Patmos-blogi

Väkevä herätys vai väkevä eksytys

Jouko Koistinen Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020.
Julkaistu:

Suurta herätystä maailmaan on odoteltu koko sen viidenkymmenen vuoden ajan, minkä olen uskossa ollut. Monena vuotena on annettu joiltakin tahoilta ymmärtää, että tänä vuonna se alkaa. Tuota suurta herätystä ei ole vieläkään tullut, mutta sitä vastoin pienempiä alueellisia herätyksen aaltoja kylläkin eri puolilla maailmaa. Itse en Raamatun profetioiden perusteella odota maailman historian suurinta ja väkevintä herätystä, vaan pikemminkin väkevää eksytys, joka meinaa temmata jopa uskovatkin mukaansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö vielä voimallista herätystä voisi olla joillakin paikkakunnilla tai jopa joidenkin kansojen keskuudessa.

VÄKEVÄ HERÄTYS VAI VÄKEVÄ EKSYTYS

Vuosien ajan on joissakin hengellisissä piireissä puhuttu ja opetettu suuresta ja väkevästä herätyksestä, joka on tulossa maailmaan. Jopa niin suuri ja väkevä herätys, ettei sellaista ole nähty koskaan aikaisemmin maailman historiassa. Muistan, kuinka joskus itsekin vuosia sitten opettaessani viittasin tähän opetukseen. Itselleni jäi kuitenkin jälkeenpäin jotenkin epävarmaolo sisimpääni. Tarkoitan tällä kaikella sitä, että en todellakaan silloin, enkä vielä nytkään ole löytänyt tuolle väitteelle vankkaa raamatullista perustaa. En tosiaankaan keksinyt, mihin Raamatun ennustukseen tuo väite perustuisi.

Viimein tajusin sen perustuvan selitykseen, jossa uskovien ylös otto Herraa vastaan eli ns. tempaus sijoitetaan Ilmestyskirjan neljännen luvun jakeeseen yksi, jossa Johannesta kehotetaan astumaan ylös taivaaseen. Mielestäni tämä on kuitenkin virheellinen tulkinta, joka on saanut kannatusta lähinnä ns. menestysteologien parissa. Tällä selityksellä halutaan ikään kuin turvata se opetus, että Kristuksen seurakunta ei joudu kokemaan täällä mitään ahdistusta, eikä vainoa lopun aikana, vaan se otetaan heti alkuunsa pois.

Jos selitämme Ilmestyskirjan näin, silloin tulee väistämättä vastaan kysymys, mikä on sitten seitsemännessä luvussa kuvattu joukko, joka on tullut suuresta ahdistuksesta ja joka tosiaankin on niin suuri, ettei kukaan pysty sitä lukemaan. Juuri tähän kohtaan tulee avuksi selitys, että tempauksen jälkeen tulee valtava herätys maailmaan, jonka tuloksena on tämä suuri pelastuneiden joukko. Mutta mielestäni tämä on täysin vastoin muuta Raamatun opetusta. Jeesushan mm. opettaa, että kun ylkä tulee ja viisaat neitsyet ovat menneet hääsaliin, ovi suljetaan, eikä sinne enää pääse kukaan. Itse ymmärrän, että vasta tässä Ilmestyskirjan seitsemännessä luvussa kuvataan niitä Kristukseen uskovia, jotka on temmattu Herraa vastaan yläilmoihin, ja heitähän on todellakin valtava joukko eli kaikki alkuseurakunnasta lähtien uskoon tulleet ja jo uskossa kuolleet pyhät, sekä sillä hetkellä täällä maan päällä elävät uskovat ihmiset.

Mitä herätykseen tulee, tarkkaan ottaen emme löydä Raamatusta koko sanaa. Toki Jeesus puhuu siitä, että niin yksityisillä ihmisillä, kuin paikkakunnilla ja kansoilla voi olla omat etsikkoaikansa. Jeesuskaan ei kehottanut rukoilemaan herätystä ja odottamaan sen saapumista, vaan hänhän päinvastoin sanoi (Joh. 4:35): ”Ettekö sano, vielä on neljä kuukautta sadonkorjuuseen. Minä sanon teille: `Kohottakaa katseenne ja katselkaa vainioita, sillä ne ovat vaalenneet sadonkorjuuta varten´.” Eli Jeesus haluaa sanoa meille: ”Hop, hop, nyt on sadonkorjuun aika, ei kun vaan viljavainioille leikkaamaan!” Helpostihan muutoin voi käydä niin, että moni potentiaalinen evankelista jää kotiinsa odottelemaan sitä suurta herätystä, kunnes huomaa, että koko elämä onkin valunut ohi!

En tarkoita tällä sitä, etteikö herätystä voisi ollenkaan rukoilla ja odottaa. Onhan herätyksenaikoja ollut omassa maassammekin, ja Jumala voi antaa niitä tulevaisuudessakin. Jos Jumala on antanut sinulle kutsumuksen ja näyn tästä asiasta, niin jatka uskossa rukoustasi. Lähinnä olen halunnut kirjoituksellani kritisoida tulkintaa, jossa väkevimmän ja suurimman herätyksen koko maailman historiassa sanotaan ole-van vasta edessäpäin. En siis löydä tähän tulkintaan vahvistusta Raamatustani.

Sitä vastoin löydän Raamatusta monestakin kohtaa kristallin kirkkaasti ennustukset toisenlaisesta kehityksestä, väkevästä eksytyksestä, joka valtaa koko maailman lopun ajalla. Jo tässä ajassa voimme selvästi havaita, kuinka tuo eksytys on lähtenyt hirvittävällä voimallaan liikkeelle! Jeesushan itse sanoo, puhuessaan opetuslapsilleen lopun ajan tapahtumista Matteuksen evankeliumin 24. luvussa: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnus-tekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” Paavali myös viittaa kirjeissään tähän samaan väkevään eksytykseen, jonka itse Jumala sallii kohdata maailmaa, siksi koska maailma ei ole ottanut totuutta vastaan, vaan on vaihtanut sen valheeseen, (2.Tess. 2:10,11). En ainakaan itse pysty millään logiikalla yhdistämään näitä kahta asiaa: Kuinka maailmassa voisi olla yhtä aikaa väkevin herätys kautta aikain, ja samalla niin väkevä eksytys, että jo uskossa olevatkin ovat vaarassa eksyä ja luopua uskostaan!

Kaikesta huolimatta toki rukoilen armon aikaa ja herätystä niin läheisilleni, kotipaikkakunnalleni kuin myös koko kansallemme. Herätys voi toki tulla vaikkapa sinun paikkakunnallesi, ja on hyvä, että sitä rukoilet ja toivot. Mutta haluan vielä kysyä, oletko valmis siihen, että Jumala antaa kansallemme herätyksen millä tavalla tai hinnalla hyvänsä. Tarkoitan sitä, että entä jos se herätys tuleekin maahamme aivan eri tavalla kuin olit ajatellut. Entä jos se tuleekin suurten koettelemusten ja ahdistuksen kautta. Nimittäin pelkäänpä, että tätä kansaa ei pysäytä syntielämässään, uhmassaan ja ylpeydessään enää mikään muu kuin Jumalan rankka asioihin puuttuminen. Jumala on kyllä hyvyydellään koettanut tätä kansaa puoleensa vetää jo vuosikymmenien aikana, mutta tämä kansa vain loittonee yhä kauemmaksi Jumalan sanasta ja tuntemisesta.

Mutta jos herätys todella tulisi vaikkapa suurten ahdistusten kautta, onhan sekin parempi kuin että ihmiset menevät suruttomuudessaan iankaikkiseen kadotukseen.

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (15)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Viljami Räisä

    Itse sanoisin, että eksytys (ehkä jopa väkevä eksytys) on tämä karismaattinen liike mikä on vienyt satoja miljoona ”kristittyjä” (tunnustavia) mennessään tavoittelemaan rikkauksia, terveyttä, parantumisia, ihmeitä ja merkkejä. Tämä kaikki tehdään jopa Evankeliumin kustannuksella kun helluntailaiset, Roomalais-katoliset ja Oneness-helluntailaiset (kieltävät kolminaisuuden) rinta rinnan pitävät ekumeenista yhteyttä. Tämä karismaattinen eksytys on sumentanut Kristus keskeisen Evankeliumin taka-alalle ja keskittyy vain siihen mitä aineellista hyvää me voimme saada Jumalalta, aivan kuin Hän olisi jokin automaatti.

    Tutkimusten mukaan jopa 90% helluntailaisista useimmissa maissa uskoo menestysteologian perusoppien mukaisesti. Kyseessä ei siis ole mikään ”ääri-ilmiö”, ”ylilyönti” vaan menestysevankeliumista on tullut hallitseva voima helluntailaisissa ja karismaattisissa piireissä.

    Aikamme tärkein kirja joka käsittelee äärikarismaattisuutta ja eksytyksiä on Vierasta Tulta joka on nyt helposti kuunneltavissa myös äänikirjan muodossa. Laitetaan hyvä kiertämään ja jaetaan sivua https://vierastatulta.fi

  2. Mauno Mattila

    Rauhan tervehdys.

    Kirjoitus eksytyksestä oli monelta osalta hyvä, mutta ei oikeastaan avannut että minkälainen se eksytys on, josta Jeesus, apostolit ja Ilmestyskirjakin puhuu, kun se on kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti.

    Ongelma siinä, että puhalletaan varoitus, mutta ei kerrota mitä se koskee, on kuin ammuttu nuoli ilman kohdetta. Se vain hämmentää lisää.

    Toinen ongelma kirjoituksessa oli ylöstempauksen kieltäminen tai paremminkin sen sekoittaminen Ilmestyskirjan loppuun, jolloin seurauksena nousee ongelmat, kuten päivien lasku ylöstempaukseen, antikristuksen arvailu ja pedonmerkin villit selitykset koronapiikistä hiamerkkeihin. Ja näin koko Ilmestyskirjasta tulee sekava, epälooginen ja lukuja joudutaan uudelleen järjestelemään ja sekoittamaan kuin pelikorttipakkaa. Ja jälleen seurauksena lisää sekaaannusta.

    Tosiasia on, ettei Ilmestyskirjassa ole ahdistuksen ajan kuvauksessa (alkaen 6. luvusta) ole ylöstempausta, vaikka näemme että ylösnousemuksen kokee kaksi profeetta, 144000 messiaanista ja ahdistuksen ajan pedon surmaanneet marttyyrit, jolloin varsinaisen seurakunnan ylöstempaus on oltava aikaisemmin.

    Kirjoittaja kuitenkin liittää Jeesuksen välittömän odottamisen eksyttäväksi, mutta totuus on juuri toisinpäin. Ne jotka odottavat Herraa, saavat uuden voiman, he eivät häpeään joudu ja Herra on heille toistamiseen ilmestyvä, jotka odottavat Häntä. Se ehkäisee myös menestysteologialta, korvausteologialta ja saa kristityn valvomaan joka hetki, kun taas ylöstempauksen siirto tulevaisuuteen vie valvomattomuuteen.

    Meidän ei tule odottaa herätystä, ei tuomiota vaan Herraa Jeesusta Kristusta. Morsian odottaa ylkää, mutta uskoton joutuu häpeään.

    Ainoa kohta Ilmestyskirjassa, jossa annetaan vastaava kuvaus ylöstempauksesta kuin Tessalonikalaiskirjeessä, löytyy juuri tästä jakeesta:

    ”Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: ’Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva’.” – Ilmestyskirja 4:1

    Tämä kuvaa ennen ahdistuksen, tuomion ja vihan aikaa kuvaavan ylösnousemuksen, pasuunan ääneen ja kutsuhuudon ylös. Tämä mainitaan myös virstanpylväs hetkeksi, jonka jälkeen asiat muuttuvat ja niin koko Ilmestyskirjan teema seurakunnasta ahdistuksen aikaan, jota myös Jaakobin ahdistukseksi kutsutaan.

    Tämä ei ole niinkään helluntailainen oppi periaatteeltaan kuin luterilainen, sillä niinkuin uskon vanhurskaus oppi opettaa armosta, niin tässä armo, ristin työ ja Jumalan lahja kirkastuu, kun meitä ei ole asetettu vihaan.

    Siunauksin ja terveisin,
    -Mauno Mattila

    • kirjoitusten mukaan

      Mauno Mattila kirjoittaa: – Tosiasia on, ettei Ilmestyskirjassa ole ahdistuksen ajan kuvauksessa (alkaen 6. luvusta) ole ylöstempausta

      Olen eri mieltä. Tempaus on ilmoitettu jakeessa Ilm 12:5, joka viittaa viittaa jakeeseen Jes 66:7-9.

      Poikalapsi viittaa syntyvään seurakuntaan (kansaan), joka temmataan temppelistä pois, jotta Antikristus voi tulla temppeliin. Syntyvä seurakunta on kuvattu mm. Ilm 11:1-2 ja Ilm 14:1-5.

      Ilm 12:5 Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo,

      Jes 66:7 Ennen kuin kivut ovat edes alkaneet, Siion on jo synnyttänyt, ennen kuin tuska on ehtinyt tulla, hän on saattanut maailmaan poikalapsen. [Ilm. 12:2,5]
      8 Kuka on kuullut, kuka on nähnyt tällaista? Syntyykö maa yhdessä päivässä, syntyykö kansa yhdellä kertaa? Mutta heti kipujen alkaessa Siion synnytti omat lapsensa.

      Joh 14:2 Minun Isäni kodissa on monta huonetta — enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
      3 Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.

      Ilm 3:10 Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat.

    • IlkkaT.O.

      Lyhyesti: Ilm. 4:1 jakessa kuvataan Johanneksen vain kutsu ylös. Ilm. 7:9 ilmoittaa suuren joukon kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin…Ilm.7:14 ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat..” Eli viitta uskovien ylöstempaukseen ahdistuksen keskeltä, (ennen Antikristuksen petosta juutalaista kansaa kohtaan).

  3. Kaia

    Tuli mieleen käydä näillä sivuilla pitkästä aikaa.
    Olen ollut ateisti jo aika kauan oltuani sitä ennen uskova.
    Nyt kuitenkin tuli käytyä karismaattisissa tilaisuuksissa etsimässä parantumista. Se taisi olla päämotiivi siihen, miksi ylipäänsä olin uskova aiemmin.
    Tiedän, että Patmos ei hyväksy näitä paikkoja, joissa kävin. Ei ylipäänsä hyväksy ns. ”torontolaisuutta”, joka on kyllä paljon vähentynyt, mutta sitä esiintyy vielä paikoin.
    Niin että olen tässä miettinyt sitä, että en olisi koskaan edes yrittänyt olla uskova aiemmin, jos tätä ns. torontolaisuutta ei olisi ollut. En olisi jaksanut kuolleen kirjaimen uskontoa, joka ei hyväksy karismaattisuutta kokouksissaan. Tai..no en jaksanut karismaattisuuttakaan lopulta. Se parantuminen kun oli tärkeää, eikä sitä tapahtunut.
    Raamattu sanoo, että usko tulee Jumalalta, ettei se ole ihmisen teko. Joten en siis itse voi kehittää mitään ”oikeaa mielenlaatua” uskomiseen. Ja nykyään en pysty enää käsittämään sitä, miksi jonkin Jumalan piti kuolla luomansa maailman tähden…? Eikö olisi ollut mitään muuta tietä? Kauhean ja järjettömän kärsimyksen tie. En voi ymmärtää. Samoin kuin en voi ymmärtää omaa kohtaloani sairauden vammojen kanssa.
    Mulle voi sanoa, että pitäisi ”nöyrtyä”…mutta mitä se hyödyttää, kun en pysty enkä siihen koskaan kykene? On vain tuntemus siitä, että olen kokenut vääryyttä.
    Niin…miten ihminen voi mitenkään tietää, mikä on eksytystä ja mikä ei? Mitä hyötyä on uskoa kuolleeseen kirjaimeen? Paljonko Jumala on parantanut esim. Patmoksen kautta? (jos siis Jumala on ja parantaa) …mmm. terveisiä Arkenista.

    • monarkisti

      > Niin…miten ihminen voi mitenkään tietää, mikä on eksytystä ja mikä ei?

      Kertoessaan Jumalan lähettämästä väkevästä eksytyksestä Paavali myös sanoo sen olevan niitä varten, jotka eivät ottaneet rakkautta totuuteen (2. Tess 2:10).
      Ollakseen turvassa eksytyksiltä on siis rakastettava totuutta.

  4. Jukka Mikkola

    Saarnaajan kirjan toteammus helposti tulee mieleen:
    ”Joka tuulta tarkkaa, ei saa kylvetyksi,
    joka pilviä pälyy, ei ehdi leikata.” (Saarn 11:4)

    Noita ennustettuja herätyksiä on povattu eri piireissa ja eri tavoin.
    Ja toki toivossa on helpompi elää. Kuitenkin toivo ei liene herätytksessä ja sen odotuksessa vaan jossain pysyvämmässä päämäärässä – aina ei ehkä niin silmin nähtävässäkään.

    Päämäärä ei saisi jäädä toiveiden tasolle.

  5. Filos

    Hei!
    ”Ilmestyskirjan seitsemännessä luvussa kuvataan niitä Kristukseen uskovia, jotka on temmattu Herraa vastaan yläilmoihin, ja heitähän on todellakin valtava joukko eli kaikki alkuseurakunnasta lähtien uskoon tulleet ja jo uskossa kuolleet pyhät, sekä sillä hetkellä täällä maan päällä elävät uskovat ihmiset”.
    Lainaamaani kohtaan korjaisin, että ihmiskunnan alusta lähtien vanhurskaana kuolleet ovat mukana tuossa temmattujen suuressa joukossa.
    Muuten täysin samaa mieltä, mitä kirjoitit blogissa.
    Jeesus sanoi: ”Te joudutte kaikkien kansojen vihattavaksi minun tähteni”. Tätä ei ole vielä koskaan tapahtunut historiassa. Merkkejä tästä on näkyvissä enenevässä määrin, että sitä kohti ollaan menossa. ”Joka on harrastuksessaan veltto, joutuu ahtaana aikana lujille”, vai miten se sanonta menikään Raamatussa?.
    Siinäpä hyvä syy valvoa ja rukoilla.
    Siunausta!

    • Jouko Koistinen

      Olen itsekin toki miettinyt tuota samaa. On mahdollista, että tuo suuri joukko sisältää kaikki vanhurskaana kuolleet jopa Aabelista lähtien. Paavali kuitenkin sanoo, että ”Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin…”, 1.Kor 4:16. Olen pohtinut, ovatko he Kristuksessa kuolleita? Olen myös miettinyt, keitä ovat ne, jotka ovat lasisella merellä Ilm. 15:2, 3. Saa vaikutelman, että heidätkin on otettu ylös täältä maailmasta. Tuo joukkohan viittaa juutalaisiin, koska he veisaavat Mooseksen ja Karitsan virttä. Olen pohtinut, onko uskovien juutalaisten ja myös vanhurskaana kuolleiden juutalaisten ylösnousemus vasta tässä vaiheessa, eli Israelille annettavan viimeisen vuosiviikon puolessavälissä, jolloin myös juutalaiset ovat suorittaneet loppuun oman evankeliointi tehtävänsä, lähinnä oman kansansa parissa. Sen jälkeen alkaakin Antikristuksen viimeiset 42 kuukautta, joka on hirvittävintä aikaa maailmassa!

      • kirjoitusten mukaan

        Ilmestyskirjan luku 7 alkaa, kun kerrotaan 144000 messiaanisen juutalaisen merkitsemisestä sinetillä, jottei vitsaukset satu heihin. Kuvaus on täysin varmasti Siion vuorelta Jerusalemin temppelistä.

        Ilm 11:1 Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: ”Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat.
        2 Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan.

        Sitten luvun 7 kertomus etenee suureen määrään pakanoita, jotka seisovat Karitsan edessä hänen temppelissään. He ovat päässeet pois ahdingosta, mikä voi tarkoittaa myös sitä, että ovat lähteneet pois Babyloniasta ja tulleet Jerusalemiin kunnioittamaan Herraa Jeesusta. He ovat siis uuden liiton ajalta, jolloin uskotaan Kristukseen.

        Te ajattelette, että nämä jakeet viitaisivat näkymään taivaasta, mutta mikä sulkee pois se, ettei näkymä olisi Jerusalemin Temppelivuorelta, jossa Herra Jeesus kaitsee seurakuntaansa? Vastaava näky on myös Ilmestyskirja luvun 14 alussa.

        Ilm 7:10 ja huusivat kovalla äänellä: — Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!
        11 Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan
        12 sanoen: — Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen.
        13 Yksi vanhimmista kysyi minulta: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?”
        14 Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” Hän sanoi minulle: — Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
        15 Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen.
        16 Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle.
        17 Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.

        Joel 2:32: Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin Herra on luvannut. Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat.

        Jes 4:2 Sinä päivänä Herra antaa versonsa nousta maasta kauniina ja ylväänä. Rehevänä ja kukoistavana nousee maan hedelmä henkiin jääneille israelilaisille.
        3 Ja Siionin jäljelle jääneitä ja Jerusalemissa jäljellä olevia kutsutaan pyhiksi — kaikkia, jotka on kirjoitettu elävien kirjaan Jerusalemissa.
        4 Kun Herra on huuhtonut pois Siionin tyttärien lian ja poistanut Jerusalemista sen verivelat oikeuden hengellä, puhdistavalla hengellä,
        5 hän nostaa Siionin vuoren ylle ja sinne kokoontuneiden ylle päiväksi pilven ja yöksi savupatsaan ja tulen loimun. Ja Herran kirkkaus on oleva kattona kaiken yllä.
        6 Se on oleva kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja suojaa sateen ryöppyjä vastaan.

      • Filos

        Vanhan liiton ajan pyhät odottivat tulevaa vaimon siementä, joka polkee rikki käärmeen pään. Uskoivat tulevaan Messiaaseen/Kristukseen ja ovat Kristuksessa kuolleita.
        Mooseksen ja Karitsan virttä laulavat myös uskossa olevat ”pakanat” yhdessä juutalaisten kanssa. Kaikki uskovat on oksastettu Israelin jaloon öljypuuhun Israelin kansaksi ks. Efesolaiskirje 2.luku.
        Uusi Testamentti ei tunne kuin yhden Kristuksen seurakunnan, jossa ne molemmat, juutalaiset ja pakanat on tehty yhdeksi.
        Lienenkö tulkinnut oikein?

        • kirjoitusten mukaan

          Filos kirjoitti: – Uusi Testamentti ei tunne kuin yhden Kristuksen seurakunnan, jossa ne molemmat, juutalaiset ja pakanat on tehty yhdeksi. Lienenkö tulkinnut oikein?

          Paavalin mukaan Jumala ei tee eroa pakanoiden ja juutalaisten välille, joten kyseessä on yksi seurakunta. Heitä kaikkia koskee myös sama laki ja samat pelastuksen ehtot.

          Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
          10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
          11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34+]
          12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
          13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

          Ap.t 10:34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
          35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.

          Jes 14:1 Herra armahtaa Jaakobia ja ottaa jälleen Israelin omaksi kansakseen, ja se saa rauhassa asua omassa maassaan. Siihen maahan asettuneet muukalaiset liittyvät Jaakobin jälkeläisiin ja sulautuvat heihin.

          Jes 56:6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
          7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.
          8 Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut: Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi.

        • Jouko Koistinen

          Toki lopulta kerran on vain yksi Kristuksessa vanhurskautettu ryhmä taivaassa, mutta en mahda mitään myöskään sille, että löydän Raamatusta
          eri armotalousaikakaudet ja niihin liittyvät ryhmät. Paavalihan kirjoittaa, että koko Israel on pelastuva vasta sitten, kun pakanoiden täysiluku on sisälle tullut. Ymmärrän siis, että Jumalalla on jo nyt tiedossa lukumäärä, joka pakanoista pelastuu. Kun tuo lukumäärä on täyttynyt, kristillinen seurakunta kautta aikain temmataan pois (toki tuohon ryhmään kuuluu juutalaisiakin, jotka ovat aikanaan uskoneet Jeesukseen, esim. Paavali itse!). Sen jälkeen alkaa Israelin viimeinen vuosiviikko, seitsemän vuotta, täällä maan päällä. Tuon vuosiviikon alkupuoliskolla toimivat mm. 144 000 tuhatta juutalaista ja kaksi säkkipukuista profeettaa, ainakin oman kansansa keskuudessa.
          Mutta nämä eivät nyt ole viime kädessä pelastukseen liittyviä kysymyksiä, mutta omalla tavallaan mielenkiintoisia.

  6. kirjoitusten mukaan

    Seitsemän vuoden ahdistusten aikojen kronologia menee näin:

    1.) Ensimmäisen 3,5 vuoden aikana temppeli rakennetaan Jerusalemiin ja se toimii normaalista Hesekielin kirjan lukujen 40-48 ilmoittamalla tavalla. Siionin vuorella kokoontuva seurakunta kuvataan Ilm 14:1-5.

    2.) Tempaus, jolloin Herra Jeesus vie seurakunnan Karitsan häihin ja temppelistä tulee tyjä talo (Joh 14:1-4).

    3.) Antikristus on temppelissä seuraavat 3,5 vuotta, joka lopulta tuhoutuu, kun Jeesus palaa takaisin pyhiensä kanssa (Dan 9:27; Ilm 13:5,6).

    Jouko mietti, ketä ovat Ilmestyskirjan seitsemänness luvussa oleva suuri joukko joka tulee ahdistuksesta. Pitääkö heidä olla taivaassa? Ei välttämättä. He voivat olla niitä, jotka ovat paenneet suurta ahdistusta Jerusalemiin, jossa temppeli toimii. He voivat olla Herran Jeesuksen edessä temppelissä. Silloin Siionin vuori on turvapaikka Antikristuksen tuloon asti:

    Joel 2:32: Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin Herra on luvannut. Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat.

    Tempaus tapahtuisi tribulaation puolessa välissä jakeessa Ilm 12:5, joka viittaa Jes 66:7-9. Kronologia menisi näin:

    1.) Ensimäisen sinetin avaamisen yhteydessä kutsutaan neljä vitsausta esille (Ilm 6:1-4). Nämä ovat vasta synnytystuskia, joiden aikana Antikristus kutsutaan esille, mutta hän ei saa vielä mennä temppeliin (Ilm 6:1,2).

    2.) Viidennen sinetin avaamisen yhteydessä tulee valtavat maajäristykset, aurinko pimenee ja kuu menee vereen (Ilm 6:12-17). Evankeliumien mukaan Ihmisen Poika laskeutuu taivaasta (Hes. 43:1-7).

    Matt 24:29 ”Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät.
    30 Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.

    Kun Herra Jeesus on temppelissä 144000 kanssa, silloin maailmaa ruoskitaan lopuilla pasuunoilla. Kun pasuunoiden tuomiot on viety loppuun, seurakunta temmataan pois (Ilm 12:5; Jes 66:7-9).

    3.) Antikristus tulee temppeliin seuraavaksi 3,5 vuodeksi samalla kun kaksi säkkipukuista profeettaa lukevat tuomiota Antikristuksen valtakunnalle, jolloin vihan maljat kaadetaan maailmaan. Pedon merkki on käytössä ja marttyyreitä tulee (Ilm 14:9-13).

    4.) 7. vuoden lopulla Herra Jeesus palaa takaisin ja silloin on Harmageddonin taistelu.

    5.) Kestää vielä 30 + 45 päivää, milloin ilmeisesti jäännös haetaan Jerusalemiin ja 1000-vuotinen rauhanvaltakunta alkaa (Dan 12:10-12; 2 Tess 2:1; Jes 66:18-20).

  7. Pirjo Järvinen

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta, jossa oli terveellisiä näkökohtia!

    Itse ajattelen niin, että kaiken aikaa on maapallolla alueita, joissa jatkuvasti tulee ihmisiä herätykseen ja kääntyy Jumalan puoleen. Yksi esimerkki tällaisesta ovat islaminuskoiset kansat, joiden parissa Jumala on monesti ilmestynyt yksilöille unessa ja näiden kansojen parissa myös tehdään mittavaa kylvötyötä median kautta. Kyllä herätystä on kaikkialla siellä, missä Jumalan Henki pääsee ihmisiä puhuttelemaan ja vetämään Hänen yhteyteensä, koska se on luonnollinen seuraus Jumalan Sanan voimasta, joka kallion murtaa. Ei Jumala ole lakannut työtänsä tekemästä eikä lakkaa, niin kauan kuin armonaikaa on.

    Ja toisaalta koko ajan tihenevä eksytys valtaa alaa. On helppo uskoa Raamattuun, kun seuraa mitä ympärillä tapahtuu.

    Me saamme anoa armoa Jumalalta kaikkien maailman kansojen puolesta ja samalla Suomen puolesta, että monet heräisivät! Ja tehdä se oma tehtävämme, mikä meille itse kullekin on tässä ajassa annettu! Että Hän tullessaan löytäisi meidät juuri siitä, Hänen läheisyydestään, juuri siinä palveluksen tehtävässä, minkä Häneltä olemme saaneet! Ja varmasti vielä paljon, paljon sieluja saa pelastua iankaikkiseen kadotukseen johtavalta tieltä Jumalan valtakuntaan. Tapahtukoon niin, myös Suomen kansan kohdalla! Amen!