Patmos-blogi

Siunaavien käsien alla – ja kylpylän kuohuissa – Puolen vuosisadan takaa osa 2

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Tervetuloa Valkean Karitsan kappeliin Keravan Ahjon Päivölään. On sunnuntai, ja Suomen lasten Ensio-sedän, Lasten Kuvalehden päätoimittajan ja viidentoista muun tehtävän ja johtamisen miehen Ensio Lehtosen on määrä puhua sunnuntain jumalanpalveluksessa. Paikalla on myös kirkkoherra Jorma Helasvuo Keravan seurakunnastaOlen siellä minäkin. Puoli tuntia ennen jumalanpalveluksen alkamista, kun kolmessa kotikunnassa tehdään viimeisiä tarkastuksia pyhäpäivän asujen kunnosta ja puhtaudesta, ja lapset sekä heidän hoitajansa muutenkin valmistautuvat jumalanpalvelukseen, tulee kotikuntiin viesti: Ensio-setä ei saarnaakaan. Keravan rovasti kuitenkin on johdatuksellisesti paikalla ja palvelee jumalanpalveluksessa. Lapset eivät tykkää, eivät taida täditkään oikein tykätä muutoksesta: Ensio-sedän jokainen saarna on elämys. Kukaan ei osaa puhua lapsille kuten Ensio-setä. Ja jos puhuja kelpaa ja tulee ymmärretyksi lasten kesken, toki kaiken ikäiset aikuisetkin pääsevät perille sanomasta. Kirkkoherra palvelee ja hoitaa messun erinomaisesti – ja pyhä Henki siunaa ja elävöittää 50-minuuttisen tapahtuman. Annikki Kujala maisteri johtaa virret ja liturgiaakin. Kaikki kappelissa nousevat loppusiunaukseen – ja sitten ollaan menossa ulos sunnuntain keskipäiväkesteihin. Vaan missä on Ensio Lehtonen?

LEHTOSTEN yhdistetyn pienen koti- ja toimistorakennuksen makuuhuoneessa on tilat pimennetty.

On se päivä.

Lehtosia – Ensiota ja Elmaa – ajoittain vaivaa kumpaakin pahanlaatuinen migreeni.

Muistan keväisen kokousmatkan ystäväjuhlaan Tampereen Sampolaan. Autossa oli neljä henkilöä: Ensio, Elma, puolisoni ja minä. Lähdimme tavan mukaan hyvissä ajoin. Olimme ohittaneet Hämeenlinnan, kun Päivölän Pösö-farmaria ajava Ensio Lehtonen jarrutti maantien sivuun. Äkkinäisesti.

Jumala rakas! Jeesuksen nimessä – ota pois migreeni ja anna terveys – Sinun työsi vuoksi!

Ensio rukoili, ja me kaikki olimme hengessä mukana.

Ensio siirtyi farkun takaistuimelle ja puolisoni asettui kuljettajan paikalle. Matkaa jatkettiin. Kunnes parikymmentä kilometriä edempänä tapahtui uusi tien viereen ajaminen ja pysähtyminen. Tälläkin kuljettajalla oli – migreenikohtaus.

Asetuin kuljettajan tehtäviin, ja matka jatkui.

Tampereelle saapui Evankeliumipösö seuraavanlaisessa miehityksessä: Lehtosen pariskuntaa yhdisti migreeni. Sama oli rouva Mellerin tilanne.

Minulla ei ollut migreeniä – mutta tokkopa koskaan olin tai olen saapunut aloittamaan tilaisuutta kuten tuona sunnuntai-iltapäivänä Sampolan lähes töpötäyteen juhlasaliin.

Esiripun takana olivat esiintyjien pukuhuonetilat. Kolme isohkoa huonetta. Kaksi huonetta muutettiin migreeninhoitohuoneiksi, kolmannessa ensi töikseni polvistuin anomaan runsasta voitelua puolen tunnin kuluttua alkavaan tilaisuuteen.

JUHLAAN oli tilattu pianisti säestämään ja johtamaan yhteislauluja. Mies hallitsi myös tunnelmallisen yksinlaulun. Tältä puolin oli kaikki hallinnassa.  Ennakkosuunnitelmien mukaan Ensio Lehtosen oli tarkoitus esittää dioin kuvitettu raamatullisprofeetallinen raportti Israelin ihmeestä, kestoltaan runsaan tunnin pituinen.  Minun tehtävänäni oli johtaa tilaisuus, kerätä uhri – tällä erää raamattutyölle Israeliin –  ja mainostaa kirjapöydällä olevia kirjoja (joita vaimoni piti olla myymässä, mutta nyt tehtävään tuli ihana paikallinen sisar Hulda Syrjä). Upea laulullinen anti hoiti oman osionsa tilaisuudesta. Tuotemyynnin jälkeen oli määrä jatkaa yhdessä olemista esirukouspalvelulla.

Hyöriessäni Sampolan tiloissa ja valvoessani yhtä ja toistakin vilkaisin – ilmeisen johdatuksellisesti – portaiden suuntaan, joita kiitettävän monta kokoustulijaa nousi. Varmaankin Pyhän Hengen ohjaamana huomasin joukosta metodistiseurakunnan johtajan ja vaimonsa. Koin johdatusta kysyä apua kokouksen avaukseen ja muutenkin, ja pastori myöntyi – taisi olla suorastaan iloinen mahdollisuudesta palvella.

Sampola täyttyi viimeistä paikkaa myöten. Vahtimestarit vaativat ovien varustamista kylteillä, joissa evättiin tuleminen juhlasalin tilaan. Portaikkoon sai jäädä kuuntelemaan kovaäänisten välittämää juhlaa.

Aloitin tilaisuuden. Kerroin heti rukousaiheen Lehtosista ja puolisostani. Väkevä oli rukous, joka nousi korkeuksiin – terveyden ihmettä otettiin uskossa vastaan.

Tilaisuus kulki eteenpäin.

Metodistipappi puhui hieman pitempäänkin kuin oli sovittu, mutta puhe oli hyvä – vieläkin sen pyhityskilvoitukseen haastava sanoma elää muistissani. Oli laulua.  Valmistuin aloittamaan oman puheeni – ja sillä hetkellä edessäni yleisö kohahti, ja hallelujat alkoivat nousta taivaallisiin.

Taustaesirippujen takaa astui lavalle – Ensio Lehtonen. Joka heilautti kättä ja lähetti lentosuukkoja eri suuntiin salia. Sitten hän astui puhujankorokkeelle, taisi kohteliaasti kysyä minulta, voisiko hän sanoa jotakin – ja yleisön suorastaan ollessa ekstaasissa, Ensio aloitti puheen, joka venähti pitkälti yli tunnin mittaiseksi ja oli yksi väkevimpiä raamattutunteja, joita koskaan olin kuullut johtajani puhuvan.

Kokouksen ollessa lopuillaan puolisoni ja Elma Lehtonen tulivat hekin yleisön joukkoon, ja ensin mainittu ennätti palvelemaan täydellisesti yleisöä kirjapöydällä.

Varsinainen tilaisuus kesti puolisen tuntia pitempään kuin juhlamme yleensä kestivät – nyt siis runsaat kaksi ja puoli tuntia. Tilaisuus oli voimakas.

Ensio Lehtonen ajoi itse pösön Keravalle.

Kaksi aihetta valtasi keskustelijat paluumatkalla.

Jumalan hyvyys kaikessa osaksemme tulleessa.

Jumalan ihmisen oikeus tunnustaa voimattomuutensa ja sairautensa ja antaa Jumalalle mahdollisuus toimia ihmisensä puuttuvaisuuden korvaavan täydellisen suunnitelman puitteissa.

ENSIO LEHTONEN sai kirkkauskutsun kesäkuussa 1971.

Hänen elinpäivinänsä ei Jumalan lasten piireissä esiintynyt väittelyitä menestysteologiasta.

Ensio Lehtosen kristillisyys oli – apostolista.

Lehtonen uskoi täydellä uskolla niin sanottuun nelikulmaiseen evankeliumiin – termi oli peräisin hänen nuoruusvuosiensa helluntailaisesta terminologiasta ja viittasi Kristuksen kykyyn ja halukkuuteen monipuolisesti pelastaa ihminen – aina ruumiin terveyttäkin myöten. Sanatarkasti tähän:

Jeesus pelastaa – täyttää Pyhällä Hengellä – parantaa – saapuu takaisin.

Lehtosen ”menestysteologian” ytimessä oli Psalmi 111 – monta moninaista kertaa Lehtonen viittasi tähän lukuun Raamatussaan, ja vaikka ei suinkaan aina siteerannut tekstiä, Raamattunsa tunteva käsitti nopeasti, mistä Lehtonen sai pyhät sanat, joiden jakamiseen ja selittämiseen oli ryhtynyt.

Psalmissa 111 lukee näin:

Halleluja! Minä kiitän Herraa kaikesta sydämestä hurskasten neuvossa ja seurakunnassa. 

Suuret ovat Herran työt, tarkoin niiden tutkittavat, jotka niihin mieltyvät.  Kunniallisia ja kirkkaita ovat hänen tekonsa, ja hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti.

Hän on säätänyt ihmeittensä muiston; armollinen ja laupias on Herra. Hän antaa ruuan pelkäävillensä; hän muistaa liittonsa iankaikkisesti. Tekojensa voiman hän ilmoitti kansallensa, antaakseen heille pakanain perinnön. Hänen kätensä teot ovat totuutta ja oikeutta, kaikki hänen käskynsä ovat luotettavia. Ne pysyvät lujina aina ja iankaikkisesti, ne ovat tehdyt totuudessa ja oikeudessa.

Hän lähetti lunastuksen kansallensa, sääsi liittonsa pysymään iankaikkisesti; pyhä ja peljättävä on hänen nimensä. 

Herran pelko on viisauden alku; se on hyvä taito kaikille, jotka sitä harjoittavat; hänen kiitoksensa pysyy iankaikkisesti.

Lehtonen valitti usein saarnatuoleissa sitä, että nykyajassa monet kristityt – julistajia ja opettajia myöten – ovat siinä käsityksessä, ettei Jumalan suuria töitä tapahtuisikaan enää.

Lehtosen Jumala ei ollut koskaan ollut eikä tulisi olemaan toimeton Jumala. Tätä saimme kuulla hänen saarnatuolinsa juurella.

Kaikki, mitä Jumala tekee, on suurta.

Tuttu lause Lehtosen kuuntelijalle, tuo äsken kirjattu rivi.

Tällainen teologia selitti ja samalla yhdisti kaksi aluetta Ensio Lehtosen ja toki myös hänen Elma-puolisonsa elämässä ja kristillisyydessä.

Lehtonen oli teologialtaan ensiksikin ns. körttikristillisyyden jonkun tien kulkija. Hän saattoi samaistaa itsensä suorastaan onnellisena Malmivaaran ja vastaavien julistajien ja virsikirjailijoitten perussanomaan.

Lehtonen kerskasi ristin kristillisyydestä.

Hänen kuolemansa jälkeen hänen kirjahyllyjänsä perkaavat ihmettelivät, miten paljon alatien kristillisyyden opetuskirjoja oli alleviivattuina hänen henkilökohtaisessa kirjastossaan. Olihan Ensio Lehtonen sentään palvellut helluntaiherätyksessä – jopa kustannusliikkeen toimitusjohtajana ja lehtien päätoimittajana – ja ollut Helsingin Saalemin johtotiimissä Eino I. Mannisen työtoverina.

Meillä ajateltiinkin, etenkin viimeisenä Lehtosen helluntaijakson aikana, että mies olisi tullut salaisesti luterilaiseksi. Ja niinhän siinä sitten meni. Sotavuodet varmaankin myös vaikuttivat kehitykseen. Ystävyydet luterilaisten tunnetuimpien herätysmiesten kanssa. Kansan Raamattuseuran syntyminen ja Frank Mangs.  Ensio Lehtonen oli kaikessa mukana. Virta vei – taivaasta tullut virta, kuitenkin se oli.

Näin arvioi Veikko Manninen Lehtosen tietä.

Ensio Lehtonen tunnusti minulle – ja varmaankin toisille – kokeneensa hengellisen väsymyksen helluntaivuosiensa aikana.

Hän kiitti Jumalaa ihmeestä, joka muodostui eräitten varakkaitten kristittyjen halusta pitää hänet virkeänä ja levänneenä, ja sitä varten rahoittivat hänelle vuosittain yhden tai kaksi viikon vierailua kylpylässä. Tämä siis helluntaivuosien aikana.

Noissa tilanteissa syntyivät useat Lehtosen kirjaluonnokset, postitukset – ja lastenkotimaailman uraa uurtavat linjaukset.

Sitten, elämän loppuvuosina, tuli Kuvan ja Sanan Matkapalvelu matkanjohtajanaan Ensio Lehtonen. Kohdemaita olivat ennen kaikkea Israel ja Teneriffa Kanarialla.  Matkanjohtajana Lehtonen itseänsä säästämättä sekä opetti ryhmäänsä jopa kaksi kertaa vuorokaudessa – että vaimonsa kanssa nautti uimisesta ja vesihoidoista.

Päivölä-vuosiin kuului Keravan nuorisokylän kesäpaikka Rusutjärven rannalla.  Kerrottiin – ja kyllä itsekin sen todistin – Lehtosen suosituimman asun olleet uimatamineet ja suuri kylpytakki.

Miten kaipaankaan hengellistä isääni ja johtajaani. Jeesuksen Kristuksen pyhän veren hinnalla pian kohtaamme.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *