Patmos-blogi

Viides kolonna

Laura Seppi Laura Seppi kirjoittaa Porissa. Hän on eläkkeellä oleva kielen kääntäjä, jonka erikoisena kiinnostuksena ovat Raamatun kielet. Laura kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Ajoittain hänen tekstiensä päällisen puolen takana on vasta varsinainen viesti – kannattaa etsiä se esille.
Julkaistu:

”Egypti v. 1198 eKr.”:

”..kärsimästään tappiosta huolimatta merikansat suunnittelivat uutta hyökkäystä Egyptiin.

”Ne olivat kuitenkin muuttaneet taktiikkaansa. Rajavartioston huomaamatta ne soluttautuivat suistomaalle muutaman perheen käsittävinä pienryhminä ja työntyivät vähitellen sieltä etelään päin. Vallanpitäjien tietämättä ne perustivat pieniä yhteisöjä, jotka olivat näennäisen rauhanomaisia, mutta asukkaiden liittyessä tarvittaessa yhteen niistä tuli merkittäviä sodankäyntivälineitä. Egyptiläiset olivat pitkän aikaa käyttäneet muukalaisia sotilaina ja työläisinä ja näin helpottaneet näiden vieraiden heimojen sulautumista ja rotueroista huolimatta tapahtuvaa vähittäistä sekoittumista paikalliseen väestöön.

”Tässä afro-aasialaisessa sulatusuunissa oli beduiineja, syyrialaisia, kreetalaisia, lyydialaisia ja kanaanilaisia. He muodostivat kirjavan kokoelman, jolta puuttui kuri ja joka suhtautui vihamielisesti sen maan lakeihin ja määräyksiin, jonka tottelemiseen heillä ei ollut fyysisiä eikä moraalisia velvoitteita. Tällaiset epäjärjestyksessä elävät ja kansalaismieltä vailla olevat kansat merkitsivät uhkaa Egyptin turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Ne asuivat Egyptissä aivan kuin olisivat valloittaneet sen, mutta sanoutuivat kuitenkin irti kaikista valloitusta yleensä seuraavista velvoitteista. Samaan aikaan merikansat olivat valloittaneet Palestiinan, Syyrian, Naharinin, Kilikian, Kyproksen ja amorilaisten maat ja hajottaneet lisäksi maan tasalle heettiläisten linnoitukset..”

Maailmanhistorian käännekohtia (Milestones of History), osa 1, Otava 1980, ISBN 951-1-05787-1,  s.61

Wikipedia: ”Viides kolonna” :

”Espanjan sisällissodassa Madridin piirityksen aikana 1936 kansallismielinen kenraali Emilio Mola kertoi häntä haastatelleelle toimittajalle, että kaupunkia lähestyi neljä kolonnaa (hänen komentamiensa joukkojen lisäksi Francon, Varelan ja Queipo de Llanon joukot), mutta niitä tuki lisäksi kaupungin sisäpuolella viides kolonna, kansallismielisten tukijat, jotka heikensivät tasavaltalaisten hallintoa sisältä käsin.

”Kun amerikkalaisten osallistuminen sotaan Euroopassa tuli yhä todennäköisemmäksi 1930-luvun lopussa, termillä ”viides kolonna” varoitettiin yleisesti mahdollisen kapinamielialan, eripuran ja epälojaaliuden lietsomisesta Yhdysvalloissa. Pelkoa lisäsi Ranskan nopea tappio vuonna 1940, jonka syitä haettiin valtion sisäisestä heikkoudesta ja saksalaismielisen ”viidennen kolonnan” toiminnasta.

Tšekkoslovakian saksankielisen vähemmistön järjestöt muodostivat Sudeettialueiden Freikorps-joukot, jotka avustivat Kolmannen valtakunnan pyrkimyksiä…

Kts. Wikipedian sivulta myös muita kiintoisia esimerkkejä.

Ajatella, maailma on salapaha.

– Sitähän muuten voisi itsekin tehdä tuollaisen viidennen kolonnan. Rikas mies jos oi – eiku. Jos olisin oikein mahtavan valtion diktaattori, niin näin minä tekisin:

Naapurivaltiossa on merenrannikko, jota minä himoitsen. Siispä alkaisin päästämään Lähi-idästä pakolaisia maahani ja vihjaisin heitä vapaasti siirtymään tuohon naapurimaahan. Naapurimaa alkaisi perustaa pakolaisleirejä minun haluamalleni kaistalle. Lisää pakolaisia sinne, ja näiden joukossa ja joukosta soluttaisin sinne omia sotilaskoulutettuja agenttejani. Sitten kun valittu rannikkokaista on riittävästi ’miehitetty’ minun ’pakolaisillani’, syntyy siellä pieni/iso levottomuus. Se voi olla nälänhätä, ihmisoikeusrikkomus, ’Mainilan laukaus’ tai muu vastaava. Niin minun agenttini vetäisivät päälleen vihreät, tunnuksettomat asepuvut ja julistautuisivat itsenäisiksi separatisteiksi. Seuraavaksi minä rakentaisin moottori- ja rautatiet kaistalle sekä perustaisin sinne muhevan laivastotukikohdan. – Sitten vain jäitä konfliktiin!

Miten minä osaankaan olla näin kavala! Pahoja juonia syntyy kuin itsestään. Täytyy oikein tutkistella itseään. Olisiko sittenkin niin, että minussa itsessäni, minun ilkeän sydämeni jossain sykkyrässä on sellainen ”viides kolonna”…

”Sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Niin huomaan siis itsessäni, minä joka tahdon tehdä hyvää, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni.”

Room. 7:19-21

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *