Taivaallista toivoa toivottomuuteen

Ensimmäisen jakelupäivän aamun koittaessa matkamme ensimmäinen etappi oli pienessä Bujorun seurakunnassa, reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Alexandriasta. Seurakuntaan oli kutsuttu alueen lapsia ja järjestetty heille erityinen evankelioimistapahtuma. Lapsille ei oltu etukäteen kerrottu vieraista kaukaa Suomesta ja joululahjoista. Kaikki tuli yllätyksenä paikalle saavuttuamme. Asia oli toki valmisteltu hyvin etukäteen paikallisten toimesta.

Tulikuuma kamiina lämmitti täynnä lapsia olevan seurakuntasalin. Lapset saivat kuulla evankeliumin paikallisen nuorisotyöntekijän esittämänä. Hän osasi asiansa. En ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä hän sanoi ja silti ymmärsin kaiken. Lapset elivät mukana Raamatun kertomuksissa Aadamista Jeesuksen ja saivat kuulla Jumalan rakkaudesta heihin.

Sitten jaettiin lahjat. Lasten ihastusta ja iloa ei pysty sanoin kuvaamaan heidän avatessaan lahjapaketit. Pojat erityisesti välkyttelivät taskulamppuja iloisina, tytöt esittelivät toisilleen kauniita vaatekappaleita, jotka tuntuivat olevan kuin juuri heille. Monet saivat lukea pakettien mukana tulleita kortteja, jotka suomalaiset paketintekijät olivat sujauttaneet mukaan toivottaakseen vastaanottajalle hyvää joulua ja Jumalan siunausta.

Tiesin jo muutama vuosi sitten pakettienjakomatkalla olleena, että Romania olisi suurten vastakohtaisuuksien maa. Juuri kun luulet nähneesi kaiken köyhyyden, vastaan tulee jotain mihin mikään ei kykene etukäteen valmistamaan ihmistä.

Seurakuntavierailun jälkeen lähdimme paikallisten yhteistyökumppaneiden avustamana viemään joulun lapsi paketteja köyhiin romanikyliin. Ränsistyneet hökkeliasunnot, mutavelliset pihat ja tiet, talon takana tunkio, sekä kalkkunat ja kanat juoksentelemassa ympäri pihamaata ja jäätävän kylmä tuuli. Astuessamme maalattiaisiin koteihin yhdessä pienessä huoneessa saattoi olla äiti 5-8 lapsen kanssa likaisilla vuoteilla. Koska muuta ei ole.

Viimein saavuimme talon pihamaalle, jollaista en ollut aiemmin nähnyt. Se näytti pikemminkin hyljätyltä vanhalta talonrähjältä. Mutta meitä vastaan tuli kaksi lasta likaisissa vaatteissa kylmässä avojaloin. Suomalainen kerrospukeutuminen piti jäätävän kylmän tuulen meiltä matkalaisilta kutakuinkin hallinnassa. Näillä lapsilla ei ollut kenkiä edes jalassa. Pastori kävi sisällä ja tuli surullinen ilme kasvoillaan ulos ja sanoi, että emme varmaankaan halua mennä sisälle, koska tuskin haluaisimme nähdä mitä siellä on. Sisällä ei sitä paitsi ollut edes valoja. Oli sähköt, mutta ei lamppua.

Hetken mietittyämme päätimme Satu Panulan kanssa kuitenkin astella sisään katsomaan, koska pastorin mukaan sisällä oli lapsia. Avasimme oven ja vedimme syrjään likaisen märän verhon. Kun silmät tottuivat pimeään ja löysimme kännyköistämme taskulampun valaistaksemme pientä pimeää huonetta, näimme lapsia vuoteella. Ainakin neljä kappaletta. Kaksi täysin alasti. Huone oli pieni, hyvä jos 11 neliön verran. Maalattialla aivan oven vieressä makasi perheen mummo juovuksissa. Hän ei aluksi edes tajunnut, että joku oli astunut sisään. Meille kerrottiin, että perheeseen kuului 8 lasta. Äiti oli sairaalassa synnyttämässä. Mies oli mennyt hänen kanssaan. Naapurit ovat yrittäneet auttaa perhettä.

Katselimme tilannetta Satun kanssa hiljaisina. Markku Tuppurainen astui sisään, samoin Ilkka Kujala. Pyysimme tuoda joululahjapaketit lapsille. Siinä kännykkätaskulamppujen valossa lapset alkoivat availla laatikoita ja hetkeksi sanoin kuvaamaton ankeus ja köyhyys unohtui. Hymy tuli kasvoille. Satu alkoi pukea vuoteella olevia pikkulapsia joulupaketista löytyvillä vaatteilla. Ajattelin, miten juuri siitä paketista löytyikin oikeanlaista vaatetta, pipoa ja muuta kaunista, jota suomalaiset olivat pakanneet laatikkoon. Ne tulivat juuri oikeaan paikkaan vaatettamaan alastomia. Miten tärkeää, että paketeissa on mukana lämmintä vaatetta. Ennen kuin lähdimme Tuppuraisen Markku johti meidät yhteiseen rukoukseen perheen puolesta.

Ulos astuttuamme koitimme Satun kanssa sopertaa jotain näkemästämme ja kokemastamme kuvaajalle, joka odotti ulkona, mutta emme oikein tahtoneet kummatkaan löytää sanoja. Nieleskelimme kyyneleitä. Harvoin on lähteminen jostain paikasta tuntunut niin kipeältä. Tiesimme, että paikalliset seurakunnat tekevät alueella työtä koittaen auttaa näitä ihmisiä. Meidän tehtävämme oli tuoda näiden köyhien ihmisten jouluun sanoma Jeesuksesta Joulun Lapsi -pakettien muodossa ja mukana. Sillä tavoin saimme muistuttaa heitä toivosta, joka on kerran annettu taivaasta myös heitä varten. Emme saata koskaan aliarvioida mitä tämä sanoma voi saada aikaan siellä, missä me inhimillisesti emme näe toivoa.

Kuten meitä opastanut pastori lähtiessämme sanoi, nämä lapset tulevat koko elämänsä muistamaan tämän joulun ja sen, että kerran heidän luokseen tuli kaukaa tuntemattomia vieraita, jotka toivat lahjoja, pukivat vaatetta heidän päälleen, ja osoittivat rakkautta.

Kiitos Sinulle, joka olet ollut mukana Operaatio Joulun Lapsessa. Kenties juuri Sinun lahjasi toi viestin taivaallisesta toivosta ja rakkaudesta tähän köyhään majaan. Koin olevani suunnattoman etuoikeutettu saadessamme välittää tämän toivottomuuden keskelle suomalaisten siunaaman lahjan myötä häivähdyksen toivoa ja taivaallista rakkautta.

Pasi Turunen