Patmos-blogi

Teologiaa Patmosplus-ohjelmakirjastosta

Juha Ahvio Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.
Julkaistu:

Patmosplus-ohjelmakirjastosta, ilmaiseksi sisään kirjautumalla, löytyy, runsaan muun hyvän ohjelmatarjonnan ohella, kattavasti teologista ja kirkkohistoriallista ohjelmaa. Tätä teologista ja historiallista resurssia kannattaa hyödyntää. Nostan tässä esiin kuusi erillistä teologista ja kirkkohistoriallista ohjelmasarjaa, jotka löytyvät kuunneltaviksi Patmosplus-ohjelmakirjastosta.

Nämä ovat sarjoja, jotka olemme tehneet tai joita paraikaa teemme radiokollegani Helvi Jääskeläisen kanssa. Kaikki nämä ohjelmasarjat ovat dialogimuotoista leppoisaa keskustelua, jota voi kuunnella paitsi sellaisenaan myös informatiivisena opetuskeskusteluna, kynän ja paperin kanssakin, jos haluaa.

Varsinkin nyt näin kesällä ja lomien aikaan, jos mahdollista, näistä sarjoista kannattaa valita mielenkiintoisimmat ja kuunnella ne läpi kokonaisuutena. Nämä ohjelmasarjat tarjoavat varsin kattavan näkökulman aiheisiinsa eli Suomen kirkkohistoriaan ja kristilliseen teologiaan yleensä. Sarjojen kuuntelua voi soveltaa yhtä hyvin uuden oppimisen välineenä kuin vanhan kertauksenakin.

Viittaamani ja suosittelemani Patmosplus-ohjelmakirjastosta äänitallenteina löytyvät radio-ohjelmasarjat ovat kokonaan kuunneltavissa kirjautuneille käyttäjille. Jos et vielä ole kirjautunut käyttäjä, voit rekisteröityä ilmaiseksi täällä. Uusimman jakson kustakin sarjasta pääset kuuntelemaan alta ilman kirjautumista.

900 vuotta kristinuskoa Suomessa. Sarja on valmis kokonaisuus. Siinä käydään Suomen kirkkohistoria läpi kokonaisuudessaan. On hyvä palauttaa mieliin, että kristillisellä uskolla on 1000-vuotinen historiansa Suomessa.

Kuuntele sarjan muita jaksoja  >

Suomalainen herätys. Sarja on valmis kokonaisuus. Tarkastelun kohteena ovat suomalaista kristillisyyttä ja kirkollisuutta vahvasti muokanneet suomalaiset herätysliikkeet ja niiden vaikutus.

Kuuntele sarjan muita jaksoja  >

Radio Patmoksen teologinen sanakirja. Sarja jatkuu, on meneillään. Sarjaan lisätään uusia osia soveltuvasti. Sarjassa käydään läpi kirkkoisät kirkkohistoriallisessa ja teologisessa asiayhteydessään sekä avataan teologisia käsitteitä.

Kuuntele sarjan muita jaksoja >

Evankelisen uskon perusteet. Sarja on valmis kokonaisuus. Käsittelyssä on luterilaisen kirkkomme ja koko 1500-luvun evankelisen uskonpuhdistuksen teologian perusesitys Augsburgin tunnustus, uskonopillinen artikla artiklalta. Sarja selvittää selkeästi ja ymmärrettävästi, mitä on luterilainen eli evankelinen usko ja miksi se on painottunut juuri siten kuin on.

Kuuntele sarjan muita jaksoja >

Klassinen kristillinen usko. Sarja on valmis kokonaisuus. Siinä käydään kokonaisvaltaisesti läpi sekä vanhan kirkon ajan patristinen eli kirkkoisien teologia että lännen kirkon keskiajan teologia. Kyse on nimenomaan siitä dogmihistoriasta ja apostolisen uskonsäännön mukaisesta teologiasta, joka määrittelee sen, mitä klassisen kristinuskon käsite tarkoittaa.

Kuuntele sarjan muita jaksoja >

Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan. Sarja jatkuu, on meneillään. Tässä sarjassa käymme Helvi Jääskeläisen kanssa läpi tuoreen dogmatiikka-teokseni systemaattisen osan alaluku alaluvulta. Sarja on alkanut ja jatkuu pitkään, kirjan disposition mukaisesti. Jaksot rakentuvat siten, että Helvi lukee kulloisenkin tekstin kirjastani ja viittaa soveltuvasti tekstini raamatunkohtiin. Tämän jälkeen avaamme aihetta ja siihen liittyviä kysymyksiä vapaasti keskustellen. Tässä sarjassa käydään läpi koko kristillinen dogmatiikka.

Kuuntele sarjan muita jaksoja >

Dogmatiikka-sarja perustuu tuoreeseen kirjaani Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan: Uskonoppi systemaattisesti esitettynä (Kuva ja Sana, 2022). Teos on hankittavissa Kuvan ja Sanan verkkokaupasta.

Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan -teos tarjoaa lukijalleen kristillisen uskonopin systemaattisen esityksen. Kyse on Jumalan Sanaan eli kolmiyhteisen Jumalan erityiseen ilmoitukseen perustuvasta muuttumattomasta historiallisesta kristillisestä dogmasta eli perustavien uskonkappaleiden kokonaisuudesta, joka ”kerta kaikkiaan on pyhille annettu”, Juuda 3.

Teoksen alkupuolella käsitellään teologisen ajattelun edellytykset ja perusteet. Osoitetaan, että teologian tulee edelleen olla konservatiivisen tunnustuksellisesti apostoliseen uskoon sitoutuvaa jumaluusoppia, koska kolmiyhteinen Jumala on: ”Minä olen se, joka minä olen”, 2. Ms. 3:14, ja ”’Minä olen A ja O’, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias”, Ilm. 1:8.

Teoksessa käydään systemaattisesti läpi dogmatiikan kuusi pääkohtaa: Oppi Jumalasta, oppi ihmisestä, oppi Kristuksesta ja Hänen työstään, oppi pelastuksesta, oppi kirkosta ja oppi viimeisistä tapahtumista. Teos edustaa vanhaprotestanttista evankelista teologiaa. Tämä teos johdattaa terveen uskonopin, Tiit. 1:9–11, perusteiden tuntemiseen, mikä on hengellisesti elintärkeää jokaiselle uskovalle. Kirja on kirjoitettu kaikille, jotka haluavat vahvistua klassisen kristillisessä uskossaan ja sen sisäistämisessä.

Tällaiseen kuuntelijan vahvistumiseen klassisessa kristillisessä uskossa ja sen sisäistämisessä pyrimme myös Radio Patmoksen taajuuksilla meneillään olevassa ja Patmosplus-ohjelmakirjastosta kuunneltavissa olevassa Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan -radio-ohjelmasarjassamme.

Käsittelen Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan -teokseni keskeistä sisältöä myös heinäkuussa Radio Patmoksen taajuuksilla lähetettävän perinteisen loma-ajan Kesä-Ahvio -ohjelmasarjan jaksoissa.

Kaikki tässä mainitsemani radio-ohjelmasarjat löytyvät Patmosplus-ohjelmakirjastosta sarjat-valikosta hakemalla, edellä mainituilla otsikkonimikkeillä.

Kannattaa keskittyä kesällä kirkkohistoriaan ja teologiaan!  

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (8)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. kari.kivikangas@gmail.com

    Onpa paljon kuunneltavaa tarjolla, joten laitoin kännykkäni näytölle linkin tuudulle juuri tähän kirjoitukseen. On nuo kaikki sarjat ikään kuin kirjahyllyssä ja helppo löytää myöhemmin. – Jo lokakuussa v. 2018 on ladattu kirjastoon mielenkiintoinen sarja Suomalainen herätys, joka kuitenkin yllättäen loppuu kesken eli kolmanteen osioon,eikä siinä luvattua jatko-osaa ole listalla.

  2. monarkisti

    Itse pidän kirjallista materiaalia käytännöllisempänä; sitä voi lukea omassa tahdissa ja taaksepäin on helppo palata tarvittaessa. Nauhoite on vaikea saada sopivaksi kaikille; yhdet pitkästyvät ja toiset eivät pysy perässä. Kuitenkin itsekin tunnen ihmisiä jotka katsovat mieluummin videoita kuin lukevat oppaita.

  3. Jukka Mikkola

    Aikamme suurin ongelma kristinuskon suhteen on, että suuri(n) osa kansasta(mme) ei tiedä, ei ymmärrä tai on ymmärtävinään (väärin), mika on kristinuskon sanoma. Kukin haluaa määritellä senitselleen mieluiosalla tavalla.

    Erilaisa ”kuppikuntia” syntyy ja on syntynyt; ja kiistellään ties mistä. Kristinuskon ”suuri linja” pleastuksen tarpeesta (luominen, lankeemus, lunastus; synti, (lahja)vanhurskaus ja tuomio) tuppaa katoamaan erilaisten kiistelyjen ja korostusten kohinaan. Kristikunnan jakautuminen on totta, niin nimellisissä kirkkokunnissa 8niiden kesken ja nylyään myös niiden sisällä) kuin ns. ”vapaissa suunnissa”.

    Ollan eri meiltä ties mistä. Tai ainakin omasta mielestä juuri MEIDÄN ryhmämämme on – jollei suurin niin ainakin kaunein. Kiistellään liturgiasta, sen puutteesta tai sen liiallisuudesta ym.

    vrt. Ilm 3:17-18
    ”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. ”

    Kirkkokunnat tuppaavat ottamaan ”idolikseen” jonkun johtohahmon, pienemmissä kuppikunnissa joku asettuu tai asetetaan johtohahmoksi – vaikka korostetaan, että pitäydymme ”vain sanaan”.

    Olen nähnyt useamman kirkkokunnan tai kirkkokunnattoman jumalanpalveluksia tai kokouksia (jos sitä nimeä käytetään). On ollut ”pelkkää liturgiaa” tai sitten ”vain saarnamiehen jutustelua tai tarinankerrontaa”. Olen ihmetellyt pinnallisuutta ja yksinkertaisen perusanoman heikkoa näkyvyyttä – oli sitten kyse luterilaisuudesta, helluntailaisuudesta tai muusta. Joskus kauneus voi olla myös katsojan omissa silmissä: emme osaa (tai halua) nähdä julistusta kuin omasta peristeisestä näkövinkkelistämme.

    Mielestäni klassisen kristinuskon opetusta tarvitaan nimenomaan sen vuoksi, että erottaisimme, mikö on ”kirkkokunta-astian” makua, mikä kristinuskon perussanomaa.

    Esim. luterilaisuus ja Lutherin kaikki tekoset ja sanomiset eivät ole sama asia. Helluntailaisuus taas on opillisesti sangen hajanainen ryhmittymä. Nämä vain esimerkkeinä.

  4. palataan juurille

    Juha kirjoitti: – koska kolmiyhteinen Jumala on: ”Minä olen se, joka minä olen”, 2. Ms. 3:14

    Teologit ovat pitkään pohtineet, pitääkö Jumalan heprealainen nimi YHWH vokalisoida ja lausua muodossa Jahve vai Jehova.

    On hämmästyttävää, että asia on ollut niin visainen tutkijoille, koska heprean kieliopin säännöt ratkaisevat tämän ongeman.

    YHWH on sana, joka vaatii vähintään kolme vokaalia, joten Jahve voidaan sulkea pois, koska siinä on vain kaksi vokaalia. Kieliopin mukaan konsonanttien H ja W väliin tulee vokaali O, joten olemme aika varmoja siitä, että nimi tulee lausua Jehova.

    Lopullisen vahvistuksen saamme Juudan nimeämisestä kertovan jakeen runollisesta sanaleikistä. Juudan nimi on hepreaksi Jehudah, joten Jumalan nimi on Jehovah.

    1 Moos 29:35:
    Ja Lea tuli taaskin raskaaksi, synnytti pojan ja sanoi: ”Vihdoinkin saan ylistää Herraa.” Siksi hän antoi pojalle nimeksi Juuda. Sitten hän ei enää synnyttänyt.

    [Juudan nimen hepreankielinen muoto muistuttaa sanaa , josta muoto on suomeksi ’saan ylistää’.]

    • Jukka Mikkola

      Olipa tuo Jumalan nimen ”alkusana” kumpi tahansa, nykyajan suurin ongelma on, että kristillisen uskon ymmärrys on meillä perin heikoissa kantimissa. Toki noita sana- ja kirjainasioita voi pohdiskella; mutta tuntuu , että suurin osa suoimalaisita ei tunne ollenkaan, mistä kristinuskossa pohjimmiltaan on kysymys. Tai sitten uulevat sen olevan vain ”rakkauden” julistamista tai (uus)moralistista julistusta ”eettisestä elämästä”.

      Luterilaisuuden ydin peittyy helposti liturgian ”kaavan” taakse, ja helluntailaisuudessa liturgian puute (?) vaikuttaa sen, että jumalanpalvelus typistyy toisinaan jutusteluksi tai tarinan kertomiseksi: ei ole edes liturgiaa muistuttamassa kristinuskon perusteista – synti, (lahja)vanhurskaus ja tuomio. Kääntyminenkin voi muuttua ”uskoontulon ja -olon suorittamiseksi”.

      Terve klassisen kristinuskon julistus on tarpeen – sen osoittaa jo ”eräs” tunnettu oikeidenkäyntitapaus. Klassisen kristinuskon viesti ei ole sama kuin tiettyjen herätysaikojen kuuluisuuksien KAIKKI sanomiset, mielipiteet tai tekoset. Mutta uskonpuhdistajat ovat tuoneet esille klassisen kristinuskon perusteita, joiden pohjalta on syntynyt luterilaisuutta ja helluntailaisuuttakin, monia muita suuntauksia unohtamatta.
      Ilm. 3:17-18 (Rk38):
      ”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.”

  5. Jukka Mikkola

    Kyllä tilanne oli aika paljon monitahoisempi jo ”vanhaan aikaan”.
    Jo varhain syntyi harhaoppeja, jotka eivä olleet (myöhempien) kirkolliskokousten vaikutusta, ja syntyi tarvetta kiteyttää se, mitä apostolit olivat opettaneet. Turhiakin kiistoja toki lienee käyty (kuten nytkin), mutta eikö klassinen kristinusko ole juuri sitä, mitä apostolien ja varhaiskirkon katsottiin opettaneen.
    Se toki lienee totta, että kirkon ja valtion (tai valtaapitävien) yhteistoiminta on synnyttänyt sellaista uskonnollisuutta tai uskonnollisia tapoja, jotka voivat osin olla vierata apostoliselle – tai klassiselle – kristinuskolle.

    Kristinuskon suhde juutalaisuuteen oli ollut monin tavoin ja monina aikoina problemaattinen – sitä oli jo apostolisena aikana, kuten Raamattukin kuvaa. Ja ongelmia oli ennen Nikean ym. kirkolliskokouksia.

    Kristinuskon pääasiat on ollut hyvä sanoittaa juuri erilaisten harhaoppien tai harhakäsitysten vuoksi. Etenkin nykyaikana on hyvä kirkastaa kristinuskon ydinolemusta, jaka on kovin pahasti hämärtynyt sekä yhteiskunnassa etä krikollisissa piireissä.

    Itsekin luulin joskus krikolliskokousten olleen ”turhanpäiväisiä”, mutta perehdyttyäni hiukan niiden taustaan aloin ymmärtää, kuinka monisyinen krikon historia on, ja kuinka siitä esitetään yksinkertaistettuja osatotuuksiin perustuvia väitteitä. Samoin esitetään yksinkertaistettuja ideaalisointeja varhaiskirkon historiasta. Ihmiset olivat silloinkin vajavaisia ja syntisiä – kristittyinäkin. Emmekä liene vielä(kään) oppineent kaikseea svyydessään, että me itsekin olemme (vain) armahdettuja syntisiä, vaikka meillä olisikin pyhän hengen lahja.

    Minä toivotan klassisen kristinuskon käsitteen tervetulleeksi, kunhan klassista kristinuskoa ei tulkita juutalaisvastaisesti.
    Klassisen kristinuskon perustotuuksia tarvitaan jos nykyaikana halutaan julistaa apostolista kristinuskoa. Nykyään on niin monenlaista harhauskoa ihan ”uskovaistenkin” keskuudessa – ihan vilpiöntäkin harhauskoa tai vääristynyttä korostusta.

    Raamattu on joka tapauksessa klassisen kristinuskon perustana. Näin olen ymmärtänyt. Nytkyään Raamattua on muuttunut kenkilökohtaiseksi tai ryhmän ideologiseksi vallankäytön välineeksi – usein sitä tiedostamatta.

    • kirjoitusten mukaan

      Jukka Mikkola: ”eikö klassinen kristinusko ole juuri sitä, mitä apostolien ja varhaiskirkon katsottiin opettaneen”

      Apostolien tekojen kirja ja muut Uuden testamentin kirjat kertovat lukuisista käytännöistä ja opetuksesta, jotka ovat myöhemmin muuttuneet kirkolliskokouksissa. Kehitys ei ole ollut uskoa puhdistava vaan uskoa hajottava. Erilaisten oppikiistojen aikana joku kirkkokunta on haljennut kahtia. Kristillinen yhteisö on pirstaloitunut lukuisiin kirkkokuntiin, joilla on merkittävästi toisista poikkeavat opit vaikka Raamatun pitäisi olla sama. Katolisesta kirkosta irtosi ortodoksit ja luterilaiset pois. Myöhemmin syntyi erilaisia protestanttisia kirkkokuntia lisää.

      Jukka Mikkola: ”Minä toivotan klassisen kristinuskon käsitteen tervetulleeksi, kunhan klassista kristinuskoa ei tulkita juutalaisvastaisesti.”

      Klassinen kristinusko nimenomaan poisti kristinuskosta kaiken juutalaisuuden ja korvasi sen erilaisilla roomalaisilla ja kreikkalaisilla opeilla, jotka yritettiin kristillistää kirkolliskokouspäätöksillä ja katekismuksilla. Klassinen kristinusko on uusi synkretisinen uskonto, joka poikkeaa apostolisesta kristinuskosta, koska se oli Jeesukseen uskovaa juutalaisuutta.

      Mm. luterilaisuus on klassista kristinuskoa. Luther kritisoi juutalaisuutta myöhemmissä kirjoissaan ja hänen oppilaansa Johann Agricola halusi poistaa kaikki juutalaiset lain käskyt kristinuskosta. Itse asiassa juutalaisten käskyjen riisumisen pois kristinuskosta teki jo katolinen kirkko, josta luterilaiset lähtivät pois. Tämän seurauksena kirkkokunnissa on hyvin erilaisia oppeja mm. kasteesta, lepopäivästä, juhlapäivistä, käskyistä, vanhurskauttamisopista jne.

  6. kirjoitusten mukaan

    Kristinusko on alun perin ollut juutalaisuutta, joka uskoo Jeesuksen olevan Kristus.

    Kun roomalaiset ajoivat juutalaiset Israelista pois pakanakansojen keskelle, niin myös kristinusko alkoi saamaan vaikutteita roomalaisista ja kreikkalaisista pakanauskonnoista. Erilaisia oppikiistoja käsiteltiin Nikean kirkolliskokouksessa ja myöhemmissä kirkolliskokouksissa, mutta niiden tuotos oli, että juutalaisuus otettiin kristinuskosta pois.

    Paavali kirjeet olivat niin vaikeatajuista lain opetusta, että kirkko saattoi tehdä niistä useita jopa toisistaan poikkeavia ”tulkintoja”, jolloin katekismusten ja muiden kirkolliskokouspäätösten kautta saatiin ristinuskosta riisuttua juutalaisuus pois, jolloin syntyi klassinen kristinusko.

    Roomassa syntynyt klassinen kristinusko on eri uskonto kuin apostolien aikana noudatettu kristinusko, joka perustui juutalaisuuteen ja uskoon juutalaisten kuninkaasta Jeesuksesta Kristuksesta.

    ”Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon… ”Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.” (Ap.t 24:14, 17-18)

    ”Paavali kiisti ne sanoen: ”Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan.” (Ap.t 25:8)