Patmos-blogi

Sähkömankeli ja Pyhä Henki (Näitä minä muistelen #15)

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

ERÄÄNÄ varhaisena aamuna olin jo kello kuudelta äidin kanssa matkalla sähkömankeliin.  Ensimmäisen kerran.  Sähkömankeli oli aivan uusi ja outo.  Olin tavallisesti äidin mankeliapulaisena, kun isä oli matkoilla.  Käsimankelia olin ennen vääntänyt satoja kertoja.  Mikä työ ja vaiva.

”Nyt sinun ei tarvitse vääntää”, puheli äiti.  ”Hoitelet vain konetta.  Sähkö tekee työn.”

Se oli minulle mieleen.  Vaikka olinkin tottunut työhön pienestä pitäen, oli mankelin vääntäminen kuitenkin minulle raskasta ja vastenmielistä.  Nyt ei tarvinnut vääntää – ainakin näin oli äiti luvannut.  Miksi äiti valehtelisi?

Sähkömankeli oli ihmeellinen laitos.  Kun painoi nappia, alkoi kone käydä itsestään.  Tasaisesti, edestakaisin, väsymättä.

Olin kuitenkin arka koneenhoitaja.  Taisin painaa nappia liian lyhyeen tai liian kevyesti, sillä mitään ei tapahtunut.

”Paina rohkeasti kunnes kone alkaa toimia!” äiti neuvoi takaani.

Tein niin kuin äiti neuvoi.  Reippaasti kone alkoi toimia ja mankelivaunu liikkui.  Minä vain katselin ja hymyilin ja kone teki työn.

TÄLLAINEN vaatimaton esimerkki saattaa elävöittää suuria hengellisiä totuuksia.

Olen näkemässä, kuinka kristillisyys on suurin piirtein käsimankeli-asteella.

Väännetään hartiavoimin kristillisyyden koneistoa. Väsytään.  Yritetään uudelleen.  Ja väsytään taas.

Kristillisyys on työtä, ponnistelua ja yrittämistä.  Ainaista jännitystä.  Ei siitä lähde valoa aikamme yöhön, ei iloa sen murheeseen ja toivottomuuteen eikä vapauttavaa sanaa sen kipeisiin kysymyksiin.

Ja kuitenkin Paavali määrittelee kristillisyyden aivan toisin.

Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. 

Miksi se ei ole sitä meidän päivinämme?

Siksi, että meidän päivinämme meidän keskuudessamme Pyhällä Hengellä on niin vähän sijaa.

Vanhurskaus, rauha ja ilo koetaan vain Pyhässä Hengessä.

NYKYISELLÄ sähkön aikakaudella ovat mankelit sähköistetyt.  Olisi tyhmää, jos joku alkaisi vääntää mankelia käsivoimalla jos mankeliin on asennettu sähköllä käyvä moottorivoima.

Niin kuitenkin teemme kristillisyydessämme.

Jeesus on antanut meille voimansa ja heittänyt maan päälle tulensa, niin kuin Hän sanoi:

Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle, ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt.

Tulevan maailmanajan voimat ovat meidän keskuudessamme.  Johdot on vedetty ja asennettu meihin – joka ainoaan kristittyyn! – saakka.  Ei tarvitse muuta kuin suostua ja avata yhteys.

Mutta ihmeiden ihme!  Me arkailemme, epäilemme.  Epäusko tekee tyhjäksi Jumalan suunnitelmat ja hyvät aikomukset.  Me väännämme yhä käsivoimin.  Näin uuvutamme itsemme.  Annamme väärän kuvan kristillisyydestämme.  Halveksimme Jeesuksen antamia voimavaroja.

Voi meitä tyhmiä aikamme kristittyjä!

MITÄ ovat meille lahjoitetut tulevan maailmanajan voimat?  Minkä tulen Jeesus on heittänyt keskellemme?  Mikä on Jumalan voima?

Apostoli Paavali vastaa:

Sana rististä on Jumalan voima.

Pistä tälle apostoliselle neuvon sanalle perustaksi Jeesuksen sana opetuslapsillensa juuri ennen taivaaseen astumistansa:

Te saatte voiman kun Pyhä Henki tulee teihin.

Ihmeellinen kaksoisvoima – ihmeellinen taivaallinen järjestys.  Sana rististä on voima.

Mutta tämän sanan julistamiseen ja eläväksi elämiseen tarvitaan perustus.  Ja perustus on siinä, että ”Pyhä Henki tulee teihin”.

Ihmeellinen kaksoisvoima – veren ja Hengen voima!

Alkukielessä on kumpaakin voimaa kuvaamassa sama sana – dynamis.  Jumalan voiman dynamiitti veressä ja Pyhässä Hengessä.

Nämä kaksi ovat sekä sisäkkäin että rinnakkain.  Niitä ei voi erottaa.  Siellä, missä veren voima vaikuttaa, siellä palaa myös Hengen tuli.  Ja missä Pyhä Henki pääsee vapaaksi oikeuksiinsa, siellä myös Jeesuksen kallis veri on korotettuna, tuoreena ja vapauttavana.

Ihana ja ihmeellinen on tämä kaksoisvoima, taivaallinen kaksiliekkinen tuli, jonka Jeesus Kristus on heittänyt maan päälle opetuslastensa keskuuteen.  Olkoon siitä Hänen siunattu Nimensä ylistetty!

Lisäksi tämä varoituksen sana.  Pyhästä Hengestä ja joskus yleensä vain Hengestä puhutaan kunnioittavasti ja opetetaan laajasti sielläkin, missä hallitsee  liberaaliteologia. Niissä piireissä  Jeesuksen Kristuksen veri ei ole raamatullisessa arvossa.  Älköön kukaan eksykö kuvittelemaan, että tuollaisissa tilanteissa puhuttu sanoma Pyhästä Hengestä olisi sanomaa Jumalan Hengestä. Eksyttävä henki  esiintyy vilkkaasti siellä, missä ei opeteta ja uskota täyttä evankeliumia Pyhästä Verestä.

MIKSI dynamiitti ei syty, vaikka Jeesus itsekin sitä niin hartaasti toivoo?

Miksi ei kirkko ole tulessa ja seurakunta liekehdi, vaikka tällaiset valtavat tulevan maailmanajan voimat ovat sen keskuudessa?

Dynamiitti on täysin vaaratonta, jos sitä ei räjäytetä.  Sitä kuljetaan junissa ja autoissa ja ihmisten keskuudessa, mutta kun ollaan tarpeeksi varovaisia sen käsittelyssä, se ei vahingoita ketään.  Se kätkee valtavat voimat itseensä, mutta ne ovat aivan hyödyttömiä, jos sitä käsitellään joustavasti pehmein käsin.

Aikamme yleinen kristillisyys on taitava käsittelemään taivaallista dynamiittia.  Ei se heitä  sitä pois, eikä se kiellä sen voimaa.  Mutta se käsittelee sitä niin järkevästi, asiallisesti ja pehmeän pyöreästi, ettei ole mitään pelkoa räjähdyksestä.   Sitä tarvitaan kyllä sopiva annos virsiin ja saarnoihin ja jumalanpalvelusmenoihin, mutta niin varovasti esitettynä, ettei se pääse syttymään eikä saamaan aikaan häiriötä.

Seurakunnassa on dynamiittia.  Tarvitaan vain isku, niin dynamiitti räjähtää.  Silloin kirkko on tulessa.

Mikä on se isku?

Onko se lain moukari vai armon ja rakkauden herkkä sytytin?

Ehkä sisäinen ikävä, hengellinen  tyytymättömyys ja pyhä levottomuus panee dynamiitin liikkeelle.

Tai tarvitaanko ulkonainen vaino, ennen kuin tapahtuu lopullinen räjähdys?

Herra sen tietää.

Hän odottaa kuitenkin hartaasti, että se jo vihdoin syttyisi.

Ensio Lehtosen elämää käsittelevässä muistelussani olemme Pyhää Henkeä käsittelevässä aihemaailmassa.  Olen kokenut en ainoastaan oikeaksi vaan aikaamme ajatellen suunnattoman tarpeelliseksi tarjota lukijalle Ensio Lehtosen kirkkainta opetusta  pneumatologiasta ja tässä sait ensimmäisen makukappaleen hänen tekstiänsä.  Jatkamme 2-3 osaa eteenpäin tätä sisältösarjaa.  Tekstit ovat pääosin Ensio Lehtosen kirjasta HENGESSÄ PALAVA (2. painos 1946).

Lue Näitä minä muistelen -kirjoitussarjan aiemmat osat täältä.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *