojansa.

SIUNATUKSI lopuksi, kuten on kirkkokielessä tapana sanoa – tässä sinulle, blogiystäväni, sana, jonka varassa elät ja kestät perille:

”Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.”  (Ps. 2:7-8).

Rohkenen toivoa – ja anon Isältä! – että sinä käsität psalmin sanan mahdottoman, mutta sittenkin todellisen totuuden kohdallasi.

Jumala lupaa sinulle rukousvastauksena kokonaisia kansakuntia.

Siksi! Etkö uskallakin uskoa, että Hän antaa sinulle pelastukseen myös kaikki rakkaasi ja läheisesi, joiden esirukoilija olet!

Ano heidät nyt! Jumala on herkkä rukouksillesi, ystävä.