Patmos-blogi

Ydinsodan uhka?

Jouko Koistinen Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen rovasti Jouko Koistinen työskenteli kaksikymmentä seitsemän vuotta vankeinhoidossa vankilapastorina, ensin Pelson vankilassa ja sittemmin Kuopiossa, josta työstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2020.
Julkaistu:

Viime aikoina  Ukrainan sodan yhteydessä on puhuttu ydinsodan uhasta. Moni varmasti miettii, onko se mahdollista. Tämän maailman suurvaltojen johtajien aivoituksia en toki tiedä, mutta Raamatun ennustusten perusteella ymmärrän, että lopun aikana tullaan käyttämään myös joukkotuhoaseita, jotka tuhoavat suuren osan maailmasta. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan mieti ja huolehdi kovin paljoa tämän maailman kohtaloa, koska tiedän, että kaikki on sittenkin Jumalan, Taivaallisen Isämme tiedossa ja hallinnassa.

Viime viikkoina ja päivinä on puhuttu ydinsodan uhasta enemmän kuin vuosiin tai jopa vuosikymme-niin. Moni varmasti kyselee tosissaan, onko tuo uhka todellinen.

Mitä Putin aikoo tehdä, siihen en osaa ottaa kantaa, mutta itseäni kiinnostaa enemmän se, mitä Raamattu ennustaa tuollaisen joukkotuhoaseen käyttämisestä. Onko Raamatun lopunajan kuvausten perusteella todennäköistä, että ydinaseiden käyttö kerran toteutuu?

Raamatun kuvausten perusteella olen vakuuttunut, että ydinaseita tai niihin verrattavia joukkotuhoaseita tullaan käyttämään. Ensiksikin tuhon laajuudet, jotka Raamattu kuvaa lopun aikaan liittyen, ovat sitä luokkaa, ettei niitä millään muilla aseilla saataisi aikaan. Esimerkiksi Ilmestyskirjan kahdeksannessa luvussa mainitut pasuunatuomiot saavat aikaan sen, että jopa kolmas osa niin maasta, merestä, vesilähteistä ja ihmisistä lyödään hirvittävällä vitsauksella. Luvun kuusitoista vihan maljat ovat seurauksiltaan vielä laajempia ja vaikuttavat olevan jossakin suhteessa ”täystuhoja”. Luulenpa, että Johanneskin näyt saatuaan, joutui toteamaan, ettei näin laajat tuhot ole enää keihäillä, miekoilla eikä jousilla aikaan saatuja. Eikä niitä saada aikaan edes nykyajan perinteisillä sota-aseilla, vaan tarvitaan joukkotuhoaseita, jotka tappavat kaiken elollisen ja saastuttavat ja tuhoavat luonnon.

Toisen ja kolmannen pasuunan yhteydessä (Ilm. 8:8-11) puhutaan lisäksi tulena palavasta vuoresta ja tulisoihdusta, jotka putosivat mereen, virtoihin ja vesilähteisiin. Ymmärrän, että kyse on todennäköisesti ydinsaasteesta, joka ydinsodan tai ydinvoimaloita kohdanneen tuhon seurauksena sateitten kautta saastuttaa kolmannen osan maailman meristä ja vesivarannoista. Tätähän tapahtui pienessä määrin jo Tsernobylin onnettomuuden aikana 1980-luvulla. Sateet kuljettivat saasteita jopa tänne Suomeen saakka. Sitä pelättiin myös Japania kohdanneen ydinonnettomuuden yhteydessä Fukushimassa v. 2011. Raamattuhan ei käytä käsitteitä, joita sen kirjoittamisaikana ei tunnettu, joten se ei voi tietenkään puhua ydinsaasteista ja -laskeumista. Tämän päivän ihmisinä kuitenkin ymmärrämme, että tuulten ja sateitten myötä ydinaseiden käyttö voi saastuttaa kaiken laajoillakin alueilla.

Löydän siis selvästi Raamatusta ennustukset, jotka kertovat siitä, että joukkotuhoaseita kerran tullaan käyttämään. Ja on kai yksinkertainen maallinenkin fakta, ettei koskaan ole kehitelty sellaista asetta, jota ei olisi joskus käytetty. Tämän uskon pätevän myös ydinaseisiin. Mutta milloin tämä tapahtuu ja tapahtuuko se Putinin toimesta Ukrainan sodan aikana, on jo ihan eri kysymys. Raamattu ei yksinkertaisesti ennusta meille jokaista yksittäistä sotaa ja mitä sen aikana tapahtuu.

Sen uskallan kuitenkin sanoa, että loppukahakat ja ydinaseiden laajamittainen käyttö ei ole vielä tällä hetkellä käsillä. Raamattuhan ennustaa selvästi, että kun se aikanaan tulee, ihmiskunnalla on aivan toisenlainen tilanne kuin tänään. Silloin sanotaan:”Rauha, rauha, ei hätää mitään”, 1. Tess. 5:3. Tämän päivän tilannehan ei ole tuollainen, vaan päinvastoin. Pienempiä, alueellisia hässäköitä voi toki tulla moniakin ennen sitä. Tuo Paavalin edellä ennustama aika voi kuvata esim. tilannetta, jossa maailma on toipunut jostakin alueellisesta, pahastakin sodasta. Ihmiskunta on saanut sen seurauksena johtajakseen ”rauhan lähettilään”, joka pian osoittautuukin saatanan lähettilääksi, ja siksi turmio yllättää koko maailman niin kuin synnytyskipu raskaan vaimon.

En haluaisi olla ”ilonpilaaja”, mutta tuntuu, että näistä asioista ei vaan voi vaieta. Meitä Raamattuun uskoviahan ja jopa Raamatun lopunajan ennustuksiin uskovia on usein syytetty tuollaisiksi ilonpilaajiksi. Mutta eikö tämä aika ole osoittanut, että on tässä maailmassa muitakin ilonpilaajia: Jos emme me uskovat, niin sitten putinit ja kumppanit pitävät ilon pilaamisesta huolen!

Tuosta ydinaseuhasta puheen ollen, tulee mieleeni muisto noin kuudenkymmenen vuoden takaa omalta kansakouluajaltani. Silloin oli kyse Kuuban kriisistä. Olin ekaluokalla ja silloin erään koulupäivän päät-teeksi opettaja kertoi hyvin vakavana kriisistä, joka maailmaa oli uhkaamassa. Emme me ekaluokkalaiset kai kovin paljoa tuosta ymmärtäneet, mutta tajusimme opettajan puheesta, että jonkin vaarallisen atomiaseen käyttö on mahdollista. Kun lähdimme koulukaverina Oton kanssa kävelemään kotia kohti, noin sata metriä käveltyämme, kaverini nuuhki ilmaa ja sanoi, että kyllä täällä tuntuu kuin ilmassa olisi jokin outo haju. En osannut muuta kuin myötäillä, vaikka en kylläkään mitään sellaista outoa hajua ollut tuntevinani.

No, tuosta on aikaa jo yli kuusikymmentä vuotta ja tuo haju taisi silloin tulla naapuri-Antin pellolta, jonne oli juuri levitetty luonnonmukaista lannoitetta, ei näitä nykyajan apulantoja. Mutta joku päivähän maailmassa tulee todella haisemaan. En silti osaa levottomana ja huolestuneena ajatella kaikkea tulevaa, koska tiedän, että kaikki, mitä maailmassa tulee tapahtumaan, on Taivaallisen Isäni tiedossa. Jumalalle maailman tulevaisuus on ollut tiedossa jo alusta asti, ja Hän on jopa jotakin tuosta käsikirjoituksesta antanut meille tiedoksi pyhän sanansa Raamatun kautta.

Tiedän, että kävipä maailmassa miten tahansa, iankaikkisuuteni on Vapahtajani turvallisissa käsissä.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (8)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Profetian mukaan

    Philip Barnetin profetian mukaan Ukrainassa tullaan käyttämään ydinasetta 8 kertaa. Profetian hän on saanut vuonna 2007. Ilmoitetut alueet Venäjä on jo pääosin vallannut Kiovaa lukuun ottamatta.
    Itse uskon että itäukraina valloitetaan sen vuoksi, että vesireitti aseiden kuljetukseen Valkovenäjältä Kiovan ja Hersonin ohitse mustallemerelle avautuu.
    Turkki leikkii nyt puolueetonta mutta tullenee osallistumaan pian alkavaan Gookin sotaan joka käydään heti ylöstempauksen jälkeen.
    Suomi ja EU ei pakotteillaan voi estää Raamatun tapahtumia toteutumasta joten olisi sama olla puolueeton ja pysyttäytyä konfliktin ulkopuolella.

  2. Iltalehden uutinen 7.10.2022

    Joe Biden: Putin ei vitsaile – ”Harmageddon” lähempänä kuin kertaakaan sitten Kuuban ohjuskriisin

    Yhdysvaltain presidentti Joe Biden arvioi maailmanlaajuisen ydintuhon riskin olevan korkeimmillaan sitten vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisin.

    Uutistoimisto AP:n mukaan Biden nosti ydinaseellisen ”Harmageddonin” riskin esiin puhuessaan demokraattisenaattorien kampanjakomitean varainkeruutilaisuudessa New Yorkissa torstaina.

    – Emme ole kohdanneet Harmageddonin mahdollisuutta Kennedyn ja Kuuban ohjuskriisin jälkeen, presidentti sanoi.

    Harmageddon on Raamatun Ilmestyskirjassa kuvattu viimeinen suuri taistelu Jumalan ja Antikristuksen välillä. Sanasta on muodostunut synonyymi maailmanlopulle.

    Hän viittasi Venäjän presidentti Vladimir Putinin viimeaikaisiin uhkauksiin ydinaseen käytöstä Ukrainassa. Biden sanoi tuntevansa Putinin ”melko hyvin” ja arvioi, että tämä ”ei vitsaile puhuessaan taktisista ydinaseista, biologisista tai kemiallisista aseista”.

    • BBC:n uutinen 7.10.2022

      Venäjän hallinto on alkanut valmistella venäläistä yhteiskuntaa mahdolliseen ydinaseen käyttöön, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo BBC:n haastattelussa.

    • julkinensana

      Kiinan puoluekokous pidetään 16.-23.10.2022, jolloin vahvistetaan Xi:n jatkokausi. Putin tuskin haluaa häiritä hänen valintaansa Kiinan yksinvaltiaaksi.

      Sen jälkeen on valokeilassa Taiwan eikä Venäjällä ole estettä edetä sodan eskaloinnissa Ukrainassa. USA on pelännyt kahden rintaman kriisiä, mikä pakottaisi sen jakamaan voimansa, mihin Venäjän ja Kiinan taktiikka voi perustua.

      Tässä sopassa on mukana myös entistä kovemmin ärhentelevä Pohjois-Korea, joka saa ballistisia ohjuksia Kiinasta, mitä sitten vain maalataan uudestaan kuin ne olisivat pohjoiskorealaisia.

    • IlkkaT.O.

      Tosiasiassa Biden/Harrisin hallinnon aiheuttama Yhdysvaltain sisäinen ”Harmageddon” on paljon lähempänä kuin Putinin uhkailema.

