Patmos-blogi

Ruokosauva?

Jouko Koistinen Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020.
Julkaistu:

Israelin ja Juudan kansa liittoutuivat aikanaan ympärillä olevien valtakuntien kanssa etsiessään turvaa vihollista vastaan. Yksi suurvalta, jolta Israel usein haki apua oli Egypti. Jumala kuitenkin vastasi profeetta Hesekielin kautta israelilaisille, että Egyptikin on muuttuva heille särkyväksi ruokosauvaksi, joka lävistää siihen nojaavan käden. Myös oma maamme etsii liittolaisia ja vannoo tällä hetkellä Naton nimeen. Aika näyttää, muuttuuko Natokin särkyväksi ruokosauvaksi. Niinkin voi käydä, jos samalla luovutaan Jumalasta ja Hänen kunnioittamisestaan.

Vanhan Testamentin aikana Israelin ja Juudan kuningaskunnilla oli suuri kiusaus ja kova paine liittoutua ympärillä olevien suurvaltojen kanssa. Näitä valtakuntia olivat mm. Egypti, Syyria eli Aram ja Assyria. Kuningas Daavidin ja Salomon aikana Israelin kuningaskunta oli vahvimmillaan, eikä sen tarvinnut etsiä apua muualta. Erityisesti kuningas Daavidin aikana Jumalan voima ilmeni valtavalla tavalla ja valtakunta vahvistui ja laajeni.

Myöhempinä vuosisatoina Jumalan palvelemisesta luovuttiin, ja Israel alkoi palvella epäjumalia, rikkaat sortivat köyhiä ja kaikenlainen jumalattomuus sai vallan. Silloin Jumala salli viholliskansojen päästä voitolle Israelista. Valtakunta mureni pala palalta ja kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen.

Profeetta Hesekielin aikana jäljellä oleva Juudan valtakunta haki Egyptistä turvaa kasvavaa suurvaltaa Babyloniaa vastaan. Juuda teki liiton Egyptin kanssa, luottaen sen apuun. Mutta Jumalan vastaus profeetta Hesekielin kautta israelilaisille oli, että Egypti on oleva kuin ruokosauva Israelin heimolle. Kun he kädellänsä tarttuvat Egyptiin, niin se murtuu ja särkyy ja lävistää heiltä kädet ja olkapäät, Hes. 29:6,7. Eli Hesekiel ennusti etukäteen, että Egypti, johon Israel luottaa, tulee olemaan kuin särkyvä ruokosauva, josta ei apua viime kädessä ole. Ja näin lopulta kävi, Babylonia valloitti Juudan ja Jerusalemin vuonna 586 eKr. ja vei israelilaiset pakkosiirtolaisuuteen.

Jumala olisi toki ollut voimallinen varjelemaan Juudan ja Israelin naapurivaltojen vihamielisiltä hyökkäyksiltä, kuten kuningas Daavidinkin aikana, mutta synti alkoi erottaa Israelin sen Varjelijastaan. Israel ja Juuda eivät nöyrtyneet parannuksen tekoon, johon Jumala niitä kehotti jatkuvasti profeettojensa kautta. He mieluummin valitsivat epäjumalien palvelemisen ja haureuden, kuin vilpittömän kääntymisen Jumalansa puoleen.

Näitä ajatuksia väkisin tulee mieleeni, kun ajattelen Suomen historiaa ja tämän päivän tilannetta. Niin poliittiset päättäjät kuin kansakin ovat kääntämässä toivonsa ja katseensa entistä enemmän ulkopuoli-seen apuun. Viime aikoina katseet on käännetty ennen kaikkea Naton suuntaan. Nato nähdään tällä hetkellä aivan kuin taivaallisena pelastajana. Itselläni ei ole sinänsä mitään Natoa vastaan, oikeastaan päinvastoin. Jos itse olisin saanut päättää, olisin kai liittänyt Suomen Natoon jo silloin, kun Baltian maatkin sen tekivät. Silloin se olisi ollut paljon helpompaa. Mutta ihmettelin silloin ja ihmettelen nyt vielä enemmän, miksi Nato oli silloin lähinnä kirosana monelle maamme poliitikolle. Jopa samoille poliitikoille, jotka tänään ovat ylistämässä Natoa ja vannomassa yksin Naton nimeen. Ymmärrän, että Venäjän raakalaismaisuus Ukrainan sodassa on muuttanut monen päättäjän mielipiteen, mutta silti ainakin itselleni jää vaikutelma, kuinka ailahtelevaa päätösten teko usein onkaan! Eikö Venäjän uhka Suomelle ole ollut konkretiaa jo Ruotsi-Suomen ajoilta lähtien!

