Patmos-blogi

Vakavasti kirjoittaen (Näitä minä muistelen #30)

Leo Meller Leo Meller on Radio Patmoksen perustaja ja em. päätoimittaja (2023), sekä Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Julkaistu:

Kaikki me ihmiset muistelemme entisiä. Jotkut kirjoittavat menneistä tapahtumista päiväkirjatekstejä ja jotkut julkaisevatkin syntyneitä kirjoitelmiansa. Tätä jälkimmäistä olen itse harjoittanut. Olen eläytynyt muistoihin ja koetun seuraamuksiin. Rukoukseni ja toivomukseni on ollut saada kaikissa kirjoituksissani korottaa Jumalan uskollisuutta koetuksissa ja kriiseissä.   

TAANNOIN sattui nipullinen kristittyjä blogisteja samaan tilaan. Joku meistä polkaisi esille ympäripyöreän kysymyksen, mitä itse kukin päällimmäisenä katuu kirjoittaneensa ja miten on selvinnyt tekstiensä kanssa.

Ensimmäiset esimerkit olivat etupäässä hupikategoriaan sijoittuvia kuvauksia.

Mutta sitten joku räjäytti: sanoi kirjoittaneensa tekstin, josta jo kirjoittaessaan tiesi joutuvansa sanoistansa Jumalan raskaan käden alle. Mutta liha ja viha painoi päälle. Teksti valmistui ja monistui painomusteella.

Jokaisesta turhasta sanasta käydään tilille! Ja kyllä Jumala osasi opettaa – jälkeenpäin todettuna: armossa ja anteeksiannossa, mutta terävästi sittenkin!

Näin syyllisyytensä taakan alla huokaiseva kirjoittaja ääni vavisten totesi. Ja me toiset vakuutimme päästön sanoilla armoa ja armahdusta. Jotenkin tutkaillen taaksepäin ajassa omiin blogeihimme ja miettien, mitä enkelit taivaassa ovat kirjoittaneet niistä ikikirjoihin.

SANAN voima on valtava.

Kuvittelen, että alkuluomisessa Jumala asetti sanaan voimapanoksen, dynamiitin, joka halkaisee valtaisimmat muurit, siirtää kalliot ja kukkulat, raivaa tien maasta taivaaseen, helvetin porteilta taivaan kirkkauteen – ja luo syntisestä, kadotetusta ihmisestä uuden luomuksen. Tällä tavalla:

Hän lähetti sanansa ja paransi heidät. Hän pelasti heidät tuhosta. (Ps. 107:20.)

Sananlaskujen kirjassa Jumalaa nimitetään Iankaikkisen Viisauden nimellä. Luvussa 8 tämä Iankaikkinen viisaus puhuu: Kaikki sanani ovat vanhurskaita, niissä ei ole mitään kieroa eikä väärää. Ne kaikki ovat mutkattomia ymmärtävälle, suoria niille, jotka löytävät tiedon. (Jakeet 8-9.)

Iankaikkinen viisaus kehottaa:

Ottakaa vastaan minun ojennukseni (sana, jonka Jumala lähettää), älkää hopeaa, ottakaa tietoa mieluummin kuin hienointa kultaa. Onhan viisaus parempi kuin helmet, eivät mitkään kalleudet vedä sille vertaa. (Jakeet 10-11.)

Sinun sanasi on koeteltu ja puhdas, palvelijasi rakastaa sitä. (Ps. 119:140.)

NYKYISYYDEN tulisi merkitä jokaiselle ajattelevalle kristitylle suurella vakavuudella käsiteltävää kadottamisuhan alla olevaa omaisuutta.

Vapaata sanaa ja sanan vapautta.

Kristityn harteille on asetettu merkittävä vastuu siitä, mihin kulkeutuvat aikamme tapahtumajanat.

Koskaan aikaisemmin ei globaali ihmiskunta – aivan erityisesti kristikunta – ole kokenut niitä sanan vainoja, joissa juuri nyt eletään.

Koskaan ei reformaation jälkeinen kristikunta ole kokenut sellaista universaalia syrjäyttämistä ja pakottamista ulos yhteiskunnan rivistöistä – identifioitumista yhtenä poikkeavana, ei-toivottuna kehityksen jarruttajajoukkona. Kristityn kodin lapset kokevat tätä jo päiväkodeissa, peruskoulusta puhumattakaan.

Luotettavat raamatunopettajat kuuluttavat kristittyjen tänään elävän Laodikean aikajakson tyrskyissä. Olemme aineellisesti rikastuneita eikä meiltä puutu mitään.

Paitsi -.

Paitsi jokapäiväinen yhteys raamatulliseen pyhään vaellukseen Jumalamme kanssa.  Ja herätys, jossa jumalattomat, kadotetut lähimmäisemme tulevat sisälle taivasten valtakuntaan.  Ja koska tämä puuttuu, meiltä todellisuudessa puuttuu lähes kaikki.

Sinä sanot, että olet rikas, olet rikastunut etkä tarvitse mitään. Et kuitenkaan tiedä, että juuri sinä olet kurja ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. (Herran Jeesuksen Kristuksen kirje Laodikean seurakunnalle: Ilm. 3:14-22.)

TÄMÄ blogini on tuore osio Näitä minä muistelen-sarjaani. Uudestaan ja uudestaan tieni kulkee ajatuksissa ja pyhissä muistoissa hengellisen isäni ja johtajani Ensio Lehtosen opetuksiin ja kirjalliseen perintöön.

Ensio oli Ilmestyskirjan mies. Hän saarnasi koko Raamatun teksteistä. Mutta hän rakasti viipyä Ilmestyskirjan jakeissa ja sanoissa. Kuuntelin hänen puhesarjaansa Ilmestyskirjan teksteistä. Luin hänen nuoruudessaan kirjoittamaansa Ilmestyskirjan kommentaaria.

Sekä puhutussa että painetussa sanomassaan Ensio Lehtonen kirjaimellisesti vapisi Laodikea-tekstin sisällön edessä. Tässä johtajani ja opettajani sanomaa:

Jospa tämä olisi ainoastaan menneen ajan langenneen kaupunkiseurakunnan historian kuvausta. Mutta ei tämä ole vain sitä. Tämä on profeetallinen valokuva välittömästi Jeesuksen tulemuksen edellä elävän, kristilliseksi julistautuvan kirkon jäsenten elämästä ja tilasta. Jumalalle ylistys: samaan aikaan maan päällä on oleva toisenlainenkin kristittyjen joukko – Filadelfian seurakunta. Kirkko on jakautunut kahteen osaan ainakin viimeisen sukupolven päivinä, kenties jo jokunen sukupolvi ennen viimeistä polvea. Jako on kaikkien käsitettävissä. Jokainen, joka haluaa nähdä, näkee, miten ennustuksen piirteet soveltuvat jokaiseen kristityksi itseänsä nimeävään ihmiseen. Ihmisiltä kysytään, uskovatko he Apostolisen uskontunnustuksen – jos he myöntävät, he joutuvat vainon kohteeksi. Kirkko on jaettu: on tunnustuskirkko, ja sitten on tämä jo mainittu Laodikean luopumuskirkko.  

Lehtonen käsitteli Raamatun tekstien valossa, mutta myös ilmeisesti valaistun profeetallisen käsityskyvyn kautta Laodikean seurakuntajakson merkitystä viimeisten päivien kristityille. Katkelma Lehtosen tekstiä:

Laodikealaisuuteen siirrytään, kun ei enää kilvoitella kerta kaikkiaan pyhille annetun raamatullisen uskon säilyttämisen merkeissä. Annetaan morsiusherätyksen kulkea ohitse.   

Lehtonen kuvaili, miten laodikealainen niin sanottu kristillisyys kannustaa valtioitten päämiehiä, hallituksia, poliittisia liikkeitä ja muita 666-järjestelmään kuuluvia arvioimaan tuoreesti ja uudestaan kristillisiä kirkkoja, seurakuntia, herätysliikkeitä ja yksilöuskovia.

Kaksi leimaa ovat käytössä: ne, jotka seuraavat Karitsaa mihin ikinä tämä meneekään, leimataan tuhottavien leimalla; ne, jotka vihaavat Karitsaa ja Hänen teitänsä, leimataan suosion ja rikastumisen leimoilla. Ensin mainittu joukko on lahkolaisten kauhistus maan päällä ja heistä johtuu kaikki paha – kaikki, kaikki paha – ja heistä on päästävä eroon. Kaksi Laodikean kirkon kieltämää   opinkappaletta johtavat näitä tunnustavan kristityn marttyyriuteen: Vapahtajan neitseellinen syntyminen ja ylösnousseen Herran Jeesuksen Kristuksen kirjaimellinen, fyysinen paluu kirkastetussa ruumissa maan päälle. Näistä kahdesta totuuden pylväästä ja pilarista käydään suurin opillinen taistelu tempausseurakunnan päivinä.

Petovallan vainoaktioita raamatullisen uskon omistavia vastaan säestetään perkeleellisellä innostuksella maailman tiedotusvälineistön toimesta. Hallitustahoilla ja ministeriöissä pohdiskellaan, miten rajata ja tainnuttaa kristillisen totuuden julistaminen. Kaikki välineet ovat käytössä kaikkialla maapallolla, ja kaikki kanavat julistavat kristittyjen olevan kaiken maailmassa tapahtuvan pahan syy ja alkujuuri.

Rinnan Filadelfian kristikunnan tuhoamispyrkimysten kanssa vainot ja tuhon voimat tähdätään sellaisiin koteihin ja perheisiin, joissa tahdotaan elää Jumalan Totuuden mukaista elämää. ”Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua…”. (Matteus 24:8).

