Toukat kimpussamme

Toukat ja erityisesti raatokärpäsen toukat ovat erinomaisia haavojen hoitajia. Kun niitä laitetaan vaikeasti parantuviin haavoihin, ne osoittautuvat varsinaisiksi ihmetohtoreiksi. Ne syövät pois kuolleen solukon, mutta eivät koske terveeseen kudokseen. Bakteerit, joita toukat eivät syö, ne tappavat erittämillään kemikaaleilla, jotka samalla estävät uusien bakteerien syntymisen. Kaiken lisäksi ne haavassa liikkuessaan hierovat parantuvaa kudosta tervehdyttävällä tavalla.

Nyt moni ehkä ajattelee, että tuollaisessa hoidossa on varmaankin kyse jostain alkukantaisten heimojen poppamiesten tempusta. Voi hyvinkin olla, mutta myös meidän aikamme sairaaloissa on viime vuosina alettu yhä enemmän käyttää toukkaterapiaa.

Raatokärpästen toukat ovat osoittautuneet tehokkaiksi pitkäaikaisten haavojen hoitajiksi. Haavan päälle asetetut ja sideharson sisään pakatut desinfioidut toukat puhdistavat esimerkiksi diabetespotilaan jalkahaavan tarkasti ja nopeasti. Toukat pystyvät puhdistamaan jopa haavan, jonka ovat vallanneet tavanomaisille antibiooteille vastustuskykyiseksi tulleet bakteerit eli niin sanotut sairaalabakteerit.

Joskus olosuhteet, ihmiset ja tilanteet voivat olla meille yhtä vastenmielisiä kuin toukat. Kohtaamamme asiat tuntuvat meistä epämiellyttäviltä ja inhottavilta.

Mutta entäpä jos eteemme tulevat vaikeudet ovatkin kaikessa vastenmielisyydessään vain meille tarpeellista ”toukkaterapiaa”? Onko elämäämme kenties ilmaantunut joitain sellaisia haavoja, jotka tarvitsevat hoitoa? Ovatko kokemamme kolhut ja ruhjeet avanneet synnin mikrobeille ja bakteereille pääsyn sydämeemme? Onko jotain, mistä meidän olisi voitava vapautua?

Kerronpa esimerkin. Millaisista haavoista arvelet olleen kysymys, kun kuningas Daavid valittaa Psalmissa 38 näin sydäntä särkevällä tavalla:

”Minun haavani märkivät ja löyhkäävät – se on mielettömyyteni syytä. Olen painunut kumaraan, vääntynyt vääräksi. Aamusta iltaan minä kuljen surusta synkkänä. Lanteeni ovat tulessa, ruumiissani ei ole tervettä paikkaa. Olen lopussa, rikki lyöty, sydämeni huutaa tuskasta.” (Psalmi 38:6-9)

Olisiko Daavid kompastunut portaissa ruhjoen itsensä? Tai oliko hän haavoittunut pahasti taistellessaan filistealaisia vastaan? Tuskinpa. Kun luemme koko psalmin, huomaamme, että kyse on jostain paljon vakavammasta. Tuskan ja epätoivon syynä ovat Daavidin omat väärät valinnat. Elämään luikerrelleet synnit ovat lyöneet hänen sydämensä haavoille. Haavojen tulehtuessa Daavidin elämään ovat tulleet epätoivo ja hellittämätön ahdistus.

Niinpä kaiken valituksen, itseinhon ja tuskan keskellä Daavid huudahtaa: ”Minä olen luhistumisen partaalla, tuskani ei hetkeksikään hellitä. Minä tunnustan rikkomukseni, olen murheellinen syntieni tähden.” (Psalmi 38:18-19)

Jumalan Daavidille tarjoama ”toukkaterapia” tarkoitti sitä, että hänen rikkomuksensa ja haavansa avattiin ja niiden surkea tila tunnustettiin. Ilman hoitoa ne merkitsisivät kuolemaa ja eroa Jumalasta. Vääristä asioista oli päästävä eroon. Jalkojen alle oli jälleen löydettävä pitävä pohja ja selkeä Jumalan tahdon mukainen tie.

On Jumalan suurta armoa, että hän sallii meille lapsilleen myös ”toukkaterapioita”. Ne syövät elämästämme pois mädät ja myrkylliset osat. Jäljelle jää vain se, mikä on tervettä ja terveellistä sekä meille itsellemme että läheisillemme.

Sisäisiä synnin haavojamme ja katkeruuden tulehduspesäkkeitä hoitaessaan ”toukkaterapiat” tekevät meistä eheämpiä ja kiusauksille vastustuskykyisempiä. Ne myös opettavat meitä näkemään, mikä elämässämme on tärkeää. Ne osoittavat meille miten valtavan riippuvaisia me Jeesusta seuratessamme olemme Jumalasta ja toinen toisistamme.

Rakas ystävä, olivatpa elämäsi tilanteet miten vaikeita tahansa, niin ole turvallisella mielellä, sillä Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha ovat vaikeinakin hetkinä kanssasi!