Sähköpyörä ja Pyhä Henki
Muutaman viikon ajan olen käynyt pyörällä töissä. Matkaa Vantaanjoen rantoja ja Keskuspuiston teitä on noin 9 kilometriä suuntaansa. Aamut ovat rauhallisia ja raikkaita. Paljon ei vielä aamuvarhain ole liikkujia. Ei autojen ääniä, eikä pakokaasuja. Vain lintujen laulua ja luonnon kauneutta. Matka menee mukavasti tasaista joenrantaa ajellen ja hiljaa virtaavan veden pintaa katsellessa.
Muutaman kilometrin ajon jälkeen on lähdettävä kiipeämään loivaa, mutta pitkää nousua kohden Radio Patmoksen studioita. Matka etenee Keskuspuiston metsäisillä teillä. Vastamäessä vauhti hiukkasen hiljenee, niin kuin odottaa sopiikin kun tämän ikäinen pappa polkee voimiensa mukaan. Hiukan jo kainalot kastuivat ja hiki nousi otsaan, mutta matka jatkui. Kohta alkaa pohkeissa hapottamaan ja käsissä puutumaan, mutta vieläkin matka jatkui. Onneksi nousun jälkeen tuli laskuosuus, mutta ei vielä. Ensin oli päästävä mäen päälle.
Singerin ompelukone
Olin jo melkein huipulla kun takaani alkoi kuulua hiljainen hyrrääminen, kuin hiljaisen tuulen hyminä. Ääni oli kuin Singerin ompelukoneessa, mutta tuskin takaani oli ompelukone tulossa. Hetkessä alkoi vierelleni hivuttautua yli puolisataavuotta vanha naishenkilö, kirkkain silmin, hymyilevin huulin ja kevyin polkaisuin hän vilkaisee minuun ja meni menojaan. Hänellä oli sähköpyörä.
Eihän se tuon naisen vika ollut, että minä en pysynyt vauhdissa mukana. Vika oli minussa ja asenteessani, eihän suomalainen hyväkuntoinen mies nyt sähköpyörällä kulje. Luulevat vielä, että olen huonokuntoinen. Kyllä tällaiset mäet pitää selvittää omin voimin. Eihän isämmekään tuhlanneet rahojaan sähköpyöriin, korkeintaan pappa-mopoon. Toisaalta voisihan sitä ainakin miettiä, että onko aina pyrittävä pärjäämään omin voimin, vai voisiko apua löytyä tilanteisiin, jossa omat voimat ehtyvät.
Virtaa pitää olla
Kun minä palaan kotiin perinteisen pyöräni kanssa, niin laitan sen vain varastoon odottamaan seuraavaa reissua. Ei minkäänlaista vaivannäköä tai huolta, pelkkää lepoa ja huoletonta eloa pyörän suhteen. Toki vuosihuolto pitää hoitaa ja siinä kaikki. Sähköpyörärouva palaa myös reissultaan, mutta joutuu laittamaan piuhat kiinni, että akussa on virtaa huomennakin. Akku ja piuhat pitää olla kunnossa, muuten ei sähköpyörä toimi. Tyhjä akku sähköpyörässä on pelkkä rasite, lisää vaan painoa ja hidastaa matkantekoa.
Sähkörouva meni menojaan, mutta minulle pidettiin saarnaa kristitystä, jolla ei ole elämässään virtaa, Pyhän Hengen täyteyttä, matkaa tehdään tyhjin akuin. Aina mennään omin voimin. Ollaan ärtyneitä ja turhautuneita, kun toiset tekevät matkaansa iloiten sisin täynnä Pyhää Henkeä.
Paavali kehottaa kristittyjä: ”Täyttykää Hengellä.” Pietari julisti evankeliumia hallitusmiehille täynnä Pyhää Henkeä. Tyhjillä akuilla ei pitkälle pötkitä. Niska punaisena, kainalot märkänä ja naama irvistyksessä ei ole mukava tehdä matkaa. Siitä kärsii itse ja ei se ole helppoa lähimmäisilläkään sellaista katsella. Eräs pastori koki, että hänen saarnassaan ei ollut Hengen voitelua ja puheen jälkeen avasi sisintään kaverilleen: ” Et arvaa miten vaikea oli julistaa?” , johon toinen tokasi, ” No ei ollut helppo kuunnellakaan.”
Virtaa ja Henkeä tarvitaan
Sähköpyörä ei toimi ilman virtaa. Tarvitaan latausta ja laitteiden kunnossapitoa, eli pitää nähdä vaivaa, että pyörä toimii. Virtaa on tarjolla ja kun sitä käytetään, niin matkanteko sujuu mukavasti.
Kristityn vaellus on samanlaista. Pyhän Hengen virtaa on tarjolla, mutta pitää nähdä vaivaa, että ollaan ja pysytään virrassa. Jokapäiväinen Raamatun luku ja rukouselämä pitävät ”akut” täynnä ja matkanteko kohden päämäärää jatkuu valoisin mielin. Viikonlopun latausreissut seuroihin ja kirkonmenoihin ei riitä. Akut pitää ladata päivittäin. Sitten ei tarvitse niin hirveästi yrittää ja hermoilla. Ei se sen kummoisempaa ole. Tästä läheiset ja Jumalakin tykkää.
Lue ohjeet kommentoinnille