  3. IlkkaT.O.

    Herran Jeesuksen lyödessä lopullisessa Harmageddonin taistelussa vastustajansa, Hän käyttää omia taivaallisia tuhonvälineitään. Jerusalemia vastaan ei hyökätä koko lopuaikana ydinaseilla: kuinka muutoin sen asukkaat voisivat huutaa ydiniskun saaneessa kaupungissa ”Hoosianna, tule Herra, auta”? Jeesus saapuu Öljymäelle laskeuduttuaan Temppelivuorelle, joten Kultaisen portin on oltava myös pystyssä. Sodan jälkeen konventionaalisia aseita kerätään Israelin ympäristössä kauan ja ne toimivat polttoaineena.
    Paljon olisi keskusteltavaa, miten muualla tapahtuva tuho miljardeine uhreineen tapahtuu, Mooseksen kautta faraolle tehdyt Jumalan ihmeet ovat näkyvissä jollakin tasolla Ilmestyskirjan rangaistuksissa ja Jumalan tuomioissa.

  4. Kaia

    ”Moni varmasti kyselee tosissaan, onko tuo uhka todellinen.”

    Kyllä se varmaan sitä on. Todellisempi kuin ennen.
    Ottaa todella paljon päähän tämä ryssän riehuminen.
    Putin työntäköön ohjuksensa sinne minne päivä ei paista!

    Oppenheimer: I have become Death, the Destroyer of worlds… ja Putin varmaan toistelee tätä.

  5. Dogma

    Joelin kirja mainitsee savupatsaat. Ydinpommien räjähtäessä taivaanrannalla näkyy korkeita savupilviä. Ei ihme, jos ydinpommien ilmakehään nostama valtava pölymäärä pimentää auringon ja värjää kuunvalon punaiseksi.

    Joel 2:30 Minä annan teidän nähdä merkkejä taivaalla ja maan päällä: verta, tulta ja savupatsaita.
    31 Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja pelottava.

    Taivasta tarkoittava kreikkalainen sanan ”ouranos” muistuttaa sanaa uraani, joka Pietarin kirjeen mukaan jylisten halkeaa ja kuumudessa sulaa, kuten tapahtuu ydinpommin räjähtäessä.

    2 Piet 3:10 Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.
    11 Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden,
    12 jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa — tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta.

    Sak 14:12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.

    Ilmestyskirjan neljännen sinetin aikana menehtyy neljäsosa maailman väestöstä miekkaan, nälänhätään, kulkutauteihin ja villipetojen suuhun, jotka ovat ydinsodan välittömiä ja välillisiä vaikutuksia. Kaksi miljardia ihmistä menehtyy ennen pasuunoita ja vihan maljoja.

    Ilm 6:4 Nyt tuli esiin toinen, tulipunainen hevonen. Sille, joka istui hevosen selässä, annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan. Hänelle annettiin iso miekka.
    5 Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan: ”Tule!” Siinä samassa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka.
    6 Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: ”Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa. Öljyyn ja viiniin älä koske.”
    7 Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: ”Tule!”
    8 Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin.

    Ensimmäinen sinetti on Antikristuksen herättäminen kuolleista. Se pitää ensin tapahtua, jotta voi tulla kolmas maaimansota. Se ei kuitenkaan sulje sitä mahdollisuutta pois, etteikö Ukrainassa voitaisi sitä ennen nähdä rajoitettu ydinsota, mutta se ei vielä leviä kolmanneksi maailmansodaksi. Ukrainassa käytävä mahdollinen rajoitettu ydinsota ovat vasta synnytystuskia.

    Ilm 6:1 Minä näin, kuinka Karitsa avasi ensimmäisen seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden neljästä olennosta sanovan ukkosen tavoin jylisevällä äänellä: ”Tule!”
    2 Ja siinä samassa näin valkoisen hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli jousi. Hänelle annettiin seppele, ja seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti.

    Ilm 13:3 Minä näin, että yksi pedon päistä oli saanut surmaniskun mutta haava oli parantunut. Koko maailma ihmetteli petoa ja lähti seuraamaan sitä,
    4 ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat: — Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?
    5 Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi.

    12 Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut.