Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

Iltalehden mukaan:

”Helsingin piispa Laajasalo korostaa Iltalehdelle, että raamatuntutkimus on hyvin selkeästi osoittanut, että Raamatussa oleva homokielteisyys viittaa johonkin aivan muuhun kuin siihen, miten homoseksuaaliset suhteet nykyään ymmärretään. – Raamatun aikana ajatus tasa-arvoisesta, vapaasta ja rakkauteen perustusvasta homosuhteesta oli vieras. Raamatussa mainittu homoseksuaalisuus liittyi epäjumalanpalvelukseen, joukkoraiskauksiin, epätasaveroisiin poikien ja aikuisten miesten suhteisiin tai yleisesti häpäisyyn. Niitä on syytäkin vastustaa, piispa toteaa.”

Laajasalo on väärässä.

Tutkimuksen valossa asia on juuri päinvastoin. Tutkimus on laajaan antiikin aikaa koskevan tosiasia-aineiston valossa kiistatta osoittanut, että Raamatun aikana tunnettiin rakkauteen perustuvat tasa-arvoiset homosuhteet siinä missä tänäkin päivänä.

Olen kirjoittanut tästä laajemmin blogissani Kirkko ja Pride – Miksi homoteologiset argumentit eivät vakuuta? (Seurakuntalainen.fi 17.6.2019).

Jopa eräät homofiiliset tutkijat (esim. lesbo Bernadette Brootten) myöntävät tämän. Minulla on kirjahyllyssäni Luis Cromptonin kattava 500 sivuinen Homosexuality and Civilization. Crompton, itse homoseksuaali, toteaa:

”Erään tulkinnan mukaan, Paavalin sanoja ei ole suunnattu sitoutuneessa suhteessa eläville ’bona fide’ homoseksuaaleille. Mutta tällainen hyvää tarkoittava lukutapa vaikuttaa väkinäiseltä ja epähistorialliselta. Paavali, kuten kukaan muukaan tuon ajan juutalainen kirjoittaja, ei missään viittaa vähäisessäkään määrin hyväksyvänsä samaa sukupuolta olevien suhteita missään olosuhteissa. Ajatus, että homoseksuaalien keskinäinen kiintymys tekisi suhteesta hyväksyttävän, olisi ollut täysin vieras Paavalille ja kenelle tahansa juutalaiselle tai varhaiselle kristilliselle kirjoittajalle.”

Se, että suomalaiselta piispalliselta tasolta kierrätetään yhä 80-luvulta peräisin olevia kumoutuneita homoteologisia tulkintoja on osoitus tietämättömyydestä, johon ei piispalla olisi varaa, mikäli aikoo asiantuntevasti kritisioida kirkon ja koko kristikunnan perinteistä klassisen raamatullista näkemystä avioliitosta ja seksuaalietiikasta, johon Päivi Räsänenkin sitoutuu.

Monet kuvittelevat, että vain koska piispa lausuu jotain, hän tietää mistä puhuu. Aina ei kuitenkaan tiedä.

Laajasalon piispallinen sormen heristäminen vaikuttaa tekopyhältä, kun hän lehtihaastattelussa toteaa: ”– En kuitenkaan pidä sitä kirkon rakentamisena, että hän on vuosikymmenten ajan yrittänyt haastaa ja kyseenalaistaa piispoja. Kirkossamme piispan tehtävänä on kertoa kirkon kanta ja sillä tavalla toteuttaa opetusvirkaa.”.

Ketkä oikeasti ovat vuosikymmeniä yrittäneet haastaa ja kyseenalaistaa piispoja? Nekö, jotka Raamattuun, kirkon tunnustukseen, kirkkojärjestykseen, kirkkolakiin, pappisvalaan ja kirkon piispojenkin useaan kertaa ilmaistuun kantaan vedoten ovat halunneet pitäneet kiinni kirkon vomassa olevasta avioliittonäkemyksestä, vai nekö, jotka Laajasalon tavoin ovat viemässä kristikansaa ja julkisuutta harhaan tässä asiassa.

Piispa Jari Jolkkonen totesi MTV3:lle antamassaan haastattelussa jokunen vuosi sitten (MTV3 17.4.2016): ”Kirkkokäsikirjaan kuuluvassa avioliittoon vihkimisen kaavan pohjaohjeesta ja eri osista käy ilmi, että kirkollisessa vihkimisessä avioliiton osapuolina ovat ”sulhanen ja morsian” ja ”mies ja nainen”. Piispan ja tuomiokapitulin tehtävinä on muun muassa valvoa, että papit hoitavat tehtävänsä kirkon tunnustuksen, järjestyksen ja sen pohjalta annettujen ohjeiden mukaisesti. Tuomiokapituleille ja hiippakunnille ei ole säädetty toimivaltaa antaa kirkollisia toimituksia koskevia ohjeita, jotka poikkeaisivat kirkkojärjestyksestä tai kirkkokäsikirjasta…”  

Kannattaa lukea dosentti Timo Eskolan tuore asiantunteva blogi Onko tutkittavana Räsänen vai luterilainen kirkko? (Dosentin kammiosta 6.3.2020)