Patmos-blogi

”Tahdon, että otat eron!” -Muistoja Richard Wurmbrandista ja hänen läheisistänsä osa 1

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Pyhäpäivän jumalanpalvelus Suomen Lähetysseuran kirkossa Jerusalemissa oli päättynyt. Kirkko oli ollut äärimmillään täynnä. Kirkossa saarnasi juutalaiskristitty luterilainen pappi, kommunistien vankiloissa 14 vuotta kärsinyt ja kidutettu Jeesus kommunistiseen maailmaan-lähetyksen perustaja ja johtaja Richard Wurmbrand.  Laskeuduin jumalanpalvelusväen joukossa kirkon portaita, kun takaani tartuttiin vasempaan käsivarteeni. Ote oli miehekäs, erittäin luja, vaativa, pysähdyttävä.  Katsoin hämmästyneenä sivulleni – Richard Wurmbrand oli takanani. Hän vastasi katseeseeni tuimasti, ei päästänyt otetta, piti minua portaalla. Sitten hän alkoi katseellaan etsiä jotakin tai jotakuta ympäristöstä – tavoitti etsimänsä ja lausui: Sano veli Mellerille, mitä minä haluan hänen tekevän. Sanojen kohteena oli Wurmbrandin Suomen toiminnan eli Stefanuslähetyksen toiminnanjohtaja Airi   Suomela. Hän vastasi katseeseeni antautuneella ilmeellä, kohautti hartioitansa ja lausui hitaasti: Veli Richard haluaa sinun ottavan eron kaikesta aikaisemmasta, kaikista aikaisemmista ihmisistäsi, ja sitoutuvan tässä, näillä portailla, loppuelämäksesi hänen työtoverikseen. Juutuin paikoilleni. Veri liikkui paineella aivoissani. Mitä tämä nyt oli – rukousvastaus alle tunnissa?

TULE kanssani Jerusalemin suomalaisen lähetyskirkon saliin.

Jumalanpalvelus on edennyt Herran pyhän ehtoollisen jakamiseen.

Richard Wurmbrand on saarnannut. Nyt hän istuu etuoikealla olevassa penkissä puolisonsa Sabinan vieressä.

Olen tuossa tilassa tuona hetkenä puolen sadan suomalaisen kristityn matkanjohtajana. Matka on yhdistetty Patmos lähetyksen ja Stefanuslähetyksen pyhiinvaellus- ja konferenssiosallistuminen Wurmbrandin maailmanlähetyksen kansainväliseen Pyhän Maan konferenssiin. Viikon kohokohtia on sapattijumalanpalvelus Suomen lähetysseuran Herran liekki kirkossa.                  

Sapatin edellä on neljänä päivänä ollut sekä retkiä yleisesti Jumalan maan että erityisesti apostolisen ajan seurakuntaa ja sen kokemia vainoja esittäviin kohteisiin.  Iltaisin on kokoonnuttu lähellä Damaskon porttia auditoriossa, jossa Wurmbrandin puheita on tulkattu toimestani suomeksi.

Richard Wurmbrand on osoittautunut hyvin määrätietoiseksi ja voimakkaaksi, suorastaan profeetalliseksi hahmoksi.

Minulla on sanoma. Sanoma Jumalalta. Kukaan – mikään – ei saa häiritä tämän sanoman esille tulemista. Olemme Pyhän Hengen vuodatuksen Jerusalemissa – Pyhä Henki vuotaa edelleen – siksi konferenssimme on Pyhän Hengen konferenssi.  Tämän konferenssin aikana tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat lopulta suoranaisesti satojen tuhansien kommunistien kiduttamien kristittyjen marttyyrien elämään. Sinun tunteesi ja ajatuksesi, toivomuksesi ovat toissijaisia tämän yhden arvon rinnalla: kidutettu Kristus ja kidutettu seurakuntaruumiinsa ovat yhteen tulemisemme ainoa arvo, ja sille arvolle meidän täytyy saarnatuolista alkaen antaa kaikkemme.

Merkitsen näitä sanoja muistiinpanoihini, olenhan kirjoittamassa reportaasia matkasta paitsi omaan KIPINÄ-lehteemme myös ruotsalaisen kristillisen uutislehden Hemmets Vänin käyttöön.

Ensimmäisessä tilaisuudessa tapahtuu jotakin, joka luo esimerkin Wurmbrandin sanojen ehdottomuudesta.

Wurmbrand saarnaa englanniksi. Hänellä on kaksi tulkkia, saksan ja ranskan kieltä puhuvat henkilöt. Kumpikin tulkki on tasoltansa heikkoa laatua.

Wurmbrand on puhunut viitisen minuuttia, kun hän määrää tulkit pois vierestänsä.  Ja mitä sitten tapahtuu?

Wurmbrand saarnaa itse – kolmella kielellä: englanniksi, saksaksi, ranskaksi. Hän on erinomainen – täydellinen – sujuva puhuja, oma tulkkinsa. Eikä tässä vielä kaikki erikoinen. Konferenssiyleisön joukossa on ryppäällinen romanialaisia. Nämä eivät puhu mitään kolmesta maailmankielestä. Mitä Wurmbrand tekee? Hän kutsuu poikansa Michaelin viereensä, ja niin lavalta puhutaan yksi ja sama saarna neljällä kielellä – täydellisessä harmoniassa ja voitelussa – muistillisesti hallitusti.

Ja nyt Wurmbrandin sormet puristavat käsivarttani, eivät päästä irti, ja minulle puhutaan:

Miller: minä tahdon – Jumala tahtoo – kärsivä Kristus tahtoo – että sinä jätät nykyisen työsi ja kaiken, mikä sitoo ja estää, ja tulet minulle oikeaksi kädekseni.  Minä kasvatan sinua, ja jos Kristus Herramme viipyy, niin sinä jatkat poikani rinnalla ja viet Stefanuslähetystä ja muita lähetyksiämme eteenpäin.

Olen kuin lamautunut.

Ehtoollisen aikana vajaa tunti sitten olin rohjennut rukoilla kyyneleitteni takaa: Herra Jeesus Kristus – ota elämäni ja käytä sitä marttyyrien asialla – ja jos voit niin käytä minua Sinun miehesi, Richard Wurmbrandin ja hänen kutsumuksensa tukijana.

Näinkö Jumala vastasi – lujat, kovat sormet käsivarressani todistivat minun olevan valveilla ja tiedostavana.

JERUSALEMISTA alkoi edelleenkin jatkuva yhteyteni paljoon siihen, mitä yhdistetään nimeen Wurmbrand. Koen suurena etuoikeutena saada olla veljeyteen perustuvasti Michael Wurmbrandin epävirallinen edustaja Suomessa.

Vaan palataanpa vanhempaan muistelujen aihemaailmaan.

Sain toimia vanhimpana taustatukena Stefanuslähetykselle.

Sain isännöidä Wurmbrandin vierailuja Suomessa. Palvella tulkkina useissa tilaisuuksissa.

Ensimmäinen Wurmbrandien julkinen vierailu oli Kansanlähetyksen järjestämä Jäähallin massiivi tapahtuma.

Wurmbrand saapui Norjasta amerikkalaisella yksityiskoneella Helsinkiin.  Amerikkalainen luterilaisen Trumpetsound lähetyksen Suomessa asuva johtaja pastori Raymond Martin palveli Wurmbrandin ja Kansanlähetyksen välisenä yhtenä järjestäjälinkkinä. Hän hankki Wurmbrandille USA:n suurlähetystön diplomaattikilvillä varustetun auton kuljettamaan Wurmbrandit lentokentältä Jäähalliin ja ajallaan takaisin lentokentälle – väliin mahtui Jäähallin tilaisuuden jälkeen vierailu kouluneuvos Martti E. Miettisen Eiran kodissa. Itse ajoin tuohon aikaan amerikkalaista kookasta farmaria ja pastori Martinin pyynnöstä otin autooni joitakin Wurmbrandin seurueen jäseniä ajaen tiiviisti diplomaattikilvillä varustetun ajoneuvon perässä.

Jo lentokentällä vieraita vastaanotettaessa totesin Wurmbrandien olevan hyvin järkytetyssä tilassa. Pian selvisi syy.

Yksityiskone oli ohjattu rullaamaan suuren venäläisvalmisteisen liikennelentokoneen rinnalle – ja tässä koneessa oli peräsimessä maalattuna Romanian punatähtinen lippu!

Richard oli tarvinnut vaimonsa Sabinan ja muitten koneessansa olevien kaiken mahdollisen tuen, jotta yleensä rohkeni astua koneesta ulos. Hän pelkäsi, että Suomessa kun ollaan, romanialaiset kaappaavat hänet ja vievät murhattavaksi Romaniaan. Pelko oli, Jumalan kiitos, turha. Mutta yhtä ja toista muuta mainittavaa liittyi Jäähallin vierailuun.

AUTOKYYDISSÄNI ja muutenkin suojeluksessani oli norjalainen lähetyssaarnaaja Anuza Moise. Ihmeellinen jo eläkeiässä oleva nainen, jonka osuus Wurmbrandien vapaaksi ostamisessa Romaniassa on tunnettu niistä kirjoista, joissa tuon ajan asioita dokumentoidaan.

Anuza halusi valokuvata Jäähallin tilanteita ja kysyi, voisinko olla hänen lähellänsä kokoustapahtuman ajan ja tulkata ja toimia, missä hän mahdollisesti minua kulloinkin tarvitsisi. Luonnollisesti vastasin myöntävästi.

Jäähallissa kuljin Anuzan kanssa siellä ja täällä. Anuza oli ahkera valokuvaaja ja taidollinenkin sellainen. Päädyimme mitä erilaisimpiin korkeuksiin ja kulmauksiin valokuvaussuuntia etsittäessä.

Löysimme itsemme myös tilasta, jossa istuuduimme muistaakseni kolmen tiiviisti keskustelevan miehen taakse.

Yksi miehistä oli varustettu papin kauluksella. Hän puhui saksaa ja suomea. Käsitimme toisten miesten olevan jonkun laatuisia lehtimiehiä, toimittajia. Emme voineet välttyä kuulemasta, mitä pappiskauluksinen selitti toimittajille. Puhe meni tähän suuntaan:

Wurmbrandille on sovittu lehdistökohtaaminen kodissa, johon hän siirtyy Jäähallista. Lehdistö pääsee paikalle. Kun on aika lehdistön kysellä, niin tässä on teille tärkeä valmis kysymys: Pyytäkää Wurmbrandilta kannanottoa Karjalan   menetykseen. Hän ei voi luistaa kysymyksestä, vaan lankeaa poliittiseen retoriikkaan. Tuomitsemaan Neuvostoliittoa ja niin edelleen. Sillä tavalla saamme hänen vierailunsa leimatuksi viimeistä naulaa myöten: USA:n diplomaattiautot ja neuvostovastainen, mitä ilmeisemmin sotaan kannustava poliittinen kannanotto Karjalan vapauttamiseen. Siinä se on. Tästä tulee hyvä otsikointi lehdistöllemme.

Selvitin Anuzalle, mitä olin kuullut. Anuza sanoi Jumalan hoitaneen meidät oikealle paikalle oikeaan aikaa.  Kertoisimme Wurmbrandille, mitä on tulossa. Ja Wurmbrand osaisi kyllä ottaa tilanteen haltuunsa.

Jäähallin tilaisuus oli menestys.

Jäähallista matka suuntautui Neitsytpolulle kouluneuvos Martti E. Miettisen kotiin.

Lehdistöä oli paikalla ennalta sovitut henkilöt, muistaakseni pitkälti   toistakymmentä. Joukossa mukana Jäähallissa näkemämme kaksi toimittajaa.

Koin tarvetta kertoa ensi tilassa kouluneuvokselle mitä tiesin. Sitten yhdessä pyysimme saada keskustella Sabinan kanssa asiasta. Kahvikestitys jatkui vielä, ja Sabina vuorostansa kuiskaili miehellensä, mitä oli kuullut. Richard etsi katsettani, hymyili minulle ja – iski silmää.

Kun kahvien jälkeen oli lehdistön vuoro ja kyselyt alkoivat, niin ennen ensimmäistäkään kysymystä Richard Wurmbrand nousi, katsoi kahden salajuonta punoneen lehtimiehen suuntaan, ja kertoi julkisesti, mitä oli tapahtunut näiden ja suomalaisen luterilaisen papin kesken.

Mikä ilmapiiri vallitsikaan siitä hetkestä alkaen Miettisten kodissa. Sitä olisi, niin kuin tavataan sanoa, voitu veitsellä leikata. Painostavan tiivistä.

Kouluneuvos Miettinen avasi tilaisuuden ja luovutti puheenvuoron Wurmbrandille.

Wurmbrand mittasi katseellaan läsnä olevia. Anuza oli viestinyt minulle Wurmbrandin pyytäneen minua käden liikkeellä osoittamaan ”ne toimittajat”.  Selvisin tehtävästä pään nyökkäyksellä.

Wurmbrand aloitti. Hän osoitti sanansa suoraan kysymyksessä oleville toimittajille.

Teillä on kaksi mahdollisuutta: joko paljastatte korttinne ja minä vastaan teille … tai oikeastaan: minä vastaan nyt, ennen kuin te kysytte mitään … tai jos ette halua kuulla vastaustani, niin kätkeytykää kuin ketut ja livahtakaa ovista ulos.

Kaksi toimittajaa istuivat tilaisuuden loppuun, mutta eivät avanneet suutansa, eivät edes tehneet muistiinpanoja lehtiöihin, jotka olivat käsiensä ulottuvilla. Miesten kasvot loistivat häpeän punaa.

Wurmbrand jatkoi:

Jumala yksin tietää, mistä syistä Suomen sodassa Neuvostoliiton kanssa meni niin kuin meni. Kommunistit ovat varkaita. He varastavat kokonaisia valtioita ja kansakuntia. Jos Suomi elää yhteydessä Jumalaan, niin en pidä mahdottomana, että Jumalan toimesta jonakin päivänä menetyt maat palautetaan suomalaisille.

Luterilainen pappi oli Jäähallissa suorastaan vannonut, että toimittajat saisivat kysymyksineen Wurmbrandin pillastumaan. Toisin siis kävi.

Anuza Moise totesi minulle ollessamme vielä Miettisillä, että Jumala todella johdatti harhailuamme Jäähallissa: ei vain ollut kysymys johdatuksesta hyvien kuvakulmien löytämisessä … olimme kuin luvatun maan vakoojat muinoin, ja meille paljastettiin Jumalan haluamaa tietoa todistukseksi siitä, miten rakas ja tärkeä pappi Wurmbrand oli taivaallisille valloille.

Tuo suomalainen pappi: sukunimensä alkaa kirjaimella S.  Niin halpamaisesti tuo lipereitä kantava ”pappi” käyttäytyi, etten edes viitsi mainita hänen nimeänsä tässä tekstissäni. Näitä diktatuurien edessä kumartavia, Kristuksen kutsun ja herrauden pettäviä tunareita on maailmassa – Herra Jeesus Kristus heidät hoitaa, kuten kouluneuvos Miettinen totesi minulle vierailun jälkeisenä päivänä.

Ystäväni Uuden tien toimituksessa pyysi minua kirjoittamaan raportin edellä kuvatuista tapahtumista ja käytti materiaalia jonkun verran lehtensä sivuilla. Myös pappi ”S” tuli esitetyksi.

PALAAN vielä Israelin maisemiin ja Wurmbrandeihin.

Minulle tarjoutui mahdollisuus useampaan sekä kahdenkeskiseen keskusteluun Richard Wurmbrandin kanssa että tavallaan vielä antoisampaan sellaiseen hetkeen, jolloin puoliso Sabina oli paikalla. Sabina oli ihmeellinen uhrautuva, rakastava vaimo, ja lisäksi täydellinen sihteeri miehellensä.

Sabina oli myös – omienkin sanojensa mukaan — diplomaatti miehensä ja muun maailman välillä.

Minä tasoitan maisemaa, kun Richard kokee olevansa milloin uhattu, milloin aliarvioitu.

Muistan tilaisuuden Helsingin Temppeliaukion kirkossa. Patmos oli järjestäjänä ja sain tulkata Jumalan miestä.

Tilaisuus oli pitkä, kaksiosainen. Väliajalla sakastissa kirkon emännät tarjosivat hedelmiä ja vettä – niin kuin Richard oli toivonut.

Sabina oli sakastissa pyyhkimässä miehensä kasvoja raikastavalla pyyhkeellä ja muutoinkin katsomassa puolisonsa perään.

Sakastin ovi avautui.

Minulle tuntematon kookas suomalaismies työntyi sakastiin. Kuten yleensä tapahtui, Sabina astui miehensä ja tulokkaan väliin ja pyysi minua vierellensä tulkiksi.

Mies solkkasi jotakin huonolla saksan kielellä: pyysi audienssia ja ennen kaikkea siunausta Richardilta omaan ”hengelliseen sotaansa”.

Richard viittasi Sabinalle päästää mies lähellensä.

Kun mies oli aivan Wurmbrandin edessä, hän käänsi puvuntakkinsa kaulusta ja paljasti – natsi-Saksan hakaristin.

Samalla mies huuteli jotakin siitä, että hän on ”loppuun saakka kaikkien kommunistien päävihollinen” ja odottaa vain päivää, jolloin kansallissosialistinen Saksa nousee jälleen, ja aate murskaa allensa maailman julkijumalattomat ja ennen kaikkea kaikki kommunistit.

Wurmbrand raivostui tavalla, jota en koskaan ennen tai jälkeen joutunut todistamaan.

Hän alkoi puhua vuorottain romaniaa, hepreaa, koko keho julisti.

Sabina astui miehensä eteen ja tarttui tämän käsiin – liekö ollut vaarana, että puoliso olisi lyönyt edessään seisovaa – ymmärryksensä mukaan – paholaisen agenttia?

Sinun aateveljesi murhasivat kuusi miljoonaa minun kansani jäsentä!

Näin Wurmbrand pauhasi. Hänen äänensä – hänen otteensa ja ilmeensä – oli kuin vanhan liiton Mooseksella. Hän liikkui ja lievästi kompastui paperikoriin ja näytti kaatuvan ei-toivotun vieraansa päälle.

Sabina ja minä ohjasimme vieraan ulos sakastista.

Pian oli aika jatkaa kokoustamista.

Huomasin miettiväni, mitä Wurmbrand sanoisi koetun jälkeen. Minä voimaton ja heikko rukoilin jättiläisen puolesta. Samalla ihmettelin voimaa ja järkeä, jota Sabina oli osoittanut ilmeisen vaarallisessa tilanteessa.

Olimme etupenkissä.

Urkujen soidessa Richard tarttui minua ja Sabinaa – istuimme hänen kummallakin puolellansa – käsistä ja pyysi meitä rukoilemaan hänen sielunsa puolesta.  Rukoiltuamme Richard lisäksi pyysi vaimoansa lukemaan Herran siunauksen hänen ylitsensä. Sabina toteutti pyynnön heprean kielellä.

Saarnatuolissa Wurmbrand ilmoitti tilaisuuden väliajalla tapahtuneen jotakin, joka vaikutti siihen, että hänen puheensa jälkimmäinen osa jää puhumatta. Tilalle hän puhuisi sanoman, jonka Jumala antoi hänelle – olin huomaavinani pienen pilkkeen Richardin silmissä hänen vilkaistessaan minuun – ”väliajalla”.

Sitten Richard Wurmbrand puhui toista tuntia aiheena kristityn tarve kokea uudestaan ja uudestaan Pyhän Hengen rakkauskaste.

Tilaisuus päättyi alttarirukoukseen, jolloin muistini mukaan ainakin kolme sataa ihmistä saapui esirukoiltavaksi – ottamaan vastaan tuore rakkauskaste Pyhässä Hengessä.

Sellainenkin oli Richard Wurmbrand.

Sarjan seuraavassa muistelmakirjeessäni yhtä ja toista tuntematonta ja ihmeellistä Wurmbrandien elämän alkuvaiheista.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *