Patmos-blogi

Tulta taivaan alttarilta – Pelastuselämä osa 4

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

KAKSIN lähdimme matkaan – Walesiin, Cardiffin kaupunkiin. Olimme kutsutut, seurakunnan johtaja ja minä, seuraamaan omin silmin ja kokemaan hengessä ja totuudessa, mitä amerikkalainen parantajaevankelista sanoo ja tekee eurooppalaisella maaperällä. Evankelista halusi tulla Suomeen. Vaan sitä ennen tahtoi meidän – hänen mahdollisen kutsujansa – saavan ensi käden otteen hänen sanomastansa ja tekemisistänsä. Maksoi matkalippumme Walesiin ja antoi eturivin paikat kokouksiinsa. Kokemus vaikutti parantajaevankelistan toivoman tuloksen: aikanaan mies ja hänen tiiminsä laskeutuivat suomalaiseen maisemaan kokoustamaan.  

KAKSIN lähdimme, yksin palasi seurakunnan johtaja Suomeen. Minä olin päättänyt omalla kustannuksellani pitkittää matkaa kolmella vuorokaudella toteuttaakseni tuon ajan hengellisen elämäni erään korkean kaipauksen.

Walesin Loughorissa yhä sijaitsee vuonna 1898 pystytetty Mooria-kappeli. Kivinen rakennus ei ole kummoisenkaan näköinen. Ympärillä on sekalainen kokoelma hautakiviä, pieniä ja suuria.

Sisäänkäynnin edustalla, lähellä ovea, seisoo kivimonumentti.

Nopeasti silmäillen herkästi kuvittelee muistokiven liittyvän ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Kaatuneitten muistoako siinä isänmaallisesti kunnioitetaan? No, ei.

Pysähtyessä lukemaan monumentin tekstejä käsittää muistokiven liittyvän Evan Roberts nimiseen Jumalan evankelistaan. Roberts saarnasi kivikappelissa syksyllä 1904.

Hänen palvelutehtävästänsä syttyi yksi kristikunnan nykyisen historian suurimpia ja ihmeellisimpiä kansan herätyksiä.

Walesin herätys.

KAPPELIN sisäpuolella kierrän tiloja.

Katselen kuluneisiin puupenkkeihin kaiverrettuja satoja puumerkkejä. Näen kokonaisia nimiä vuosilukuineen.

Asetun hetkeksi puisen pulpetin taakse ja kuvittelen kuulevani tuolta paikalta saarnattuja saarnoja.

Koen riipaisevaa, pyhää kunnioitusta ajatellessani paikalta kerran saarnatun sanan vaikutusta ja tuloksia.

Kuljen ulos kappelista.

Paikallistan pienestä ahtaasta hautausmaatilasta Evan Robertsin yksinkertaisen haudan.

Pysähdyn.

Ajattelen.

EVAN oli hiilikaivoksessa työskentelevän maallisesti köyhän walesilaismiehen lapsi.

Evan oli valmistautunut sepäksi, mutta valveilla ja unissaan tiedosti haluavansa olla pappi.

Naapurikylässä Blaennannerchissa Evan osallistui evankelioimiskokoukseen. Hänen sisimpänsä täytti kaksi keskenään painiskelevaa hätää: hätä oman pelastuksensa varmuudesta ja hätä walesilaisten iankaikkisesta kohtalosta.

Omaa hengellistä tilaansa koskevassa epävarmuudessakin hän koki tarvetta alkaa julkisesti varoittaa tuttuja ja tuntemattomia jumalattomana kuolemisen kauheudesta.

Hän pyysi kyläneuvostolta lupaa pitää todistus- ja saarnatilaisuuksia paikallisessa rukoushuoneessa.

Hänen ensimmäiseen evankeliseen kokoustilaisuuteensa Mooria- kappelissa osallistui kourallinen ihmisiä.

Roberts jatkoi saarnaamista ja varoitti jumalattomana kuolemisesta.

Kuulijoita tuli aikavasti. Jokaisena uutena Herran päivänä tuli kuitenkin jokunen enemmän, kuin ihmisiä oli ollut kuulossa edellisenä sunnuntaina.

Marraskuussa 1904 Pyhä Henki vuosi Walesissa.

Kovapintaiset miehet, jotka normaalisti käyttivät palkkarahansa väkijuomiin ja pelaamisiin, kokivat selittämätöntä pakkoa etsiä tietä kirkkoihin kuulemaan saarnoja, osallistumaan Herran pyhään ehtoolliseen, tekemään parannusta ja saamaan varmuuden syntien anteeksiannosta.

Pyhän Hengen vuosia kestäneen herättävän työn jälkeen nyt oli sadonkorjuun aika.

Herätys puhkesi.

VUODEN aikana sata tuhatta walesilaista koki hengellisen heräämisen ja antoi Pyhän Hengen uudesti synnyttää itsensä.

Dramaattisin todistus herätyksen todellisuudesta löytyi raavaitten hiilikaivostyöläisten keskuudesta.

Työskentely kaivoksissa oli raskasta ja ennen kaikkea vaarallista. Moni mies selviytyi paineista vain väkijuomien vahvistamana. Mitä työ toi, sen viina vei.

Tällainen miesväki alkoi kiinnostua hengellisistä asioista, kristillisyydestä.

Paikkakunnalla ei aluksi voitu uskoa todeksi sitä mitä sunnuntaiaamuisin tapahtui: selittämätön voima ajoi kaivosmiehiä kirkkoihin itkemään syntejänsä, etsimään vapautusta viinasta, löytämään yhteydestä Jumalaan rohkeutta ja kestävyyttä niin arjen työhön kuin uudistuneeseen koti- ja perhe-elämään. Kaivosmiesten puhekulttuuri uudistui: lakattiin kiroilemasta.

Teini-ikäiset alkoivat kokoontua julkisilla paikoilla veisaamaan virsiä ja todistamaan Jeesuksesta Kristuksesta.

Rajusti aaltoillut rikollisuus tuli kuin pois pyyhityksi – tilalle tuli rikosten tunnustaminen ja herätyksen kokeneitten ihmisten pyrkimys korjata väärät ja pahat teot.

Wales muuttui.

WALESIN herätys ei ollut yhden miehen käsiin uskottu liikehdintä.

Lehdistö pyrki samaistamaan herätyksen nuoreen Evan Robertsiin. Todellisuus oli toinen.

Vuosia ennen suurta herätyksen läpimurtoa kymmenillä walesilaisilla paikkakunnilla erityisesti pelastusarmeijalaiset ja presbyteerit olivat kokeneet heräämisiä ja olivat rohkeasti alkaneet evankelioida naapurustoaan.

”Alttareita oli rakennettu kymmenillä paikkakunnilla, syttymisalttiit kuivat puut oli kerätty alttareille, odotuksessa oli vain se, että tuli iskisi taivaasta ja roihu syttyisi.” – Näin kuvataan Walesia hetkinä ennen suuren alueellisen herätyksen puhkeamista. ”Tarvittiin tulen raapaisija ja hillitsemätön taivaallinen Hengen tulipalo olisi todellisuutta.”

”Jumala etsi ja löysi palvelijan, joka antautui herätystulen syttymisen välikappaleeksi – Evan Robertsin. Roberts oli Pyhän Hengen hallinnassa sen kipinän repäisijänä, josta syttyi tuli.”

”Mooria-kappeli oli kansallisen heräämisen kehto. Nuori Evan Roberts oli mies, Jumalan käyttämä. Kaksikymmentäkuusivuotias Evan koki väkevän kasteen Pyhässä Hengessä polvistuneena kappelin penkkien välissä. Pyhä Henki mursi nuoren miehen. Seurauksena hän alkoi itkeä suunnattomasti. Kaksi sisarta lohduttivat häntä pyyhkien kyyneleet ja hien hänen kasvoiltansa. Evan todisti murtumisensa tapahtuneen hänen käsittäessään yliluonnollisesti, miten suuri on Jumalan rakkaus häntä ja toisia walesilaisia kohtaan. ”

Evan Robertsin omin sanoin kerrottuna tapahtui seuraavaa:

Useat olivat rukoilleet puolestani. Sitten koin, miten jokin elävä energia tai voima asettui täyttäjänä koko sisäiseen ihmiseeni. 

Voima salpasi hengitystäni. Sääreni vapisivat hirmuisesti. Tämä elävä voima lisääntyi ja vahvistui vahvistumistaan samassa suhteessa kuin puolestani enentyvästi rukoiltiin.

En valinnut sanojani, mutta kuulin, miten huutaen anoin ja julistin: ”Murra minut, Herra, murra minut, murra minut, murra minut.” 

