Patmos-blogi

Raha on pyhä (Näitä minä muistelen #28)

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Mikä oli luovuttamatonta Ensio Lehtosen elämässä? Oikeastaan minun olisi pitänyt kirjoittaa ”kutsumuksessa”, sillä tämän hyvin erikoisen kristityn ihmisen elämä oli nimenomaan yhtä kuin sisältä ulospäin suuntautuva pyhä kutsumus. Erilaisissa tilanteissa minulle selvisi, miten vankka osa tätä kutsumusta oli Kristuksen Hengen hallitsema asenne ja ote rahaan, maalliseen mammonaan. Eräitä kertoja olin tilanteissa, joissa laskettiin ja tilitettiin kerättyjä uhreja. Kirkoissa oli tuohon aikaan tapana laskea saadut uhrirahat yhden seurakunnan virkailijan ja vierailevan papin tai puhujan yhteistoimin. Hetket olivat vakavia. Ensio Lehtonen laski rahoja. Ajoittain hänen huulensa muovasivat sanat: pyhiä – pyhiä – rahoja. Lehtonen oli opettanut minua kaihtamaan uhrirahojen mukaan ottamista, vaikka sitäkin mahdollisuutta joskus saatettiin tarjota. Seurakunnan tulisi lähettää rahat pankkikanavia myöten, jolloin vältettäisiin rahojen joutuminen villeille teille. Omaan asenteeseeni Jumalalle erotettuun mammonaan vaikutti ensisijaisesti Ensio Lehtosen opetus ja esimerkit; sittemmin Yhdysvalloissa lisäsin ymmärrystäni mammonasta tyypillisesti angloamerikkalaisen rahateologian lähteistä omaksutulla ideologialla.

Haluan heti selventää mainitsemaani käsitettä ”angloamerikkalainen rahateologia”. Tässä reformoituperäisessä teologiassa käsitellään yhteiskuntaa ja kristittynä elämistä merkittävästi laajemmin kuin vastaavassa luterilaisessa teologiassa. Käsite ”stewardship” sisältää tutustumisen arvoista asiaa aiheesta kiinnostuneelle. Korostan, ettei viittaukseni kohteena olevaa ”rahateologiaa” sovi millään muotoa yhdistää viime vuosien ns. menestysteologia -ilmiöön. Viime mainittua käytetään useasti täysin totuuden Hengen vastaisiin pyrkimyksiin.

ENSIO LEHTOSEN uskoon ja käytäntöön suhteessa mammonaan liittyi käsityspiirteitä, jotka vaikuttivat kauttaaltaan hänen kristillisyyteensä.

Lehtonen oli sotien jälkeisenä aikana aina kuolemaansa saakka vuonna 1971 niin sanotun uskon lähetys -prinsiipin kenties vaikuttavin käytännön toimija Suomessa. Tähän elämää hallitsevaan tilaan liittyi syvä henkinen ja hengen avoimuus taloudelliselle johdatukselle erityisesti kysymyksen ollessa lahjoittamisesta ja esimerkiksi toisten kristillisten palvelumuotojen tukemisesta.

Ensio Lehtonen oli suosittu puhuja ja varainkerääjä. Jätettyään kokotoimisen helluntaityönsä Helsingin Saalemissa, Lehtosella ei ollut enää seurakuntayhteyttä, johon keräisi varoja. Sotien jälkeen erilaiset raamatulliset Israel- ja kristillisten liikemiesten järjestöt kutsuivat Lehtosta puhumaan – ja keräämään varoja mainituille järjestöille. Lehtonen teki sen ilolla. Milloinkaan hän ei veloittanut puhujamatkoistaan eikä vaatinut prosentteja keräämistään uhreista esimerkiksi sotaorpojen kodillensa. Lehtosen voideltu puhe ja vetoomus rahasta osui myös omaan henkeeni ja tyhjensi muutenkin laihaa kukkaroani milloin Karmelin, milloin Gideonien tai muun järjestön hyväksi.

Lehtonen tutustui uskon lähetys -prinsiippiin paitsi ennen kaikkea kirjallisuuden myös kohtaamiensa lähetystyöntekijöitten kertoman kautta. Yksi kirjallisuudesta hänelle tutuiksi tulleita uskon lähetys -miehiä oli veljesliikkeen pappi ja lähetystyöntekijä, kuuluisa lastenkotien perustaja, Yrjö Myller. Valtava työ eli vain Jumalalle rukouksessa puhutun varassa. Mitään keräyksiä tai avunpyyntöjä ei julkistettu. Suuret lapsikatraat istuivat aamiaiseksi ruokasalien pöytien ääreen – eikä emännillä joskus OLLUT ruokamurusta keittiössä jaettavaksi lapsille. Ja sitten aina tapahtui jotakin – hevosten vetämät vaunut tulivat kirjaimellisesti taivaan lähettäminä ja niistä purettiin astioita, joissa oli aamiainen sadoille lapsille.

Ensio Lehtonen oli uppoutunut Yrjö Myllerin uskon elämään. Myller vei hänet mukaansa sellaisella voimalla, että Lehtonen kirjoitti elämäkerran tästä rukousvastausten miehestä. Kirja käännettiin kuka tietääkään miten monelle kielelle. Sitä levitettiin useina suurina painoksina Suomessa.

Myller oli Lehtoselle elämänsä loppuun saakka ykkösesikuva kristillisyydestä.

SITTEN Lehtonen löysi Oswald J. Smithin.

Yhteinen kulkuni Lehtosen oppipoikana alkoi tuona aikana, jolloin Smithin opetus niin sanotusta uskon lähetys -näystä oli jokahetkinen malli Lehtosen ajatuksissa, puheissa ja työkuvioissa. Kun Lehtonen puhui minulle mahdollisuudesta, että kasvaisin hänen työnsä perijäksi ja jatkajaksi, hän korosti – varmaankin satoja kertoja – että jos ja kun kerran saisin johtaa Kuvaa ja Sanaa ja siitä syntyviä työmuotoja, niin sitoutuisin olemaan Oswald J. Smithin näyn kantaja ja toteuttaja työssäni.

Oswald J. Smith oli Toronton Kansan seurakunta -nimisen fundamentalistisen riippumattoman seurakunnan perustaja ja johtaja. Seurakunta tunnettiin lähetysnäystä ja uskon budjeteistaan. Kerran vuodessa seurakunnassa järjestettiin erityinen lähetysvetoomustapahtuma. Seurakunnan tukemien lähetysjärjestöjen edustajat esittäytyivät seurakuntalaisille ja saivat uskon lähetys -prinsiipin mukaisia tukijoita. Seurakunnalla – siis yhdellä ainoalla paikallisseurakunnalla! – oli kolmisen sataa lähettiä, ja useilla aviopareilla lapsia, joita ei laskettu tähän lukumäärään. Amerikassa ja Kanadassa oli kirkkokuntia ja herätysliikkeitä, joilla ei ollut yhteensä kolmeasataa päälähettiä perheineen. Kuten tri Smithin seurakunnalla oli yksin.

Mitä oli ja on niin sanottu uskon lähetys -prinsiippi kristillisessä ja ennen kaikkea ulkolähetystyössä?

Uskon prinsiipin seurakunnissa lähetit esittävät näkynsä ja kutsunsa ja kysyvät lähettäjiä. Jumala johdattaa. Yhteydet seurakunnan ja lähettien välillä muotoutuvat uskon lähetys -prinsiipin mukaisesti siten, että seurakunta lähettää kentälle, kun koossa on varat lähetyskentälle matkaamista ja sinne asettumista varten. Lisäksi – ja tämä on tärkeä osa prinsiippiä – myös ensimmäisen vuosineljänneksen palkan täytyy olla maksettuna, toisen vuosineljänneksen palkka- ja työkulurahat ovat pankissa, ja kolmatta vuosineljännestä kerätään. Tri Smithin seurakunnalla oli jopa kolme sataa tällaista lähettisopimusta. Mitään rahastoja ei rakenneta, mitään mammonaa ei varastoida ns. pahan päivän varalle. Tämän taloudellisen rakennelman rinnalla on tarvittaessa muita lähettiin ja hänen työympäristöönsä kohdistuvia erikoiskeräyksiä esimerkiksi kirkkorakennusten, autojen, humanitaarisen palvelun, klinikoitten rakentamisen ym. rahoittamiseksi.

Ensio Lehtonen sai kokea elämänsä aikana, miten hänen aloittamansa sotaorpojen lastenaputyö rahoitettiin tällä periaatteella. Päivölässä oli satoja, satoja aamuja, jolloin emännät tiesivät, ettei ruokaa ole illaksi eikä seuraaviksi päiviksi – ellei Jumala tee ihmeitä. Ja millä innostuksella Ensio Lehtonen kertoikaan ihmeistä, joita Jumala totisesti teki.

VUONNA 2015 johdatus mahdollisti, että sain viettää syntymäpäivääni Toronton Kansan seurakunnassa.

Menemättä muuhun mainitsen, että jo sisään käydessäni ja ilmoittaessani vastaanottajalle olevani Suomesta, minut johdettiin kiireesti ovensuusta vasemmalle. Varsinaista kirkkosalia ympäröi seinien ja huonetilojen muodostama eräänlainen ympyräinen muuri. Muurin osaan oli maalattu valtaisa metrien pituinen ja noin neljän metrin korkuinen muraali. Maalaus oli tehty niin, että tri Smithin hahmo ojennettuine siunaavine käsineen peitti allensa maailmankartan osia. Opastajani oli intoa täynnä. Hän viittasi käteen ja sanoi: Eikö aivan selkeästi tohtori pidä kättänsä kaikista kansakunnista juuri Suomen yläpuolella? Niin pitkään kuin tämä kirkko pysyy, tohtori siunaa sinun kansaasi ja maatasi!

Sain kertoa oppaalleni työmuotojen taustoista ja työn perustajan omaksumasta tri Oswald J. Smithin uskon prinsiipin linjauksista. Sain myös kertoa olleeni nuorukaisena tri Smithin Suomen kokoussarjassa Helsingin Laakson kentällä suurteltassa. Smith oli helluntailaisten vieraana. Päätösiltana Smith kutsui nuoria siunattavaksi – nuoria, jotka antoivat elämänsä lähetyksen työhön. Tilaisuus oli ensimmäinen, jossa koin Jumalan voimalla kutsuvan lähetystyöhön. Kutsuja on ollut uskollinen ja kaikista puutteistani ja huonoudestani huolimatta olen saanut elää Oswald J. Smithin käsien alla saamassani siunauksessa.

NÄINKÖ jatkui Lehtosen taivaskutsuun saakka? Vastaisin niin kernaasti myöntävästi. Mutta todellisuus on toinen.

Lastenkoti alkoi vetää Ensio Lehtosta kuvioihinsa niin valtavalla imulla, että Lehtonen koki olevansa pakotettu luovuttamaan Kuvan ja Sanan asioitten hoitamiset toisiin käsiin. Prokuristit alkoivat hoitaa asioita. Kädet olivat sellaisia, joille uskon näky esimerkiksi kirjapainoasioissa oli vieras. Rahaa kerättiin ja koottiin, mutta uskon prinsiippi ei juuri elänyt. Lehtonen ei viimeisinä vuosinaan juuri ennättänyt paneutua Kuvan ja Sanan toimintaan. Hän luotti vt. päätoimittajaan ja toisiin palkattuihin henkilöihin. Talousosastossa ei osattu johtaa uskon prinsiippien mukaisesti, vaan alkoi pankkilainojen ja vekselien ottaminen. Päivölänkin rahastoista lainattiin Kuvalle ja Sanalle, jotta verot tulivat maksetuiksi. Tapahtui suoranaista petostakin. Valitettavinta oli, että Lehtosen uskon prinsiippi -linjaa ei juuri enää seurattu. Laskut maksettiin lisääntyvästi vekselivetoisesti. Muutamassa vuodessa kustannusliike oli velkaantunut ylitse kaikkien järkevien mahdollisuuksien.

Lyhytnäköistä – ja kaukana uskosta – oli, että Päivölän varoja alettiin sijoittaa lainoina enemmän ja enemmän Kuvan ja Sanan toimintaan; takuuksi saatiin Kuvan ja Sanan tosiasiallisesti nyt arvottomia osakkeita. Usko oli koetuksella – eivät kaikki vastuuhenkilöt olleet uskon miehiä ja uskon naisia. Kun Ensio Lehtonen kuoli, niin Kuva ja Sana ja siihen ankkuroituneet evankelioivat työmuodot – kuten myös kiinnitykset ulkolähetykseen – olivat kirjaimellisesti konkurssitilassa. Pankit sanoivat irti lainoja. Puolessa vuodessa Lehtosen kuolemasta – vuoden 1971 loppuun mennessä – odotettiin Kuvan ja Sanan kaikkineen olevan pikaisen tuhon oma.

KEVÄÄLLÄ 1971, vain kuukausia ennen Ensio Lehtosen kuolemaa, olin kahden kesken hengellisen isäni ja johtajani työhuoneessa.

Järkyttävä oli se tilityksen hetki, jolloin Ensio Lehtonen suunnattomalla rehellisyydellä arvioi omia virheitänsä: lastenkoti oli vienyt voimat, ja Kuvan ja Sanan toiminnot olivat vaihe vaiheelta jääneet käsiin, joista jotkut olivat ryövärikäsiä – ei niinkään mammonan, mutta hengellisen arvoperinnön suhteen.

Uskon lähetyksen prinsiippi oli kadotettu.

Vekselit ja pankkirahoitukset olivat tulleet sijaan.

Palvottiin mammonaa työn pelastajana.

Ensio puhui:

Poikani Leo: minun aikani tämän työmuodon keulassa on nyt ohitse. Uskon Jumalan valinneen sinut jo äitisi kohdusta tämän työn johtajaksi. Olet jakanut kanssani kalleimmat periaatteeni työn olemuksesta ja johtamisesta. Olet uskon prinsiipin mies. Et rakenna huomispäivää mammonan vaan Jumalan voiman ja ihmeitten varaan. Olet Kuvalle ja Sanalle Yrjö Myller. Jätän sinulle perinnöksi työn, joka on ajautunut tuhon partaalle. Toimi niin, että Jumalan kunniaksi ja sielujen pelastukseksi maan ääriä myöten Kuva ja Sana ja siihen nivoutuvat toiminnat ovat vielä kerran uskon lähetystä.   

Tuossa tilanteessa Jumalan Pyhä Henki uudisti mielessäni Ensio Lehtosen minulle jakamat opetukset mammonasta ja uskosta ja liitoista ihmisen ja Jumalan välillä. Kirjaimellisesti parkuen pakenin täysillä tuohon maailmaan – ja Jumala antoi tapahtua ihmeen toisensa jälkeen, eikä Kuvan ja Sanan historia suinkaan päättynyt, vaan alkoi uuden kukoistuksen aika.

Patmos ry:n aika.

Ja työssä tuoreesti ja aidosti seurattiin ainakin lähes kolmen vuosikymmenen ajan uskon lähetyksen periaatteita. Tärkeätä oli tämäkin: rahaa ei varastoitu eikä sijoitettu minkäänlaisiin maallisiin kiinnityksiin.

Raha sijoitettiin sieluihin.

Ja koska Jumala siunasi Hänen sanojensa mukaan tapahtuvaa työtä, johtamani työ sai jo vuoden 1972 lopulla todeta olevansa tosiasiallisesti velaton.

Niin Pietari sanoi: ”Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy!  APT 3:6.

Perinteen mukaisesti satoja vuosia myöhemmin Rooman paavin hovissa ihaillaan kultaa ja hopeaa ja rikkauksia, joita kirkko on koonnut. Paavi huudahtaa: Enää emme voi sanoa niinkuin Pietari kerran: hopeaa ja kultaa ei minulla ole. Meillä on nyt ja paljon. Johon läsnä ollut munkki oli sanonut: Niin, teidän pyhyytenne, mutta emme myöskään enää voi sanoa: Mitä minulla on, sitä minä annan – Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä nouse ja käy!

Tämä oli hengellisen isäni ja opettajani Ensio Lehtosen käyttämä tekstilainaus.  Alkuperäinen teksti on painettuna historiallisessa lähteessä.

Se on myös piirrettynä henkeni syvimpään maailmaan johtajani jälkeen jättämänä varoituksen ja velvoituksen sanana.

Vajaa vuosi ennen Ensio Lehtosen kuolemaa eräällä ulkomaan matkalla vierailimme kirkossa, joka loisti ja kimalteli rikkauksista. Kultaa ja jalokiviä, kalliita maalauksia ja patsaita oli kaikkialla. Lehtonen katseli pitkään, tarttui minua kyynärvarresta ja katsoen kiinteästi silmiini sanoi:

Pidä kaikessa sinulle tarjottavassa hengellisessä työssä lyhyet välit maallisiin rikkauksiin. Jumalan siunauksen merkki ei ole rahasto, jossa on miljoonia – itse asiassa se on paremminkin ennakkomerkki Jumalan tuomiosta, joka Jumalan valitsemana hetkenä lyö peruuttamattomasti Hänen nimeänsä vääryydessä kantavaa työmuotoa. Sen sijaan työ, jossa eletään uskon lähetyksen periaatteitten mukaisesti, on aina Jumalalle mieluinen ja loppumatonta taivaallista rikkautta omistava työmuoto.

SUOKOON Jumala, että Ensio Lehtosen perintöä kuljettava – juhlavuottansa juhliva – työ kulkisi hengellisen isänsä ja johtajansa tietä. Rukoile, että lampunjalkaa ei siirrettäisi, vaan että patmostyö saisi pyhittäytyä viimeiseen suureen elonkorjuuseen – jolloin valittujen luku täyttyy, ulkoiset työn puitteet ja arvot jäävät, mutta heti pian   Karitsan tuomioistuimella avataan kirjat ja palkka maksetaan uskollisille.

Lue Näitä minä muistelen -kirjoitussarjan aiemmat osat täältä.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (4)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Petri

    Raha on uskovalle pyhää, koska se edustaa sitä aikaa elämästämme, jonka olemme käyttäneet sen hankkimiseen. Se on aikaa, jonka olemme poissa perheemme luota. Se edustaa meidän parastamme, tietoa ja viisautta, jonka olemme hankkineet. Jeesus käski meidän asioida saamillamme talenteilla. Asioida, käydä kauppaa. Jeesus nimittää meitä taloudenhoitajiksi, joilta odotetaan viisasta taloudenhoitoa. Uskon kymmenyksiin, uhreihin ja antamiseen. Viisaalla taloudenhoidolla ja oikealla Jumalan pyhittämällä sydämella voin antaa enemmän. Ja pyhittää rahani.

    • pro lex

      Petri kommentoi: – Uskon kymmenyksiin, uhreihin ja antamiseen.

      Toisessa foorumissa käydään keskustelua, voiko helluntaiseurakunta vaatia kymmenyksiä jäseniltään. Eräs otti esille sellaisen seikan, että Mooseksen laki käskee maksamaan kymmenykset leeviläiselle papistolle, mitä helluntaiseurakunnissa ei ole. Kun ei ole leeviläisiä pappeja eikä edes temppeliä Jerusalemissa, niin ei ole paikkaa, minne kymmenykset maksaa. Jos joku helluntaiseurakunta vaatii kymmenyksiä jäseniltään vedoten lakiin, se ei perustu lakiin.

      • Kommentaattori

        On tekopyhää pyytää seurakunnalta kymmenyksiä, jos ei noudata sapattia ja ruokasäädöksiä. Se on kuin haluaisi vain nauttia lain oikeuksista, mutta ei piittaisi lain velvollisuuksista. Se on kuin söisi pullasta rusinat ja syöttäisi kuivat osat muille.

  2. CEO

    Yksi Jumalan nimistä on Pyhä. Raamatun mukaan pyhyys tarkoittaa Jumalan tahdon mukaista elämää ja sen vastakohta on epäpyhä elämä, mihin kuuluu mm. saastaisuus, rahan himo ja epäjumalanpalvelus. Paavali kirjoitti, että rahan himo on kaiken pahan alkujuuri.

    Voiko raha olla pyhä? Suomessa käytettävä raha ei voi olla sitä missään nimessä pyhä, koska rahan nimi on euro, joka on peräisin kreikkalaisesta mytologiasta. EU ja eurovaluutta ovat saaneet nimensä kreikkalaisesta epäjumalattaresta Europesta. Euron setelin hologrammissa on Europen kuva.

    Pakanauskonnon mukaan Europe on Zeuksen vaimo, mistä katolinen neitsyt Marian kultti on saanut vaikutteita. EU:n lipun 12 tähteä ymmärretään symboloivan myös taivaan kuningatarta neitsyt Mariaa katolisen uskon mukaisesti [Ilm 12:1]. Neitsyt Maria ei ole kuitenkaan taivaan kuningatar.