Patmos-blogi

Radio Patmos – Tuotantojohtajan ja ohjelmapäällikön pakeilla

Leena Metsämäki Leena Metsämäki on Patmos Lähetyssäätiön lähetysjohtaja. Hän on toiminut aikaisemmin 90-luvulla Patmoksen lähettinä Etiopiassa. Sen lisäksi hänellä on pitkäaikainen kokemus lähetystyöstä eri maissa.
Julkaistu:

Radio Patmos on lunastanut paikkansa kristillisten sähköisten medioiden joukossa maassamme. Vuonna 2013 perustettu radio kerää kuulijoita laajasti. Radio Patmoksen suuntaviivoista päättää ja sitä johtaa päätoimittaja Leo Mellerin rinnalla tuotantojohtaja Timo Uuspelto ja ohjelmapäällikkö Helvi Jääskeläinen. Seuraavassa Timo Uuspelto ja Helvi Jääskeläinen jakavat ajatuksiaan ja unelmiaan radiotyön saralla.

Helvi Jääskeläinen, Timo Uuspelto ja Leena Metsämäki

Iloa laajoista taajuuksista

Eletään lokakuuta 2020 ja Radio Patmoksen laajojen FM-taajuuksien aikaa. Sekä Timo Uuspelto että Helvi Jääskeläinen ovat innoissaan lokakuun alussa avautuneista 12 väliaikaisesta kolmen kuukauden taajuudesta, jotka 15 pysyvän taajuuden kanssa yhdessä avaavat mahdollisuuden lähes viidelle miljoonalle suomalaiselle kuulla  Radio Patmosta FM -radion kautta. Kuitenkin molemmat vakuuttavat, että itse työtä tehdään samalla intensiteetillä ja rakkaudella, oli taajuuksia sitten enemmän tai vähemmän.  ”Oli kuulijoita sitten viisi tai viisi miljoonaa, niin samalla tavalla pyrimme työtä tekemään”, tiivistää Helvi.

Koronakaan ei pysäytä radioaaltoja

Koronakevät ja -kesä ovat vaikuttaneet myös Radio Patmoksen toimintaan. Sekä Timo että Helvi kokevat selkeäksi Jumalan johdatukseksi, että vuodenvaihteessa oli päätetty anoa väliaikaiset laajat kolmen kuukauden taajuudet tämän vuoden huhti-touko-kesäkuulle. ”Nämä olivat ne vaikeimmat ensimmäiset koronakuukaudet, ja erityisesti vanhemmat ihmiset joutuivat olemaan paljon kotona. Erityisesti heille saatoimme välittää rohkaisua radion kautta”, muistelee Timo. ”Silloin teimme sen kuuluisan digiloikan, ja täytyy sanoa mahtava kiitos yhteistyökumppaneille ja ohjelmantekijöille. Niin nopeasti he onnistuivat tekemään ohjelmia etänä sähköisesti ilman että he tulivat tänne studiolle. Lähes kaikki ohjelmat pysyivät ohjelmakartalla”, iloitsee Helvi. Hän pohtii, että radiossa kyettiin kertomaan myös laajasti lähetystyöstä ja monipuolisesti uutisia, vaikka kaikki normaali hengellisten järjestöjen ja seurakuntien kokoustoiminta oli epidemian takia katkolla.

Mitä tulee ohjelmatarjontaan koronaepidemian aikana, kumpikin muistuttaa, että Radio Patmos on notkea organisaatioltaan ja muuttuneisiin tilanteisiin kyetään reagoimaan nopeasti. ”Niin teimme koronankin aikana, lähetimme tavallisen ohjelmatarjonnan lisäksi erityisiä rohkaisun sanomia, joita eri kirkkokuntien ja järjestöjen pastorit ja edustajat meille nauhoittivat. Huomioimme tilanteen myös aamuvierashaastatteluissa ja rukousohjelmissa. Sitten esimerkiksi Päivi Kyyrö teki koronakevääseen liittyvää ohjelmaa, jonka nimi oli Erakoitumiskalenteri”, muistelee Helvi. ”Tärkeimmäksi asiaksi itse koen evankeliumin julistamisen ja rohkaisun välittämisen, ja sitä teimme myös koronakuukausien aikana”, muistuttaa Timo.

Pitääkö radio ja erityisesti kristillinen radio pintansa?

”Kysymys on kaksitasoinen. Ensinnäkin on FM-tekniikka, olen varma, että se pitää pintansa. Sen puolesta puhuu myös se, että meillä on luvat 2029 loppuun saakka. Viranomaisetkin uskovat sen jatkuvuuteen. Sitten lähettämämme ohjelma, uskon että sille on myös jatkossa suuri tilaus. Näen, että näinä maailmanaikoina perinteiselle kristilliselle sanomalle on vahva kysyntä ja tarve. Sitä me haluamme jakaa niin paljon kuin se on mahdollista”, vastaa Timo.

”On ehkä vaikeata muistaa aikaa, jolloin meillä oli vain TV1 ja TV2, sekä radiossa vain Yleisradio. Tänä päivänä meillä on voimakas kristillinen mediatyö. Radio ja radioaallot ovat väline, jolla voidaan saavuttaa eri puolilla maapalloa ihmisiä, jotka ovat tiettömien taipaleiden takana. Myös meillä Suomessa on paikkakuntia, joissa ei juurikaan ole elävää kristillistä toimintaa. Silloin radiosta voi tulla se radioseurakunta, joka muodostaa ihmisille kristillisen yhteisön”, muistuttaa Helvi.

”Kun katselee kuuluvuuskarttaa, niin voi sanoa, että aika tarkkaan viisi miljoonaa ihmistä on taajuuksien alueella eri puolilla Suomea”, selvittää Timo. Hän uskoo myös, että digiloikka tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan sitä, että yhä useampi kuuntelee radiota mobiililaitteella.

”Uskon, että tämä radio on Jumalan antama ja me teemme työtä niin kauan, kuin Hän haluaa. Tiedämme toki, mitä Suomessa nyt tapahtuu, kun seuraa sanan- ja uskonnonvapauskeskustelua. Mutta ajatus siitä, että FM-taajuudet kiellettäisiin kristilliseltä toimijalta, tuntuu kaukaiselta”, pohtii Helvi.

Unelmia liittyen Radio Patmokseen

”Ensinnäkin olen todella kiitollinen yhteistyökumppaneista, joita on vuosien mittaan radiotyöhön tullut. Meidän tehtävämme on mahdollistaa mahdollisimman laaja ja monipuolinen radio-ohjelmien levittäminen, ja yhteistyökumppanien kanssa onnistumme siinä”, kiittää Timo.

”Viime aikoina olen ajatellut uutisia ja uutistoimitusta. Opiskeluaikanani uutisten toimittaminen oli itselleni yksi lempijuttu. Muutamat ystävät ovat lähettäneet meille viestejä ja kysyneet, miksi emme toimita omia konservatiivisia uutisia. Jos resursseja olisi, oman uutistoimituksen perustaminen olisi hienoa. Uutistarjonnan näkökulma nykyään on aika yksipuolista sekulaareissa uutisissa. Jos saisimme omat ns. konservatiiviset uutiset, voisimme katsoa vähän laajemmin taustoja asioille. Se kuitenkin vaatisi kolmesta viiteen uutta työntekijää. Haluamme tällä hetkellä kuitenkin lähettää uutiset tasatunnein, sillä ne ovat kuulijoille ikään kuin aikamerkki ja tuovat kuitenkin tietoa asioista. Uusien pysyvien taajuuksien saaminen on toinen tärkeä unelma”, listaa Helvi.

”Liikenneministeriö teki vuoden 2019 aikana uuden kymmenvuotisen radion toimikauden, ja jakoi sen perusteella kullekin hakijalle taajuudet. Suuret kaupungit, kuten Helsinki, eivät mahdollistaneet sitä, että Radio Patmos olisi saanut pysyvän taajuuden. Mutta vuosittain radiorintamalla tapahtuu muutoksia. Toiset kasvavat, toiset poistuvat kentältä. Meillä on ”verkot vesillä” koko ajan. Hakuprosessi lähtee käyntiin heti, kun kuulemme vapautuvista taajuuksista. Toinen tärkeä asia ja rukousaihe on taloudellinen puoli, sillä jokainen taajuus maksaa. Olemme hyvin kiitollisia kuuntelijoille ja Patmostyön ystäville, että he taloudellisesti mahdollistavat taajuuksien pysymisen. Se on iso satsaus”, selvittää Timo.

”Mehän olemme kaupallisten radioiden kategoriassa, vaikka emme myy ohjelma-aikaa emmekä mainosaikaa. Me myös tuemme ohjelmantekijöitä ohjelmien tekemisessä. Annamme ohjelma-ajan heille aivan veloituksetta. Koemme, että se on osa meidän missiotamme ja näkyämme: yhdistää kristillisiä järjestöjä ja seurakuntia. Monet ohjelmantekijät myös tekevät ohjelmia sellaisista teemoista, kuten esimerkiksi saavuttamattomista kansoista, jotka ovat meillekin hyvin tärkeitä aiheita”, valaisee Helvi.

Askeleet radiotyöhön

Tänään Timo Uuspelto ja Helvi Jääskeläinen ovat tärkeillä paikoilla Radio Patmoksessa. Millainen onkaan heidän polkunsa ollut radiotyön ammattilaisiksi?

Timo Uuspelto kertoo, että hänen tiensä tähän hetkeen on ollut aika pitkä. ”Vuonna 1989 syksyllä aloitin Patmoksen radiotyöhön osallistumisen ja teknisen tekemisen. Silloin Harjukadulla rakenneltiin ensimmäistä omaa studiota. Kun kaupallinen radio vapautui pari vuotta aikaisemmin, heti silloin Patmos lähti vahvasti mukaan tekemään radio-ohjelmia Suomessa. Ensin Harjukadun juhlasalista ja sitten omasta studiosta. 90-luvun alussa rakennettiin samalle kadulle aivan oikea studio. Sain olla senkin rakentamisessa mukana. Olen tällainen teknokraatti tyyppi, tekniikka kiinnostaa”, muistelee Timo hymyillen.

Helvi Jääskeläinen kertoo, että tie radiotoimittajaksi ja sittemmin ohjelmapäälliköksi on ollut suurta Jumalan ihmettä. Kysyessäni, että unelmoiko Helvi jo pikkutyttönä radiotoimittajan urasta, hän naurahtaa: ”En todellakaan! Olin niin ujo ja arka, etten voinut ajatellakaan sellaista. Jos joku olisi minulle vielä vanhempanakin sanonut, että olet työssä radiossa, en olisi uskonut. Uskoontuloni jälkeen kuitenkin Jumala alkoi tehdä minussa sisäistä, salattua työtä. Mutta en silloinkaan heti olisi ollut esiintymiseen valmis. Olin töissä Kuvassa ja Sanassa kirjakustantamisen parissa. Kun Radio Patmos alkoi 2013, minua pyydettiin tekemään pieniä mainoksia ja pikkuhiljaa kysyttiin, miltä tuntuisi tehdä ohjelmia, rohkaistiin kokeilemaan. Niinpä sitten vuonna 2017 koin, että tarvitsen lisäoppia ja päätin mennä Helsingin evankeliseen opistoon opiskelemaan vuodeksi radio- ja televisiojournalismia. Siitä alkoi kiinteämpi radiotyö ja ohjelmien tekeminen. Siirryin kokoaikaisesti radiotyöhön. Vuonna 2019 Leo Meller pyysi minua ryhtymään ohjelmapäälliköksi. Saappaat tuntuivat suurilta ja vähän pelottaviltakin ja toisaalta säännöllisestä radio-ohjelmien tekemisestä luopuminen tuntui haikealta, sillä muuta työtä tuli niin paljon. Uskalsin kuitenkin tehtävän ottaa vastaan, sillä uskoin sen tulleen Jumalalta ja tiesin, että Hän antaisi tarvittavat kyvyt.”

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Hannu Grönroos

    Aivan loistava Radio Patmos. Sellaista hengellistä antia, jota ei miltään toiselta kanavalta saa, minunkaltaiseni joka arvostan ennenkaikkea Jumalan sanaan lujasti kytkeytyvää sanomaa niin puheissa, haastatteluissa, musiikissa jne. Toivon että nuo 3 kk väliaikaisluvat muuttuvat jatkuviksi.