Yhtäkkiä käsitin, miksi koin suurta hätää ja tuskaa ja voimattomuutta. Minut asetettiin toisten ihmisten iankaikkisen kohtalon sisimpään. Käsitin, mitä tapahtuisi niille tuntemilleni naapureilleni ja toisille alueemme ihmisille, jotka eivät tunne Vapahtajaa Jeesusta. Nämä ihmiset murtuvat kerran oikeudenmukaisen tuomion vastaanottamisen paikalla. Itkin heidän kohtaloansa. 

Jumala asetti heidän pelastumattomuutensa taakan minun sisimpääni. Samalla kun murruin heidän tilansa vuoksi, minä myös jollakin tavalla sytyin – oli kuin olisin tullut kastetuksi ylhäältä alas Hengen kasteella, joka puki minut voimalla pelastamaan läheisiäni kuin kekäleitä tulesta saarnaamalla ja elämällä todeksi taivasten valtakunnan voimat.

Tuli oli syttynyt sisimmässäni. Sammumaton tuli. Pyhän Hengen kasteen tuli. 

Tulessa oli Walesin kansan iankaikkinen tulevaisuus ja lopullinen kohtalo. Sielujen pelastumisen hätä laskeutui ja jäi sisimpääni. Olin syttynyt Hengen tulesta – koin olevani valmis ja varustettu kulkemaan koko Walesin halki kertoen kansalleni Vapahtajasta ja pelastuksesta.

Tällaista luen Walesin herätyksen dokumenttiteksteistä.

Tällaista luen Evan Robertsin omasta kynästä syntyneenä tunnustustekstinä.

Evan Roberts etsi kadotettuja sieluja liitossa Jumalan kanssa. Jumala oli valinnut, kutsunut ja sytyttänyt nuorukaisen. Nyt tämä mies suorastaan vaati Jumalaa itse antamaan sen, mitä oli pyytänyt palvelijaltansa – vaikuttamaan tahtomista ja tekemistä pelastusta tarvitsevien walesilaisten kohdalla.

Evan Roberts saarnasi walesilaisille neljän kohdan kristillisen elämän suunnitelmaa:

Ensiksi oli tunnustettava kaikki tiedossa oleva synti. 

Toiseksi oli asetettava luovuttamisen alttarille kaikki sellainen, mikä elämässä oli hengellisesti epäilyttävää. 

Kolmanneksi oli avauduttava Pyhälle Hengelle valmiudella totella Häntä välittömästi ja kokonaan Pyhän Hengen osoittaessa ihmiselle tien, jota kulkea. 

Neljänneksi koko elämän kestävässä valmiudessa tuli tunnustaa Kristus julkisesti Vapahtajaksi ja Herraksi.

Tässä oli Walesin suuren herätyksen sisin ja sen syvyys.

Urho Muroma totesi ”pyhällä kateudella” kaipaavansa Walesin herätyksen kaltaista kansanherätystä Suomeen.

CARDIFFISSA koin saarnaajakollegani kanssa hengellisen uudistusliikkeen massajuhlaa.

Todistimme suuren joukon etsivän Jeesusta Kristusta elämäänsä.

Todistimme samojen ihmisten etsivän karismaattisia kokemuksia ja siunauksia.

Kaiken menon ja meiningin keskellä mielessäni liikkuivat lukemani Walesin herätyksen kuvaukset.

En epäillyt Cardiffin kokouskansan alttarikokemuksien aitouksia.

Ja kuitenkin – sittenkin!

Saiko Jumala tyydytyksen siitä, mitä Cardiffin karismaattisessa massajuhlassa tapahtui ja koettiin?

Ja kaikessa nöyryydessä ja silti rohkeudella kysyn: saako Jumala Suomen Siionissa tyydytyksen aikamme ns. herätyksistä ja yleensä kristillisyydestä?

Kymmeniä vuosia sitten minä vain tiesin, että minä tiesin, että minun täytyy matkata Evan Robertsin kokemusten ja muiston äärelle.

Hänen hautakivensä tuntumassa polvistuin ja rukoilin Jumalalta todellisuutta – herätyksen todellisuutta! – elämääni.

Tätä kirjettä kirjoittaessani olen kokenut saaneeni palautua nuoruuteni hetkiin Mooria-kappelin siunauksellisen varjon alla.

TAHDOIN kirjoittaa joitakin ystäväkirjeitä Sinulle, lukijani, pelastuselämästä. Tämä on neljäs ja tällä erää viimeinen tämän sarjan kirjeeni. Saatan hyvinkin jatkaa kanssasi tätä opetuskirjesarjaani tulevaisuudessa. Tällä kertaa lopetan tähän.

Olet kulkenut tärkeissä kristillisen elämän askelissa kolmessa edellisessä pelastuselämää käsittelevissä teksteissä. Kolmessa kirjeessä olemme syventyneet siihen, mitä merkitsee seurata Jeesusta Kristusta juuri sinun itsesi ollessa keskiössä Jeesuksen kanssa. Tässä kirjeessä olemme avartuneet ajattelemaan Walesin esimerkkien mukaisesti mahdollisuuttasi olla vastaus Jeesukselle Kristukselle Hänen tarpeisiinsa Suomen herätykseksi ja siunaukseksi.

Jossakin sinun elämän piirissäsi odottaa sinun Moorian-kappelisi.

Antautumisesi paikka.

Jumalan tarkoituksiin ja suunnitelmiin samaistumisesi paikka.

Kristityn normaalielämään kuuluu täyttyminen Pyhällä Hengellä.

Mitä se on?

Kun synnyit uudestaan, Sinä sait Pyhän Hengen sinetiksi, omistajaksi, johdattajaksi – aina taivaaseen saakka.

Pyhä Henki ei koskaan jätä sinua. Ei koskaan.

Kristitty voi murehduttaa Pyhän Hengen, ja seurauksena on katkos tiedostetussa, toimivassa yhteydessä. Mutta sinussa oleva surevakaan Pyhä Henki ei koskaan, koskaan jätä sinua. Hän hoitaa sinua ja sinut perille uskon päämäärään, lopulliseen kokonaisvaltaiseen pelastumiseen.

Onko Evan Robertsin Jumala sinun Jumalasi?

Jumalalla ei ole suosikkeja.

Vika ei siis ole Jumalassa, jos sinulla ei ole tässä ja nyt sitä mitä Evan Robertsilla oli.

Kysymys on tästä:

Onko elämässäsi tapahtunut sellainen murtuminen, jonka Evan Roberts sai elämäänsä?

Jeesus kehotti omiansa odottamaan luvattua Pyhää Henkeä Jerusalemissa (Luukas 24:49).

Kehotuksen kohteena olivat siis ne, jotka olivat kolmen vuoden ajan kulkeneet Jeesuksen rinnalla, kuunnelleet ja oppineet Häneltä viisauden ja totuuden sanoja, todistaneet Hänen ihmetekojansa. Opetuslapset tarvitsivat enemmän kuin Jeesuksen sanojen kuulemista ja hänen konkreettista läsnäoloaan – he tarvitsivat tulen liekkejä sisimpäänsä ja totaalista täyttymistä dunamis voimalla.

Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan…. Ap.t. 1:8

Urho Muroman hengellisen elämän syventymispäivät seurasivat Englannin Keswick-päivien mallia – ja nämä päivät taas olivat kytköksissä Walesin herätykseen.

Patmostyötä ajatellen: vision näkijä Ensio Lehtonen tunnusti yhtenä innoittajanaan olleen A. B. Simpsonin. Simpson julisti näinkin:

Tällaisena inhimillisen viisauden ja kaikenlaisten hengellisten keksintöjen aikana mitään Raamatun totuutta ei tarvitse niin runsaasti ja moninaisesti opettaa ja julistaa kuin Pyhän Hengen kastetta, jota ilman yksikään kristitty ei ole kykenevä suorittamaan tuloksellista kristillistä palvelua. Meidän on odotettava ”Jerusalemissamme” ennen kuin saamme lähtökäskyn maailmaan. Jumalalla on helluntai sinua varten, itsessäsi voimaton, mutta aito ja rehellinen kristitty veljeni ja sisareni.

Patmostyössä olemme 50. juhlavuoden aattohetkissä. Muistathan: ilman Pyhää Henkeä – ilman helluntaita – ei ole Jumalan juhlaa.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Mira Laakso

    Kuinka kauniisti kirjoitatkaan
    tästä walesilaisestä.
    Kokemukseni on kyllä, että Suomessakin on kyllä paljon tulia syttynyt: Paavo Ruotsalainen..no niin siis Paavo Ruotsalainen. Hänhän kyllä kulki kylästä kylään tuohivirnu selässään.. eikä apostolinkyytimerkillä oisi päässyt oikein silloin mihinkään. Pitkospuita pitkin paineli menemään ja oma perhekin taisi vähän? jäädä paitsioon.. Joo; mutta herätys alkaa anomisella ja rukouksella. Ja sitähän toki teettekin. Ja kuuliaisuus on parempi kuin uhri: siitä teitä kiittäen myös!! Armoa ja rauhaa!!