Patmos-blogi

Terveenä koronavirusaikaan

Marja Rantanen Marja Rantanen on Patmos Lähetyssäätiön lähetyslääkäri.
Julkaistu:

Uusi koronavirus Covid -19 muutti maailman yllättäen. Tämänkaltaista pandemiaa on toki ennakoitu. Mutta valmiuksia ei juuri ollut missään päin maailmaa, kun virus ensin sulki Kiinan Wuhanin ja on sitten ajanut pakkoeristykseen yli neljä miljardia maapallomme asukasta.

Keskellä Eurooppaa, pandemian yhdessä sydämessä, uutiskuvat raastavat sielua. Sairaaloiden täydet teho-osastot, väsynyt, parhaansa yrittävä hoitohenkilökunta, täydet ruumishuoneet, arkkukuljetukset armeijan kuorma-autoilla, joukkohaudat – tai hautajaiset ilman omaisia. Vanhainkodit, joissa liian moni kuolee yksin.  – Kyllä, tarinoita myös selviämisistä, kovalla hinnalla. Kuvia tyhjentyneistä suurkaupungeista. Tiukkoja rajoituksia kaikilla liikkumisissa. Ihmisten välistä kontaktia vain älypuhelimella tai tietokoneen ruudun kautta. Riskin ottamista jopa oman elämän hinnalla niillä, jotka sittenkin palvelevat, että yhteiskunta toimisi. 

Kuka olisi uskonut tällaiseen maailmaan siirtymiseen – ja näin pikaisessa aikataulussa?

Kuka ei jossakin vaiheessa kysyisi, miten me selviämme?

Miten me pysymme terveinä? Tai jos sairastumme, löytyykö hoitoa? 

Ystävät lähettävät viestejä, miten taudista voi selvitä. Nettikauppa käy kuumana. Jotkut pyrkivät hyötymään, käyttäen ihmisten pelkoja hyväkseen. 

Covid-19 viruksesta itsestään ja taudin kulusta saadaan koko ajan lisää tutkimustietoa. Perusasiat kannattaakin tietää. Taudin yleisimmät oireet, milloin ja mihin ottaa yhteyttä, kun epäilee tautia itsellä tai läheisellä. Eikä haittaa, jos tietää jotakin mahdollisista lääkkeistä ja sairaalahoidon mahdollisuuksista.

Suurin osa koronavirukseen sairastuneista selviää taudista ilman sairaalahoitoa.  Kuumetta, yskää, lihaskipua, joillakin nuhaa, vatsaoireita. Tauti kestää pari viikkoa tai pitempään, vaatien lepoa. Osa saa tartunnan, mutta selviää vähin oirein. Näin on useimmiten lasten kohdalla. Lapset eivät myöskään merkittävästi välitä tautia toisille.

Taudin vakavimmissa muodoissa yleensä pitkittynyt yskä ja vaikeus hengittää vievät sairaalahoitoon. Teho-hoidostakin moni selviää.

Tärkeintä Covid-19 viruksen kohdalla – niin kuin muissakin taudeissa – on ennalta ehkäisy, niin hyvin kuin sen voi tehdä.

Kun koronavirus pääasiallisesti iskee hengitysteihin ja leviää pisaratartuntana, yskimistä tai aivastelua toisia päin täytyy välttää. Jos ei muuta, oma käsivarsi suojaksi. Kädet on pestävä kunnolla vedellä ja saippualla useita kertoja päivässä. Kotona pyyhkeet vaihdettava usein.  Kertakäyttöpyyhkeet kodin ulkopuolella. Käsidesi varalla. Ei nenän, suun, silmien koskettelua.  Pidä nenäliina saatavilla ja heitä se pois käytön jälkeen. Säilytä turvaväli toisiin  kaupassa asioidessasi ja ulkona liikkuessasi. Vältä kättelyä. Älä osallistu ryhmätapaamisiin. Tee etätöitä mahdollisuuksien mukaan. Jos sinulla on sairauden oireita, pysy kotona. Suojele omalta osaltasi riskiryhmään kuuluvia – vanhuksia, sairaita – välttäen suoraa kontaktia, mutta huolehtien heidän tarpeistaan. Maskia on hyvä käyttää erityisesti suojatakseen toisia, mutta oikein. Maskia ei kosketella. Kun se otetaan pois kasvoilta, kertakäyttöinen heitetään pois ja kankainen pestään kunnolla.

Näissä ohjeissa ei liene mitään uutta koronakriisin kanssa elävälle ja tiedotusvälineitä seuraavalle. Mutta olisiko jotakin muuta? Entä luontaislääkkeet, hengitystekniikka, netissä markkinoidut monet vempaimet?

Kiinassa ja Intiassa on suositeltu erilaisia yrttejä ja perinteisen lääketieteen muotoja. Pienen kokemuksen jälkeen niistä pikemminkin varoitetaan. Covid-19 viruksella on oma kulkunsa. Oireita voi lievittää vaikkapa eri yrttien avulla, mutta viisautta siinäkin tarvitaan. Kasvialkaloidit voivat myös rasittaa elimistöä, jopa vaurioittaa liiallisesti tai varomattomasti käytettyinä. Sukellustarvikkeita tai omia happilaitteita ei kannata koronavirusta vastaan hankkia. 

Hyviä neuvoja tulee ystäviltä käyttää inkivääriä, kurkumaa, valkosipulia, lakritsijuurta… Näillä on paikkansa mahdollisesti luontaista vastustuskykyä vahvistamaan tai flunssaoireita lievittämään. Kannattaa käyttää vaihdellen. Sinänsä yrtit tai kuumat juomat eivät virusta taltuta.

Säännöllinen ulkoilu – yksin tai etäisyyttä toisiin pitäen – on tärkeää, missä sitä rajoitukset huomioiden voi harrastaa. Unta ei pidä laiminlyödä. Illalla viimeisenä ei kannata katsoa tai lukea huolta lisääviä uutisia. Yhteyksiä perheen ja ystävien kesken kannattaa vaalia, vaikka se ei tapahtuisi tavanomaisissa puitteissa.

Raamattu ennakoi vaikeita aikoja ennen tämän maailman aikakauden loppua. Kulkutaudit kuuluvat kuvaan ja myös romahtava talous, joka edesauttaa totalitaarisen vallan nousua. Ennen kuin Jumalan vihan ajaksi kutsuttu äärimmäinen ahdistus kohtaa maata ja sen asukkaita, seurakunta on poissa. Sitä ennen tuleva heittää varjoaan, maailmaa valmistellaan. Tämä on Jumalan kansalle aikaa olla ”spektaakkelina”, joka nähdään, kirjana, joka luetaan. Tänä aikana Jumala haluaa pelastaa paljon kansaa.

Jumala hallitsi vedenpaisumuksessa ja hallitsee nyt. Pidetään Jeesuksen usko.

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Pasi Turunen

    Tervetuloa uudistuneelle Patmos-blogille. Valitettavasti vanhoilla sivuilla olleisiin blogeihin tulleita kommentteja ei ole aineiston siirron yhteydessä saatu siirrettyä uusille sivuille.