Patmos-blogi

Rauli Lehtonen: Herättävätkö Venäjän ja EU:n dramaattiset päätökset kristityt unestansa?

Vieraskynä Patmosblogi julkaisee vierailevien kirjoittajien mielenkiintoisia tekstejä Vieraskynä -palstan nimikkeellä. Kaikki kirjoittajat vastaavat itse tekstinsä sisällöstä.
Julkaistu:

Venäjän presidentti julisti jämäkästi liikekannallepanon, joka vaikuttanee 300 000 miehen tulevaisuuteen. Samanaikaisesti mantereemme päättäjät ajavat Brysselin parlamentissa digitaalisen ID-tunnuksen käyttöönottoa – se vaikuttaisi myös meidän elämäämme. Miten me kristittyinä suhtaudumme siihen, jos EU:n valmistelemaan ohjelmaan sovellutetaan vielä Kiinan käyttämä järjestelmä kamera- ja satelliittivalvonnan kautta ja jos terveys- ja tulotietomme taltioitaisiin EU:n kontrolloimaan tietopankkiin? Kuinka Venäjän laajentama hyökkäys vaikuttaa talveemme – suljetaanko kirkkoja energiapuutteen vuoksi?

Vladimir Putinia on monissa Venäjän kristittyjen piireissä pidetty jopa demokratian esitaistelijana. Hän on puolustanut kristillisiä arvoja: tukenut miehen ja naisen välistä avioliittoa yhteiskunnan yhdistävänä kittinä, kieltänyt sukupuolen vaihtamisen ja vastustanut abortteja. Ennen kaikkea hän on kuitenkin jarruttanut suvaitsevaisuuden ja maapalloistumisen suuntauksia yhteiskunnassa. Hänen suhtautumisensa Israeliin on ollut myönteisempää kuin esimerkiksi Pohjoismaissa – noin yleisesti ottaen.

Hänen viimeisin puheensa, jossa hän julistaa liikekannallepanonsa, on kuitenkin ratkaisevalla tavalla heilauttamassa jopa ortodoksikirkon suhtautumista poliittisten prosessien kulkuun. Tilannetta vakavoittaa myös se, että Venäjän johdon sisäpiiristä on Novaja Gazetan kautta läikkynyt tietoa, josta käy ilmi, että presidentin käskyyn liittyisi salainen pykälä, joka antaisi puolustusministeriölle mahdollisuuden kutsua jopa miljoona reserviläistä rintamalle!

Uskon, että jos kirkon ja kristittyjen kanta muuttuu Ukraina-operaatioon näiden poliittisten päätösten seurauksena, silloin on todennäköistä, että kansan tuki maan johtoon rupeaa rakoilemaan. Näin siksi, että kirkko on edelleen niitä vaikuttajia, johon kansa nojaa.

Mikäli luottamus alkaa horjua Venäjän johtoon, on syytä epäillä, ettei kansaa enää pystytä pitämään ruodussa. Vähemmistöjen parissa on jo ollut nurinaa siitä, että suhteettoman suuri määrä etnisistä ryhmistä on kuollut Ukrainan sodassa. Anarkistiset voimat saattavat lähitulevaisuudessa hyvinkin nostaa päätään viime päivien päätösten vuoksi. Silloin tilanne dramaattisesti vakavoituu.

Kansanäänestykset epädemokraattisia

On yllättävää, että itseään demokratian soihdunkantajana pitävä johtaja järjestää muutamien päivien varoitusajalla kansanäänestykset Donetskin, Luhanskin, Zaporizhzhjan ja Hersonin alueella kysymyksestä, haluavatko he liittyä Venäjään. Sodan ja pommitusten vuoksi enemmistö läänien asukkaista on paennut kodeistaan ”muille maille”. Miten heidän äänioikeutensa taataan? Ironisesti voisi kysyä, annetaanko heille mahdollisuus postiäänestykseen? Missä ulkomaille paenneet ukrainalaiset voivat äänestää, Venäjän vai Ukrainan suurlähetystöissä?

Viimeisin tieto on, että äänestys hoidettaisiin digitaalisesti! Donbasin ja Etelä-Ukrainan eläkeläisistä vain alle 15 prosentilla on sähköpostiosoitteet. Vielä suuremmalta osalta puuttuu omat tietokoneet. Mielenkiintoista on, miten he voivat ottaa osaa tähän tärkeään äänestykseen. Kuinka nämä kysymykset ehditään ratkaisemaan viikon sisällä?

Uskon, ettei tässä olekaan ajateltu ottaa selvää kansan todellisesta mielipiteestä, vaan taata Venäjää tukevien voitto vaaleissa. Onhan Vladimir Putin itse sanonut, että tärkeätä ei ole se, ketkä saavat eniten ääniä, vaan se kuka laskee äänet!

Kun Baltian maissa järjestettiin kansanäänestykset 1940-luvulla Neuvostoliittoon liittymisestä, satoja tuhansia latvialaisia, liettualaisia ja virolaisia oli ehditty kyydittää Siperiaan ennen sitä. Sadat tuhannet olivat paenneet Itämeren yli Ruotsiin. Sieltä monet jatkoivat eteenpäin Saksaan, Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Uusiutuuko historia taas silmiemme edessä? Vääryydellä vallataan alueita, teollisuuslaitoksia, tehtaita, ydinvoimaloita. Pakolaisten koteihin muuttavat vieraat ihmiset, nälkiintyneet koirat ja kissat juoksentelevat pitkin katuja isäntiään turhaan etsiskellen …

Mitä Euroopan Unioni tekee?

Samanaikaisesti mantereemme parlamentaarikot Brysselissä suunnittelevat digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttöönottoa vuoden 2023 syyskuussa. Ajatuksena on, että tämä lisäisi turvallisuutta ja antaisi EU:lle paremmat mahdollisuudet prosessien kontrolloimiseen – vähän niin kuin Putinkin ja hänen liittolaisensa Kiinassa ja Pohjois-Koreassa ajattelevat.

Kristillinen päivälehti Världen idag kirjoittaa, miten EU:n puheenjohtaja Ursula von der Leyen eräässä joulukuun lausunnossaan kertoi, että on aika keskustella unionin rokotepakosta. Sen tuloksena useat parlamentaarikot rupesivat protestoimaan. Nyt on syntynyt kritiikkiä uutta digitaalista henkilöllisyystodistusta vastaan, joka sisältäisi sovelluksen, jossa olisi yksityistä informaatiota muun muassa henkilön terveydestä ja taloudesta.

CBN raportoi, miten tämä digitaalinen ”lompakko” testattaisiin myöhemmin tämän vuoden aikana ja otettaisiin käyttöön syyskuussa 2023. Systeemin turvallisuudesta käydään jo vilkasta keskustelua. Romanian EU-parlamentaarikko Cristian Terhes vertaa tätä EU:n valmistelevaa ohjelmaa Kiinan valvontasysteemiin, jossa pistetileillä ja satelliittien valvontalaitteilla voidaan tarkkailla kansalaisten mielipiteitä, liikkumista ja heidän talouttaan. Hän jatkaa:

  • Pelkään, että digitaaliset henkilöllisyystodistukset ovat seuraava askel prosesseissa, joissa Euroopan Unioni tulee yksityiskohtaisesti johtamaan ihmisten elämää.
  • Juuri tämä on tyrannian ja demokratian ero. Kun tiedät kaiken siitä, mitä hallituksesi tekee, se on demokratiaa. Kun taas hallitus tietää kaiken sinusta, se on tyranniaa, päättää Terhes.

Mitä me kristittyinä teemme?

Olemme kovaa vauhtia matkalla elämämme haasteellisinta syksyä ja talvea kohti. Luterilainen liike on jo Ruotsissa sulkenut sähkön kallistumisen vuoksi kirkkoja. Rahat eivät riitä. Ruoan kallistuminen on saattanut yksinäiset äidit ahtaalle. Velkakorot ovat nousseet niin, että ihmiset ovat menettäneet kotejaan. Mitä me kristittyinä teemme tässä tilanteessa? Jos pakolaisvirrat kasvavat vielä entisestään, minne me heidät majoitamme?

Vihreä liike on maassamme ruvennut arvostelemaan lähetystyötä ja siihen liittyvää matkustamista. Ei saa lentää, ei saa matkustaa, ei saa ajaa autolla, ei saa synnyttää lapsia … Kun uudestisyntymiseen johdattava evankeliumin julistaminen kielletään, mitä me sitten teemme? Kun kirkkomme suljetaan, missä me silloin kokoonnumme?

Rakkaat ystävät, en tarkoita mitään pahaa, mutta nyt meidän olisi vihdoinkin aika herätä unestamme! Kun maailmamme järkkyy, meidän on kristittyinä ja seurakuntina hitsauduttava yhteen. Ympärillämme oleva myllerrys antaa meille ainutlaatuisen ”kairos-hetken”. Juuri siihen meidän tulisi tarttua. Saattaa nimittäin hyvinkin olla, ettei tämä erityinen mahdollisuutemme milloinkaan enää uusiudu.

Uskon, että se petaa meille uudet herätyksen näkymät – jos me luovutamme kaikkemme Hänen käsiinsä ja annamme tilaa Pyhällä Hengelle. Silloin voitto on meidän. Me voimme Kristuksen rakkaudella täyttää sen tyhjyyden ja toivottomuuden, johon maailmamme on kiihtyvää vauhtia menossa.

 

Rauli Lehtonen

Kirjoitus on julkaistu 22. syyskuuta 2022 Rauli Lehtosen blogisivulla: https://www.raulilehtonen.com/fi/2022/09/22/herattavatko-venajan-ja-eun-dramaattiset-paatokset-kristityt-unestansa/

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (5)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. mot

    Euroopan Unioni on nelipäinen ja nelisiipinen pantteri.

    Eurooppa on Zeuksen rakastajatar ja Apollon on heidän poikansa. EKP painaa euromääräisiä seteleitä rahoittaakseen jäsenmaiden kroonisesti alijäämäisiä valtiontalouksia. Brysselin parlamenttitalon arkkitehtuuri perustuu Babylonian kesken jääneeseen torniin.

    Tulevana talvena koko Euroopan Unioni halvaantuu itse asettamiensa talouspakotteiden takia, jotka ovat aiheuttaneet vakavan energiakiirin ja -pulan. Euroopan Unioni ampui itseään jalkaa, koska se lähti tunnekuohun vallassa käyttämän energiaa aseena Venäjää vastaan, mikä vahingoittaa enemmän sitä itseään kuin Venäjää.

    Siinä sitä sitten olemme: syöksykierteessä.

  2. kommentaattori

    Venäjän liikekannallepanoa näyttää koskevan yli miljoonaa miestä. Monet luulevat, että sotilaat lähetettäisiin Ukrainan sotaan, mutta vain osa heistä menee Ukrainaan.

    Venäjän armeijan joukko-osastossa on paljon miehistövajausta, koska sotilaat on lähetetty Ukrainaan. Reserviläiset täydentävät joukko-osastoja ja jopa vahvistavat niitä.

    Venäjä on ilmoittanut vahvistavansa länsirajaansa 10 uudella divisioonalla vuoden loppuun mennessä, mikä toteutuu liikekannallepanossa. Kuolan ydinasetukikohtiin menee vain yksi huoltoreitti Itä-Karjalassa, joten on odotettavissa paljon uusia sotilaita Suomen rajan tuntumaan turvaamaan elintärkeää huoltoreittiä.

    Venäjä varautuu suurempaan yhteenottoon. Putin on koko ajan sanonut, että Venäjä on sodassa koko länttä vastaan ja nyt Venäjä tulee tekemään suuren maailmanjärjestyksen muutoksen, jossa Yhdysvaltojen ja EU:n johtava rooli laitetaan syrjään. Venäjä samalla torjuu lännestä tulevan liberaalin vihervasemmistolaisuuden tulon Venäjälle, jottei Venäjälle tule värivallankumouksia, mikä on Venäjän valtionjohdon todellinen uhka. Venäjä on pohjimmiltaan kansallismielinen, ortodoksinen ja konservatiivinen valtio, joka ei lännen liberaalia ideologiaa hyväksy.

    Putin luuli voittavansa Ukrainan muutamassa päivässä, mutta lännen aseapu esti sen. Nyt Putin on kärsinyt niin suuria tappioita ja Ukraina on valtaamassa menettämänsä alueet takaisin, joten Putin on nyt nurkassa. CIA:n ja NSA:n johtajat ovat varoitelleet, että jos Venäjä huomaisi häviävänsä sodan, se saattaisi käyttää rajoitetusti ydinaseita. Tämän ovat nyt muutkin huomanneet. Lännen johtajat ja asiantuntijat ovat laajasti varoitelleet siitä, että Venäjä voi oikeasti käyttää ydinaseita Ukrainassa. Jopa ulkoministeri Pekka Haavisto ja paavi ovat sanoneet, että ydinaseiden tilanne on vakava.

    Kannattaa huomata, että Ilmestyskirjan neljännen sinetin kohdalla neljäsosa maasta menehtyy miekkaan, nälkään, tauteihin ja villipetojen syömänä. Tätä kohti olemme menossa.

    Nyt kannattaisi lukea myös Tukholman profetia, joka kertoo Suomen kohtalosta.

    • ressu

      Miksi Venäjän armeijan reserviläisille ei jaeta ollenkaan talvivaatteita eikä muutenkaan kunnon varusteita? He joutuvat jopa itse ostamaan makuupussinsa ja sidetarpeensa.

      Venäjällä on noussut asiasta kova meteli ja asiaa on tutkittu. Venäjän armeijan varusvarastosta on kadonnut 1,5 miljoonaa sotilaspukua.

      Syy on ilmeisesti se, että hankintaan varatut rahat on varastettu tai sotilaspuvut on myyty ulkomaille jonkun kenraalin piikkiin. Venäjän armeijan heikko suoritus johtuu paljolti valtavasta korruptiosta, mitä armeijassa on.
      (lähde: Youtube-kanava: Denys Davydov; video: Update from Ukraine | One more Counterattack of Ukraine | Ruzzian army in Panic!; kohta 9 min. 35 sek.)

      Jotkut ihmettelivät venäläisten valtavia kalustotappioita Tsetsenian sodassa. Luvut olivat paljon suuremmat, mitä ne oikeasti olivat. Kenraalit vain kirjasivat ulkomaille myydyt tavarat sodassa tuhoutuneeksi, jotteivät jääneet kiinni varusteiden myymisestä ulkomaille. Kuitenkin kävi niin, että jäivät kiinni.

      Venäjän armeijan tarvikkeita varastetaan koko ajan muutenkin. Kun joukot lähtivät Kiovaan sotimaan, niin moni panssarivaunu jäi tielle polttoaineen loputtua. Syy oli se, että sotilaat luulivat, että heidät kotiutetaan rajalta ja he myivät valkovenäläisille panssarivaunujen tankeissa olevat polttoaineet. Tulikin hyökkäyskäsky ja panssarivaunujen tankit olivat melkein tyhjät.

      Eikön Hesekielin kirjan mukaan se Goog lähde ryöstämään Israelia?

      • ressu

        Venäjän kutsunnat ovat suuri vitsi.

        Kutsuntakirjeen mukana tulee lista tavaroista, mitä reserviläisen tulee ottaa mukaan kotoa tai itse ostaa. Venäjän armeijan varustepuutteet ovat katastrofaaliset.

        Mukaan pitäisi ottaa mm:

        *kypärä
        *taisteluvyö
        *luotiliivit
        *60 litran rinkka
        *18 litran päiväreppu
        *makuupussi
        *makuualusta
        *maastopuku
        *kengät
        *sukat
        *lämpöalusvaatteet
        *sadeviitta
        *naisten kuukautissuojia ja tappooneja sidetarpeiksi tai auton ensiapulaukku

        (lähde: Youtube-kanava: Combat Veteran Reacts; video: Are Russian Forces in Kherson Encircled Now Too??; kohta 14 min. 24 sek.)

        Venäjän armeijalla ei näytä olevan edes mitään kunnon rekisteriä asevelvollisista, koska he ovat lähettäneet palvelukseenastumismääräykset kaikkille miehille siitä huolimatta, onko heillä mitään sotilaskoulutusta tai kuinka monta lasta heillä on tai kuuluvatko he johonkin yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeään ammattiryhmään. Putin lupasi, ettei palvelukseen määrätä sellaisia, mutta kutsut tulevat umpimähkään kaikille.

        Vaikka kutsunnat takkuilevat, niin joukko-osastoihin on tullut valtavan paljon reserviläisiä, mutta heitä ei voida kouluttaa, sillä koulutusresurssit ovat olemattoman pienet, koska upseereja on kaatunut niin paljon Ukrainassa. Sen takia reserviläisiä on lähetetty rintamalle myös ilman kertauskoulutusta ja osa Valko-Venäjälle koulutukseen.

      • ressu

        Uutisissa voi nähdä, miten Venäjän armeijan parhailla joukoilla näyttäisi olevan modernit komposiittikypärät. Venäläisten kypäriä on jäänyt suuria määriä ukrainalaisten sotasaaliiksi ja he ovat avanneet maastokankaan tutkiakseen, millaiset nämä kypärät ovat. Niiden alta on paljastunut huijaus. Mitään komposiittia alla ei ole vaan ohuet alumiinilevyt, jotka eivät pysäytä sirpaleita saatika sitten luoteja. Venäjän armeijan kypärät ovat täysin hyödyttämiä.
        (lähde: Youtube-kanava: Denys Davydov; video: Update from Ukraine | Kherson will be taken | Ruzzia used drones to fight back; kohta 7 min. 53 sek.)

        Taas kerran Venäjän armeijan korruptio lienee syynä tähän. Joku on tilannut kelvottomia halpis-kypäriä ja toimituksen vastaanottaja tai tilaaja on lahjottu olemaan hiljaa.

        Eräällä videolla on tutkittu myös venäläisten taisteluvaunujen aktiivipanssarilevyjä. Niiden alta on myös paljastunut huijaus. Mitään aktiivipanssaria ei ole ollut vaan pelkkä kumipala.