Vieras käsi keksipussissa

Seuraavaksi Matti haki lähtöhallista mukavan paikan ja istuutui lukemaan lehteään. Tuolilla hänen vieressään oli keksipussi avoinna. Samassa rivissä istui seuraavana nuori nainen syventyneenä kirjansa lukemiseen.

Lehteä selatessaan Matti ojensi kätensä keksipussiin, otti yhden keksin ja alkoi syödä sitä. Hämmästyksekseen hän huomasi, että myös seuraavana istunut nainen ojensi kätensä samaan pussiin ja otti keksin.

”Onpa röyhkeä tapaus!” Matti ajatteli. Herrasmiehenä hän ei sanonut mitään, vaan jatkoi lehtensä lukemista. Matti yritti vain olla niin kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut.

Hetken päästä Matti otti toisen keksin. Tuskin hän oli saanut kätensä pois pussista, kun myös nainen otti pussista keksin.

Sama toistui yhä uudelleen. Matti ihmetteli naisen röyhkeyttä. Hän ei kuitenkaan halunnut järjestää muutaman keksin takia mitään kohtausta. Sellainen olisi ollut kiusallista ihmisiä täynnä olevassa lähtöhallissa.

Viimein pussissa oli jäljellä vain yksi ainoa keksi. Matti oli edelleen lukevinaan lehteään, mutta piti samalla naista tarkasti silmällä. Olisiko nainen sellainen röyhkimys, että ilkeäisi ottaa jopa viimeisen keksin?

Pitkään Matin ei tarvinnut odottaa. Nainen ojensi kätensä, ja otti ainoan jäljellä olleen keksin. Sitten nainen sivulleen vilkaisematta taittoi keksin puoliksi ja katse edelleen kirjassaan ojensi toista puolikasta Mattia kohti.

”Nyt tämä menee kyllä liian pitkälle!” Matti ajatteli tuohtuneena. Hän nousi mielenosoituksellisen ripeästi tuoliltaan ja keräsi matkatavaransa. Naiseen edes vilkaisematta hän suuntasi päättäväisin askelin kohti Helsingin lennon lähtöporttia.

Myöhemmin, kun lentokone oli jo noussut taivaalle, Matti päätti käyttää parin tunnin lennon käymällä läpi työpapereitaan. Niinpä hän otti istuimensa yläpuolella olevalta hyllyltä laukkunsa.

Laukun avattuaan Matti tyrmistyi. Laukussa oli avaamattomana aivan samanlainen keksipussi kuin se, josta hän oli lähtöhallissa syönyt naisen kanssa keksejä.

Keksipussin ostettuaan Matti oli laittanut sen laukkuunsa. Nähtyään samanlaisen pussin vieressään avonaisena hän oli enempiä ajattelematta ottanut siitä keksejä.

Hän olikin itse ollut se röyhkimys, joka oli työntänyt kätensä toisen keksipussiin. Nainen sitä vastoin oli ollut ystävällinen ja antelias. Hän oli ollut valmis jakamaan keksinsä jopa viimeistä keksiä myöten tuiki tuntemattoman miehen kanssa.

Raamattu nostaa yhä uudelleen ja uudelleen esille erään Jumalan ominaisuuden: Jumala on antelias, aivan tavattoman antelias.

Luodessaan hän antoi meille kauniin maailman, upean luomakunnan sekä kaiken sen, mikä keväisin täyttyy monenlaisesta elämästä. Jumala on antanut meille oman elämämme, sukulaisemme ja ystävämme.

Suurimpana lahjanaan Jumala on antanut meille oman rakkaan Poikansa Jeesuksen, että me pelastuisimme virheittemme ja pahuutemme ansaitsemasta rangaistuksesta. Jeesuksen kautta hän avasi meille syntisille tien luokseen iankaikkiseen elämään.

Jos Jumala on noin äärettömän antelias meitä kohtaan, niin eikö meidän tulisi menetellä samoin?

Raamatun mukaan juuri Jumalan anteliaisuus kutsuu meitä avaamaan sydämemme, kätemme, kalenterimme ja jopa kukkaromme hänen käyttöönsä.  Auttamaan, lohduttamaan ja rohkaisemaan muita hänen luomiaan ihmisiä.

Tähän meitä rohkaistaan Heprealaiskirjeen 13. luvun jakeessa 16.: ”Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.” (Hepr.13:16)

Antamiseen ja anteliaisuuteen liittyy eräs syvällinen mutta silti helposti unohtuva seikka. Anteliaisuudellaan Jumala kutsuu meitä suhtautumaan oikealla tavalla niihin lahjoihin, jotka me olemme saaneet häneltä.

Luukkaan evankeliumin luvun 12 jakeessa 34 Jeesus sanoo: ”Missä näet on aarteenne, siellä on myös sydämenne”. (Luuk.12:34)

Meidän ei pidä panna turvaamme eikä itsepintaisesti takertua tavaraan, rahaan eikä omaisuuteen. Kaikki ne ovat vain lainaksi saamiamme ja katoavia asioita. Kaiken sen me jätämme kerran taaksemme. Todelliset ja iankaikkiset aarteet odottavat meitä Jumalan luona taivaassa.

Iloista ja turvallista kotimatkaa, rakas ystäväni!