Kun ajattelee Suomen historiaa, on oikeastaan helppo nähdä siinä yhtymäkohtia Israelin kansan vaiheisiin. Silloin kun Jumalaan haluttiin turvautua ja Hänen kasvojensa apua etsiä, Israelin kansa oli turvassa vihollisiltaan. Jumala taisteli sen puolesta jopa ylivoimaista vihollista vastaan. Tätä samaa Jumalan varjelusta meidän on helppo nähdä oman itsenäisen maamme historiassa. Onhan Suomen varjeltuminen itsenäisenä kansakuntana viime sotien myllerryksessä suoranainen Jumalan ihme. Mutta siihen ihmeeseen oli yksi syy: koko kansa presidenttiä myöten oli polvillaan Jumalansa edessä.

Niin ei ole tänään, vaan Jumalasta halutaan luopua ja turvaa etsiä mistä muusta tahansa. Synnistä ei haluta luopua ja tehdä parannusta. Keskustelu synnistä halutaan jopa vääntää vihapuheeksi. Virallinen valtakunnan syyttäjäkään ei halua luopua taistelusta Jumalan sanaa vastaan, vaan jatkaa raamattukäräjiään. Ollaan kaukana siitä nöyrästä asenteesta, joka on menneinä aikoina taannut meille parhaat turvatakuut eli Kaikkivaltiaan Jumalan suojeluksen.

Eihän siinä mitä, mennään Natoon, jos eduskunta niin päättää. Mutta haluan ennen kaikkea tällä kannanotollani korostaa sitä, että muistetaan niin Naton kuin kaiken inhimillisen turvan olevan sittenkin epävarmaa. Natokin kuten kaikki muukin inhimillinen turva voi muuttua ruokosauvaksi, joka murtuu tai pettää tavalla tai toisella.

Aavistuksia ruokosauvan hauraudesta ollaan saamassa jo ennen kuin Nato-hakemusta on kunnolla edes ennätetty jättää sisään. Kaiken piti olla niin selvää ja pikakäsittely edessä, kun Turkin presidentti alkaakin kakistella tai ainakin hieroa lehmänkauppoja. Joskus tuntuu, että täällä Skandinaviassa ja yleensäkin Pohjois-Euroopassa on totuttu siihen, että miehen sana on ja pitää. Mutta mitä etelämmäksi mennään, huomaa, että yhden vuorokaudenkin ikäinen sana ja lupaus on jo vanhentunut, ja on ennättänyt muuttua moneen kertaan.

Kuningas Daavid, joka on yksi maailman historian menestyksekkäimmistä valtionjohtajista ja sotapäälliköistä antaa meille hyvän ohjeen: ”Toiset turvaa vaunuihin, toiset hevosiin, mutta me tunnustamme Herran, Jumalamme nimeä.” Ps. 20: 8.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (9)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. aikainmerkit

    Jouko kirjoitti – Myös oma maamme etsii liittolaisia ja vannoo tällä hetkellä Naton nimeen. Aika näyttää, muuttuuko Natokin särkyväksi ruokosauvaksi.

    Suomessa on kova Nato-huuma, mutta nyt taisi käydä niin, että nuolaisivat ennen kuin tipahti. Ruokosauvasta taisi tulla sellainen särkynyt ja lävistävä ruokosauva.

    Turkki on jostain syystä kääntänyt takkiaan ja estänyt tänään Naton neuvostossa Suomen ja Ruotsin haastattelut uusiksi jäseniksi. Natossa otetaan uudet jäsenet yksimielisellä päätöksellä, joten jokaisella jäsenmaalla on veto-oikeus uusien jäsenten suhteen. Turkin presidentti on toistuvasti ilmoittanut, ettei Ruotsin ja Suomen kannata lähettää edes neuvottelijoita hänen luokseen. Turkki ei ratifioi maiden Nato-jäsenyyttä, joten Suomi ei pääse Natoon. Kroatian presidentti lupasi myös käyttää veto-oikeutta Naton huippukokousessa estääkseen Suomen ja Ruostin jäsenyyden.

    Turkki on esittänyt listan omista vaatimuksistaan, joita voi luonnehtia mahdottomiksi, koska siellä vaaditaan esim. USA:ta peruuttamaan F35 hävittäjien vientikielto Turkkiin, koska Turkki osti Naton sääntöjen vastaisesti Venältä S400 ilmatorjuntajärjestelmän. Suomen pitäisi palauttaa turvapaikan saaneita kurdeja Turkkiin.

    Turkissa on vuonna 2023 suuri vaalivuosi, jolloin Erdoganin pitäisi saada viiden vuoden jatko vallalleen. Itse epäilen Turkin tehneet kulisseissa kaupat Venäjän kanssa öljystä, kaasusta, viljasta ja turismista, jotta Turkin hutera talous pysyy pystyssä. Turkin ostaminen ulos tästä sopimuksesta on jo niin kallista Natolle, ettei sellaista kukaan tee.

    Venäjä ehti jo ilmoittaa, että se siirtää Suomen rajalle taktisia ydinaseita vahvistaakseen uutta Nato-rajaansa. Kävikö Suomelle nyt niin nolosti, ettei se edes päässyt Naton jäseneksi, mutta suuttunut Venäjä tuo taktisia ydinaseita rajalle?

  2. IlkkaT.O.

    Tuo samainen Jouko Koistisen mainitsema ruokosauva-vertaus tuli sydämelleni muutama viikkositten uudelleen niin voimakkaasti, että toin asian esille n. kaksi vk sitten srk:n rukousillassa, rukousauheena Suomen puolesta. Missä ovat poliittisten päättäjiemme kehoitukset – vai katsotaanko se (ilmeisesti) heille kuulumattomaksi, toisin kuin ennen – kansakunnan rukoukseen asian puolesta? Nythän päätös on ollut pelkästään politiikan sanelemaa muuttuneen geopoliitisen tilanteen johdosta. En sano, etteikö Herra voisi näinkin toimia, toki on toiminut, vaikuttaen tekemistä ja tahtomista.
    Näkökulma: Iso kysymys Naton kyvykkyydelle tulevaisuudessa on sen selkäranka USA. Ilman Yhdysvaltojen toimia Nato olisi vain eurooppalainen sätkynukke Venäjän ja Kiinan rinnalla. Yhdysvalloissa on meneillään ainakin jo poliittisestil sisällissodaksi yltynyt polarisoituminen; mikä on Yhdysvaltojen rooli tulevassa maailman poliittisessa, taloudellisessa ja sotilaallisessa asennossa; määrää paljon jatkossa Naton kyvykkyydesta ja varsinkin halusta toimia jäsenvaltioittensa parhaaksi. Sanoja on kuultu ennenkin. Jos Suomi perustaa turvallisuutensa Naton artikla 5.:een, riittävätkö Naton halu ja rahkeet puolustaa 1340 km:a Venäjän vastaista rajaa tosipaikan koittaessa? Se söisi valtavasti rahkeita koko Natolta. Lisäisin vielä arktisen ulottuvuuden Venäjän kannalta, sillä sen Jäämeren laivasto Murmanskissa on Venäjän suurin ja toiseksi, Venäjä on jo lyönyt lippuvaarnansa Pohjoisnavan alla olevaan mannerjalustaan merkiksi sen itselleen katsomansa omistusoikeuden laajaan alueeseen siitä. Pohjoisen napa-alueen merkittävyyttä korostaa myös Kiinan vaatimus saada siitä osansa. Kriisitilanteessa Naton ja Venäjän välillä olisi myös kysymys Kalotti-alueen hallinnoimisesta ja sitä kautta koko pohjoisen meriliikenteen valvonnasta. No, uskovina meillä on etuoikeus kääntyä elävän Jumalan puoleen.

  3. kommentaattori

    Kuningas Salomo teki kyllä poliittisia liittoja pakanakansojen kanssa mutta avioliittojen kautta. Hän otti vaimoja pakanakansoista, minkä Jumalan laki kieltää, jottei epäjumalanpalvelusta tulisi Jumalan kansan keskuuteen. Salomo otti jopa faaraon tyttären vaimoksi ja rakensi hänelle huomattavan palatsin, vaikka Jumala oli kieltänyt palaamasta Egyptin tietä takaisin.

    Kautta aikain kuninkaat ovat ottaneet vaimoja naapurivaltioiden kuninkaiden tyttäristä, jotta kansojen keskuudessa säilyisi rauha. Salomon aikana rauha säilyi pitkään, mutta lukuisten vaimojen kautta tuli epäjumalanpalvelusta Israeliin. Salomo ei siis turvannut yksin Jumalaan.

    Keskiajalla Euroopassa oli suuri määrä pieniä ruhtinaskuntia, joiden hallitsijat ottivat vaimoja naapurivaltioista poliittisista syistä. Katolinen kirkko hyväksyi Jumalan lain säädöksen miehen moniavioisuudesta 1200-luvulle asti. Paavi halusi ottaa lujemman otteen ruhtinaskunnista ja yhdistää ne kansallisvaltioiksi, joten paavi kielsi miehen moniavioisuuden ja vähän ennen sitä oli kieltänyt pappien avioliitot kokonaan, jottei papit rohmua seurakunnan omaisuutta omalle suvulleen. Paavin taktiikka oli ”hajoita ja hallitse”.

    Suomen liittyminen Natoon ei ole ainoastaan sitä, että tämä kansa ei halua turvata Jumalaan. Kyse on rakkaudesta maallista mahtia kohtaan. Suomi luottaa Natoon, mutta ei Jumalaan.

    Toisen maailmansodan aikana Suomi teki virheen liittoutumalla vahvan natsi-Saksan kanssa ja lähtemällä jatkosotaan. Lopulta Suomi menetti vain enemmän. Tekeekö Suomi nyt saman virheen, kun päättää liittyä Natoon?

    Tässä voi nyt käydä niin, että Turkki uhkauksensa mukaisesti äänestää Suomea ja Ruotsia vastaan, joten vaadittavaa yksimielistä päätöstä Natoon liittymisestä ei saada ja hakemukset hylätään. Sen sijaan Suomi ja Ruotsi ehtivät suututtaa hankkeella Venäjän karhun. Tässä voi käydä niin, että Suomi menee ojasta allikkoon.

    • Jouko Koistinen

      On totta, että kuningas Salomon aikaan poliittisia liittoja tehtiin monenkin valtakunnan kanssa. Sanoin oikeastaan kirjaimellisesti tuossa kirjoituksessani, että ”Daavidin ja Salomon aikaan valtakunta oli vahvimmillaan”, ja tämä piti siis paikkansa myös Salomon aikakaudella. Ehkäpä noilla Salomon monilla avioliitoilla naapurivaltioiden tyttärien kanssa oli tietyllä tavalla ”ennaltaehkäisevä” merkitys, että välit säilyisivät naapurivaltioiden kuningaskuntiin. Samalla myös kauppapoliittiset merkitykset. Salomonkin aikana valtakunta oli vahva, vaikkakin hajosi melko heti Salomon kuoltua kahtia.
      Mutta korostin tuossa kirjoituksessani ennen kaikkea Daavidin aikakautta ja hänen riippuvuuttaan yksin Jumalan voimasta ja johdatuksesta. Tokihan Daavidillakin oli hyvät suhteet joihinkin naapurivaltioiden johtajiin, esim. Tyyron kuninkaaseen Hiiramiin, ja hänelläkin oli joitakin vaimoja, jotka oli otettu naapurivaltioista. Mutta suurimmaksi osaksi Daavid joutui taistelemaan valtakuntansa joka kantilla ja näin myös saavutti suuria voittoja. Nimenomaan Daavidin elämässä yksin Jumalan apuun turvautuminen myös sodan käynnissä tuli selvästi esille.
      Salomo puolestaan horjui tässä suhteessa kovastikin hallitusaikanaan. Mooses oli jo aikanaan antanut ohjeen, että kun Israel aikanaan tulee pyytämään itselleen kuningasta, älköön hän hankkiko paljon hevosia. No, Salomo lankesi tässäkin suhteessa ja hankki paljonkin esim. Egyptistä hevosia ja raudoitettuja sotavaunuja.
      Mainitsit tuossa lopussa, että Ehkäpä Suomi ja Ruotsi suututtavat Venäjän karhun. Oman Raamatun tulkintani mukaan Raamatun karhulla ja Venäjällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Olen käsitellyt tätä aihetta esim. kotisivullani: http://www.joukokoistinen.fi sekä joillakin youtube-videoillani. Itse olen paljon kiinnostuneempi suuntaamaan katseeni Turkin ja sen naapurivaltioiden suuntaan lopunajan kuvioiden muodostumisessa. Mutta tämä on jo täysin toinen juttu, enkä halua siihen enemmän nyt aikaa käyttää.

      • Dogma

        Jouko Koistinen kirjoitti: – Oman Raamatun tulkintani mukaan Raamatun karhulla ja Venäjällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

        Kerrot nettisivuillasi, ettei Venäjän tunnus ole karhu vaan kaksipäinen kotka. Valtioilla on yleensä monenlaisia symboleja. Karhua pidetään yleisesti Venäjän symbolina, mikä tulee esille monissa eri yhteyksissä mm. venäläisessä taiteessa. Kyljellään makaava karhu kolme kylkiluuta suussaan kyllä näyttää Venäjän karttakuvalta, jonka suussa on Skandinavian maat. Karhu on vakiintunut Venäjän symboliksi, vaikka sillä asialla ei olisi mitään virallista asemaa.

        Sinun mielestä Danielin kirja viittaisi karhulla Meedia-Persiaan. Tämä tulkinta voi olla vasta profetian esitäyttyminen. Profetian lopullinen täyttyminen tapahtuu Venäjässä. Tulee huomata, että Raamatun profetiat voivat toteutua kaksi kertaa.

        Ilmestyskirja käyttää Danielin kirjan petoja kuvaamaan lopun ajan valtakuntia, mikä on vahvistus sille, ettei Danielin profetian karhun ensisijainen tarkoitus ole Meedia-Persia. Danielin neljän pedon luettelossa viimeiseksi mainitaan rautahampainen peto, jollainen Rooma saattoi olla, mutta teksti viittaa aivan selvästi 3,5 vuotta kestävään Antikristuksen valtakuntaan, joka kukistuu Kristuksen saapuessa.

        Ilm 13:1 Lohikäärme seisahtui meren rannalle. Minä näin, kuinka merestä nousi peto. Sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja kaikissa kymmenessä sarvessa oli kruunu ja jokaiseen päähän oli kirjoitettu herjaava nimi.
        2 Peto, jonka näin, muistutti leopardia, mutta sillä oli jalat kuin karhulla ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. [Dan. 7:4-6; Ilm. 12:3]
        3 Minä näin, että yksi pedon päistä oli saanut surmaniskun mutta haava oli parantunut. Koko maailma ihmetteli petoa ja lähti seuraamaan sitä,
        4 ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat: — Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?
        5 Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi.

        Dan 7:4 Ensimmäinen oli kuin leijona, ja sillä oli kotkan siivet. Minun katsellessani siltä revittiin siivet ja se nostettiin maasta ja pantiin seisomaan kahdelle jalalle kuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
        5 Ja katso, oli toinen eläin, karhun kaltainen, joka seisoi toisella suunnalla, ja sillä oli kolme kylkiluuta suussaan hampaitten välissä. Sille sanottiin: ”Nouse, syö paljon lihaa.”
        6 Vielä minä näin, että oli kolmaskin eläin, kuin pantteri, jolla oli neljä linnunsiipeä selässään, ja sillä eläimellä oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.
        7 Ja vielä minä näin yöllisessä näyssäni, että oli neljäs eläin, pelottava, kauhistuttava ja hyvin väkevä. Sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja ruhjoi kaiken ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin aikaisemmat eläimet, ja sillä oli kymmenen sarvea.
        8 Minä katselin niitä sarvia ja näin, että niiden väliin kasvoi vielä pieni sarvi, ja entisistä sarvista kolme irtosi sen tieltä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät, ihmisen silmien kaltaiset, ja suu, joka puhui suuria sanoja.

        21 Minun katsellessani tuo sarvi ryhtyi sotaan pyhiä vastaan, ja se voitti heidät ja piti heitä vallassaan, [Ilm. 13:7]
        22 kunnes Ikiaikainen saapui ja Korkeimman pyhät saivat oikeutensa ja tuli hetki, jolloin pyhät ottivat haltuunsa vallan.
        23 Ja minulle vastattiin: — Neljäs eläin tarkoittaa neljättä valtakuntaa, joka on syntyvä maailmaan. Se valtakunta on erilainen kuin muut valtakunnat, ja se syö koko maailman ja tallaa ja murskaa sen.
        24 Ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka tulevat hallitsemaan sitä valtakuntaa. Heidän jälkeensä nousee vielä yksi. Hän on erilainen kuin edelliset ja kukistaa kolme kuningasta. [Ilm. 17:12]
        25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
        26 Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen valtansa otetaan häneltä pois, se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti.
        27 Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.

  4. Jonas K

    Vankilapappimme on seonnut

    • Jouko Koistinen

      No, tässä iässä sallittakoon jo pieni sekoaminen! Heh, heh.

  5. Filos

    Samoja ajatuksia herännyt Nato-murtuva ruokosauva vertauksesta. Taitaa suomi poloinen murtaa kätensä- senkö toisenkin ja ainoan, mitä on jäljellä? Jos samat lainalaisuudet toimii Suomenkin kohdalla, mitkä ovat toimineet Israelin kohdalla, niin ei hyvältä näytä tulevaisuus, ellei sitten kääntymystä/katumusta tapahdu? Herätystä sopii rukoilla ja toivoa. Siis oikeaa herätystä, joka johtaa mielenmuutokseen/katumukseen/kääntymykseen Jumalan puoleen eli parannukseen.

    • ressu

      Tässä näyttää käyvän niin nolosti, ettei Suomi edes pääse Natoon Turkin vastustuksen johdosta.