Patmos-blogi

Perintöosa ihanassa maassa

Turkka Aaltonen Turkka Aaltonen on kirjailija ja evankelista.
Julkaistu:

Katsoessamme tänään ympärillemme voimme iloita kiitollisin mielin tyytyväisinä vaikka näkemämme ei miellyttäisikään – se on uskoa näkymättömään Herraan. Mutta ilmeisesti suurin osa ihmisistä odottaa vain näkyvää herraa, muutosta paratiisimaisempaan suuntaan – ihanaa maata?

Ernesti Hentunen, syntyi 1800-luvun lopulla pietarilaiseen työläisperheeseen. Hän opiskeli lakia ja valmistui tuomariksi ja oli innostunut poliittisesta vaikuttamisesta. Hän toimi mm. Inkeri-lehden toimittajana Pietarissa, sekä kielten opettajana Kristiinankaupungissa, Nurmeksessa ja Terijoella. Hän oli myös vähäosaisten oikeusasiamiehenä Helsingissä. Hänellä oli vasemmistolainen aatemaailma ja siksi joutui monenlaisiin kahnauksiin toisinajattelijoiden kanssa. Hän perusti Radikaalisen Kansanpuolueen ja tarjosi yhteistyötä äärivasemmistolle siinä onnistumatta. Hän perusti lehdet Totuuden Torvi, joka oli sensaatiouutisten sanomalehti, ja ilmestyi 1928-1958. Lisäksi hän perusti lehdet Kovaääninen, Minä Ulvon ja joululehti Orjan Joulukellot.

Hentunen joutui poistumaan 1933 Suomesta ulkomaille välttääkseen eräästä lehden jutusta saamansa vankeustuomion ja niin lehtien ilmestyminen keskeytyi 12 vuodeksi. Hentusen asenne oli samalla kääntynyt vasemmistolle vihamieliseksi. Hän nimitti Suomea “Kekkoslovakkiaksi”.

Vuonna 1945 Totuuden Torvi-lehti alkoi taas ilmestyä ja kohdistua etenkin kommunisteja, YYA-sopimusta ja Neuvostoliittoa vastaan. Hentunen oli sota-aikana vangittuna ja kotiarestissa ja sai 1949 sakkoja lehden Neuvostoliiton vastaisesta kirjoittelusta. Hän kirjoitti kerran lehdessään: “Puolet kansanedustajista on hulluja”, ja kohta asiaan vaadittiin oikaisua. Seuraavassa lehden numerossa hän ilmoitti: “Puolet kansanedustajista ei ole hulluja”. Hentunen kävi sanoilla lähes kaikkien ihmisten kimppuun, varsinkin poliitikkojen ja virkamiesten, joiden hän väitti olevan sivistymättömiä.

Hentunen oli aikansa populisti, joka ei kuitenkaan saanut osakseen kaipaamaansa kansansuosiota, vaikka pitikin isoa ääntä ja oli hyvin aktiivinen vaikuttaja. Hän oli yksinäinen taistelija, joka etsi totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Hän löysi yhteiskunnan virheet ja puuttui niihin ärsyttävällä tavalla. Mutta varsinaisia pysyviä muutoksia hän ei saanut aikaan.

Kristillisessä kentässä olen usein kohdannut vähän samantapaisia tyyppejä. Heillä on suurena visiona muuttaa kirkkoa mieleiseensä suuntaan, saada uudistuksia aikaan herätysliikkeessä, laittaa oma koti uuteen uskoon. Aikansa he ovat aktiivisia, innostuksesta pakahtuneita ja täynnä voimaa, joka pursuaa ulos yli vuotavasti sanatulvana ja julkisina kannanottoina, tiukkana arvosteluna ja tyrmäävinä tuomioina.

Sitten he väsyvät, kyllästyvät, tulevat kyynisiksi ja vetäytyvät nurkkaansa kuin turpiinsa saanut nyrkkeilijä. Heidän syyttelevä äänensä vaimenee. Heidän uskonsa Jumalaan on samalla käynyt hyvin ohueksi, se ei kestä vastoinkäymisiä, koettelemuksia, epäonnistumisia, heikkoutta, sairautta, vajaavaisuutta, yksinkertaisuutta, tapahtumattomuutta, pelkkää esirukousta. Samalla usko näkyviin muutoksiin kutistuu koko ajan ja tilalle alkaa tulla oman turmeluksen ja syntisyyden tajuaminen. Vähitellen käy niin, että he ovat ihan pimeydessä, tyhjiä ja tarkoituksettomia, epätoivoisia ja yksinäisiä. Heistä tuntuu, etteivät he kelpaa kenellekään, kukaan ei ymmärrä heitä?

Uupuneen syntisen olisi hyvä lukea Raamatusta Ps.16:1-3 “Daavidin laulu. Varjele minua, Jumala, sillä sinuun minä turvaan. Minä sanon Herralle: “Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää”; ja pyhille, jotka maassa ovat: “Nämä ovat ne jalot, joihin on koko minun mielisuosioni.” Siinä uskova näkee Herrassa Jeesuksessa ainoan hyvänsä ja tukeutuu uskossa häneen. Mutta kuinka pitkän matkan ihminen joutuukaan usein tekemään päästäkseen tähän luottamukseen. Kaikki muu vaihdettuna Jeesukseen on vakava päätös, uskonratkaisu ja itselleen kuolemisen paikka. Kun ajallinen väistyy ikuisuuden näkyjen tieltä, alkaa usko ja taivaan tie. Mutta meissä olevan vanha ihminen kauhistuu tällaista – aina!

Poliittiset vaalit ja muu vallankäyttö heijastavat synnin valtavaa rehottamista, epäjumalien palvontaa ja ihmiskunniaa. Liian moni uhraa tällaiseen koko elämänsä ja on valmis kuolemaan aatteensa puolesta ilman elävää Jumalaa. Tuskaa täynnä on sen tie, joka valitsee vieraan jumalan ja vääriä valintoja pursuavan elämä. Apua ei tule idästä eikä lännestä, ei ihmisistä, eikä tavarasta, eikä omasta turmeltuneesta sydämestä.

Mutta on aivan toisenlaista löytää yhteys Jumalaan ja kuulla evankeliumin kutsu hänen valtakuntaansa, ihanaan maahan, joka on aivan päinvastainen tämän maailman valtakuntien ja hallitsijoiden kanssa. Se on rauhanruhtinaan hallinta-alue, jossa vallitsee taivaallinen rauha. Se on anteeksisaamisen ihana kokemus Herran Hengessä, joka liittää sielun taivaaseen. Se on Jeesuksen viisauden täyttämä ilmapiiri, jossa uskovaa opetetaan, johdatetaan ja varjellaan. Se on Vapahtajan testamenttaama perintöosa jokaiselle, joka vastaanottaa hänet elämäänsä ja sydämeensä. “Monta tuskaa on niillä, jotka ottavat vieraan jumalan; minä en uhraa niille verta juomauhriksi enkä päästä huulilleni niiden nimiä. Herra on minun pelto- ja malja-osani; sinä hoidat minun arpani. Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.”Ps.16:4-6.

Olin vierailulla Toijalassa alkoholisitien hoitokodissa. jonka kunnostamistöissä olin aikoinaan 80-luvulla mukana joitakin vuosia. Monenlaista oli myöhemmin rakennettu, korjattu, työ oli laajentunut. Henkilökuntaa oli lisätty, asiakaspaikkoja tullut lisää, oli hankittu uusia kulkuneuvoja ja koneita, rakennettu työhalleja, raha oli riittänyt ja talous oli kunnossa.

Yritin muistella talon alkuaikoja ja sitten katseeni viivähti juhlasalin seinällä. Olin tuonut sinne aikoinaan Helsingistä hienon taulun, vanhan taulun, jonka tekijää en tuntenut. Se oli lahjoitettu siellä rukoushuoneen seinälle joskus ennen sotia ja sieltä se oli joutunut myöhemmin hylättynä varastoon, josta sen löysin. Pari metriä pitkä taulu oli pohjustettu mustalla sametilla, johon oli kauniisti ommeltu kullanvärisellä langalla suurin kirjaimin teksti: Jeesus sanoo: Katso minä tulen pian! Ilm.22:7.

Mutta nyt se oli poissa, minne varastoon lie taas joutunut? Ilmeisesti kodin toiminta ei enää kaivannut tämän kaltaista julistusta? Vahinko! Minusta se oli tavattoman kaunis ja puhutteleva, aina ajankohtainen. Sen sanoma ei kelvannut ihmisille, vai oliko se liian hengellinen?

Joskus uskovallakin on kiire toimintaan ja liikkeelle ja tuntuu siltä, että vain touhu tuo tunnelmaa ja tarpeellisuutta arkeen. Mutta touhuiluun väsyy, ellei se ole Herrasta, ellei Jeesus ole sen alku ja loppu, ellei se ole hänen johdattamaansa. Kaikki hengellinen toiminta olisi syytä alkaa aina vaikenemisella ja kuuntelemalla Herraa. Kyllä ne toiminnan muodotkin sitten löytävät paikkansa ja aikansa. Jumalan valtakunta kun on rauhaa ja iloa Herrassa. Kristus on neuvonantaja ja hänen neuvonsa ovat parhaat. Hänen neuvonsa vievät sielun Jumalan tuntemiseen. Jeesuksen usko on ainutlaatuinen Jumalan ojennettu käsi syntisen avuksi.

Herran kanssa ihminen selviää kaikista elämän murheista ja saa taivaallisen talutuksen ihanaan maahan. “Minä kiitän Herraa, joka on minua neuvonut; yölläkin minua siihen sisimpäni kehoittaa. Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.” Ps.16:7-9.

Lapsuuteni maisemissa Turussa oli rakennettu Karjalaiskylän nimellä tunnettu kaupunginosa, jonka läpi kuljin kouluun joka päivä. Se oli silloin uusi asuinalue sodan jaloista Karjalan alueelta lähteneille siirtolaisille, evakoille, jotka olivat joutuneet luopumaan kodeistaan. Siellä asui monta luokkatoveria kouluaikanani, enkä koskaan edes ajatellut heidän kulttuuritaustaansa. Mutta joskus aikuisten keskusteluissa kuulin voimakkaita kannanotttoja ihmisryhmistä, mutta en ymmärtänyt sellaisten asioiden koskevan minua tai kavereitani.

Toinen minulle käsittämätön alue oli politiikka, joka jakoi ihmiset eri toisiaan vastaan oleviin ryhmiin. Vielä jouduin opettelemaan itselleni uuden ihmisten jakoperusteen, se kulki lahjakkaiden ja lahjattomien, rikkaiden ja köyhien, taitavien ja avuttomien välillä. Ystäviini kuului kumpiakin. Erikoisen ryhmän ystävistäni muodostivat eri tavoin hylätyt ihmiset, jotka on pois potkittu ja jätetty oman onnensa nojaan. Syyt olivat olleet moninaiset.

Näitä sitten sulattelin nuoruuteni vaiheissa ilman mitään suurempia tunnetiloja. Mutta uskoon tuloni myötä menin mukaan seurakuntaan, joka koostui sekalaisesta joukosta. Vuosien varrella oli pakko luopua käytännössä Raamatun ajatuksesta yksi uskovien lauma, koska kristillinen kenttä Suomessa oli niin hajanainen ja uskovien yhteyttä koemme vain ajoittain. Mutta silti se on aina rukouksessamme. Ajattelen, että taivaassa kaikki on toisin, siellä on ihana maa, perintömaa.

Nykyään samat elementit ilmenevät kirkossa ja seurakuntakin on aina enemmän jaettu myös ikäryhmien pohjalta, eikä ole mitään kaikkia kokoavaa yhtä yhteistä seurakunnan kokousta. On siis tartuttava Vapahtajaan kiinni ja roikuttava hänen viittansa helmassa kuin hukkuva aavalla merellä. Se näky avaa yhteyden Jeesukseen uudella tavalla ja sydän tulee iloiseksi. Siinä sielu näkee kaiken olevan Herran käsissä nyt ja aina. “Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.” Ps.16:10-11.

Sinä, Herra, olet asettanut meille ajat ja rajat, joita emme voi ylittää. Kuitenkin ihmiset taistelevat täällä vallasta ja maasta, ja kaikenlaisesta ajallisesta, kunniasta, vallasta, rahasta ja vanhasta tavarasta. Avaa ihmisten silmät näkemään sinun maasi, sinun taivaasi, sinun lahjasi ja kunniasi. Auta luopumaan turhista tavoitteista ja asioista, jotka eivät kuulu meille, joita emme tarvitse, joita on hyvä välttää. Opeta ajattelemaan ja sanomaan Daavidin tavoin: “Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää” Kiinnitä sydämet Golgatan uhriisi, että aina uskossa pitäisimme sinut, Jeesus, kaikkein tärkeimpänä, katselisimme ylönousemusolemustasi ja odottaisimme sinua tulevaksi lupauksesi mukaan noutamaan ihanaan maahan, perintömaahan.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *