Patmos-blogi

Pyhä Henki eheyttää yhä

Jouko Koistinen Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020.
Julkaistu:

Päivän uutisotsakkeet huutavat: ”Eduskunnassa halua kieltää eheytyshoidot!” Eduskuntaan on menossa hyväksyttäväksi kansalaisaloite, jonka tavoitteena on kieltää toiminta, joka tähtää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien identiteetin ”eheyttämiseen”.

Mutta on se joka tapauksessa mahtavaa, että Pyhän Hengen parantavaa ja hoitavaa toimintaa ei eduskunta, ei hallitus, eikä edes punavihreät voi estää.

Uskovien on hyvä muistaa, että siellä, missä Pyhä Henki alkaa toimia, kuten alkuseurakunnassa, mikään ei voi sitä estää! Pyhän Hengen vaikutuksesta ihmisiä tuli uskoon. Pyhä Henki vaikutti senkin, että ihmiset tulivat synnin tuntoon, katumukseen ja tekivät parannuksen synneistään. Ihmiset menivät ja tunnustivat syntejään, taikuutta harjoittaneet kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden.

Ei ollut mitään eheytyskursseja, ei tarvittu muitakaan kursseja, eikä ollut edes koulutusta. Siitä huolimatta milloinkaan kristikunnan historiassa ei ole ollut sellaista menoa ja meininkiä, kuin oli alkuseurakunnassa.

Täysin henkilökohtaisena mielipiteenäni uskallan tuoda esille ajatuksen, että en välttämättä koe ainoaksi oikeaksi toimintatavaksi tuollaisia eheytyskursseja. Alkuseurakunnan aikana oli varmasti paljon seksuaalivähemmistöjä, enkä ainakaan itse Apostolien teoista löydä tietoa, että tuollaisia kursseja olisi pidetty.

Ei, vaan uskon siihen, että kun Jumalan Pyhä Henki saa uudesti synnyttää ihmisen elävään uskoon, Pyhä Henki alkaa näyttää ihmiselle Raamatun sanan valossa, mikä on oikeaa ja mikä väärää, mikä syntiä ja mikä ei! Ja Pyhä Henki myös aloittaa itse eheyttävän työn uskoon tulleessa ihmisessä. Eli itse uskon, että henkilökohtaiset sielunhoitokeskustelut ja esirukous saavat missä tahansa asiassa aikaan eheytystä, jota Pyhä Henki vaikuttaa!

Toki tietoa noista asioista voitaisiin tuollaisilla kursseilla jakaa, mutta itse pelkään, että jos osallistuja ei ole todella uudesti syntynyt, eheytyskurssin vaikutus voi jäädä hyvinkin hataraksi. Tähänkin pätee vanha sanonta, että kannettu vesi ei kaivossa pysy! Tarvitaan todella Jumalan parantavaa hoitoa, ja muuttavaa voimaa, jonka yksin Pyhä Henki voi vaikuttaa!

Jos tuolla eduskuntaan lähetetyllä aloitteella puolestaan pyritään siihen, että seurakunnissa ja yksittäisissä sielunhoitokeskusteluissakaan ei saisi rukoilla eheytymisen puolesta, jos joku sitä pyytää, niin silloinhan meille jää voimaan Raamatun ohje: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä!” Kun ajattelee sitä pimeyden henkeä, joka tässä ajassa saa yhä enemmän valtaa, niin en ihmettelisi, vaikka tuolla lakialoitteella tuollaiseenkin kieltoon vielä lopulta pyrittäisiin!

Mutta joka tapauksessa mahtava totuus on, että estetäänpä meiltä uskovilta eduskunnan, hallituksen tai jopa kirkkojemme taholta mitkä tahansa toimintaedellytykset, Pyhän Hengen läsnäoloa, voimaa ja vaikutusta mikään ei voi meiltä viedä!

Kun kristikunnan historiassa ovat olleet herätyksen ajat, mikään ei ole voinut sitä sammuttaa, ei edes kirkko monista kielloistaan ja jopa vainoamisestaan huolimatta! Omassa maassammekin herätyksen aikoina valitettavasti suurimpia esteitä on yritetty asettamaan juuri kirkon taholta. Kuitenkin Jumalan Pyhä Henki etsii aina kanavansa, joiden kautta se virtaa. Se on kuin korkealla vuorella olevat suuret vesimassat, joita yritetään padota, ettei ne pääsisi murtautumaan. Mutta Pyhää Henkeä ja sen muuttavaa toimintaa ei voi kukaan sitoa. Se etsii aina kanavansa, murtautuu läpi ja tulee lopulta kuin kosken pauhina raivaten esteet tieltään!

Jos tuo lakialoite kaikkine mahdollisine kieltoineen tulee voimaan, niin sanon jo etukäteen varoituksen: Olkaa varovaisia seurakunnissa ja hengellisissä yhteisöissä! Saatana tulee kyllä lähettämään ”urkkijoita” pariimme, jotka teeskentelevät uskovaa ja tulevat pyytämään meiltä eheytystä, jotta voisivat nostaa syytteen uskovia vastaan.

Ne iltalehtien uutiset, jotka ovat hehkuttaneet, että jopa viisi piispaa ovat allekirjoittaneet eduskuntaan menevän aloitteen, eivät ole sinänsä mitään uutta! Johan Stefanus joutui sanomaan aikansa hengellisille johtajille ennen marttyyrikuolemaansa: ”Aina te vastustatte Jumalan Pyhää Henkeä!” Sama kaava toistuu tässäkin ajassa!

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Dogma

    Alkuseurakunnassa homoseksuaalit lopettivat homoseksuaalisuuden harjoittamisen. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että heistä olisi tullut heteroita. Kaikki ihmiset eivät synny avioliittoon kelpaaviksi.

    Kun tekee parannuksen ja lopettaa samasukupuolisten himoitsemisen uskossa Jeesukseen Kristukseen ja käskyjä noudattaen, voi kaikenlaiset ihmiset pelastua. Paavalikin kertoi, että jotkut olivat ennen miesten kanssa makaavia miehiä, mutta nyt heistä on tullut puhtaita, koska he ovat tehneet parannuksen uskonsa tähden, eivätkä enää makaa miesten kanssa.

    ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.” (1 Kor 6:9-11)

    ”On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.” (Matt 19:12)