Tiedustele kirjastostasi mahdollisuuksia kaukolainata Ensio Lehtosen 1940-luvulla ilmestynyt kirja Peto ja Karitsa. Hiljenny lukemaan, oppimaan, seuraamaan ja tottelemaan, mitä Henki puhuu lopun seurakunnalle.

EDELLÄKÖ tuli sanottua kaikki mitä aiheesta juuri nyt on kirjoitettava? Onko riittävästi kaikki sanottu aiheesta siinä kuvauksessa Laodikeasta, jota olen rakentanut Pyhän Raamatun ja Ensio Lehtosen teksteistä?

Jaksa kanssani vielä tovi matkaa muistelojen teillä.

Ensio Lehtonen toteaa kirjoissansa ja lehtiartikkeleissaan – varmaankin myös julistaa saarnoissaan ja raamattutunneissaan, vaikka emme omista nauhoituksia niistä – ettei maaplaneetan historia suinkaan pääty Antikristuksen voittoon vaan tapetun, verisen, kuolleista nousseen Jumalan Karitsan ylivoittoon.

Viimeiselle sukupolvelle on tarjolla optio, jota ei sellaisenaan ollut edes alkuapostolien sukupolvella. Huikea väittämä Ensio Lehtoselta. Vaan ankarasti Raamatun profetialla käsitelty ja perusteltu – kuten Peto ja Karitsa kirjassakin olevat tekstit osoittavat.

Jeesus Kristus on Herra! Näin todisti apostolinen vainottu seurakunta, vaikka Pedon voima oli suuri ja mahtava. Saiko apostolinen alkukirkko yliluonnollisessa ilmestyksen hengessä nähdä ajan, jolloin Golgatan ristilippu liehuu kaikkien maanosien maaperässä ja jopa useimpien valtioitten rajojen sisätiloissa? Apostolisen ajan kristityt saivat nähdä todistuksen hengessä, miten kansat polvistuvat haavoitetun mutta kirkastetun Ruumiin edessä ja julistavat Isän Jumalan, kaiken Luojan, kunniaksi, että Teurastettu Karitsa on ainoa monarkki maailman kaikkeudessa – Voittaja!

Ties montako kertaa olen näissä muisteloissani kertoessani yhteyshetkistä Ensio Lehtosen kanssa kuvaillut automatkojamme ja keskustelujamme. Lehtonen kärsivällisesti opetti minulle kahdesta Pedosta ja Karitsasta ja jälkimmäisen ihanasta ja ihmeteltävästä voitosta aikojen lopulla. Ennen tätä voittoa Kristuksen kansa kamppailisi petovaltoja vastaan ja nämä vallat tahoillansa tekisivät paljon pahaa yrittäessään hävittää maan päältä todistuksen majan ja todistuksen sanan.

Lehtonen kyllä kuvaili synnin lihaksi tulleen henkilöitymän – Antikristuksen – voittosaattoja, mutta hetkeksikään hän ei päästänyt horisontista Häntä, joka viimeisenä hallitsee multien päällä. ”Missä synti tulee suureksi, siellä on Herra Jeesus Kristus aina suurempi!” Lehtonen rohkaisi minua ajattelemaan ja todistamaan.

MUISTELIN alkupuolella näitä tekstejäni tilannetta, jolloin Ensio Lehtosen ja minun työsuhteeni ollessa alkuhetkissä Ensio kohtasi äitini Kauppakorkeakoulun juhlasalissa pidetyssä täyteen pakatussa suurjuhlassa.

Olin ottamassa alkuaskeleita Lehtosen oppipoikana. En ollut paikalla avaamassa suutani vaan avustamassa käytännön tehtävissä, jakamassa kirjallisuutta ja sellaista. Jostakin syystä koin vapauden mainita Lehtoselle yksinhuoltajaäitini olevan kokousjuhlassa. Lehtonen innostui ja kysyi, missä äitini istuu. Osoitin. Lehtonen riensi äitini luokse, kiiveten siinä matkalla ainakin kahdenkymmenen viiden tuoleissaan ahtaasti istuvan kokousosanottajan polvien ylitse. Tullessaan äitini luokse Lehtonen otti hänen kätensä omiin käsiinsä ja lausui lyhyesti mutta vakavasti, uskottavasti, koskettavasti: ”Tahdon kiittää teitä, Leon äiti, samalla kun kiitän Jumalaa siitä, että olen saanut Leosta työtoverin. Leo jatkaa siitä, mihin minä kerran saan lopettaa.”

Sellainen oli Ensio Lehtonen. Sellainen. Ja niin paljon, paljon muuta.

Lue Näitä minä muistelen -kirjoitussarjan aiemmat osat täältä.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *