Patmos-blogi

Savea, rautaa

Laura Seppi Laura Seppi kirjoittaa Porissa. Hän on eläkkeellä oleva kielen kääntäjä, jonka erikoisena kiinnostuksena ovat Raamatun kielet. Laura kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Ajoittain hänen tekstiensä päällisen puolen takana on vasta varsinainen viesti – kannattaa etsiä se esille.
Julkaistu:

Kun Jumala antoi ihmiskunnalle kehotuksen syödä lihaa (1 Ms. 9:3), se johtui luultavasti siitä, että useimmat hyvät, proteiinipitoiset kasvit olivat vedenpaisumuksessa tuhoutuneet ja hävinneet sukupuuttoon. Luoja oli tietenkin ennakoinut tämänkin, koska rakensi ihmiselle pitkän suolistokanavan ja muutamille eläimille raateluhampaat. Kuudentuhannen vuoden jälkeenkin ihmisen, joka syö vain kasvisruokaa, on vaikea saada riittävästi B12 vitamiinia.

Mutta ehkä Luoja tulevaisuudessa palauttaa ne kadonneet hyvät ravintokasvit. Se tapahtuisi tuhatvuotisessa valtakunnassa (Jes. 11:7b). Tuskin pedoillakaan on silloin enää mitään kasvisruokavaliota vastaan. – Vuosia sitten minulla oli kissa, joka rakasti hernesoppaa.

– Millä aineksilla meitä ihmisiä hallitaan?

Kuningas oli muinaisaikana ennen kaikkea sotajoukkojen johtaja (1 Sam. 8:11ss). Kun kuningas halusi osoittaa myös rauhan aikana korkeaa asemaansa, hän tarvitsi kultaa. Rakennusmiehiä ja -mestareita, käsityöläisiä, aseseppiä ym. sai sirottelemalla tuota kimmeltävää, auringonväristä metallia. Suurenmoiset muinaisajan palatsit oli pystytetty kullan voimalla (Grimberg, 2:68; 67; 117-120). Nebukadnesar saattoi siksi kävellä palatsinsa katolla Baabelissa ja sanoa: ”Eikö tämä ole se suuri Baabel, jonka minä olen rakentanut [rakennuttanut] kuninkaalliseksi linnaksi, valtasuuruuteni kunniaksi!” (Dan. 4:27).

Babylonialaiset olivat myös vahvasti kauppakansaa. Kun Egyptissä vielä käytiin vaihtotaloutta, babylonialaiset jo maksoivat liiketoimissaan punnitulla kullalla ja hopealla. Olipa Babyloniassa jo osakeyhtiöitä ja pankkitilejäkin (G. 2:162-163) Lainakorko nousi 20 prosenttiin (G.2:170). Kullalla ostettiin myös kätyreitä ja sittemmin jopa kokonaisia vihollisen sotajoukkoja (G. 3:432). Kulta itse ei ruostu, mutta ihmissieluja se kummasti korruptoi.

Hopea oli Lähi-Idässä tavallisin maksu- ja lunastusväline kun ostettiin maata tai ihmisiä eli orjia.

Maaorjuuden alkusynty on hyvin kuvattu 1 Ms. 47:13-20 jakeissa. Nälänhädän aikana Joosef ”kokosi kaiken hopean Egyptistä ja Kanaan maalta” (1Ms 47:14 ss). Sitten kun nälkäisillä ihmisillä ei ollut enää mitään, millä ostaa viljaa, he luovuttivat peltonsa maksuksi faraolle, jääden tälle maaorjiksi viljelemään ja maksamaan veroa. Vapaan talonpoikaisväestön väheneminen oli alkanut hiljalleen jo Babyloniassa (G. 2:66).

Maaorjuus yleistyi kaikkialla ja oli Euroopassakin vallalla satoja vuosia. Se lopetettiin Ranskassa v. 1789 ja Venäjällä v. 1861. Suomessa ei ollut maaorjuutta väen vähyyden vuoksi, sen sijaan oli  torppareita ja mäkitupalaisia eriasteisissa velkasuhteissa.

Meedo-Persian maailmanvalta teki väestönsiirtojen kautta valloitetuista maista vasallivaltioita. Kyyros siirsi sinne maanviljelijöitä sekä maaherran varmistamaan veronkannon ja järjestyksenpidon. Uskontokin loi  vakautta. Tällainen ’hopeinen’ politiikka on nähtävissä Esran ja Nehemian ajan taustalla. Velkaorjuus piti porukat hiljaisina.

Vaski

Aleksanteri Suuri ei luonut tai tuonut hellenismiä. Se oli jo levittäytyneenä kaikkialle lukuisten kreikkalaisten siirtokuntien kautta. Ne olivat kiinteitä, rikkaita, kukoistavia yhteisöjä, joissa harrastettiin taiteita, filosofiaa, sirkushuveja, urheilua ja kaikenlaista nautiskelua. Kreikka yleistyi sivistyskielenä. Hellenismi vetosi vatsaan – Epikuros -, ja  lanteisiin – Afrodite, poikarakkaudet, temppeliprostituutio.

Raamatussa vaskea pidetään luopureiden vertauskuvana.  ”Kaikki he ovat pääniskureita, liikkuvat panettelijoina; he ovat vaskea ja rautaa, ovat kelvottomia kaikki tyyni.” Jer. 6:28. samoin Hes. 22:18:  ”He ovat tulleet..  kuonaksi”. Tällaiseen Jumala vastaa ’vaskitaivaalla’.

Vaski eli pronssi oli monikäyttöinen, suhteellisen halpa materiaali. Siitä tehtiin myös kahleita vangeille. (Jer. 39:7; Apt. 12:6) Tuomarien aikaan filistealaiset vangitsivat Simsonin ja panivat hänet vaskikahleisiin [nechushtaim] (Tuom. 16:21). Kuinka ollakaan, aivan samaan aikaan  Israelissa kansa palvoi epäjumalana Mooseksen aikoinaan pystyyn nostamaa vaskikäärmettä ”Nehustania” (2 Kun 18:4).

Taitava despootti saa alaiset rakastamaan kahleitaan ja vankilaansa. Synti ja sielullisuus ovat ihmisissä kiinni. Paavali kertoi ateenalaisista: ”Ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.”  (Apt.17:21). Kreikkalaisissa oli hyvin toimeentulevia, mutta toisaalta koko yhteiskunta perustui orjanomistukseen. Toisilla oli synnin ’vaskikahleet’, toisilla fyysiset.

Rauta

Rooma alkoi demokratiana. Oli pikkukaupungin senaatti ja kansantribuuni, mutta se oli vain ylimystön demokratiaa.  Alue alueelta kaupunkeja ja maita yhdistettiin ”Roomaksi” turvatakuilla, eräänlaisella ’aseveljeydellä’ (G. 5:178). Kansalliset rajat Italian eri kansojen välillä alkoivat häipyä (G.5:139). Sota Kathagoa vastaan teki Roomasta merivallan (G.5:146). Yleinen asevelvollisuus ja jatkuvat valloitussodat saivat aikaan kehityksen, josta historioitsija sanoo: ”Sodastahan on aina se seuraus, että lainkuuliaiset ja oikedentuntoiset ihmiset köyhtyvät, mutta keinottelijat ja häikäilemättömät rikastuvat.” (G.5:270). Kansa jakaantui köyhälistöön ja sen nylkijöihin (259). Poliittiset lahjukset senaattipaikoille yleistyivät (”Panem et circenses”) (262). Sota aiheutti myös orjaluokan ”kauhistuttavan kasvun” (264). Syntyi mellakoita.

Sotapäällikkö Sulla otti Rooman hallintaansa ja hänestä tuli diktaattori v. 82 eKr. Hän mestautti tuhansia vastaanpanijoita ja perusti ”proskription”, henkipattojen luettelo -systeemin. Luettelossa olevia ihmisiä sai vapaasti murhata ja konfiskoida heidän omaisuutensa. (Grimberg 5:306). Sullan tukija Catilina murhasi oman veljensä ja liitti tämän nimen jälkeenpäin ”proskriptioon”. Catilina piti koulua ylhäissyntyisille nuorukaisille, joita opetettiin todistamaan väärin, väärentämään nimikirjoituksia, sekoittamaan myrkkyä ja käyttämään tikaria jne. Cicero puhui, että nämä nuorukaiset omasivat tai oppivat pian ”luonnonvastaisia taipumuksia”. (G.5:339)

Toista henkilöä Cicero luonnehti näin: ”Kun näen hänen huolellisesti käherretyt suortuvansa, en voi uskoa, että tuolle miehelle juolahtaisi mieleen kumota Rooman valtiosääntöä” (G.5:351). Kuitenkin tuo harmittoman oloinen mies teki juuri sen. Hän oli Gaius Julius Caesar. Hän juonitteli ja mestautti ja ristiinnaulittutti vastustajiaan käymissään kansalaissodissa. Rooman senaatti ja kansankokous julistivat aikanaan Caesarin diktaattoriksi ja niin tasavallan päivät oli luettu. (G 5:423) Vallassa ollessaan Caesar pyrki  luomaan voimakkaan yhteiskuntarakennuksen, joka olisi sekä sivistynyt että oikeudenmukainen, mutta tämä jäi kesken. Jos Julius Caesarilla olisi ollut pitkän pitkä pöytä, jonka ääressä tavata ylimyksiään, niin ehkä Brutus ja Cassius olisivat nuolleet näppejään.

Jälkiselvittelyissä ”kauhea ihmismetsästys raivosi kautta koko Italian. Rooma kylpi veressä”. (G. 5:20) Sitten Caesarin sisarentyttären poika Octavianus, Caesarin ottopoika, julistutti itsensä Rooman konsuliksi marssittamalla sotajoukkonsa Roomaan. – Sotajoukot eivät tuolloin olleet enää tasavallan komennuksessa vaan omien johtajiensa. – V. 27 eKr Octavianus palautti tasavaltalaisen valtiosäännön – nimellisesti. Näin ’rauhankeisari’ sai arvonimen ”Augustus”.

”Pax romana” = Rooman valtakunnan rauha.

On olemassa johtajia, joiden mielestä takuuvarmin rauha on – hautausmaan rauha. Juutalaiset rauhoitettiin Tituksen verilöylyssä v. 70 jKr. Meidän aikammekin tuntee näitä ’rauhoittajia’: Adolf Hitler, Josif Stalin, Isis, ja muitakin on. Heidät tuntee jäljistään: joukkohautoja.

Rooman legioonalaiset vyöttäytyivät rautaan. Heitä oli pakko-otettu kaikista kansallisuuksista, niin että he saattoivat sotia kaikkia muita vastaan, ilman että törmäsivät veljiinsä, maanmiehiinsä. Tavallinen isokokoinen rautanaula – noin yhdeksän tuuman mittainen – oli järeä ’ase’: Sillä lyötiin ’yhteiskunnan viholliset’ ristille. Jerusalemin piirityksen yhteydessä ristiinnaulittiin juutalaisia ”niin että Öljymäki ja ympäröivät kukkulat olivat siinä määrin ristien peitossa, että uusille oli tuskin tilaa” (Montefiore: Jerusalem, Kaupungin Elämäkerta, WSOY 2011 s.33).

Augustuksen jälkeen keisari Tiberius kehitti ”saatanallisen ilmiantojärjestelmän” (G.5.179).  Seuraava keisari Caligula hakkautti paljon päitä. Seuraavan keisarin, Claudiuksen myrkytti hänen irstas vaimonsa. Seuraava keisari Nero vainosi kristittyjä …

Savea, rautaa …

Moderni ihminen laittaa yhteen savea ja rautaa, heittääpä sekaan höttöä hiekkaakin, ja saa aikaan – teräsbetonia!

Teräsbetonista on tehty urheiluhalleja ja vankiloita, kouluja ja mielisairaaloita, vanhustentaloja ja marketteja, hallintorakennuksia, katedraaleja, kasarmeja, käymälöitä. Teräsbetonista on tehty suuria kerrostaloja pienine kennoineen, joissa asukit istuvat ja imevät isoista ja pienistä valoruuduista sieluaan ravitsevaa indoktrinaatiota.

(Joillakin suomalaisilla on sentään merkillinen vinoutuma metsäelämään. Äskettäin oli Yle:ssä otsikko: ”Kesälomalla moni saavuttaa metsästäjä-keräilijä tilan”. Jotkut hakeutuvat tahallaan mahdollisimman alkeelliseen paikkaan, kauas kaupungeista, sähköttömään laavuun tms. Ehkä jossain alitajunnassa on kaipaus Paratiisin huolettomuuteen ja vapauteen. Nämäkin palaavat silti vankiloihinsa; moderni ihminen ei usko, että betonimaiseman ulkopuolella voi elää.)

Neljännellä pedolla on vaskiset kynnet. (Dan 7:19)

Mitä nykyajan kerrostaloasukki sitten tekee?

Tuo taianomainen, kotoinen valoruutu vangitsee. Kansalainen istuu kotikennossaan, katselee ruutua ja sanoo tai ajattelee:

– Kerro, kerro sometin,

se edistykSELLIsin!

Sitten hän saa tietoonsa somettimesta seuraavaa:

– Tieteellinen, yleisjärjellinen maailmankuva olkoon sinun katsantokantasi. Älä usko mitään legendoja.

– Älä turhaan käy kirkossa, onhan sinulla parempaakin tekemistä.

– Muista päivittää tietokoneesi ja mobiilisi.

– Voit sinä kunnioittaa isääsi, joka voi olla äitisi ja äitiäsi, joka voi olla sinun isäsi. Mutta ei ole pakko.

– Älä tapaa suvaitsemattomia henkilöitä. – Mitä se on? Tee selväksi, että sinulla on oikeus turvalliseen tilaan.

– Älä nynnyile. Oikeat ihmiset ottaa ilon irti.

– Älähän nyt, kyllä sitä voi tehdä, jos se ei ole rikos.

– Älä anna tietämättömän kuvaa itsestäsi. – Mitä se on? Seuraa ajankohtaista keskustelua somettimessa. Usko sen asiantuntijoita. Anna näkyä, että olet mukana edistyksellisessä virtauksessa. Se lasketaan hyveeksi.

– Katso mitä muilla oikeilla ihmisillä on, niin voit päätellä, mitä sinullakin pitäisi olla.

– Älä epäröi, jos voit hankkia jotain kivaa edullisesti tai ilmaiseksi.

  1. Kuvan pää oli parasta kultaa, sen rinta ja käsivarret hopeata, sen vatsa ja lanteet vaskea. 33. Sen sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi rautaa, osaksi savea.

Dan. 2:32-33

Kertomuksemme nykyaikainen ihmisyksilö näkee valoruudussaan kauniita, rohkeita, älykkäitä, menestyviä julkisuuden henkilöitä. He ja heidän kaltaisensa ovat ne, jotka tätä maailman menoa ohjaavat. Hän, tavallinen savi-ihminen ihailee heitä, vaikka ei koskaan tapaa heitä  – näitä loistavia teräsmiehiä ja -naisia. Savi-ihminen ja teräsihmiset, eivät he koskaan yhdisty …

  1. Sinun sitä katsellessasi irtautui kivilohkare – ei ihmiskäden voimasta – ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. 35. Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. Mutta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan. Dan. 2:34-35

Raamattu lupaa ’kivenmurrikan’, jolla kaikki eriasteiset vankilat saadaan loppumaan. Ps. 107:16 ”Sillä hän  [Jeesus] särkee vaskiset ovet ja rikkoo rautaiset salvat.” Sen jälkeen ei kukaan enää opettele sotimaan.

Sitä odotellessa: – Mara na ta!

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (2)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  1. Jukka Mikkola

    Terveellisiä näkökohtia!

  2. Jukka Mikkola

    Nyt taisi tulla monta osumaa naulan kantaan.