Patmos-blogi

Vaatteita talvisäilöön

Laura Seppi Laura Seppi kirjoittaa Porissa. Hän on eläkkeellä oleva kielen kääntäjä, jonka erikoisena kiinnostuksena ovat Raamatun kielet. Laura kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Ajoittain hänen tekstiensä päällisen puolen takana on vasta varsinainen viesti – kannattaa etsiä se esille.
Julkaistu:

Maaliskuu. Talvi yrittää paikata laiminlyöntejään hienoisella lumisateella. Ajan merkit nakertelevat ulkomuotoani, ja olen taipunut hankkimaan kompensaatiota – kauniita kledjuja! Talvivaatteeni ovat sinisissä muovipusseissa ja kevät / kesävaatteet valkoisissa. Joskus kurkistelen silti hors-de-saison -pussukoihin, josko löytyisi jotain pikanttia illan tilaisuuteen. ’Koipalloina’ käytän talouspaperin lappusia, jotka on kostutettu hajuvedellä. Ajaa saman kuin koimyrkyt, mutta on miellyttävämpää. Suosin puhdasta nerolia, mutta 4711 käy yhtä hyvin.

Yksi talvipussukka jäi tänä vuonna avaamatta. Siinä on paksu mustavalkoinen meleerattu villapusero. Pistääkö kiertoon vai jättääkö ensi talveen? Jätän ensi talveen. Samoin jätän pienen pörröpuseron väriltään vaalean madonnansininen ynnä häivähdyksellä ciss-mollin sinistä.

Nyt joku ihmettelee millainen on madonnansininen tai ciss-mollin sininen. Lapsena sain joululahjaksi peltisen vesivärilaatikon, jossa oli 68 eri värilaattaa, sinisiäkin toistakymmentä. Yksi niistä oli kylmän vaaleansininen nimeltään ”madonna blue”. Ciss-mollin sininen on taas synesteettinen aistimus ciss-molli kappaleista kuten Kuutamosonaatista tai Palmgrenin ”Majnatt” -ista.

Ihmiset eivät aina näe värien vivahteita. Voivat somessa riidellä onko huomioliivi vihreä vai keltainen, vaikka kellanvihreä on aikaa jo keksitty. Entinen pomoni ojensi minulle sähkönsinisen korin, kun olin pyytänyt lemmikinsinistä. ”Sininen kuin sininen.” Vasta kun hän näki kaksi erisinistä koria yhtaikaa, hän totesi: ”No, enpä olisi huomannut. Nämähän ovat eri värisiä. Naiset ilmeisesti näkevät eri tavalla kuin miehet”.

Rakas lukija, nautitko sinäkin värien rikkaudesta? Rakastan tienpenkkoja joissa kasvaa Keltaisia, valkoisia, kellanvalkoisia ja valko-keltaisia ja niiltä väleiltä olevia mataroita.Nykyisten alakoululaisten kirkas pinkki on muuttumassa marjapuuron-pinkiksi. Suosituin väri uusissa henkilöautoissa on maidonvalkea ja toiseksi suosituin rasvattoman maidon valkoinen. Apropoo, joissakin uusissa autoissa on katon takaosassa ikään kuin rasvaevä. Mikähän sen virka on, miehet varmaan tietäisivät.

Niin, niitä vaatteita talvisäilöön.

Ystävätär soitti. Sellainen sisko, jota en ole nähnyt vuosiin. Kysyi mitä kuuluu. Kerroin, että olin pari päivää sitten poistanut nettisivulta Raamatun opetusten joukosta tekstin: ”Mitä Raamattu sanoo homoseksuaalisuudesta”. Ihan varmuuden välttämiseksi. En oikein luota nykyiseen yhteiskuntaamme. Sisko sanoi, että ihan viisasta. Sanoin myös, että joskus kirjoitin, että kun kyykäärmeet ovat asettuneet piha-alueelle, ei niitä vastaan taistella kulkemalla siellä mielenosoituksellisesti paljain jaloin. Sisko sanoi, että ihan totta. Sitten toivotimme toisillemme siunausta ja tsemppiä ja kaikkea hyvää, armoa ja rauhaa. Sisko tekstasi minulle vinkin:

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen asetettava syytteeseen uskonnonvapauden kieltämisestä

Pekka Simojoki lauloi radiossa: ”Tahdon elää tämän päivän rohkeasti…”

Niin, niitä vaatteita talvisäilöön.

Ilmat olivatkin tehneet – riti rati rallaa – takatalven. Ei voikaan laittaa lämpimiä pois vielä. Yhtenä aamuna kuulin bussipysäkillä joikunaa. Sumussa ei näkynyt mitään. Niitä oli paljon matkalla joelle. Joutsenia. Kevät on tullut. Voikin sitten hyvällä omallatunnolla pöyhiä kevätvaatteita esiin. Olen ottanut tavaksi laittaa pussukoihin mukaan yhden uuden, käyttämättömän vaateihanuuden yllätykseksi. Olinkin jo sen unohtanut.

Kevät on tullut, mutta vielä on talvi.

Taivaassa saamme lunta valkeammat piikkopaidat. Tulee aina mieleen lapsuuden kiiltokuvaenkeli kultaisine hiuksineen ja turkoosinvärisine väljine tunikoineen ja iso madonnanlilja kädessä. Mahtaako ikuisuudessa olla arkipäiviä? Ja voi laittaa päälle maanantaina aamuruskonvärisen koltun, tiistaina havukka-ahoisan kaftaanin, keskiviikkona kuunsiltaiset kuteet …?

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (1)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Pasi Turunen

    Tervetuloa uudistuneelle Patmos-blogille. Valitettavasti vanhoilla sivuilla olleisiin blogeihin tulleita kommentteja ei ole aineiston siirron yhteydessä saatu siirrettyä uusille sivuille.